Empatiakyky

[Tatuks]

Tässä käynyt lähipäivinä muutaman keskustelun ja kuullut että mulla ei ole empatia- tai sympatiakykyä kun en järkyttynyt pätkääkään Kristian Eriksenin sairaskohtauksesta Suomi-Tanska ottelussa.

On aika mielenkiintoista kun olen tässä tätä asiaa pyöritellyt päässäni. Olen itse esimerkiksi lopettanut lihansyönnin koska en halua että joku elukka tapetaan mun takia kun se tuntuu pahalta. Olen myöskin harrastanut koko elämäni pyyteettä muiden auttamista ja osallistunut hyväntekeväisyyteen ja nuorisotyöhön. Minkä takia? Sen takia koska mua ottaa sydämestä nähdä ihmisiä huonoissa oloissa tai vaikeissa elämäntilanteissa. Tunnen todella syvää myötätuntoa varsinkin vähäosaisia kohtaan ja olen oikeasti valmis maksamaan lisää veroja jos kaikilla on parempi olla. Olen aika varma että omaan todella vahvan empatiakyvyn ja olen melko altrutistinen ihminen. Monelle on vaan selkeästi todella vaikea selittää minkä takia yksittäiset tapaukset ei vaikuta itseeni juuri mitenkään.

Toki ymmärrän minkä takia joku asiasta järkyttyy, iso kontrasti oman ajattelumaailman välillä oli vaan aika yllätys.

Minkä takia sitten Eriksenin tapaus ei liikauttanut tai kiinnostanut pätkääkään? Varmaan sen takia että en oikein näe eroa Boko Haramin teurastamilla afrikkalaisilla ja miljonäärillä joka pelaa jalkapalloa elääkseen, kaikki on ihmisiä ja ihmisiä kuolee aivan saatanan sairailla tavoilla joka päivä. En tiedä sitten miten oma elämänkatsomus on kehittynyt sellaiseksi että ei mua järkyttänyt yhtään esim. tilanne jossa pitelin yhden spurgun päätä ja koitin saada verenvuodon loppumaan ambulanssia odotellessa, oli kaatunut tuhannen päissään suoraan naamalteen asfalttiin. Veikkaan että delas myöhemmin.

Vähän aikaa sitten kuoli entinen työkaveri äkilliseen sairaskohtaukseen, oli vähän yli 40 ja jätti jälkeensä vaimon ja kaksi lasta, olin surullinen mutta en missään nimessä ollut mitenkään järkyttynyt tai tilassa että asia olisi vaikuttanut muhun mitenkään syvemmin.

Luulin omanlaiseni ajattelumallin olevan jotenkin ihan normaalia mutta nyt yllättävän moni kaveri sanonut että oli ihan kauhea tilanne ja vaikutti selkeästi heihin. Aloin sitten vähän enemmän pohtimaan

Tiedän että en ole ainoa joka ajattelee näin mutta olisi mielenkiintoista kuulla muilta miten tämmöiset tilanteet vaikuttaa heihin.

Disclaimer ennen kuin joku tulee kyselemään: En koe olevani mitenkään muiden yläpuolella, muita parempi tai muita vahvempi, en ikinä edes puhu näistä asioista kenellekään. Elän aivan normaalia elämää ja mulla on kavereita ja hyvä duuni, en ole mikään hyljeksitty tai sosiaalisesti omituinen. En yritä signaloida mitään koska en tunne täältä ketään eikä kukaan tunne mua, eikä ole moiseen tarvetta, tämä on vain pohdintaa erilaisista tavoista käsitellä epäoikeudenmukaisuutta ja vakavia tilanteita elämässä.

 

[namlepo]

Ihmiset on vieraantuneet kuolemasta. Luullaan, että eletään ikuisesti. Sitten kun jotain tapahtuu ollaan kovin järkyttyneessä tilassa.

 

[Sally_Spectra]

Kuplissahan nuo järkyttyneet tuppaavat elämään. OIkeaa elämää ei ole nähty. Mutta muutenkin överireaktiot kaikkeen on muotia nyt ja voi olla teeskentelyä myös.

 

[Kakapo]

Tässä käynyt lähipäivinä muutaman keskustelun ja kuullut että mulla ei ole empatia- tai sympatiakykyä kun en järkyttynyt pätkääkään Kristian Eriksenin sairaskohtauksesta Suomi-Tanska ottelussa.

On aika mielenkiintoista kun olen tässä tätä asiaa pyöritellyt päässäni. Olen itse esimerkiksi lopettanut lihansyönnin koska en halua että joku elukka tapetaan mun takia kun se tuntuu pahalta. Olen myöskin harrastanut koko elämäni pyyteettä muiden auttamista ja osallistunut hyväntekeväisyyteen ja nuorisotyöhön. Minkä takia? Sen takia koska mua ottaa sydämestä nähdä ihmisiä huonoissa oloissa tai vaikeissa elämäntilanteissa. Tunnen todella syvää myötätuntoa varsinkin vähäosaisia kohtaan ja olen oikeasti valmis maksamaan lisää veroja jos kaikilla on parempi olla. Olen aika varma että omaan todella vahvan empatiakyvyn ja olen melko altrutistinen ihminen. Monelle on vaan selkeästi todella vaikea selittää minkä takia yksittäiset tapaukset ei vaikuta itseeni juuri mitenkään.

Toki ymmärrän minkä takia joku asiasta järkyttyy, iso kontrasti oman ajattelumaailman välillä oli vaan aika yllätys.

Minkä takia sitten Eriksenin tapaus ei liikauttanut tai kiinnostanut pätkääkään? Varmaan sen takia että en oikein näe eroa Boko Haramin teurastamilla afrikkalaisilla ja miljonäärillä joka pelaa jalkapalloa elääkseen, kaikki on ihmisiä ja ihmisiä kuolee aivan saatanan sairailla tavoilla joka päivä. En tiedä sitten miten oma elämänkatsomus on kehittynyt sellaiseksi että ei mua järkyttänyt yhtään esim. tilanne jossa pitelin yhden spurgun päätä ja koitin saada verenvuodon loppumaan ambulanssia odotellessa, oli kaatunut tuhannen päissään suoraan naamalteen asfalttiin. Veikkaan että delas myöhemmin.

Vähän aikaa sitten kuoli entinen työkaveri äkilliseen sairaskohtaukseen, oli vähän yli 40 ja jätti jälkeensä vaimon ja kaksi lasta, olin surullinen mutta en missään nimessä ollut mitenkään järkyttynyt tai tilassa että asia olisi vaikuttanut muhun mitenkään syvemmin.

Luulin omanlaiseni ajattelumallin olevan jotenkin ihan normaalia mutta nyt yllättävän moni kaveri sanonut että oli ihan kauhea tilanne ja vaikutti selkeästi heihin. Aloin sitten vähän enemmän pohtimaan

Tiedän että en ole ainoa joka ajattelee näin mutta olisi mielenkiintoista kuulla muilta miten tämmöiset tilanteet vaikuttaa heihin.

Disclaimer ennen kuin joku tulee kyselemään: En koe olevani mitenkään muiden yläpuolella, muita parempi tai muita vahvempi, en ikinä edes puhu näistä asioista kenellekään. Elän aivan normaalia elämää ja mulla on kavereita ja hyvä duuni, en ole mikään hyljeksitty tai sosiaalisesti omituinen. En yritä signaloida mitään koska en tunne täältä ketään eikä kukaan tunne mua, eikä ole moiseen tarvetta, tämä on vain pohdintaa erilaisista tavoista käsitellä epäoikeudenmukaisuutta ja vakavia tilanteita elämässä.

Ulkoistettu empatia voi olla teeskentelyä. Voi ei, apua, tms. Lähellä sosiaalipornoa ja mässäilyä. Erikseen on ne ihmiset, jotka tekevät oikein eivätkä kauhistele. Empatia ei muuta mitään, oikeamielinen toiminta muuttaa.

