Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Heseman]

Bloodborne & The Old Hunters DLC (PS4)

Saatuaan Dark Soulsin lisärin valmiiksi Miyazaki ei levännyt vaan alkoi kehittää uutta nopeatempoisempaa IP:tä. Lopputuloksena on Bloodborne, joka sijoittuu viktoriaanisen ajan Englantia muistuttavaan miljööseen ja on höystetty H.P. Lovecraftin kuvastolla. Tämä oli neljäs läpipeluuni tästä. Voi olla hot take, mutta minusta Bloodborne on soulsbornekiringien parhaimmistoa ja yksi PS4:n parhaista peleistä.

Pelihahmo on metsästäjä, joka oudon sopimuksen allekirjoitettuaan herää klinikalta. Alakerrassa örisee peto eikä kättä pidempää ole. Pian sellainen kuitenkin löytyy lyömä- ja käsiaseen muodossa. Siinä missä Dark Soulsissa oli mahdollisuus moniin erilaisiin asekokonaisuuksiin ml. kilvet, tässä keskitytään suoraviivaisempaan toimintaan. Kilpiä ei enää ole, ainoa peruspelissä oleva on lähinnä vitsi. Lyömäaseella lyödään petoja (duh), käsiase käy horjuttamiseen. Jos osuu sillä oikeaan aikaan vihollisen hyökätessä, jää hyökkääjä hetkeksi paikoilleen ja pelaaja pääsee tekemään tehokkaan suolistusiskun. Soulseissa en saanut koskaan parryä kunnolla sisäistettyä, tässä se toimii huomattavasti helpommin. Jopa niin helposti, että muutamat bossitkin muuttuivat vitsiksi. Agressiivisuus palkitaan, sillä vaikka ottaisikin vähän vahinkoa, rally-mekaniikka eli kun tekee vuorostaan viholliselle damagea lyhyen ajan sisällä saa osan tai hyvässä lykyssä jopa kaiken menetetyn terveyden takaisin. Tämä kaikki on taistelumekaniikan kulmakiveä ja toimii kuin elohopealuoti pedon otsaan.

Kuten muissa sarjan peleissä, kartan tutkiminen palkitaan. Aseisiin löytää päivitysverikiviä ja jalokiviä sekä erilaisia riimuja, jotka antavat monenlaisia boosteja. Samalla toki myös saa tasonnousuun ja tavaroiden hankintaan kaivattavia sieluja verikaikuja vihollisia listimällä. Välillä löytää kokonaan uusia vapaaehtoisia alueita tutkittavaksi. Alueet tuntuivat varsinkin Elden Ringin jälkeen yllättävän pieniltä, joskin kyllä niissä silti hyvin riittää koluttavaa. Erilaisia oikopolkujakin saa avattua, mitkä nopeuttavat vaikka bosseille pääsyä.

Ei tosin niin hyvää ettei jotain huonoakin. Erinomaisen kätevän, kuoleman jälkeen täyttyvän estus-pullon sijaan tässä palattiin osittain Demon Soulsin aikaan kerättävien tai ostettavien veripullojen myötä. Sen verran niitä on muokattu, että pulloja on vain yhtä tyyppiä ja se parantaa aina saman prosentuaalisen määrän kokonaisterveydestä. Pulloja ei myöskään voi kantaa kerralla määräänsä enempää. Niitä kyllä tippuu aika hyvää tahtia rivivihollisilta, mutta varsinkin ekalla pelikerralla tai vaikean bossin kohdatessa varastot voivat huveta nopeasti ja pahimmillaan voi joutua grindaamaan joko itse pulloja tai verikaikuja. Tosi mieltäylentävää, jos bossiyritykset keskeytyvät kun pullot loppuvat... Pelissä on lyhtyjä, jotka toimivat välipisteinä, mutta niiden kautta ei voi suoraan mennä paikasta toiseen vaan pitää käydä keskusalueen kautta, mikä on vähän kankeaa. Eikä grindatessa voi myöskään suoraan resetoida aluetta niillä. Kamera myös välillä tuottaa ylimääräistä haastetta pelisarjan tyypilliseen tyyliin, varsinkin yksi bossi (jota eräs tubettaja kutsuu osuvasti Kamerapedoksi) vaati useamman yrityksen osittain juuri siksi kun pedon alle joutuessa ei nähnyt yhtään mitään. Ruudunpäivitysnopeuskin on melko alhaista, joskaan se ei häirinnyt tässä yhtä pahasti kuin vaikka tuossa uudessa Horizonissa. Myöskin tasoja ei pääse nostamaan ennen kuin hahmo on saanut pelissä ahaa-elämyksiä, mikä voi olla hyvinkin turhauttavaa aloittelijalle.

