Tuosta Witcher 1 tulikin vastaan tälläinen juttu vajaa kuukausi sitten:
The Witcher on saavuttanut suuren suosion, mutta ensimmäinen peli oli niin karu tapaus, että harva olisi sitä arvannut.
www.pelaaja.fi
"
The Witcher, kotoisammin
Noituri, on nykyään hyvin tunnettu juttu paitsi pelaajien, myös koko yleisen maailman väestön keskuudessa. Puolalaisen CD Projekt Redin pelitrilogia nosti Rivian Geraltin rakastetuksi pelihahmoksi, ja Netflixin tuottama suuren budjetin sarja teki hänestä koko maailman tunteman mediahahmon. Ei huono suoritus, kun huomioidaan
Noiturin nöyrät syntyvaiheet.
Kuten suunnilleen kaikki jo todennäköisesti tietävät,
Noituri oli alkujaan puolalaisen
Andrzej Sapkowskin kirjasarja, joka saavutti kotimaassaan nopeasti suuren suosion, mutta oli Puolan rajojen ulkopuolella hyvin pienen porukan juttu hämmentävän pitkään. Esimerkiksi sen ensimmäisen
Noituri-kirjan – vuonna 1993 julkaistu todella veikeä ja kiehtova novellikokoelma
Viimeinen toivomus – suomenkielistä käännöstä saatiin odottaa vuoteen 2010 saakka. Vaikka kirjoista oli aiemmin saatavilla englanninkielisiä käännöksiä, ne viralliset versiot olivat vuosien ajan niin huonoa tasoa, että suuri osa englanninkielisistä
Noituri-faneista luki mielummin fanien tekemiä epävirallisia käännöksiä.
Joten mitä sitten tapahtui? Miksi Geralt nousi pienen porukan kulttihahmosta koko maailman tuntemaksi hahmoksi? No, meitä pelaajia syyt eivät tietenkään yllätä: kaikesta on kiittäminen juuri CD Projekt Redin pelejä, jotka saavuttivat huikean suosion. Mutta tämä vaati aikaa ja pitkäjänteisyyttä, sillä sen ensimmäisen
Noituri-pelin pohjalta olisi ollut hyvin vaikea ennustaa tällaista menestystä.
Jos palaamme henkisesti ajassa taaksepäin 2000-luvun alkuvuosiin, löydämme nuoren, hoikemman ja vielä hiuksilla varustetun Lehtosen Varsovasta. Itä-Euroopan ulkopuolella hyvin tuntematon CD Projekt Red haluaa esitellä maailman lehdistölle ensimmäistä suuren budjetin peliään. Peliä, jonka olisi tarkoitus muuttaa firma lokalisointiin erikoistuneesta pelijulkaisijasta kehittäjäksi. Jos kelaamme tästä hetkestä pari tuntia eteenpäin, löydämme Lehtosen yhä Varsovasta, mutta nyt suu mutrussa. Hän on juuri pelannut
The Witcherin miltei valmista kehitysversiota, kuunnellut pelin tuottajan pitkät esittelyt ja tutustunut ensi kertaa Geraltiin.
Noiturin synkkä maailma ja tarinoiden tyyli, jossa itäeurooppalaiset kansanperimät törmäävät fantasiaan, kyllä tekivät häneen vaikutuksen, mutta itse peli? Onnea matkaan, pojat. Tulette tarvitsemaan sitä.
Vaikka olen useasti ollut ennustusteni ja mielipiteideni kanssa äärimmäisen väärässä, tällä kertaa on oltava armollinen minua kohtaan: se ensimmäinen
Witcher-peli ei todellakaan ollut aivan sitä, mitä esimerkiksi
The Witcher 3:n myötä pelisarjaan tutustuneet odottaisivat. Osittain kyse on tyyliseikoista. Myöhemmät
Witcher-pelit ovat kolmannen persoonan toimintaroolipelejä, joissa paino on vahvasti sanalla toiminta ja jotka on suunniteltu toimimaan mainiosti vaikka peliohjaimilla, mutta sarjan ensimmäinen peli oli isometrinen roolipeli, jossa kaikki tapahtui hiirtä naksuttelemalla.
Tuloksena on erikoinen ja suoraan sanoen kankea pelikokemus. Maailman tutkiminen on ärsyttävää puuhaa, koska maailmassa navigoiminen on hankalaa, kameran käsittely on kankeaa ja taistelut ovat turhauttavia. Vielä perustason vihollisia vastaan homma toimii kohtalaisesti. Ensin täytyy valita tilanteeseen sopiva miekkailuasento, sillä jos yrittää miekkailla vaikka nopeaa tyyliä vaativaa vihollista vastaan perustyylillä, Geralt ei osu juuri koskaan kohteeseensa. Tämän jälkeen sitten klikataan vihollista, jolloin Geralt hutkii muutaman sekunnin itsekseen. Kun kursori syttyy liekkeihin, klikataan uudelleen, jotta kombo jatkuu. Okei, ei hirveän viihdyttävää, mutta vielä toimivaa. Mutta sitten vastaan tulee kovempi hirviö, jonka iskuja pitäisi väistellä – jälleen klikkaimella pelimaailmaa Geraltin ympärillä – ja kaikki järki lentää ulos ikkunasta. Taistelun tempo on niin nopea ja iskujen animaatiot tuntuvat olevan heikosti kiinni niiden vaikutuksista, joten käytännössä väistely on aivan tuuripeliä. Ja sitten tulee turpaan.