Lisäys: Eriksen oli onnekas. Mahdollisesti piilevä sydänvika tulee ilmi, miljoonien katseen edessä, ensiapuryhmät passissa defibrillaattoreineen. Yksin kotona, lopputulos olisi voinut olla joku muu.

 

[Jurppii]

No itsekin kieltämättä vaikea samaistua katsoimoissa, baareissa ja studioissa itkua tihertäviin toimittajiin ja kannattajiin. Olisko monella se futis itsessään suurempien tunteiden takana?

Kai sitä jotenkin osa vaan sulkee pois mielestä kaikki vaikkapa nyt ne jatkuvasti kärsivät ja kuolevat lapset sun muut mutta menestyvä länsimaalainen televisioruudulla on sitten mahdoton sivuuttaa.

 

[Algron28]

Tässäkin tapauksessa minusta se suhteutus pitäisi olla seuraava: se jalkapalloilija sai kohtauksen hyvinkin valvotuissa olosuhteissa jossa ammattitaitoinen henkilökunta oli heti valmiina auttamaan ja sairaala lähellä. Harmillinen tapaus tuollainen sairaskohtaus mutta kun kyseessä urheilullinen ja hyväkuntoinen ihminen eikä raha varmaan ole este niin hänellä on mielestäni äärimmäisen hyvät edellytykset selvitä ja toipua.

Maailmassa kuolee päivittäin paljon porukkaa jolla sitä mahdollisuutta selvitä ei ollut, osa hyvinkin hirveällä tavalla esimerkiksi terroristien raiskaamana yksin jossain aavikonlaidalla.

Siksi minusta tuntuukin suhteettomalta pitää tätä suurena suruna mutta tietenkin urheilu tiimellyksessä voi muutenkin olla tunteet pinnassa.

 

[Rullakebab]

Kai toi ilmiö johtuu siitä että tapahtuma esitettiin tv:ssä.
Toki ikävää että se sai sairaskohtauksen kesken pelin mutta se sai sen itsensä kannalta tosi hyvässä paikassa missä oli läjäpäin sairaanhoito henkilökuntaa valmiina iskemään kiinni.
Jos se olisi saanut sen pelin jälkeen yksin hotellihuoneessa niin se varmaankin olisi kuollut, mutta huomioarvo olisi ollut vakavammista seurauksista huolimatta paljon pienempi, eikä kukaan olisi järkyttynyt lööpistä "tanskalainen huippujalkapalloilija kuoli hotellihuoneessa".
Itse ainakin järkytyn huomattavasti enemmän kun luen uutisen että "lapsi kuoli jäätyään auton alle suojatiellä" kuin ton näkemisestä.
Mutta ilmeisesti ihmiset ymmärtävät vakavia tapahtumia vain jos näkevät sen livenä telkkarista

 

[Ragnarokkr]

Näin sinusta enempää tietämättä kyllä kuulostaa varsin terveeltä näkökulmalta. Enemmän olisin huolissani kavereistasi mikäli Case Erikson oikeasti jotenkin järkytti heitä, enkä sano tätä vittuillakseni.

 

[Tatuks]

Näin sinusta enempää tietämättä kyllä kuulostaa varsin terveeltä näkökulmalta. Enemmän olisin huolissani kavereistasi mikäli Case Erikson oikeasti jotenkin järkytti heitä, enkä sano tätä vittuillakseni.

Tästä tuli mieleen Iltalehden artikkeli samana iltana jossa neuvottiin että miten käsitellä asia lapsien kanssa jos asia on vaikuttanut itseensä niin paljon että lapset huomaavat aikuisen olevan poissa tolaltaan. En nyt halua arvostella ihmisiä liikaa, mutta kuulostaa kieltämättä vähän oudolta jos tällaiseen tilanteeseen tarvitaan jo lievää kriisiapua.

 

[Mikkos]

Ihmiset on vieraantuneet kuolemasta. Luullaan, että eletään ikuisesti. Sitten kun jotain tapahtuu ollaan kovin järkyttyneessä tilassa.

Tämähän se yleensä on. Moni ihminen ei sisäistä sitä että kuolema on osa elämää. Jokainen kuolee joskus ja pitää olla sinut sen kanssa. Ainahan se pahaa tekee mutta jokaisen meistä on täältä joskus lähdettävä. Ja se on sitten siinä.
En välttämättä lähtis empatiakykyä sotkemaan vaikka siihen että itkee tuntemattomien kuolemaa. Monille se tuntemattoman kuolema ei vaan merkkaa mitään eikä siinä pitäisi olla mitään pahaa. Vastaavasti en katso pahalla muita jotka eivät itkua tihrusta kun minulle tuttu, (heille tuntematon) kuolee.

Sitten on tämä yliempaattinen ryhmä joka taas kantaa kaikesta ja kaikista huolta ja pyrkii kaikki pelastamaan. Omasta mielestäni se on jossaimäärin epänormaalia. Toki vain mun mielipide.

Omalla kohdallani tunnen enemmän empatiakykyä eläimiä kohtaan kun ihmisiä. Vaikka lihansyöjä olenkin. Onhan se vähän kaksinaismoralistista kyllä, mutta se mikä saa raivon valtaan on turhan kärsimyksen aiheuttaminen eläimille. Se että käytetään eläimiä ravinnoksi on ihan fine, mutta turhaa kärsimystä pitää välttää. Lopettaminen pitää olla nopeaa ja tehokasta ja tuotantoeläinten stressi ja kärsimys pitää minimoida. Muslimien halal ja kinukkien pervessit stondiksen nostatus taikausko on sairasta touhua. Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä miten joku voi tehdä jotain niin sairasta eläimille mitä kiinalaiset tekevät? Miksi niille eläimille pitää aiheuttaa turhaa tuskaa ja kärsimystä? Eikö niitä voisi vain lopettaa inhimillisesti ja käyttää liha ja sillä hyvä?
Nää on sellaisia asioita mitä ei parane liian tarkkaan miettiä, muuten on mielenterveys koetuksella.

Mikään ei ole tietekään niin julma kuin ihminen jonka pitää tuottaa toiselle ihmiselle tuskaa. Siinä kyllä ihmisellä riittää mielikuvitusta.

 

[idkf]

Ei tehohoidon henkilökuntakaan käy kriisipalavereita päiväkausia läpi jos potilas kuolee ns. normaalilla tavalla. Äkillinen sairaskohtaus nuorella ihmisellä on harvinainen, mutta kuitenkin kohtuullisen normaali tapa kuolla ja sinällään sen ei minusta kuulukkaan järkyttää ihmistä jolla on jonkin verran elämänkokemusta. Lapset erikseen, kun voi olla ensimmäinen kerta kun elämän kiertokulku tulee vastaan.

Asiat minkä kuulee järkyttäneen kuoleman kanssa päivittäinkin tekemisissä olevia ovat yleensä jollain tavalla poikkeuksellisia. Alkoholin vaikutuksen alaisena puukotukseen kuoleminen on surullista, mutta kohtuullisen tyypillistä. Sen sijaan raakat lapsiin, täysin sivullisiin tai jollain tavalla äärimmäisen suunnitelmalliset väkivallanteot on harvinaisia ja nuo monesti järkyttää ammattilaisiakin, sillä tuollaisen mahdollisuutta ei osaa kuvitella.

 

[Pargaspoliisi]

Empatiasta tuli mieleen tämä Katri Saarikiven luento. Kannattaa katsoa, vaikkakin on asiakaspalveluun liittyvää myös. Alku on vähän ohi aiheen, mutta siitä eteenpäin ihan mielenkiintoista kuunneltavaa.

 

[Tommy Goldfish]

Tässä käynyt lähipäivinä muutaman keskustelun ja kuullut että mulla ei ole empatia- tai sympatiakykyä kun en järkyttynyt pätkääkään Kristian Eriksenin sairaskohtauksesta Suomi-Tanska ottelussa.