Ensimmäisen kerran pelasin tätä kuutisen vuotta sitten, kun hommasin PS4 Pron. Silloin tuli kerättyä platinaa, pelattua peli kolme kertaa läpi (lisäri kaksi kertaa) sekä myös kaikki maljaluolastot. Niihin kyllä en enää mene, vaikka peli muuten hyvin vetovoimainen ja pelattava onkin. Tämän uudelleenpeluuta tuli monesti mietittyä vuosien varrella, mutta varsinkin erästä bossia (KÖHKÖH*Micolash*KÖH) muistellessani jäi fiilikset siihen. Tällä kertaa pelasin helppo-moodilla eli otin aseeksi sahakeihään ja sillä valtaosa bosseista kaatuikin ekalla yrityksellä. Jokunen vaati sitten vähän enemmän mutta ei yleensä puolta tusinaa yritystä enempää lisärissäkään. Paitsi sen viimeinen bossi, johon menikin sitten puolitoista tuntia eilen illalla. Koitin uutta taktiikkaa ja se alussa hetken toimikin mutta sitten taisin olla liian väsynyt kun parryt ei enää onnistuneetkaan. Sisulla piti painaa läpi mutta lopulta sekin kaatui. Mulla oli varastossa kolmisensataa pulloa ja kaikki meni... Lisäksi yksi valinnainen vihollismetsästäjä oli varsin kova vastus, joskin sekin kaatui kun tarpeeksi monta kertaa yritti. Aikaa meni tallennuksen mukaan 28,5 h eli varmaan käytännössä about 30 h, jos oletettavasti peli ei laske latausruutuja siihen mukaan.

Bloodborne on tosiaan vikoineenkin yksi sarjansa parhaista tuotoksista. Nopeatempoinen pelimekaniikka sopii tähän täydellisesti ja miljöö sekä viholliset sopivat pelin tunnelmaan kuin nakutettu. Harmi vaan, että peli on jäänyt alustansa vangiksi. Sony on kyllä alkanut hyvin tuomaan yksinoikeuspelejään PC:llekin, mutta tätä ei vielä ole lukuisista huhuista ja toiveista huolimatta sillä nähty. Mikä on sääli, sillä toivoisi sonyttomienkin sarjan fanien pääsevän tätä kokeilemaan.

 

[shams]

Bloodborne on tosiaan vikoineenkin yksi sarjansa parhaista tuotoksista. Nopeatempoinen pelimekaniikka sopii tähän täydellisesti ja miljöö sekä viholliset sopivat pelin tunnelmaan kuin nakutettu. Harmi vaan, että peli on jäänyt alustansa vangiksi. Sony on kyllä alkanut hyvin tuomaan yksinoikeuspelejään PC:llekin, mutta tätä ei vielä ole lukuisista huhuista ja toiveista huolimatta sillä nähty. Mikä on sääli, sillä toivoisi sonyttomienkin sarjan fanien pääsevän tätä kokeilemaan.

Samoin toivoisin että Demon's Souls remake tulisi PC:lle. Erinomainen peli, mutta pelkästään PS5:llä toistaiseksi.

 

[xarot]

Disco Elysium (PC)

Oli tämä GoG:ssa muutaman vuoden, monta kertaa yritin aloittaa mutta peli vaikutti alusta asti niin hidastempoiselta että etsin aina muuta pelattavaa. Nyt päätin kuitenkin pelata pelin läpi. Peli on tavallaan sekoitus perinteistä seikkailupeliä vahvoilla RPG-elementeillä. Päähenkilö herää hotellihuoneesta kauheassa kankkusessa ja on menettänyt muistinsa täysin. Noin pääpiirteittäin pelaaja joutuu ratkomaan alueella tapahtuneen murhan, ja tästä peli alkaa. Pelissä voi valita ilmeisesti meneekö nyrkit heiluen vai ratkoen ajatuksen voimalla. Itse pelasin jälkimmäisellä.

