Mie en tiedä pitäiskö kirjoittaa työelämäketjuun vai johonkin ihmissuhdeketjuun vai mielenterveysketjuun kun on vähän laidasta laitaan asiaa, mutta päällimmäinen tunne tässä hetkessä on vitutus niin menköön tänne. Seuraa pitkä ja sekava valitusvirsi.
Elämän kaikki osa-alueet menee vaan enemmän ja enemmän päin vittua. Töissä ei ole kohta enää mitään tekemistä, hommia on karsittu ja tehostettu sen verran että päivän pakolliset työt saan tehtyä muutamassa tunnissa ja loppupäivä tulee vaan selailtua nettiä. Ei puhettakaan että tekisin mitään järkevää sillä ajalla, ei vaan kiinnosta. Vähän vaivihkaa on tilanne ajautunut tähän, olis varmaan pitänyt reagoida varoitusmerkkeihin aikaisemmin mutta niihin ei osannut suhtautua sellaisina. Alkuun oli hetken aikaa ihan kiva ettei tarvinnut enää sykkiä, mutta pikkuhiljaa on valuttu toiseen ääripäähän ja kuolen tylsyyteen. Tekoäly tulee pian tekemään loputkin miun työt joten tässä vaan odotellaan että saa kenkää kun ei uskalla itse irtisanoutua, eikä ottaa puheeksi pomon kanssa että tilanne on tämä. Pomo siis on ihan pihalla alaistensa ajankäytöstä, mutta toisaalta kaikki hommat teen mitä annetaan, en vaan jaksa haalia ja kinuta lisää. Sitä tuli joskus ennen harrastettua mutta vitunko väliä enää kun piakkoin tekoäly korvaa ihmisen näissä hommissa. Tässä vaan koittaa rutistaa viimeiset eurot työnantajasta irti mitä vaan pystyy. Jossain vaiheessa tämä lorvailu varmaan paljastuu, en tiedä. Toivottavasti saan potkut ennen sitä ettei työporukka näe miten lonnin vaan.
Tulevaisuus on niin synkkää että vähemmästäkin ahdistuu. Alan kohta olemaan siinä iässä että ikäsyrjintä työmarkkinoilla on ihan todellisuutta, enkä mikään huippuosaaja ole muutenkaan. Korkeintaan keskiverto, luultavasti vähän sen alle. Ahkerampi olin joskus, mutta miksi olisin enää? Eihän töitä kohta ole about kenellekään kun tekoäly hoitaa. Tai orjapalkalla varmaan wolttikuskeille ynnä muihin paskahommiin on.
On miulle sentään säästöjä kertynyt sen verran että pystyisi useamman vuoden ylläpitämään nykyistä tai jopa parempaa elintasoa ilman mitään tuloja, mutta ei ne silti eläkeikään asti kanna. Niin kuin tässä ikinä eläkkeelle pääsisi. Pitäisi säästää oma eläke ja sillä ajatuksella olenkin säästänyt kuin hullu ja elää kituutan päivästä toiseen, mutta eihän se säästäminen onnistu enää sitten kun työt lähtee alta. Hirvittää ajatella millainen yhteiskunta on 5v päästä saatika 10-20 vuoden päästä. Vaikka onnistuttaisiin välttämään sota, niin on sen verran ankeat näkymät joka tapauksessa, että melkein sama vaikka kuuluttais Venäjään... noh, ei nyt sentään mutta synkkää on meno.
Terveys on aivan pilalla. Ajatus ei kulje vaan pyörii saman synkkyyden ympärillä. Huomaa kyllä miten ei ole enää yhtä terävä nuppi kuin ennen, joskin en mielestäni mikään fiksu ole koskaan ollut mutta tason laskun huomaa silti. Ruokavalio on paskaa. Jatkuvasti väsyttää. Henkilökohtainen hygienia ei kiinnosta, ylipainoa on joku 30-40 kiloa ja edes lyhyellä kävelyllä en ole käynyt varmaan kolmeen vuoteen. Kunto on aivan paska, tässä yksi päivä ei meinannut edes kaverin sohvalla istuessa jaksaa jutella, kun pelkkä puhuminen hengästyttää. Joskus 6-7v sitten olin elämäni kunnossa. Ei sekään tyydyttävä taso ollut objektiivisesti katsoen, ei lähelläkään, mutta parasta mihin itse olen pystynyt. Nyt peiliin katsoessa sitä vaan miettii miten alas voi ihminen vajota. Ja pelkäänpä että pohjakosketus on vielä kaukana, mutta sitä kohti mennään jos vaan henki säilyy.
Miulla on muutama kaveri joita näen harvakseltaan, mutta ei ne niin hyviä kavereita ole että voisin vaikka tällä lailla avautua. Kuhan tapetaan aikaa ja teeskennellään että miulla asiat on ok silloin kun nähdään. Naiseen oon koskenut viimeksi 8v sitten, sitä ennen ja sen jälkeen en ole ikinä viitsinyt tai uskaltanut edes yrittää. Nykyään jo pelkkä fyysinen habituskin on jo niin bottom tier -luokkaa ettei viitsi edes kuvitella yrittävänsä. Mutta kuten todettu ei se ikinä ole hyvää tasoa ollutkaan, eikä ole mielenterveyskään. Sitä taustaa vasten onkin suoranainen ihme että ne pari naista mitä silloin joskus hetken ajan oli, olivat kyllä ihan huippunättejä ja kivoja. Edes hetken ajan sai tämäkin peräkammarinpoika seuraa sentään. En mie ikinä ole parisuhdetta tai lapsia halunnut enkä ole oikeastaan edes muista ihmisistä kiinnostunut, joten sitäkin vaikeampi on naista saada. Tissejä ja perseitä ois silti kiva välillä puristella. Yrittämättä ei saa, mutta ei ole vaivan arvoistakaan noiden vähien kokemusten perusteella.
Ei anna moraali periksi lähteä mihinkään maksullisiin kuitenkaan, enkä usko että sellaisesta saisin mitään kiksejä, vaikka sekin kynnys on madaltunut tässä viime aikoina kun kelaa miten paskaa elämä on ja tulee olemaan. Tulispa jo potkut niin vois lähteä vaikka thaikkuihin lomalle vuodeksi tai viideksi. Mutta eipä ne thainaiset minua oikein viehätä joten samaa paskaa kämpillä mököttämistä elämä sielläkin kai olisi.
Saatanan 2020-luku. Vähän ennen vuosikymmenen vaihdetta alkoi näyttää että elämässä olisi jotain valoa, mutta sitten tuli pari vuotta koronaa, heti perään 3+ vuotta Venäjää, seuraavat noin 4v vähintään on trumppia, tähän kaikkeen sekaan vielä sodan uhka, Suomen tuleva konkurssi, alhainen syntyvyys, heikkenevät palvelut, nousevat hinnat ja verot ja tekoälyt ja kaikki muu paska. Huoh, minkä vitun takia mie edes elän?
Jos jotain tähän haluat kommentoida, niin pliis jotain muuta kuin "mene terapiaan." On kokeiltu, ei kantanut.