On aika mielenkiintoista kun olen tässä tätä asiaa pyöritellyt päässäni. Olen itse esimerkiksi lopettanut lihansyönnin koska en halua että joku elukka tapetaan mun takia kun se tuntuu pahalta. Olen myöskin harrastanut koko elämäni pyyteettä muiden auttamista ja osallistunut hyväntekeväisyyteen ja nuorisotyöhön. Minkä takia? Sen takia koska mua ottaa sydämestä nähdä ihmisiä huonoissa oloissa tai vaikeissa elämäntilanteissa. Tunnen todella syvää myötätuntoa varsinkin vähäosaisia kohtaan ja olen oikeasti valmis maksamaan lisää veroja jos kaikilla on parempi olla. Olen aika varma että omaan todella vahvan empatiakyvyn ja olen melko altrutistinen ihminen. Monelle on vaan selkeästi todella vaikea selittää minkä takia yksittäiset tapaukset ei vaikuta itseeni juuri mitenkään.

Toki ymmärrän minkä takia joku asiasta järkyttyy, iso kontrasti oman ajattelumaailman välillä oli vaan aika yllätys.

Minkä takia sitten Eriksenin tapaus ei liikauttanut tai kiinnostanut pätkääkään? Varmaan sen takia että en oikein näe eroa Boko Haramin teurastamilla afrikkalaisilla ja miljonäärillä joka pelaa jalkapalloa elääkseen, kaikki on ihmisiä ja ihmisiä kuolee aivan saatanan sairailla tavoilla joka päivä. En tiedä sitten miten oma elämänkatsomus on kehittynyt sellaiseksi että ei mua järkyttänyt yhtään esim. tilanne jossa pitelin yhden spurgun päätä ja koitin saada verenvuodon loppumaan ambulanssia odotellessa, oli kaatunut tuhannen päissään suoraan naamalteen asfalttiin. Veikkaan että delas myöhemmin.

Vähän aikaa sitten kuoli entinen työkaveri äkilliseen sairaskohtaukseen, oli vähän yli 40 ja jätti jälkeensä vaimon ja kaksi lasta, olin surullinen mutta en missään nimessä ollut mitenkään järkyttynyt tai tilassa että asia olisi vaikuttanut muhun mitenkään syvemmin.

Luulin omanlaiseni ajattelumallin olevan jotenkin ihan normaalia mutta nyt yllättävän moni kaveri sanonut että oli ihan kauhea tilanne ja vaikutti selkeästi heihin. Aloin sitten vähän enemmän pohtimaan

Tiedän että en ole ainoa joka ajattelee näin mutta olisi mielenkiintoista kuulla muilta miten tämmöiset tilanteet vaikuttaa heihin.

Disclaimer ennen kuin joku tulee kyselemään: En koe olevani mitenkään muiden yläpuolella, muita parempi tai muita vahvempi, en ikinä edes puhu näistä asioista kenellekään. Elän aivan normaalia elämää ja mulla on kavereita ja hyvä duuni, en ole mikään hyljeksitty tai sosiaalisesti omituinen. En yritä signaloida mitään koska en tunne täältä ketään eikä kukaan tunne mua, eikä ole moiseen tarvetta, tämä on vain pohdintaa erilaisista tavoista käsitellä epäoikeudenmukaisuutta ja vakavia tilanteita elämässä.

Olisiko kyseessä se että et ole onnistunut samaistumaan niiden keskustelukumppanien mielenmyllerrykseen ja kommentoinut asiaa jotenkin tunneköyhästi, mikä olisi kiinnittänyt muiden huomion? Eli siis se koettu empatiapuute olisi enemmänkin myötäelämisen puutetta kuin varsinaisesta Tanskalaisen jalkapallonpelaajan kokemuksen jakamisen puutetta?

Tarkoitan lähinnä että jos olet tilanteessa missä huomaat muiden olevan järkyttyneitä jostain, niin empaattisena tyyppinä automaattisesti peilaat sitä omaan käytökseesi ja jos sen sijaan tiedotat niille muille vaikka tyyliin "minua ei tuo kyllä hätkäytä yhtään", muut kokee sen että sivuutat heidän kokemuksensa tunteettomasti, joka on oikeastaan tottakin.

Ei sillä, itselläkin ajatuksen tasolla tuli peliä sivusilmällä katsoessa hieman yllätyttyä ympäristön oletettua isommasta tilanteen myötäelämisestä, mutta oma reaktio oli lähinnä olla hiljaa ja näyttää myötätuntoiselta, jotta muut voi reagoida niinkuin haluaa.

 

[Cereal killah]

Joku futiskolumnisti siteerasi sitä vanhaa kliseistä sitaattia joltain kirjailijalta, että ”Kaiken minkä olen oppinut etiikasta ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta”. Oli sitten ilmeisen ylpeä itsestään ja muista kuplan jäsenistä. Pitkältihän nämä on niitä jotka ovat vain katsoneet (ja pelanneet) sitä futista kymmeniä tunteja viikossa vuosikymmenestä toiseen.

 

[Nomber]

Sama homma itselläni. En järkyttynyt tms. ollenkaan. Ikävää että joku saa sairaskohtauksen/kuolee, mutta joka minuutti kuolee varmaan miljoona ihmistä niin jos alkaisi kaikkien takia järkyttymään niin eihän siinä olisi mitään järkeä. En seuraa jalkapalloa muutenkaan niin tuo Eriksen ei ollut minulle millään tasolla, ei edes nimenä, tuttu entuudestaan.

Eri homma tietysti jos joku jonka tunnen kuolisi tai saisi jonkun sydänkohtauksen tms.

Elämään nyt sattuu kuulumaan aika oleellisesti kuolema ja se koskettaa ihan kaikkia joskus, toisia heti alkuun ja toisia sitten reilun 100v päästä tai jotain siltä väliltä, mutta näin tämä nyt vaan menee.

 

[munse]

Mulla on sellainen homma, että saatan liikuttua kyyneliin elokuvan tai jopa musiikin tähden, mutta lähisukulaisten hautajaiset ovat tuntuneet vain kliinisiltä toimituksilta.

Ja itse asiassa työkaveri kuoli syöpään vuosi pari sitten, mutta ei sekään kyyneleitä kirvoittanut.

Vinoutunut empatiakyky vai mikä lie?

 

[Hrym]

Ihan samoilla fiiliksillä täällä. Eihän se kivaa ole kun jotakuta kentällä elvytetään mutta ei se ihmeellisiä tuntoja herättänyt. Enemmäkin mietin miten pelin käy jos vaikka Tanska luovuttaa, voittaako Suomi tyyliin 0-5 tms.

Jotenkin oli jopa vaivaannuttavaa lukea mediasta näitä kannanottoja. Aikamoista jeesustelua

 

[Seiana]

Nyky-yhteiskunnassamme kuolema on siivottu niin piiloon (sairaaloihin, vanhainkoteihin jne.), ettei ole ihmekään jos herkemmät ihmiset järkyttyvät, kun joku Tuonelan porteilla käy. Menneinä aikoina kuolemat tapahtuivat lähempänä, ja nuortenkin ihmisten kuolemat olivat aivan tavallisia.

 

[Themadesuja]

Mulla on sellainen homma, että saatan liikuttua kyyneliin elokuvan tai jopa musiikin tähden, mutta lähisukulaisten hautajaiset ovat tuntuneet vain kliinisiltä toimituksilta.

Ja itse asiassa työkaveri kuoli syöpään vuosi pari sitten, mutta ei sekään kyyneleitä kirvoittanut.

Vinoutunut empatiakyky vai mikä lie?

