Speak No Evil (2022)
IMDB (6.6/10)
Hyvät elokuvat saa IMDB:ssä yli 8.0/10, loistavat elokuvat saa yli 9.0, mutta ainutlaatuiset mestariteokset saa yleensä 6.0-6.9/10 ja näin on myös tässä tapauksessa. Tämä elokuva ei missään nimessä sovellu herkille tai Marvelia tuijottaville massoille. Kauhuelokuvana Speak No Evil on poikkeuksellinen ja jopa innovatiivinen, mutta toisaalta elokuvaa voisi paremminkin kuvailla shokki/järkytysleffaksi. Hollywood ei ikinä uskaltaisi tehdä mitään tällaista ja siksi tarvitaankin tanskalainen ohjaaja.
Imo tämä on 5/5 leffa ja mestariteos, mutta suositus vain niille joilla pää pysyy kylmänä, koska muuten saattaa ahdistaa ja katsojalla mahdollisesti menee loppupäivä vituiksi tai yöllä ei saa unta.
Samaa ohjenuoraa tulee itsekin usein käytettyä. Jotkut Kubrickit sun muut on ansaitusti ihan sitä 9/10 kamaa, mutta etenkin usein tyypillisten Oscar-bait 8.5/10 elokuvien kohdalla tulee väistämättä oltua skeptinen. Etenkin jotkut Metascoren mukaan 65-75 välillä huitelevat elokuvat osoittautuvat usein kiinnostavammiksi. Täytyypä toi Speak No Evil ottaa korvan taakse.
Tuli tässä Halloweenin alla katsottua useampia tunnelmaan sopivia leffoja, jotain näistä vielä muistaa.
Goodnight Mommy (2022)
IMDb 5.6, Metascore 45
Amazon Prime
En tätä katsoessa edes tiennyt, että kyseessä on jonkun eurooppalaisen elokuvan jenkkiversio. Ilman Naomi Wattsia ja tietämättömyyttäni olisin katsonut sen, ja kai sitä suosittelen muillekin. Traumaa käsittelevä psykologinen jännäri, joka ottaa alkuperäiseen elokuvaan nähden muutamia vapauksia. Ympäristö, kuvaus, näyttelytyö ja perimmäinen idea onnistuu hyvin, mutta ehkä sellainen kovin terä jää uupumaan. Katson yleensäkin Halloweenin aikaan paljon kauhua ja trillereitä, ja usein tällaiset vähän välttävämmätkin tekeleet kelpaa tähän ajankohtaan ihan hyvin.
The Watcher (2022)
IMDb 6.6
Netflix
Naomi Watts tähdittää tätäkin Netflixiin hiljattain lisättyä kauhusarjaa, ja pitkäaikaisena Watts-fanina oli helppo päätös Goodnight Mommyn jälkeen siirtyä tämän pariin. Sarja perustuu jokseenkin tositapahtumiin, vaikka käsittääkseni kerronnallisista syistä lisäilee omiaankin. Pidin sarjasta enemmän kuin ehkä sen puhtaat ansiot oikeuttaisivat, ja syytän tästä jälleen vuodenaikaa. Sarjan alkuun ollaan lupaavilla vesillä erikoisissa tunnelmissa outoine hahmoineen, mutta jossain kohtaa tietyt ratkaisut tuntuvat vähän hömelöiltä. Laiskan oloinen johtolangasta toiseen ravaaminen vähän rikkoo tunnelmaa, mutta yleisesti ottaen tykkään haunting house -tyylisistä tarinoista, joten olen lepsu.
The Midnight Club (2022)
IMDb 6.6
Netflix
Näistä reilun kuuden pisteen tekeleistä Mike Flanaganin uusin Netflix-sarja on selvästi parempi. Olen pitänyt jokaisesta Flanaganin sarjasta tähän asti, enkä vähiten sen takia, että sen päällimmäisen kauhugenren alla jokainen on pohjimmiltaan kuitenkin jotain muuta. The Midnight Club on tietyllä tavalla varmaan näistä sarjoista pinnalta päin kesyin, vaikka aihepiiri syöpäsairaine teinipotilaineen saattokodissa on kaikkea muuta. Sarjassa onnistuu nuorten hahmot, tunnelma, kuvaus ja keskeinen viesti. Jossain näin, että alun jump scareja on ehditty kritisoida, mutta tällöin ei ole ymmärretty kontekstia. Pääosa sarjan jump scareista on ikään kuin meta-kamaa, jotka esiintyvät nuorten kertomissa tarinoissa, ja säikyttelyt kyllä kyseenalaistetaan ihan hahmojen itsensäkin toimesta. Ei niin järkyttävä sarja kuin Flanaganin jotkut aiemmat, mutta paikoin aidosti koskettava.
