Kannattaa sitä silti joskus hetkeksi pysähtyä miettimään, kuinka paljon lisäpanostukset tietyn pisteen jälkeen todellisuudessa hyödyttävät. Virtalähde- ja VRM-keskustelussa tuntuu usein unohtuvan suhteellisuus ja tapauskohtaisuus, kun halvoissa ja tehopiheissä kokoonpanoissakin koetaan ehdottoman tarpeelliseksi panostaa merkittävä osa budjetista kaikista huipputasoisimpiin virtalähteisiin ja emolevyihin, jotta tarvittaessa voisi ajaa vaikka markkinoiden kuumimpia osia ylikellotettuna. Vaikka se olisikin kaukana kaavaillusta käyttötarkoituksesta.
Koen tarpeelliseksi ilmoittaa, etten siis tosiaankaan ole asiantuntija edellä mainittujen komponenttien osalta, mutta viimeisten vuosien aikana tietotekniikkakeskustelussa on ollut havaittavissa selkeää siirtymää aiemmin aidosti aiheellisesta huolesta turvallisuusstandardien noudattamisen suhteen ihan kaikkein halvimpien virtalähteiden kohdalla kohti nykyistä jokseenkin elitististä suuntausta, jossa kaiken täytyy olla parasta, vaikka se parhaus näkyisikin vain teoriassa. Onko esim. viimeisen viiden tai kymmenenkään vuoden aikana luottovalmistajien kohtuutasoisilla virtalähteillä onnistuttu aiheuttamaan vaaratilanteita ja kokoonpanon hajoamisia niin kuin joskus aiemmin? Ainoat mieleen tulevat esimerkit ovat se yksi Gigabyten ja oisko ollut Asusin virtis, jotka nostettiin esille Gamer's Nexusissakin, mutta edes nekään eivät tainneet olla mitään hinnat alkaen -malleja, vaan muuten vaan suunnittelukukkasia. Ja esim. takuupalautusprossat Mindfactoryllä ei hirveästi eroa tuon aiemmin linkatun halpis-MSI:n, joka taisi kuitenkin olla sitä C-luokkaa virtislistoilla, ja aika lailla parasta edustavan RM750x:n välillä, oikeastaan lievästi jopa MSI:n eduksi.
Tää oli vaan tarpeettoman pitkä tapa kertoa, että nykysuuntaus tuntuu tarpeettomalta, mutta ryhmäpaineen takia omaankin mieleen on iskostunut ajatus, että jos ei osta parasta, niin kone tulee räjähtämään hetkenä minä hyvänsä ja viemään perheen mukanaan.