Täähän se vähän itelläkin on, että taide ja jopa surulliset tapahtumat vaikkapa peleissä joissa pidetty mielikuvitushenkilö saa surmansa, pistävät kyynelkanavat tyhjiksi mutta tosielämän kuolemat käsittelen ihan eritavalla. Tottakai synkäksi vetää mutta harvemmin itkua tulee tiherrettyä. Tosin lähipiiriin ei ole sattunut mitään tapaturmaisia kuolemia, pelkästään luonnollisia vanhuuden tai sairauden myötä pois nukkuneita sekä yksi sydänkohtaus, joka oli ajan kysymys.

Mitä tulee tähän jalkapallotähteen tai muihin julkkisten kuolemiin, niin en niitä kovin henkilökohtaisesti jaksa ottaa. Surullinen tapaus mutta tässäkin kaveri selvisi hengissä joten turha siitä on jauhaa. Enemmän itseä pisti haikeaksi vaikkapa nää kaks pientä lasta jotka oli uutisissa vastikään, jotka isänsä on Teneriffalla hukuttanut kostaakseen muijalleen. Täysin viattomia kaikkeen, mutta eipä niiden henget tunnu moniakaan kiinnostavan koska eivät ole mitenkään "tärkeitä" henkilöitä. Maailmassa tapahtuu niin paljon p*skaa että jos jokaista henkensä menettänyttä jäisi suremaan, tulisi varmaan hulluksi.

Ja toisaalta jotain huumeisiin kuolleita rokkareita ja muita staroja en jaksa murehtia hetkeäkään, oman tiensä ovat valinneet ja lopputulos on ollut tiedossa. Menetettyjä kykyjä joo, mutta henkilön itsensä poisnukkuminen ei niinkään harmita.

Kai mää vaan oon sellanen tunnevammanen, sanovat.

 

[MkH]

Samoilla linjoilla. Tietysti läheisten ja omien lemmikkien kuolemat ottavat koville, mutta huomasin kyllä aikamoisen kuilun sen välillä, miten Eriksenin tapaukseen suhtauduttiin ja millä tavalla se itseäni kosketti - eli ei mitenkään. En tiedä olenko pilannut jonkun osan aivoistani katsellessani kamaluuksia Internetissä, vai ovatko ihmiset niin erkaantuneita elämän realiteeteista, että tällainen järkyttää - vai esittävätkö järkyttynyttä sosiaalisen hyväksynnän/yhteenkuuluvuuden vuoksi? Koen kuitenkin empatiakykyni olevan ihan normaalilla tasolla, jopa varsin herkkäkin esimerkiksi sen osalta, miten elokuvat ja kirjat vaikuttavat. Toisaalta ehkä osa ihmisistä suhtautuu jalkapalloon niin vakavasti, että kokevat tällaiset tapahtumat täysin erilaisesta kulmasta. Oikeastaan pidän aika epäterveenä sitä, miten välinpitämättömästi suhtaudutaan vaikkapa terroristisiin hirmutekoihin Euroopassa, Afrikassa ja Lähi-Idässä, kun ainoa kosketuspinta ovat numerot lehdissä ja kuinka paljon sitten jalkapalloilijan sydänkohtaus livelähetyksessä järkyttää niihin verrattuna.

 

[Bertta]

On pikemminkin sairasta huolestua jonkin tuntemattoman tanskalaisen tilanteesta kun miljoonat samaan aikaan kokevat paljon pahempaa.

Ihmiset, jotka ahdistuvat televisiossa näytetyn urheilijan kohtalosta ovat harhaisia. Heidän aivonsa tulkitsevat mediakuvan läheiseksi ihmiseksi. Niin ei ole. Hän on vain yksi miljoonista ja miljoonista - lukemattomista nytkin kärsivistä ja kuolevista ihmisistä.

 

[Ezzy]

On pikemminkin sairasta huolestua jonkin tuntemattoman tanskalaisen tilanteesta kun miljoonat samaan aikaan kokevat paljon pahempaa.

Ihmiset, jotka ahdistuvat televisiossa näytetyn urheilijan kohtalosta ovat harhaisia. Heidän aivonsa tulkitsevat mediakuvan läheiseksi ihmiseksi. Niin ei ole. Hän on vain yksi miljoonista ja miljoonista - lukemattomista nytkin kärsivistä ja kuolevista ihmisistä.

Tää on sitten taas sitä whataboutismia. Ihmiset saa reagoida ihan miten lystää. Jos joku tanskalainen futari tuntuu läheisemmältä kuin afrikkalainen nälkää näkevä lapsi, niin sitten vaan on niin. Näissä on varmasti mukana pientä massahurmosta, kun media ottaa helposti kiinni yllättäviin tapahtumiin. Itse areenalla jengi tuntui olevan aika poissa tolaltaan.
Ja toki sulla on oikeus olla eri mieltä tai reagoida ihan mihin sua lystää. Toisten syyllistäminen liiallisesta empatiasta ja nimittely tosin on sairasta.

Itsekään en tuohon mitenkään reagoinut, vaikka empaattinen olenkin ja tanskalaiset nettitutut oli poissa tolaltaan. Ei vaan ole minkäänlaista kosketusta urheiluun.

 

[baggio]

Tässä käynyt lähipäivinä muutaman keskustelun ja kuullut että mulla ei ole empatia- tai sympatiakykyä kun en järkyttynyt pätkääkään Kristian Eriksenin sairaskohtauksesta Suomi-Tanska ottelussa.

En järkyttynyt minäkään siitä että joku putoaa yhtäkkiä ja saattaa kuolla. Tuollaista sattuu, että sydän estyy toimimasta yhtäkkiä, ja jalkapallokentillä se on jo tuttukin asia tällaisella Internet-aikakaudella. Hiljattain ensiapukurssin taas käyneenä menin näköjään aika rationaaliseen moodiin: "jaahas, pitävät kylkiasennossa, eli hengittää siis, hyvä, jaahas, nyt menikin elottomaksi kun elvytetään. Ainakaan aivojen hapen puute ei sentään montaakaan sekuntia kestänyt..." jne.

Kuitenkin vasta tuntia aiemmin oli alkanut tämä vuosikymmeniä odotettu ottelu, johon osallistumisesta tunsimme ylpeyttä ja liikutusta, kylmiä väreitä kansallistunteesta ja ilon kyyneleitä, kun unelma vihdoin oli täyttymässä. Kovaa jännitystä että mitenhän peli sujuu, ja intoa, kun tuurilla oltiin menossa kohti puoliaikataukoa ilman takaiskumaalia. Sitten nämä kansalliset juhlat leikattiin kuin veitsellä poikki. Jos Eriksen selviäisi hengissä, Suomen juhlapäivästä tulisi lopulta aika paska, ja jos kuolisi, vielä paskempi. Miksi tällaista piti tapahtua juuri tässä pelissä. Ja niinhän siinä lopulta kävikin. Ei voinut normaalisti iloita edes toistaiseksi kaikkien aikojen tärkeimmän pelin voitosta, joka tuli täysin tämän epäonnisen sairaskohtauksen kustannuksella.

Uskon että tämän tunteiden vuoristoradan kokeminen siinä minua järkytti. Huomasin että selkeästi tuli tarve käsitellä tätä seuraavana päivänä keskustelemalla läheisten ja työkavereiden kanssa. Onneksi nykyään puhutaan jälkipurkukeskustelujen tarpeesta niin paljon, että juro mieskin ymmärtää sitä oma-aloitteisesti tehdä.

 

[ZeiTsei]

Olet ilmeisesti enemmän kognitiivisesti empaattinen kuin affektiivisesti empaattinen. Eli myötäelät tapahtumia rationalisoinnin etkä niinkään eläytymisen kautta. Itsekin Erikssenin lyyhistyessä ajattelin heti, että "aha, taas tällainen sairaskohtaus. Näitäpä tulee jalkapalloilijoille aika usein", sen sijaan, että olisin alkanut pillittää. Toki elvytyksen katsominen aiheutti lievää hyperventilointia ja koko loppuillan tunsin kyljessä kiristystä, eli vaikka mieli ei mennyt shokkiin, keho reagoi voimakkaasti nähtyyn.