Alusta asti peli on tosiaan uuvuttavan hidastempoinen ja suurin osa ajasta keskustellaan asioista. Niissä sivutaan vahvasti politiikkaa, luokkayhteiskuntaa, elämää ja niin edelleen. Keskusteluissa tarvitaan joissain kohdissa ns. kokemuspisteitä, ja lisäksi peli heittää nopalla arpaa lopuista pisteistä onnistuuko jokin asia keskustelussa etenemään. Tuntuu oikeastaan kuin lukisi jotain novellia graafisessa muodossa. Tai raamattua, kun tekstiä on niin paljon ja se on englanniksi, niin sen lukeminen oli sanakikkailuineen työlästä vaikka englantia käytän ihan päivittäin. En myöskään usein keskellä yötä olisi jaksanut miettiä enempää haluanko olla kommari, liberaali vai mitä. Varsinaisia puzzleja pelissä ei ole, enemmänkin valintoja jotka vaikuttavat. Muutamia suomalaiselle hauskoja juttuja oli esim. suomeksi kiroileva lapsi ja kuulemma kauneimmat blondit asuvat Vaasassa.

Pelissä on kuitenkin loistavat hahmot ja lopulta itse päämäärä eli rikoksen ratkaisu tavallaan myös unohtuu taustalle. Suosittelen varauksella äärimmäisen hidastempoisuuden vuoksi.

 

[Nathorr]

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n. Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

 

[perato]

Monument Valley (PC)
Humble Puzzle bundlesta nappasin useita puzzle-pelejä ja tästä oli jopa kaksi osaa. Näytti ihan hauskalta optisia illuusioita hyväksikäyttävältä, mutta loppu viimein on aika yksinkertainen peli eikä todellakaan mikään braintwister vaikka itse teeman osalta voisi niin ollakin. Lähes kaikki tasot on varsin yksinkertaisia kliksuteltavia ja oikeastaan vasta viimeinen taso noissa extra-tasoissa oli semmonen mikä vaati edes hetkeksi pysähtymistä. Suurin osa tasoista on ongelmiltaan sellaisia, että periaatteessa ne ratkoo vain klikkailemalla oikeaan kohtaan, eikä tarvi miettiä hirveästi missä järjestyksessä mitäkin tekee, koska etenemissuuntia on yleensä se tasan yksi. Eli virheitä ei voi tehdä ja ongelmat ratkoaa kuin itsestään. Eipä ehkä tuota kakkososaa ole tarvetta pelata, jos ei sitte ole kehuttu paljoa paremmaksi.

Baba is You (PC)
Toinen pulmapeli samasta paketista. Paljon enemmän pähkimistä vaativa, virheitä on mahdollista tehdä ja pulmia voi välillä ratkoa useammalla tavalla. Usein kuitenkin on vain se "yksi tapa". Kuitenkin siinä mielessä mukava peli, että pulmasta voi ottaa vaikka puhelimeen kuvan ja ratkoa ruokatauolla sitä, eikä kovin moni pulma kuitenkaan ole kiinni siitä, että tarkasti liikuttaisin jotain tiettyyn kohtaan ja sitä myöten ratkoisin asioita, enemmän kiinni siitä, mitä määreitä käyttämällä pääsen haluttuun tulokseen. Ehkä hitusen ärsyttävää, että joutuu käyttämään steamista "määreselitys" vihjeistöä muistuttamassa, mitä mikäkin määre oikeasti tekee ja tarkoittaa, kun ne ei aina muistu mieleen taukojen jälkeen.

Grand Theft Auto: The Ballad of Gay Tony
Kuten todettua, GTA on mun kaikkien aikojen lempipelisarja. Yli 10 vuoden odottamisen jälkeen sain vihdoin korjattua sen vääryyden, jonka joku bugi aikanaan esti: läpäisin GTA IV:n toisen DLC:n Huvittavinta tässä oli se, että tämä oli ehkä emopeliäkin parempi. Tässä oli ripaus sitä sekopäisyyttä, joka emopelistä ja ekasta lisäristä puuttui. Samat tekniset ongelmat, kun peli itsessää on sama, mutta jotenkin fiilis oli eri. Kontrastiero päähahmon ja Gay Tonyn välillä oli myös huima. Pidin Luis Lopezista paljon ja hänestä olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Tämä peli viimeistään antoi askelmerkit GTA V:lle. Samat tekniset ongelmat kuin aiemmissa, mutta arvosana parempi: 5/5.

