Pahoittelut etukäteen, tuli kirjoitettua essee:
Olen ollut noin vuosikymmenen julkisella puolella röissä muutamassa eri puljussa. Jokaisella kansalaisella on toki mielipide julkisista hankinnoista ja yleensä se on negatiivinen, vaikka kaikki kuitenkin päivittäin hyvillä mielillä käytämme myös niitä onnistuneita julkisen infran hankintoja. Hankintalaki(Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista) velvoittaa tekemään hankinnat tietyillä prosesseilla ja rajaehdoilla. Lisäksi on muutama muukin eri aloja koskeva laki ja asetus, esim. Laki julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista.
Lakien tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, saada laadukkaita hankintoja ja mahdollistaa monien eri yritysten tasapuolisen kohtelun hankintaprosesseissa. Tämä voi vaikuttaa itsestään selvältä, mutta mielestäni pitää huomata, että kaiken ei aina tarvitse olla mahdollisimman halpaa, vaan nämä pääarvot ovat lähtökohtaisesti keskenään tasa-arvoisia. Lisäksi laeissa mainitaan ympäristö-, sosiaali-, kotimaisuus- ja muita hömppäpömppäarvoja, joita priorisoidaan vaihtelevasti.
Kuntasektorista en hirveästi tiedä, mutta kuntien maamerkkihankinnoissa usein arvotetaan myös design mikä on mielestäni järkevää, koska nämä rakennukset jäävät silmäniloksi/tikuksi joskus jopa useammalle sukupolvelle. En silti välttämättä puolusta tällä argumentilla 200 000 €:n leikkikeinua.
Hankintaprosessit ovat niin monimutkaisia ja monisyisiä, että niiden läpivientiin on joukottain hankinta-asiantuntijoita/lakimiehiä, jotka ovat erittäin kysyttyä työvoimaa. Erittäin tärkeässä roolissa näissä prosesseissa tulisi kuitenkin olla myös ns. substanssi, eli loppukäyttäjät ja/tai järjestelmäasiantuntijat. Kun hankintaprosessi viedään hyvin alusta loppuun ja loppukäyttäjien tarpeet otetaan huomioon, saadaan homma hoidettua laillisesti ja lisäksi saadaan loppukäyttäjille hyvä tuote, joka on vielä kustannustehokkaasti (ei aina sama kuin halvasti) hankittua.
Valitettavasti hankinnat kuitenkin epäonnistuvat jollain tavalla liian usein. Oma hiharavistus ja mutufiilis on, että lähes joka toinen suuri hankinta kohtaa jotain merkittäviä ongelmia. Usein ongelmana tuntuu olevan joko huonosti valmisteltu hankinta, jossa loppukäyttäjiä ei kuunnella (varsinkin ICT:ssä, esim HUS:n Apotti), jonkinasteinen suosinta tai korruptio, tai ymmärtämättömyys hankintaprosessista ja sen tarkoituksesta. Todella usein kuulee edelleen, että hankintaprosessi on vain sellainen pakollinen paha hankaloittamassa asiaa ja se pitäisi jotenkin saada kierrettyä tai hissuteltua. Sanoohan toki osa ihmisistä samaa vaikka rikoslaista...
Suosintaa ja korruptiota on jonkin verran ja se yleensä esiintyy juuri tuossa hankintaprosessissa oikomisessa. Varsinkin ICT:ssä näkyy toistuvasti se, että jotain tiettyä palveluntarjoajaa suositaan tai se on jo ennalta päätetty ja sitten pyritään jotenkin paketoimaan asia niin, että hankintaan voi todellisesti tarjota tuotettaan vain kyseinen firma. Toinen tapa kiertää hankintaa on pilkkoa yksi isompi hankinta moneksi pieneksi niin, että kynnysarvot esim. julkiselle kilpailutukselle eivät täyty.
Nämä tapaukset jossa suoraan tilataan kaverin puljulta ovat mielestäni tosi harvinaisia ja nousevat aika usein otsikoihin, tosin ehkä pienhankinta-asioissa jossain pikkukunnissa niitä voi olla enemmänkin.
Usein hankinnat epäonnistuvat myös joko huolimattomuussyistä/kiiresyistä (Esim Lahti, kiinteistöhuolto:
Lahti teki kalliin virheen katukiveyksien hoitourakan hankinnassa – seurauksena menot kasvavat 3,5 miljoonaa euroa) tai sellaisista syistä, jotka ovat jälkeenpäin selviä mutta eivät vain nousseet pintaan prosessin aikana vaikka kuinka yritettiin tehdä hyvin. Myös hankintaprosessin tai julkisen tahon jäykkyys aiheuttaa välillä katastrofeja, kun ei uskalleta keskeyttää prosessia tai tehdä tarvittavia muutoksia. Esimerkkinä vaikka Poliisin Vitja -hanke (
91 miljoonan euron ja 14 vuoden fiasko: Poliisin tietojärjestelmähanke kaatui) Jonkin verran käy myös muita mokia, kuten liian pitkät sopimuskaudet tai liian huonot reklamointiehdot, mikäli yksityinen kilpailun voittaja ei onnistukaan toimittamaan.
Iso osa hankinnoista myös onnistuu ja olen sivusta seuraajana huomannut, että esimerkiksi vanhojen huonojen hankintasopimusten modernisointi ja uusinta on ollut joskus erittäin tehokas tapa karsia kustannuksia. Yksityiset yritykset kun surutta niistävät ylihintaa vanhoista palveluistaan tai tuotteistaan ja siirtävät veronmaksajien rahaa omaan taseeseensa niin kauan, kunnes se ymmärretään kyseenalaistaa. Muutenkin kun sivusta seuraa yksityisen sektorin toimintaa niin ei siellä varsinaisesti tehokkuuden esikuvia aina olla
Sitten on vielä nuo oikeasti isot hankinnat, joita ohjataan hallituksen tasolla, esimerkkinä nyt vaikka tuo Turun linja tai uusi ydinvoimalaitos. Niissä tapahtuu kaikenlaista ja siinä on virkamiehet helisemässä...
Huom. Nämä ovat yksityishenkilön mielipiteitä ja mutupuheita, en etsinyt tilastotietoja argumentaatiotani tukemaan.