Mutta kunhan pystyt halutessasi astumaan muiden housuihin, niin et ole täysi psykopaatti. En esimerkiksi usko, että ystävämme Putin idässä kykenee asettumaan Navalnyin ja opposition asemaan kysymällä itseltään: "mitä minä tekisin, jos maata hallitsisi inhoamani diktaattori." Ilman empatiaa emme välittäisi edes rationaalisella tasolla, vaikka muilla menisi kurjasti.

 

[Bladekill]

Ihmiset järkyttyvät ikävistä asioista jotka osuvat lähelle. Jalkapalloa intensiivisesti seuraavat fanit kokevat pelaajan kuoleman/vakavan loukkaantumisen järkyttävämpänä kuin jonkin tuntemattoman kehitysmaalaisen. Samoiten ihmiset järkyttyvät kun heidän idolinsa (Michael Jackson, Alexi Laiho, Kobe Bryant jne), vanhempansa, kaverinsa etc. kuolevat.
Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että nämä ihmiset merkkaavat jollekin enemmän kuin muut.

Toiseksi nykyiset sukupolvet ovat huomattavasti henkisesti heikompaa ainesta kuin edeltäneet. Ihmiset pöyristyvät ja joutuvat viittävaille työkyvyttömyyseläkkeelle kun kohtaavat internetissä ilkeän ihmisen. Asia koetaan niin vakavaksi että jopa sananvapautta ollaan näiden heikoimpien takia valmiita rajoittamaan. Tämä johtuu todennäköisesti siitä että länsimaissa on evoluutiota alettu hidastamaan synteettisesti. (hyvinvointiyhteiskunta, sosiaalipalvelut, turvaverkko jne.)

 

[Bertta]

Tää on sitten taas sitä whataboutismia. Ihmiset saa reagoida ihan miten lystää. Jos joku tanskalainen futari tuntuu läheisemmältä kuin afrikkalainen nälkää näkevä lapsi, niin sitten vaan on niin. Näissä on varmasti mukana pientä massahurmosta, kun media ottaa helposti kiinni yllättäviin tapahtumiin. Itse areenalla jengi tuntui olevan aika poissa tolaltaan.
Ja toki sulla on oikeus olla eri mieltä tai reagoida ihan mihin sua lystää. Toisten syyllistäminen liiallisesta empatiasta ja nimittely tosin on sairasta.

Itsekään en tuohon mitenkään reagoinut, vaikka empaattinen olenkin ja tanskalaiset nettitutut oli poissa tolaltaan. Ei vaan ole minkäänlaista kosketusta urheiluun.

Mielestäni kyse on empatianpuutteesta. Miljoonien kärsimys ei vaikuta millään tavalla, mutta kun aivojen väärin tulkitsema ”läheinen” kärsii, reaktio on vahva. Vain itselle harhaisesti merkityksellisellä ihmisellä on merkitystä.

Miten välinpitämättömyys miljoonista kärsivistä voi olla liiallista empatiaa?

 

[Cereal killah]

Ihmiset järkyttyvät ikävistä asioista jotka osuvat lähelle. Jalkapalloa intensiivisesti seuraavat fanit kokevat pelaajan kuoleman/vakavan loukkaantumisen järkyttävämpänä kuin jonkin tuntemattoman kehitysmaalaisen. Samoiten ihmiset järkyttyvät kun heidän idolinsa (Michael Jackson, Alexi Laiho, Kobe Bryant jne), vanhempansa, kaverinsa etc. kuolevat.
Tämä yksinkertaisesti siitä syystä että nämä ihmiset merkkaavat jollekin enemmän kuin muut.

Niin no, julkkikset ja idolit ovat tietty asia. Itse katson futista vaihtelevalla innolla (lähinnä arvokisoja) ja piti ihan katsoa Wikipediasta tilanteen ollessa päällä että kukas tämä nyt onkaan. Kymppipaita ja valioliiga-jyrä, asia selvä. Villi veikkaus että shokissa olevien joukossa oli niitäkin jotka kuulivat miehestä ensimmäistä kertaa (kuten minä), mutta se kuolee kun MINÄ OLEN KATSOMASSA MATSIA.

 

[dropadrop]

Ei kai empatiassa ole kysymys siitä, kuka tuntee eniten järkytystä tai surua?

Mä olen aina ymmärtänyt empatian niin, että siinä on kyse kyvystä asettua toisen ihmisen asemaan, ja muokata viestiänsä sen toisen perspektiivin mukaan.

Lähtökohtaisesti jokainen ihminen on sitä mitä on johtuen geeneistä ja valtavasta määrästä ympäristöstä tulleista vaikutuksista. Vaikka me ollaankin ihan erilaisia niin meidän suhtautuminen ulkoisiin asioihin on aikalailla uniikki. Jos olisit sen kauhistuneen kaverin sisarus niin todennäköisesti suhtautuisit lähes samalla tavalla, tai ainakin ymmärtäisit häntä hyvin.

Minäkään en kauhistunut tuosta tapahtumasta, ja ymmärrän hyvin aloittajan ajatukset. Mä en kuitenkaan usko että se liittyy mitenkään empatiaan. Jos sun kaverit kauhistuivat sun näkemyksistä niin se todennäköisesti ilmentää empatian puutetta siinä, ettet osannut muotoilla sanomaasi kunnioittaen heidän näkemystään. Ihminen on tunteellinen ja irrationaalinen eläin joka kauhistuu lähellä / esillä olevista asioista paljon enemmän kuin piilossa olevista. Jos se esimerkin terroristien tappaminen olisi ollut esillä yhtä paljon, he todennäköisesti kauhistelisivat vielä enemmän.

 

[Grez]

Mulla on teoria, että nämä Eriksenistä järkyttävät ovat sellaisia, jotka kokevat ihmisten olevan oikeasti eriarvoisia tyyliin mitä rikkaampi sen arvokkaampi. Tällöin on tietenkin järkyttävää jos joku itseään arvokkaampi saa sairauskohtauksen ja samaan aikaan kärsivistä ja kuolevista köyhistä ei tarvitse välittää koska ne ovat vähempiarvoisia.

 

[dropadrop]

Mihin sä perustat sun oletuksen? Eiköhän kauhistumiseen vaikuta aikalailla se, kuinka hyvin pystyy samaistumaan henkilöön - sekä tapa miten koko juttu on esillä.

Kuvaavaa on, ettei tämä ole ensimmäinen kerta kun lähiaikoina jalkapalloilija on tuupertunut kentälle. Eroina oli nyt lähinnä että monet katsoivat tota livenä telkkarista, seurasivat tosi pitkään vaiheisten juontajien pykivää analysointia, näkivät väistämättä lisää analysointia kaikissa medioissa vielä vuorokaudenkin kuluttua. Aikaisemmissa tapauksissa asia on kuitattu lyhyellä uutisella joka on helppo ohittaa ja unohtaa -ja yllätys yllätys näin tapahtuikin.

Mä luulen, että toi teoria ihmisten järkytyksestä kertoo enemmän siitä miten sä näet muut ihmiset.

 

[mestarikokki]

Mihin sä perustat sun oletuksen? Eiköhän kauhistumiseen vaikuta aikalailla se, kuinka hyvin pystyy samaistumaan henkilöön - sekä tapa miten koko juttu on esillä.

Kuvaavaa on, ettei tämä ole ensimmäinen kerta kun lähiaikoina jalkapalloilija on tuupertunut kentälle. Eroina oli nyt lähinnä että monet katsoivat tota livenä telkkarista, seurasivat tosi pitkään vaiheisten juontajien pykivää analysointia, näkivät väistämättä lisää analysointia kaikissa medioissa vielä vuorokaudenkin kuluttua. Aikaisemmissa tapauksissa asia on kuitattu lyhyellä uutisella joka on helppo ohittaa ja unohtaa -ja yllätys yllätys näin tapahtuikin.

