Poimin ensimmäisiltä sivuilta kanssapostaajien muutaman hyvän huomion.
Asiat jotka oli paremmin ennen:
- kouluissa oli kuri
Tämä taitaa olla niitä harvoja, topiciin liittyviä, asioita joissa olen törmännyt siihen, että kaikki ihmiset joiden kanssa olen keskustellut asiasta, ovat samaa mieltä. En omista lapsia, joten omaa panosta on hankala antaa. Elän puheiden ja toisten empiiristen kokemusten varassa.
Omat peruskouluaikani taittuvat aikajaksolle -90luvun alku -> 2000. Omista kouluajoista mainittakoon, että jokainen rehtori joka peruskouluaikanani palveli, oli hyvin auktoriteettisia henkilöitä, joiden puhutteluun joutumista pelättiin, tai vähintäänkin varottiin. Tietysti joukkoon mahtui niitä nuorisosekopäitä, jotka uhmasivat auktoriteettia ihan vain kiusallaan, mutta ne eivät kauaa roikkuneet kyydissä. Ei annettu vain yksinkertaisesti kaikkien kukkien kukkia.
Luokanvalvojinani on ollut yhtä poikkeusta lukuunottamatta myös hyvin auktoriteettisia opettajia ja ennen kaikkea hyviä opettajia. Totta kai vakuuttava persoona luo olemuksellaan hyvän kurin, mutta ei mielestäni opettajien työ ollut ennen selviytymistaistelua opiskelijoita vastaan, jotka tietävät oikeutensa ja näin ollen hyödyntävät sitä perseilyyn. Luokasta poistettiin jos et osannut käyttäytyä, ohjattiin pienryhmään jonka opettajana toimi henkilö jota viimeistään kunnioitettiin. Tai sitten vain istuit tunnin loppuun käytävällä. Mikäli opettaja ei saanut sinua poistumaan luokasta, niin haettiin joku toinen opettaja, joka suoritti poiston. Helppoa. Enkä muista, että kenenkään oppilaan vanhemmalle olisi tullut paha mieli. Opettajien sijaisiakin pääosin kunnioitettiin.
Ennen elokuvia ja musiikkia tuli normaaliin tahtiin, eli ei ollut ylitarjontaa ja jokaista elokuvaa tai levyä odotettiin, ja niillä oli jonkunlainen arvo. Nykyään noita tulee joka tuutista josta suurin osa paskaa...
Samaa mieltä. Vielä 2000-luvun alussa, vaikka julkaisukanavat monipuolistuivat, oli musiikki ja elokuvat taiteenaloja joihin paneuduttiin mielestäni enemmän. Toki aika pitkälti kaikkea on jo tehty ja siksi kaikki tuntuu vähän sillisalaatilta, mutta silloin osasi odottaa albumijulkaisuja enemmän. Ja ennen kaikkea, albumeja vielä julkaistiin. Oli ennakkohehkutuksia, tuli luettua haastatteluja levyntekoprosseista ja kuunneltua sampleja kappaleista, tuli mentyä kirjastoon etsimään uusia tuttavuuksia jne. Toki näitä on edelleen, mutta tiedonhakukanavat ja julkaisutahti sekä määrä ovat moninkertaistuneet. Tiedon löytäminen on helpottunut ja nopeutunut, mutta tavallaan myös vaikeutunut. Kaikki on levällään. Saat etsiä tietoa mistä etsiä tietoa.
Pidin siitä kun olit odottanut jotain albumia ja saatuasi sen kuunneltavaksi oli äänite konkreettisessa muodossa. Kansilehti oli myös osa sitä taidetta. Ja hyvin tehdyssä kansilehdessä oli paljon lisätietoa itse musiikista. Musiikilla oli tuntuma. Hankala selittää. Monilta artisteilta tulee nykyään pelkkiä digijulkaisuja nykyään, koska se on kustannustehokasta. Mutta digiäänite jättää aina puolikkaan olon.
Sekä pirstoutunut julkaisutyyli on omituinen. Nykyään albumikokonaisuuksia ei arvosteta ja se ei tunnu olevan sen prosessin kruunu niin vahvasti enää. Kaks maistiaista singejulkaisuina ja sitten tuutataan albumi ulos. Kuuntelija odottaa saako sen suihkun laskea housuihin vai joutuuko imaisemaan takaisin kun albumi pyörii levysoittimessa.
Lisättäköön vielä listaan asioista jotka oli paremmin ennen: Ennen oli enemmän asiantuntevia levykauppoja. Digitalisoitumisen myötä nämä elävät enää kansantaruissa. Toki levykauppoja on vielä, mutta asiantuntijuudesta en menisi sanomaan. Pienemmiltäkin paikkakunnilta löytyi se kivijalkakauppa jossa pääsi rupattelemaan ja kuuntelemaan levyjä. Ja myyjät tiesivät mistä puhuivat.
Tästä aasinsillalla seuraavaan:
Hyviä pointteja.
Itselläni yksi mitä vihaan nykyään, on kun kaikesta tiedosta on internetin ja älypuhelimien takia tullut aivotonta fastfoodia. Ennen ajateltiin asioita omilla aivoilla, puhuttiin asioista, nykyään menee siihen että joku kaivaa wikipedian/googlen ja antaa vastauksen samantien. Se on tylsää, eikä opettavaista, koska itse ei joudu ajattelemaan.
Pelit-lehteäkin esim. oli mukavampi lukea, kuin 30s vilkasta jotain metacriticiä, vaikka arvostelut silloin olivatkin "myöhässä".
Ylipäätään kaikki informaation nopeus (laadusta välittämättä) ja fastfoodimaisuus tökkii.
Tässä tiivistettynä. Digiaika on ollut monessa hyvä, mutta niin monessa myös paha.
Tietotulva sumeuttaa ainakin minun aivojani välillä ja nykyään joutuu todella paljon tekemään töitä sen eteen, että mistä sen tiedon hankkii kun sitä tulee niin saatanallisella tahdilla ettei perässä pysy. Maailma kulkee niin törkeällä nopeudella eteenpäin, että aika aseettomaksi tässä jää. Kaikki-heti-mulle-nyt -mentaliteetti aiheuttaa sen että julkaisut (uutiset, elokuva, musiikki...) joutuvat taistelemaan näkyvyydestään joka taas tuottaa huonoja lopputuloksia kun joudutaan tekemään "näyttäviä asioita" kiireellä.
Kiireettömyys tulee olemaan entistä vakavampi asia, jonka voi mainita tulevaisuudessa keskustelussa joka käsittelee aihetta: "Asiat jotka olivat paremmin ennen".
), mutta 1990-luvulta löytyy paljonkin mielenkiintoista esimerkiksi strategia-, FPS- ja avaruusräiskintöjen saroilta. Ja onhan Half Life 2:kin (edit: ykkönen) 1990-luvulta, ja siitä juontuva Counter Strike saavuttanut sellaiset kulttipelin mittakaavat että oksat pois.
" moon niin heikko tollasiin peleihin että parempi jättää pelaamatta ^^
Tosin isä oli syntynyt 1908 joten oli jo "vanha parta" 50-luvulla.