Tämä jäi itelle mieleen ainoana hyvänä GTA4:sen osana, peruspeli ja motskarilisäri oli jotenki tympeitä loppuviimein pelata, ehkä paljon johtu just miljööstä, mutta myös vähän siitä että alko ite kyllästyä ko sarjaan tässä vaiheessa, tämä kuitenkin sit pomppasi sieltä muita paremmaksi.

 

[Hanziz]

Disco Elysium (PC)

Oli tämä GoG:ssa muutaman vuoden, monta kertaa yritin aloittaa mutta peli vaikutti alusta asti niin hidastempoiselta että etsin aina muuta pelattavaa. Nyt päätin kuitenkin pelata pelin läpi. Peli on tavallaan sekoitus perinteistä seikkailupeliä vahvoilla RPG-elementeillä. Päähenkilö herää hotellihuoneesta kauheassa kankkusessa ja on menettänyt muistinsa täysin. Noin pääpiirteittäin pelaaja joutuu ratkomaan alueella tapahtuneen murhan, ja tästä peli alkaa. Pelissä voi valita ilmeisesti meneekö nyrkit heiluen vai ratkoen ajatuksen voimalla. Itse pelasin jälkimmäisellä.

Alusta asti peli on tosiaan uuvuttavan hidastempoinen ja suurin osa ajasta keskustellaan asioista. Niissä sivutaan vahvasti politiikkaa, luokkayhteiskuntaa, elämää ja niin edelleen. Keskusteluissa tarvitaan joissain kohdissa ns. kokemuspisteitä, ja lisäksi peli heittää nopalla arpaa lopuista pisteistä onnistuuko jokin asia keskustelussa etenemään. Tuntuu oikeastaan kuin lukisi jotain novellia graafisessa muodossa. Tai raamattua, kun tekstiä on niin paljon ja se on englanniksi, niin sen lukeminen oli sanakikkailuineen työlästä vaikka englantia käytän ihan päivittäin. En myöskään usein keskellä yötä olisi jaksanut miettiä enempää haluanko olla kommari, liberaali vai mitä. Varsinaisia puzzleja pelissä ei ole, enemmänkin valintoja jotka vaikuttavat. Muutamia suomalaiselle hauskoja juttuja oli esim. suomeksi kiroileva lapsi ja kuulemma kauneimmat blondit asuvat Vaasassa.

Pelissä on kuitenkin loistavat hahmot ja lopulta itse päämäärä eli rikoksen ratkaisu tavallaan myös unohtuu taustalle. Suosittelen varauksella äärimmäisen hidastempoisuuden vuoksi.

Tähän tuli final cut versio tässä taannoin missä on full voice acting, mikä ainakin itellä teki pelistä mukavamman pelattavan. Tekstiä nimittäin on paljon.

 

[Rokkijani]

Tähän tuli final cut versio tässä taannoin missä on full voice acting, mikä ainakin itellä teki pelistä mukavamman pelattavan. Tekstiä nimittäin on paljon.

Minä aloitin Discon eilen. Aiemmin olin koneella aloittanut, mutta en tykkää nykyään oikein istua siinä koneen äärellä pelaten niin ostin hyvästä alesta Ps5:lle. Sohvalta jaksaa paremmin lukea runsaat dialogit. On maistunut ja tykkään lukea muutenkin hankaliakin kirjoja.

 

[Heseman]

Indiana Jones and the Fate of Atlantis (PC)

Sunnutai-iltapäivään nopea klassikon läpipeluu. Yksi suosikkiseikkailupeleistäni, jossa Indyllä käynnistyy kilpajuoksu natseja vastaan kadonneelle mantereelle. Muistan puzzlet jo ulkoa, avainkivien asennon tulkinta vaan vähän hankalaa välillä. Juoni on ihan jees (ainakin parempi, mitä leffoissa on tullut alkuperäisten jälkeen vastaan) ja pahiksetkin riittävän mielenkiintoisia. Tällä lailla pelatessa tämä on eräänlaista comfort-pelailua ja käy melkein jo elokuvasta.