Mä luulen, että toi teoria ihmisten järkytyksestä kertoo enemmän siitä miten sä näet muut ihmiset.

No onhan se totta että jonkun julkkiksen kuolema järkyttää porukkaa enemmän kuin kymmenen taviksen kuolema. Tai sadan. Tai tuhannen.

Onneksi tämä kohtaus sattui stadionilla jossa oli lääkintähenkilökuntaa, muuten olisi varmaan kuolema korjannut.

 

[Griffin]

Mulla on teoria, että nämä Eriksenistä järkyttävät ovat sellaisia, jotka kokevat ihmisten olevan oikeasti eriarvoisia tyyliin mitä rikkaampi sen arvokkaampi. Tällöin on tietenkin järkyttävää jos joku itseään arvokkaampi saa sairauskohtauksen ja samaan aikaan kärsivistä ja kuolevista köyhistä ei tarvitse välittää koska ne ovat vähempiarvoisia.

Eiköhän kyse ole siitä, että pystyy yhdistämään kuoleman henkilöön, joka naaman tietää. Itse en ollenkaan ymmärrä tuota pölinää tuosta jalkapalloilijasta.. Kuoliko se vai saatiinko elvytettyä, ei kiinnosta pätkääkään (ko henkilö ei ole itselle ollut "kiinnostava".)
Tuntemattomia, joilla ei ole merkitystä kuolee jatkuvasti pilvin pimein, pitkin maailmaa.. Jos siitä järkyttyisi pätkääkään, niin olisi melko paha rasitus kokoajan. Ei niitä oikeasti kukaan ajattele..

 

[stool]

Joo, en pidä sitä mitenkään erityisen kummallisena, että tällainen "järkyttää" enemmän kuin satunnaisen tuntemattoman henkilön sydänkohtaus omana kotonaan siitäkin huolimatta, että tiedostettaisiin tapahtumien olevan samanarvoisia. Onhan se selvää, että jos vaikka yhdysvaltain presidentti kupsahtaa kesken live-tv-puheensa ja miljoonat ihmiset katsovat elvytystä suorana lähetyksenä, niin se koskettaa/järkyttää/herättää tunteita eri lailla, kuin täysin vastaava tapahtuma jollekin muulle henkilölle ilman uutisointia. Vastaavasti enemmän koskettaa se, jos itse osuu silminnäkijäksi kun tavallinen kaduntallaaja saa sydänkohtauksen verrattuna siihen, että sama tapahtuu toisella puolella kaupunkia.

 

[voffer]

Mulla on teoria, että nämä Eriksenistä järkyttävät ovat sellaisia, jotka kokevat ihmisten olevan oikeasti eriarvoisia tyyliin mitä rikkaampi sen arvokkaampi. Tällöin on tietenkin järkyttävää jos joku itseään arvokkaampi saa sairauskohtauksen ja samaan aikaan kärsivistä ja kuolevista köyhistä ei tarvitse välittää koska ne ovat vähempiarvoisia.

Sun teoriasi on melkoista roskaa. Onko joku sanonut ettei välitä laisinkaan kärsivistä ja kuolevista köyhistä? Harvoin tulee live-tv:tä myöskään katsottua, missä köyhät kärsii ja kuolee, enkä kyllä sellaista toisaalta katsoisi vaikka tulisikin.

Kyllähän sen, että näkee suorassa tv-lähetyksessä jonkun saavan yllättäen sydänkohtauksen ja melkein kuolevan, luulisi jonkinlaisia tunteita herättävän, oli kyse sitten kenestä tahansa. Varsinkin kun sieltä tv:stä oltiin katsomassa jalkapalloviihdettä, eikä reportaasia sairaalasta tai sisällissodan runtelemasta kehitysmaasta. Tietysti se, että tietää ihmisen nimen ja muuta hänestä ennalta luonnollisesti voimistaa kokemusta.

Kyllä itse ainakin olin huolissani siitä, selviääkö jätkä hengissä pois kentältä, mutta en nyt sanoisi olleeni/olevani erityisen järkyttynyt asiasta.

 

[Sally_Spectra]

Kyse onkin reaktiosta jonka tuo aiheuttaa. Vaikea ymmärtää niitä joilla se menee niin pitkälle, että itkua tuhristetaan ja asiaa puidaan päivätolkulla. Tai ylipäätään, että järkyttyy asiasta.

 

[dropadrop]

Miksi sitä täytyy yrittää ymmärtää?

 

[MaLin]

Yllätyin on ehkä kuvaavin sana kun seuraavana päivänä kuulin asiasta.

Harvoin hyvässä kunnossa olevat ihmiset saa sydänpysähdyksen kait.

Noh, olin kuitenkin jostain syystä tyytyväinen ku hän selvisi. En kyllä tunne ketään joka tuosta ois "järkyttynyt".

 

[mestarikokki]

Yllätyin on ehkä kuvaavin sana kun seuraavana päivänä kuulin asiasta.

Harvoin hyvässä kunnossa olevat ihmiset saa sydänpysähdyksen kait.

Noh, olin kuitenkin jostain syystä tyytyväinen ku hän selvisi. En kyllä tunne ketään joka tuosta ois "järkyttynyt".

Huippu-urheilijat käyttävät milloin mitäkin aineita ja pumppu voi olla kovilla kun samalla vedetään 90 minuutin pelejä sekä harjoituksia.

En nyt väitä että näin olisi juuri tässä tapauksessa, mutta yleisesti huippu-urheilu on todella kaukana mistään terveestä.

 

[Sally_Spectra]

Miksi sitä täytyy yrittää ymmärtää?

No homo sapienssina sitä yrittää ymmärtää ympäröivää maailmaa ja muiden ihmisten toimintaa. Ei siis täydy ymmärtää mutta voi yrittää ymmärtää tai syitä reaktion taustalla. Kuin laboratoriossa olevan rotan toiminnnan analysointi.

 

[Cereal killah]

Aika iso osa tuosta ns. kollektiivisesta järkytyksestä johtui ihan vaan siitä että futiksessa on nämä uuden sukupolven hipsteri-millenniaalit lähetyksessä YLE:llä, ja median puolella sitten sellaiset nelikymppiset "minä kerron mikä on vastuullista ja minä olen oikeassa" egoilijat. Tilanne olisi mennyt vähän luontavammin läpi jos siellä olisi ollut joku tasapainoinen "Hoopi" Hänninen tai elämää ehkä joskus nähnyt Tapio Suominen sametinpehmeällä äänellä johdattamassa lähetystä ammattitaitoisesti eteenpäin.

 

[dropadrop]

No homo sapienssina sitä yrittää ymmärtää ympäröivää maailmaa ja muiden ihmisten toimintaa. Ei siis täydy ymmärtää mutta voi yrittää ymmärtää tai syitä reaktion taustalla. Kuin laboratoriossa olevan rotan toiminnnan analysointi.

Lähinnä ihmettelen, että useimmiten samassa yhteydessä kuin ihmetellään miksi joku käyttäytyy jollakin tavalla, esitetään koko homma kärjistetysti ja halveksien. Ei tommosesta oikeasti välity ajatus että pyritään ymmärtämään, kun halveksiva sävy jo viittaa siihen että tuomio on jo annettu.

Esim. mä oikeasti veikkaan, että todella harva tuhristi itkua tuosta aiheesta.

Tämän lisäksi, ihmiset jotka ovat vatvoneet aiheesta päiviä ovat joko toimittajia jotka haluavat myydä uutisia, jalkapallofanaatikkoja tms. En ole nähnyt yhdenkään ympärilläni olevista ihmisistä käsittelevän aihetta, ja tuhannesta facebook kaverista on mulle näkynyt ehkä 5 viestiä niiltä samoilta tyypeiltä jotka viestittelee muutenkin jääkiekosta / jalkapallosta.

 

[Tonnin Seteli]

Minkä takia sitten Eriksenin tapaus ei liikauttanut tai kiinnostanut pätkääkään?