Ei ole toki hirveän yllättävää, että ensimmäistä suurta peliään kehittänyt tiimi ei onnistunut lyömään kunnaria. CD Projekt Red tiettävästi haki inspiraatiota Biowaren roolipeleistä, kuten
Baldur’s Gateista, sekä
Gothic-pelisarjasta. Nämä inspiraation kohteet näkyvät lopputuloksessa, mutta kokonaisuus olisi todennäköisesti toiminut paremmin jos tiimi olisi vain tyytynyt tekemään perinteisemmän
Baldur’s Gate -kopion. Tiimin kunniaksi on todettava, että ne sarjan myöhemmät tavaramerkit olivat mukana jo alusta saakka, mikä ei toki ole hirveän yllättävää, sillä ne olivat myös
Noituri-kirjojen keskeisiä tavaramerkkejä. Valmistautuminen oli alusta saakka homman nimi, sillä mahdottomalta tuntuvat taistelut muuttuvat vähemmän mahdottomiksi, jos ennen niiden alkua keittää Geraltille sopivia yliluonnollisia voimia antavat juomat, ottaa käyttöönsä oikeat loitsut ja oikeat varusteet, ja niin edelleen.
Myös alkuperäisen
Witcher-pelin tarinankerronta oli jo hyvin samoilla linjoilla kuin sarjan myöhemmissä osissa. Meno on synkeää, välillä lipsahtaen rajan yli koomisen yliyrittämisen puolelle. Siinä suuremmassa tarinassa Geralt jahtaa mystistä velhoa, joka yhdessä rosmokavereidensa kanssa varastaa noitureilta ne myrkyt, joilla he muuttavat nuoret kandidaattinsa hirviöitä vastaan taisteleviksi mutanteiksi. Siinä sivussa ratkotaan tietenkin paljon pienempiäkin ongelmia ja törmätään moninaisiin oikean maailman ongelmiin, kuten vaikka suvaitsemattomuuteen ja rasismiin.
Näistä hyvistä puolista oli vain hieman vaikea nauttia, kun itse pelikokemus oli niin kämäinen. Enkä suinkaan ole yksin mielipiteeni kanssa, sillä jopa kehitystiimi itse myönsi heti kättelyssä, että homma ei mennyt aivan nappiin. Vuotta myöhemmin julkaistiinkin suuri päivitys, joka tuunasi peliä moninaisilla tavoilla, korjasi puhelinluettelon verran bugeja, sisälsi uusitut versiot monista hahmomalleista ja dialogeista. Enhanced Edition -nimellä kulkeva megapäivitys paransi tilannetta, mutta ei sekään tehnyt
The Witcheristä mitään suunnatonta hittiä. Peli oli yhä kankea, ja sitä se on vielä nykyäänkin.
En toki yritä väittää, että
The Witcher oli mikään pelikelvoton paske. Ehei, julkaisuajankohtanaan se oli ihan asiallinen tietokoneroolipeli. Kankeus ja kehno pelikokemus olivat aika vakiojuttuja, varsinkin kun kyseessä oli pienemmän ja kokemattoman studion esikoispeli. Genren ystävät ottivat pelin positiivisesti vastaan, koska Sapkowskin maailma ja tyyli olivat niin mukavan erilaisia kuin se perustason
Dungeons & Dragons -tuuba, joka muodosti valtaosan 2000-luvun alkuvuosien PC-roolipelitarjonnasta.
Mutta ei
The Witcher myöskään ollut mikään rajoja rikkova hitti, enkä usko, että monikaan olisi sitä pelattuaan osannut arvata, että vain kahdeksan vuotta myöhemmin sarjan kolmas osa tulisi nousemaan sellaiseksi. Täytyykin siis nostaa hattua CD Projekt Redille siitä, että studion tyypit todellakin oppivat nopeasti ja nostivat tasoaan peli peliltä hämmentävän rivakalla vauhdilla.
"
Itse olen yrittänyt muutaman kerran aloittaa tuota Witcher 1 mutta se pelattavuus on vain niin ankea omaan makuun, vielä kun lisätään että yritän pelata PC:lläkin ohjaimella vielä niin olin vielä vähemmän "kotonani" Witcher 1 kanssa.
Sentään Witcher 2 sain pelattua X360:llä läpi mutta ei sekään minulle se the peli vielä ollut vaan tiedätte kyllä mikä se oli.
Jokatapauksessa kiva saada tuo remake ekasta osasta.
www.nexusmods.com