 

[xarot]

Cultic (PC)

Retrohengessä tehty räiskintä. Ilmeisesti Blood esikuvana. Ihan kivaa paukuttelua ja päiden possuttelua, mutta suurin osa vihollisista on samoja, mikä on vähän tylsää. Muutama kuumottava kohtakin mahtui mukaan. Mukaansatempaava musiikki. Aseiden auto-reload tuntui puuttuvan mikä teki pelistä välillä töksähtelevää. Toinen mikä töksähteli oli pahasti seilaava ruudunpäivitys ja stutterointi.

Unusual Findings (PC)

Retrohenkinen seikkailupeli, esikuvana kasari ja Stranger Things yms. Aika vähän tekemistä ja helpohkot puzzlet, paitsi yksi liikkumiseen liittyvä puzzle oli kyllä ärsyttävä. Ihan ok oli pelata läpi, mutta muuten huokui silkkaa keskinkertaisuutta.

 

[Refloni]

Alien Breed 1-3 (GOGin ilmaispelejä)

Tylsä tuplatattiräiskintä. On oikeastaan aika vaikuttavaa, miten Dead Space -henkisestä avaruuskauhuammuskelusta on saatu tehtyä näin puuduttava ja kaavamainen. Pelissä juoksennellaan pitkin hajoavaa avaruusalusta käynnistelemässä generaattoreita ja räpläämässä tietokoneita, ampuen samalla kaikki ötökät matkan varrelta. Edestakaisin ramppaamista on paljon ja hirviöitä on varmaan teknisesti rajallinen määrä, mutta vyörytys tuntuu loputtomalta. Suurin osa aseista ja kaikki niiden päivitykset ovat mielikuvituksettomia.

Tahditus on pelille tuntematon käsite. Ase käy kuumana koko ajan ja jossain räjähtää jotain 1-10 sekunnin välein. Alien Breedissä on varmaan eniten räjähdyksiä mitä olen videopelissä nähnyt. Pamaukset ovat kosmeettista taustakohinaa ja yleensä pelaajalle täysin vaarattomia. Ongelma on se, että jokainen posaus sumentaa kuvan ja vatkaa kameraa ärsyttävästi. Välillä joutuu tähtäämään vihollisia pelkän minikartan varassa.

Sarja paranee edetessään ainakin jonkun verran. Toisessa ja kolmannessa pelissä ympäristöt muuttuvat hitusen kiinnostavammiksi ja mukaan lyödään set piece -toimintaosuuksia. Jopa saattotehtävä oli tervetullutta vaihtelua monotoniseen perusräimeeseen. Tarina on kuraa, mutta välinäytökset ovat hienoja 50-luvun tyylisiä sarjakuvia. En sanoisi Alien Breediä varsinaisesti huonoksi peliksi, se on enemmänkin kuolettavan keskinkertainen.

Bugeja ei ole mainittavasti. Pari kertaa jäin maastoon jumiin ja pelissä on muutama outo kohta, joiden aikana mitään ei räjähdä ainakaan puoleen minuuttiin. Joku skriptausongelma varmaan.

Entropy Centre

On laiskaa sanoa ensimmäisen persoonan pulmapelejä Portal-klooneiksi, mutta Entropy Centre imitoi Portal 2:ta todella vahvasti niin visuaalien kuin dialogin suhteen. Rähjäinen tutkimuskeskus, temppupyssy, suulas aisapari ja pulmakammioiden visuaalinen ilme eivät peittele esikuviaan. Ei peli yhtä hyvä ole kuin Portal 2, mutta mikäpä nyt olisi.