Niin, asiaahan pitäisi kysyä niin päin, miksi se järkyttäisi tai kiinnostaisi. Siihen taas on helppo vastata: siksi, että jalkapallo on henkilölle tärkeä asia ja hän on tunteellisesti virittyneessä tilassa jalkapallo-ottelua katsoessaan tai saavuttaa ko. tilan nopeasti kuultuaan tällaisen jalkapallouutisen. Ei kummempaa.

Tyhmyyttä on luulla, että tämä sinänsä normaali oma reaktio on jokin oletusarvo ja että toisin reagoivassa ihmisessä olisi jotain vikaa.

Ei minullakaan herää yleensä mitään tunteita siitä tiedosta, että joku randomi on saanut slaagin tai jopa kuollut. Eikä herää useimmilla aiheesta koohottaneillakaan.

Vähän aikaa sitten kuoli entinen työkaveri äkilliseen sairaskohtaukseen, oli vähän yli 40 ja jätti jälkeensä vaimon ja kaksi lasta, olin surullinen mutta en missään nimessä ollut mitenkään järkyttynyt tai tilassa että asia olisi vaikuttanut muhun mitenkään syvemmin.

Luulin omanlaiseni ajattelumallin olevan jotenkin ihan normaalia mutta nyt yllättävän moni kaveri sanonut että oli ihan kauhea tilanne ja vaikutti selkeästi heihin. Aloin sitten vähän enemmän pohtimaan

Eräänlaisesta tunteiden virtsankarkailusta on tullut hyväksyttävää tai jopa ihailtua, kun sitä ennen pidettiin lapsellisena ja tahdittomana, mitä se sivunmennen sanoen yhä on. Nyt tästä muodikkaasta pärisevästä uudesta normista poikkeamista pidetään melkeinpä perusteena perkeleellistää ja maalittaa sitä, joka käyttäytyy muista poiketen aikuisesti.

Olisiko kyseessä se että et ole onnistunut samaistumaan niiden keskustelukumppanien mielenmyllerrykseen ja kommentoinut asiaa jotenkin tunneköyhästi, mikä olisi kiinnittänyt muiden huomion? Eli siis se koettu empatiapuute olisi enemmänkin myötäelämisen puutetta kuin varsinaisesta Tanskalaisen jalkapallonpelaajan kokemuksen jakamisen puutetta?

Tarkoitan lähinnä että jos olet tilanteessa missä huomaat muiden olevan järkyttyneitä jostain, niin empaattisena tyyppinä automaattisesti peilaat sitä omaan käytökseesi ja jos sen sijaan tiedotat niille muille vaikka tyyliin "minua ei tuo kyllä hätkäytä yhtään", muut kokee sen että sivuutat heidän kokemuksensa tunteettomasti, joka on oikeastaan tottakin.

Ei sillä, itselläkin ajatuksen tasolla tuli peliä sivusilmällä katsoessa hieman yllätyttyä ympäristön oletettua isommasta tilanteen myötäelämisestä, mutta oma reaktio oli lähinnä olla hiljaa ja näyttää myötätuntoiselta, jotta muut voi reagoida niinkuin haluaa.

Näin itsekin pyrin toimimaan. Samalla tiedostan, että ne muuthan siinä olisivat epäempaattisia, itsekkäitä, suvaitsemattomia ja solipsistisia kiusaajatyyppejä, jos jotenkin paheksuisivat sitä, että en täydellä panoksella jokaista elettäni varoen osallistuisi heidän surun ja järkytyksen larppaamiseensa.

Onhan se selvää, että jos vaikka yhdysvaltain presidentti kupsahtaa kesken live-tv-puheensa ja miljoonat ihmiset katsovat elvytystä suorana lähetyksenä, niin se koskettaa/järkyttää/herättää tunteita eri lailla, kuin täysin vastaava tapahtuma jollekin muulle henkilölle ilman uutisointia.

Jep. Varmasti R. Budd Dwyerin tapaus järkytti ihmisiä enemmän kuin jonkun muun itsemurha ampumalla. Yleensähän niistä uutisoidaan sanallisesti, mutta tämä tapahtui televisiokameroiden edessä. En tiedä tuliko suorana, mutta 80-luvun kulttuurin mahdollistamana kylläkin usealta kanavalta päiväaikaan ilman ennakkovaroitusta. Kyllä, näyttivät kasuaalisti uutisena videolla, kun mies dramaattisen puheen päätteeksi vetää aseen ja ampuu päänsä nuuskaksi. Tästä on hyvin ymmärrettävää järkyttyä, vaikka tietenkään kaikki eivät järkyttyneet. Tyyppi itse sentään oli hienotunteinen ja pyysi paikan päällä olleita poistumaan heti huoneesta, jos "tällainen" vaikuttaa heihin.

 

[dropadrop]

Eräänlaisesta tunteiden virtsankarkailusta on tullut hyväksyttävää tai jopa ihailtua, kun sitä ennen pidettiin lapsellisena ja tahdittomana, mitä se sivunmennen sanoen yhä on.

Mä luulen, että jotkut ajattelevat, että toi aikaisempi tunteiden tukahduttaminen oli ikävää.

Mä lähestyn asioita enemmän logiikan kautta enkä paljoa tunteile. Muutin pois kotoa teininä enkä silloinkaan puhunut vanhempien kanssa kuin korkeintaan kerran kuukaudessa. Mitä turhia harrastamaan tyhjänpäiväistä small talkkia? Vaimo taas edelleen puhuu vanhempiensa ja sisartensa kanssa lähes päivittäin. Kumpi on oikeassa, vai onko kumpikaan?

Koska mä en paljoa tunteile, mulle sopii hyvin vanha malli jossa ei turhia tunteita näytetä. Voi kuitenkin olla etteivät ihmiset tunteile enempää nyt sen takia että se olisi ihailtavaa, vaan koska sen voi tehdä ilman suurempaa halveksintaa.

Mä tavallaan kärsin ja tunnen myötähäpeää kun joku tunteilee voimakkaasti. Pyrin kuitenkin olemaan näyttämättä sitä, koska mussahan se vika on jos en voi edes katsella muiden tunteilua.

 

[Grez]

Sun teoriasi on melkoista roskaa.

No mä myönnän että mun teoria oli paska. Mutta se oli kuitenkin parempi teoria kuin aloittajan kokema väite että jos ei järkyty pikkuasioista niin on empatiakyvytön. Ja se oli vieläpä esitetty ihan tosiasiana eikä teoriana.

 

[mestarikokki]

No mä myönnän että mun teoria oli paska. Mutta se oli kuitenkin parempi teoria kuin aloittajan kokema väite että jos ei järkyty pikkuasioista niin on empatiakyvytön. Ja se oli vieläpä esitetty ihan tosiasiana eikä teoriana.

Tuntuu enemmän olevan niin että jotkut väittävät että jos ei järkyty jonkun julkkiksen sairaudesta/kuolemasta, niin on empatiakyvytön.

 

[oestrus taurus]

Lähinnä tulee mieleen muutama juttu, jotka ovat saattaneet "korostaa empatiakykyä" näkyvyydessä:

1) Tunneälykkys ja muut älykkyydeksi nimitetyt korvikkeet älykkyydestä ->Kun älyllinen sana loppuu, tunteilut alkaa
2) Lokakamppanjat somessa egoististisiin persooniin (psykopaatia, narsismi, machiavellismi jne.) -> Pönkittäjä on vaikkapa siinä jalkapallokeskustelussa parempi kuin vieraiden palstojen exät, suurhallitsijat ja vaikkapa Danny.
3) Femiinisten piirteiden korostamisen nykyaika ->Ei malttia eikä rajaa, kun tunteilua korostetaan. Maskuliininen taas on "tunnekylmänä" asiassa.