The Stranger (2022)
IMDb 6.6, Metascore 74
Netflix
Vähäeleinen trilleri, jota kantaa Joel Edgertonin ja Sean Harrisin niin ikään vähäeleiset, mutta voimakkaat roolisuoritukset. Tällaisten elokuvien kohdalla ollaan juuri siinä pisteessä, että jonkun mielestä kurjat 6/10 pistettä ei vielä kerro mitään. The Stranger jakaa yleisön. Toisille se on elokuva, jossa ei tapahdu muuta kuin satunnaisia kohtauksia jonkun ikivanhan sieppaustapauksen ympärillä, mutta toiset uppoutuvat kerrontaan ja saavat siitä irti enemmän kuin monista adrenaliinintäytteisimmistä lajitovereistaan. Voi olla, että loppua kohden huipentuma jää aavistuksen ohueksi, mutta suosittelen siitä huolimatta.
The Good Nurse (2022)
IMDb 6.9, Metascore 64
Netflix
Mennään edellisen elokuvan asettamissa tunnelmissa tositapahtumiin perustuvassa trillerissä, josta on vaikea keksiä varsinaisesti parannettavaa. Elokuvassa maailma ja värit ovat yhtä harmaita kuin Chastainin työn uuvuttama hoitaja. Tässä elämää ja ihmisten kohtaloita leimaa koruttomuus, muttei kuitenkaan mikään itsesäälissä rypevä sellainen. Chastainin ja Eddie Redmaynen kemia onnistuu nappiin, ja molempien roolityö on juuri sitä, mitä tällainen elokuva tarvitsee. Tobias Lindholm ei ohjaajana ole vielä paljoa tehnyt, mutta kirjoittajana mies on ollut mukana mm. Mads Mikkelsenin tähdittämissä The Huntissa ja Another Onessa. Toivotaan pitkää uraa.
Barbarian (2022)
IMDb 7.2, Metascore 78
Disney+
Ilmeisesti Barbarian on ihan hiljattain ehtinyt kerätä aika paljon positiivista huomiota ja juuri kerkesin itsekin katsoa sen ennen kuin hype entisestään leviää. Rehellisesti sanottuna toivoisin, että olisin ehtinyt nähdä tämän jo ennen mitään huomiota tavallaan jonain omana satunnaisena löytönä, jolloin olisi helpompi samastua näihin hyviin pisteisiin. Barbarian on siis taidokkaasti ja intohimolla kuvattu, se osaa yllättää ja olla hauskakin, ja sinänsä lopputuloksessa ei ole marisemista. Ehdin vaan ennakkoon asettaa jotkut odotukset elokuvalle odottaen jotain tiettyä kauhutyyliä, ja ihan sen takia tunne elokuvan jälkeen oli aavistuksen.. jos ei nyt pettynyt, niin ei-ihan-niin-maailman-vaikuttunein. Etenkin kuvauksen, valaistuksen ym. teknisen työn jäljiltä kyllä antaisin mieluusti yllä olevat pisteet.
Prey (2002)
IMDb 7.1, Metascore 72
Disney+
Preyn suhteen taas olin ehtinyt jo hyvän aikaa tietää, että se on ollut jonkinlainen positiivinen ylläri, ja joidenkin mielestä ihan suoraan toiseksi paras Predator-elokuva. Näihin kehuihin on helppo yhtyä. Prey on vähän yli 90 minsaa vailla täytettä. Tarina sijoittuu 1700-luvulle, joten periaatteessa kaikki aiempien osien ylimääräinen roina on riisuttu minimiin. Etukäteen kai jossain pelättiin, että on epäuskottavaa antaa pienen naisen voittaa jättimäinen peto, mutta Preyssa ketään ei voiteta koolla tai voimalla. Maisemat on välillä kuin jostain Terrence Malickin elokuvasta ja kameratyö tekee kyllä jokaiselle ruudulle kunniaa. Kaikesta huomaa, että tekijät rakastavat Predatoria, eikä tässä tarvitse tyytyä pelkästään nätteihin maisemiin tai onnistuneeseen äänityöhön. Sen perinteisen Predator-toiminnan fanit, jollainen itsekin olen, saavat juuri sitä, ja leffan lopussa on todella tyytyväinen olo. Juoneltaan yksinkertainen ja ytimekäs toimintaelokuva reilusti alle kahteen tuntiin, jossa päähahmoihinkin ehtii tykästyä? Ei kovin yleistä nykypäivänä.
Tulipahan nyt suollettua pieni romaani näistä syysajan kokemuksista. Muutama sarja tuolla on toki välissä, mutta ehkä se ei ketjua pilaa.
muropaketti.com
www.episodi.fi
www.justwatch.com
elokuvantaikaa.blogspot.com
Itsellä tuo menee osastoon Fincherin hyvät leffat.