Peli on aivan liian helppo ja puzzlet toistavat itseään liikaa. Portaalien avaamisen sijaan käsissä oleva erikoisase pystyy kelaamaan aikaa takaisinpäin, joten sillä voi vaikkapa palauttaa huoneen halki kannetun laatikon samaa tietä sen lähtöpaikalle tai korjata sortuvan sillan ennenkuin palaset ovat edes osuneet maahan. Kuulostaa hyvältä, mutta suurimmassa osassa tapauksista pitää vain aktivoida pulmaelementit tietyssä järjestyksessä ja kelata ne sitten takaisin samalla kun saapastelee ovelle. Jos haluat vaivata päätäsi pirullisilla älypähkinöillä, Entropy Centre on pelkkää ajanhukkaa. Vain ihan lopussa joutui vähän hieromaan harmaita nystyröitään.

Tarina pääsee lähemmäs Portal-pelejä kuin useimmat yrittäjät. Suuri osa vitseistä on hauskoja ja juoni on sopivan reikäpäinen. Ikävä kyllä loppu on paha pettymys ja saa tarinan tuntumaan keskeneräiseltä.

Lopputekstien perusteella Entropy Centre on käytännössä yhden miehen projekti. En olisi kyllä pelin ulkonäöstä ja pituudesta uskonut.

 

[perato]

Alien Breed 1-3 (GOGin ilmaispelejä)

Tylsä tuplatattiräiskintä.

Bugeja ei ole mainittavasti. Pari kertaa jäin maastoon jumiin ja pelissä on muutama outo kohta, joiden aikana mitään ei räjähdä ainakaan puoleen minuuttiin. Joku skriptausongelma varmaan.

Nämä jostain tuli itelleä aikanaan pelattua (2011), jonku bundlen mukana. Tai siis pääsin kakkososaan joka loppui pelintappavaan bugiin, josta olis pitänyt alottaa alusta. Alien Swarm ja Shadowgrounds tuli myös tuolloin pelattua ja kyllä tää oli näistä heikointa tavaraa. Jostain syystä enää kirjastossa juurikin tuo kakkonen joka ei toiminut.

 

[Archon]

Alien Breed 2 / Team 17:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

"Welcome to Index 4000"
"Player one requires 1st aid"

 

[Refloni]

Alien Breed 2 / Team 17:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

"Welcome to Index 4000"
"Player one requires 1st aid"

Tarkoitin siis Alien Breediä, enkä Alien Breediä. Nää mun pelaamat on 2010-luvun kamaa, jotain remakeja varmaan. Sarja oli minulle ennestään tuntematon.

 

[LovelyWhore]

Sivuhuomiona ihmetyttää edelleen; Sain jouluna 2002 lahjaksi Commandos 2 pelin ja sen ohjekirja(ei mikää ohut lirpake) oli kokonaan suomeksi. Pelifirma itessäänhä oli Espanjalainen ja peli nyt muutenkaa varmaa mikää myyntihitti ollut, että edelleen kummeksun tuota, varsinkaan kun en koskaan, nähnyt vastaavaa sitä ennen enkä sen jälkeen. Ainoastaan EA:n urheilupeleissä oli kattavat suomenkieliset ohjekirjat.

Olen joskus sivuduunina kääntänyt pelejä ja ohjekirjoja. Tuota en tunnusta tehneeni

Otsikon aiheeseen... far cry 6. Tuli ostettua tämä toissa talvena koska koronarajoitukset ja kaipaus kesään. 19% suoritettuna eikä tämä kyllä tunnu nappaavan yhtään. Onneksi huonokaan pelaaja ei kuole koko ajan vaikka jotain hyökkäävää koiraa joutuukin etsimään pyörimällä hullunaan ja säntäilemällä miten sattuu. Vika voi olla omassa asenteessa eikä pelissä. Ei vaan kiinnosta ja hahmotkin tuntuu tylsiltä.

 

[shams]

Xenonauts (Steam, 2014)

Tämä tuli ostettua jo vuosia sitten, mutta en jostain syystä juuri pelannut koskaan. Nyt kun huomasin että tälle on tulossa jatko-osa pian niin päätin pistää tulille. Kyseessä on siis käytännössä remake alkuperäisestä X-COMista (eli UFO Defensestä), hieman paremmilla (mutta sarjakuvamaisemmilla) grafiikoilla. Lähempänä siis vanhaa kuin uutta X-COMia, esim. liikkumisessa ja ampumisessa käytetään time unitteja alkuperäisen tapaan. Tuttua tavaraa siis, ei tarjoa juurikaan yllätyksiä mutta hyvin maistuu kuitenkin. Ja vaikeustaso on myös alkuperäisen X-COMin tasolla, eli liikutaan aina mukavuuden ja epäuskoisen vitutuksen välimaastossa. Ainoana huonona puolena ehkä UI-skaalauksen puute, 4k näytöllä ja resolla pelatessa jotkut käyttöliittymän osat/tekstit on niin perkeleen pieniä.

