Itse olin sillä tavalla vähän kumma, että kolmannella luokalla arvosanani putosivat jostain syystä aika alas. Arvosteluasteikko oli 1-3 eli ykkönen paras ja kolmonen huonoin. (Hylätty taisi olla jokin kirjain kuten "H".) Taisin saada aika monta kolmosta ja muistan jopa sen, kun ensimmäisestä kokeestani sillä luokalla kuittasin 5-:n klassisella asteikolla 4–10. Aiemmilla luokilla ei ollut numeerista arvostelusysteemiä, joten en tajunnut viisimiikan olevan helvetin huono arvosana. Ihmettelin kotona, kun äitini suuttui ja haukkui. En muista, että minulla olisi ollut mitään isoja ongelmia mutta jostain syystä koulumenestys jäi valjuksi. Myöhemmillä luokilla numerot alkoivat parantua taas.
Liikunta, musiikki yms. haista paska -aineet menivät aina omalla painollaan, en muista arvosanoista. Luultavasti 7-8 sain aina mutta varmasti olisi ollut perusteita antaa huonompiakin numeroita. Liikunnassa sain usein luokkatovereideni vihat päälleni, koska minua ei kiinnostanut vittuakaan edes yrittää juosta pallon perässä tai pärjätä joukkuelajeissa. Meillä oli sellainen terve luokkahenki, että vähän jokainen kyräili toisilleen mutta fyysiseksi ei kiusaaminen mennyt.
Omassa elämässäni määrittävin tekijä lienee ollut se, että pärjäsin luonnontieteissä ja englannissa luonnostaan hyvin ja se motivoi yrittämään kovemmin myös silloin, kun kyseisissä aineissa oli vaikeammin aukeavia asioita. Sitten oli esimerkiksi maantieto, missä joku kerta jopa päätin yrittäväni hyvää arvosanaa ja pänttäsin monta iltaa yhtä koetta varten, mutta lopulta sain saman kutosen kuin aina ennenkin. Sen jälkeen päätin, etten aio panostaa tyhmiin aineisiin yhtään vaan otan sen, mitä ilmaiseksi annetaan.
Toinen hyvään koulumenestykseen auttanut tekijä oli se, että sain lähes aina luokan parhaan em. aineista ja siksi pyrin säilyttämään tasoni. En minä saanut turpaani eikä minua kiusattu sen takia. Lukiossa kaveripiiri vaihtui eikä muutenkaan ollut ketään, kenelle lesoilla hyvällä numerolla, niin eipä minusta sitten enää ollut lukemaan. Matikan kurssit menivät jollain seiskalinjalla läpi mutta kirjoituksista pelastin M:n vahvan kertauskurssin jälkeen ja koska koepaperissa sattui olemaan pari kuin minulle luotua tehtävää.
Onhan sekin tietysti saavutus, että pääsee lukiosta ulos lukematta läksyjä ja selviää jatkokoulutukseenkin. Tosin IT-linjalle taisivat tuolloin päästä lähes kaikki hakijat, jos olen oikein ymmärtänyt... Ainakin minä olin viimeisten joukossa ja tulin tietääkseni valituksi sen takia, että hakijoita oli vähän.
Osasyy tietysti oli etten lukenu KERTAAKAAN juuri läksyjä yläasteella.
Eiköhän
koko syy ollut tuossa. Vaikka jonkin ihmeen kautta selvisitkin jopa lukioon (eli arvosanasi olivat jollain mittarilla kelvolliset), niin et koskaan oppinut myöhemmässä elämässä tarvittavaa rutiinia velvollisuuksien kantamisesta. Jo lukiossa useimmat putoavat kärryiltä, elleivät panosta kotiläksyihin.
Olin lapsena kohtalaisen lupaava urheilija,mutta valitettavasti äitini ei kannustanut minua juuri mihinkään..Se oli takuulla PAHIN virhe mitä mun kohalla tehtiin!
No nyt olet vain katkera ja tyhmä. Liikunta on yksi niistä parista tai kolmesta lukuaineesta, joihin ei kannattaisi panostaa ollenkaan, koska niistä ei ole hyötyä myöhemmässä elämässä. Et voi saada sellaista ammattia kuin "liikkuja". Edes SM-tason urheilija ei useimmissa lajeissa tienaa yhtään mitään ja luultavasti kaikki näistä käyvät koulun ulkopuolella kalliissa urheiluseuroissa harjoittelemassa lapsesta asti. Ammattiliikkujan ura on myös hyvin lyhyt eli joutuisit jollain tavalla kuitenkin hankkimaan oikean ammatin viimeistään siinä 35 ikävuoden tietämillä.
Jep olen katkera..ku ei v*ttu saa ees duunii..
No oletko koskaan miettinyt, missä se vika on? Kävitkö amiskankin perseet olalla ja kuittasit surkeat arvosanat? Oletko käynyt työharjoitteluissa mutta huonoin loppuarvosteluin?
Ainakin olet asenteesi puolesta jo niin syvällä katkeruuden suossa, että luultavasti sen vuoksi menetät joitakin tilaisuuksia asioidesi korjaamiseen. Nettipalstat ovat aika huono paikka hakea uutta suuntaa, koska täällä saat tuolla asenteella palautteeksi enimmäkseen katkeruutta lisäävää vittuilua.
Kaikilla ei ole helppoa, toiset saavat asioita melkein ilmaiseksi mutta toisilla on suuria vaikeuksia selvitä yksinkertaisistakin haasteista. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta silloin täytyy vain hyväksyä oma tilanteensa ja yrittää parhaansa. Turhalla haikailulla ja itkemisellä et pääse kuin pohjalle.
Vaikka kuinka pahasti ryssisit elämässäsi, niin ainahan voit yrittää vaikka uuteen koulutukseen ammattikoulussa ja siirtyä toiselle alalle. Suomessa se on ilmaista; olet onnistunut ainakin siinä, että synnyit oikeaan maahan.
Iteki istun paljon koneella,mutten ole lähelläkää hakkerii..dataajaa..
Syön minäkin paljon mutten ole mestarikokki. Aika turha pointti taas kerran.
En panostanut nörttinä kouluun lainkaan. En tehnyt koskaan läksyjä, mutta luin kokeisiin. Arvosanat vaihtelivat 8-10 välillä. Koodasin, luin ja pelasin vapaa-ajallani. Yliopisto sujui samaan tyyliin.
Mistähän ihmeen koulusta ja vuosisadasta sinä puhut, kun et muka tehnyt läksyjä koskaan? Kävin peruskouluni 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa ja aivan ensimmäisiä luokkia lukuun ottamatta oli sellainen käytäntö, että jos läksyt jäivät tekemättä liian monta kertaa, niin siitä seurasi rangaistukseksi tunti jälki-istuntoa.
Helvetti, ala-asteella käytäntö oli jopa tiukempi, koska seuranta kattoi koko syys- tai kevätlukukauden verrattuna yläasteeseen, missä seurantakausia oli jaksojen mukaisesti viisi. Olin aivan kauhuissani ne kerrat, kun viattomasti todellakin vain unohdin tehdä osan läksyistäni. Yläasteella myös myöhästymisistä sai "raksin". Perseilyyn ei ollut varaa.
Vielä lukiossa läksyjen tekoa seurattiin jonkin verran mutta ei siitä mitään jälkkäriä seurannut, olisiko ehkä ollut pieni miinus kurssin arvosanaan.