 

[alakääntö]

Ainakin minulla on sellainen outo tapa, että jos näytetään vaikka paha loukkaantuminen tai ihan jotain gorea niin se ei hirveästi tunnu missään. Mutta jos näkee toisen ihmisen reagoivan vahvasti tunteella, niin silloin myös itsellä nousee tunteet pintaan. Esimerkiksi yksi elokuva jossa joku teini tappoi itsensä. Ei hirveästi koskettanut. Mutta sitten kun näytettiin vanhempien reaktio kuolleeseen lapseena niin tunne-efekti olikin melko voimakas. Jalkapallossa toisaalta on myös niin paljon filmaamista, että vaikea tietää mitä on edes tapahtunut, vaikka en tuota sydäntapausmatsia telkkarista katsonutkaan.

Toisaalta olen hyvinkin rauhallinen ja olen ollut kolarissa parikin kertaa. Itse osallisena ja sitten kerran myös melkein ensimmäisenä paikalla. Aika rauhallisena mentiin eikä kyllä tullut mieleenkään alkaa huutamaan tai voivottelemaan tai muutenkaan mennä mitenkään paniikkiin. Toki kun itsellä on paha tapa lohkoa hyvinkin mustaa huumoria niin ainakin omien kokemuksia pohjalta on saanut vähän potkua persuksille että suunsa voi välistä pitää kiinni. Henkilökohtaiset kokemukset voi olla hyvinkin pahoja ja itse joitakin kokeneena ei niille niin vain enää naureskele.

Siltä pohjalta ajattelen että ihminen joka on elänyt kovin helppoa elämää ei juurikaan reagoi mihinkään kun ei oikein tajua näkemäänsä. Toisaalta tuon saman voi helposti kääntää myös toisinpäin. Kun ei ole koskaan nähnyt mitään niin pieninkin paha juttu voi vetää tunnereaktion heti maksimiin. Tyyliin traumatisoituu kun tv-sarjassa joku tulee pahoinpidellyksi, kun toiselle ei gorevideot tunnu missään.

Tässäkin tapauksessa minusta se suhteutus pitäisi olla seuraava: se jalkapalloilija sai kohtauksen hyvinkin valvotuissa olosuhteissa jossa ammattitaitoinen henkilökunta oli heti valmiina auttamaan ja sairaala lähellä. Harmillinen tapaus tuollainen sairaskohtaus mutta kun kyseessä urheilullinen ja hyväkuntoinen ihminen eikä raha varmaan ole este niin hänellä on mielestäni äärimmäisen hyvät edellytykset selvitä ja toipua.

Maailmassa kuolee päivittäin paljon porukkaa jolla sitä mahdollisuutta selvitä ei ollut, osa hyvinkin hirveällä tavalla esimerkiksi terroristien raiskaamana yksin jossain aavikonlaidalla.

Siksi minusta tuntuukin suhteettomalta pitää tätä suurena suruna mutta tietenkin urheilu tiimellyksessä voi muutenkin olla tunteet pinnassa.

Kyllä se taitaa olla enemmänkin tunneperäinen reaktio, eikä siinä telkkarin ääressä paljoa mietitä kovin monimutkaisia asioita. Joku asia joko kolahtaa tai ei. Luulen että varsinkin henkilökohtaisilla kokemuksilla voi olla paljonkin vaikutusta miten reagoi. Jos on ollut aiemmin tilanteessa, missä vaikka joku tuttu tai tutun tuttu on "tipahtanut" tuolla tavalla, niin siellä voi olla pohjalla jo jotain tunnereaktiota joka nousee heti pintaan kun näkee samanlaisen tilanteen vaikka telkkarissa.

Veikkaan että paljon on myös opittua reaktiota mukana. Eli jos lapsena vanhemmat ovat sellaisia, jotka reagoivat voimakkaasti ja tunnepohjaisesti niin lapsikin sen oppii samanlaisen käyttäytymisen vanhemman mallista. Eli kun vaikka telkkarissa näkyy jotain järkyttävää niin lapsikin voi ihan näytellä että tuntuu pahalta vaikka ei tajua ollenkaan näkemäänsä, matkii vain vanhemman voimakasta reaktiota. Ehkä myös jollain tasolla esimerkiksi pienikin lapsi itkee, kun tietää että sillä saa huomiota kun vaikka kaatuu kaupassa juoksennellessaan. Tai itkee ihan vain siksi koska on oppinut että kaaduttua pitää itkeä. Mamma kun huutaa vieressä voivoi tule syliin niin toimintamalli tulee opittua aika helposti siitä. Toiset sitten opetetaan että ylös vaan ja ei turhia itkeskellä.

Ehkä myös jos lapsena on opetettu pitämään enemmän huolta muista, niin reaktio muiden tuskiin tai loukkautumisiin voi olla voimakkaampi.

 

[Tonnin Seteli]

Mä luulen, että jotkut ajattelevat, että toi aikaisempi tunteiden tukahduttaminen oli ikävää.

Siitä, että vakavoituu hetkeksi oman äidin hautajaisissa tai vuodattaa salaa viisi kyyneltä lätkän MM-ottelussa on aika paljon matkaa siihen, että huutaa vammaisesti söpölle kissavideolle tai alkaa öyhöttää sekavia lukiessaan uutisen siitä, että laittomasti oleskelevien piiloterroristisolujen anonyymia terveydenhuoltoa ei rahoitetakaan 20 miljoonalla vaan vain 10 miljoonalla.

Kysymys ei siis ole reaktiosta jäyhien (iso)isien sotatraumoihin, vaan täysin moitittavasta paskavammisesta keskenkasvuisuudesta. Ihmiset pitävät normaalina käyttäytyä kuten he olisivat 13 vaikka ovat 23 tai 43. Se on häpeällistä eikä mitään muuta.

 

[mestarikokki]

Siitä, että vakavoituu hetkeksi oman äidin hautajaisissa tai vuodattaa salaa viisi kyyneltä lätkän MM-ottelussa on aika paljon matkaa siihen, että huutaa vammaisesti söpölle kissavideolle tai alkaa öyhöttää sekavia lukiessaan uutisen siitä, että laittomasti oleskelevien piiloterroristisolujen anonyymia terveydenhuoltoa ei rahoitetakaan 20 miljoonalla vaan vain 10 miljoonalla.

Kysymys ei siis ole reaktiosta jäyhien (iso)isien sotatraumoihin, vaan täysin moitittavasta paskavammisesta keskenkasvuisuudesta. Ihmiset pitävät normaalina käyttäytyä kuten he olisivat 13 vaikka ovat 23 tai 43. Se on häpeällistä eikä mitään muuta.

Jenkeistähän tämä kaikki sössöttäminen alkoi ja muut vaan apinoi sitä. Jenkeissä suurin osa aikuisista on ihan lapsen tasolla henkisesti ja ovat jopa ylpeitä siitä.

 

[hb81]

Mulla on sellainen homma, että saatan liikuttua kyyneliin elokuvan tai jopa musiikin tähden, mutta lähisukulaisten hautajaiset ovat tuntuneet vain kliinisiltä toimituksilta.

Ja itse asiassa työkaveri kuoli syöpään vuosi pari sitten, mutta ei sekään kyyneleitä kirvoittanut.

Vinoutunut empatiakyky vai mikä lie?

On se vinoutunut... ehkä jonkun niin ajattelevan näkökulmasta.
Itse olen ollut muutamissa hautajaisissa kantajana, kun läheisiä kuollut. Toki surullinen tapahtuma, mutta se on elämää. Ei herunut kyyneltä näissä.
Katsoin lasten kanssa Helinä Keiju elokuvaa ja siinä ns. surullinen heti. Melkein naurahdin ääneen kun tajusin nieleväni itkua takaisinpäin ja kyynelkin meinasi tulla.

Empatiakin on saanut jo turhan trendikkäät mittasuhteet. On trendikästä voivotella somessa kuinka asiat vaikuttaa sielunsyövereihin ja mollata muita "empatia kyvyttömiä".