Törmäsin torissa ilmoitukseen, että siellä on rtx 3070 dual. Kyselin, voiko noutaa, ja sieltä asiallisesti annettiin nouto-osoite. Ajattelin, että enpä siinä mitään menetäkään, kun matkaa oli alle viisikymmentä kilometriä. Olin myös tietoinen, että teoriassa joku voi rehellisestikin myydä sellaisen 600 euroon, koska olen törmännyt ihmisiin, joilla ei ole rahapulaa ja jotka eivät kehtaa pyytää myymästään tuotteesta kaksinkertaisesti summaa, jonka ovat itse siitä uutena maksaneet.
Puolivälissä matkaa whatsappiin tuli nettitutulta tervehdysviesti, että hän on parhaillaan Ruovedellä jonkun pienen autiopirtin pihassa 3070:aa noutamassa, ja että siellä on joku muukin. Vastasin, että kas vain, olen juuri matkalla samaa korttia noutamaan.
Vaihtui paikkakunta Ruovedestä Orivedeksi jossain kohtaa päivää, mutta sattui kummastakin pitäjästä löytymään sama katu ja kadun numero. Omassa Oriveden kohdeosoitteessani asui vanhahko nainen, joka ilmoitti, ettei hänellä ole asunnossa tietokonetta eikä hän tiedä näytönohjaimista mitään. Siinä koiraani lähimaastossa kusettaessa huomasin, että kävi samalla ovella jo pari muutakin 3070:n ostajaa kääntymässä.
Iltapäivällä sama kortti oli uudella ilmoituksella laitettu myyntiin Iihin. Noudolla. Huom. noudolla!
Mieleeni tuli paluumatkalla muisto alakoulun 2.luokalta, kun opettajamme eräänä huhtikuun 1.päivänä ilmoitti luokallemme, että rehtorilla on tänään syntymäpäivä ja hän jakaa kaikille oppilaille makeisia ruokalassa. Kovalla kiireellä lähdimme niitä nameja noutamaan.