 

[Heseman]

Warhammer 40,000: Space Marine (PC)

Pieni pyrähdys sotaisan Warhammerin maailmaan. Se ei ole mulle tuttu Dawn of War -kaksikkoa lukuun ottamatta sekä vähän wikiä ja pari videota 'tubesta. DoW ovat strategiaa, tämä taasen on olan yli kuvattua räiskintämätkintää. Juonena ultramariinien kapteeni Titus ryhmineen lähtee puolustamaan tehdasplaneettaa örkkien hyökkäykseltä. Planeetalla häärää myös inkvisiittori, miksiköhän... Tarina ei Oscareita voita, mutta sopii maailmaan hyvin. Jos termit ei sano mitään niin tässä pieni crash course 40k:n maailmaan jos sattuu jotakuta kiinnostamaan.

Spoileri: 40k-ryhmittymät lyhyesti selitettynä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Peli on siis räiskintää ja alussa vastassa on örkkejä. Ja niitähän riittää melkein kyllästymiseen asti. Örkkejä, örkkejä, laumoittain örkkejä, omasi tuu surmaamaan... Loppupuolella tulee vähän vaihtelua, mutta sanoisin, että rytmitys ei ole tämän pelin parhaita puolia. Miljöökin on supertylsää harmaata silmän kantamattomiin, tosin se loren puolesta menköön kun tuskin tehdasmaailmat mitään paratiiseja olisivatkaan. Aseita voi kantaa kerralla vain muutaman ja ammuksia täydennetään sieltä täältä löytyvistä ammuslaatikoista. Joko niitä oli vähän liian harvassa tai sitten en vaihdellut tarpeeksi aseita, mutta tuntui suosikkiaseestani eli bolterista olevan aina kudit vähissä. Terveyspakkauksia ei ole, sen sijaan jos vihollista saa horjutettua voi sen teloittaa, mikä palauttaa terveyttä. Siinä on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä Keisari ei ultramariinia suojele tämän teloittaessa örkkiä keskellä ihmiskunnan vihollisia. Checkpointtejakin oli mielestäni pikkaisen liian harvassa, joskaan ylimaallista vitutusta ei niistä aiheutunut edes lopputaistelussa, joka aiemmin jäi vitutuksen vuoksi mieleen. Pelasin tämän siis joskus vuosia sitten läpi, nyt ajattelin vetää uusiksi kun kakkonen on tulossa.

Kaikesta huolimatta noin 7 h jälkeen peli on läpi ja mieli kuitenkin kääntynyt positiivisen puolelle, eli on siinä jotain tehty oikein. Kakkososaa pidän silmällä, toivottavasti siinä korjaavat ykkösen ongelmia.

 

[CaseAce]

Otsikon aiheeseen... far cry 6. Tuli ostettua tämä toissa talvena koska koronarajoitukset ja kaipaus kesään. 19% suoritettuna eikä tämä kyllä tunnu nappaavan yhtään. Onneksi huonokaan pelaaja ei kuole koko ajan vaikka jotain hyökkäävää koiraa joutuukin etsimään pyörimällä hullunaan ja säntäilemällä miten sattuu. Vika voi olla omassa asenteessa eikä pelissä. Ei vaan kiinnosta ja hahmotkin tuntuu tylsiltä.

Tämä. Tässähän oli korona-aikaa kaksikin ilmaista pidennettyä viikonloppua ko. pelistä. Eikä oikein ilmaiseksikaan maistunut. Far Cry sarja on muuten kyllä koluttu ihan alusta alkaen FC5/New Dawn asti ja siihen asti se kyllä maistui hyvinkin. Kuutosesta pelasin näinä viikonloppuina myös Stranger Things tehtävän, ja se nyt jotenkin meni, mutta ainoastaan siksi että Stranger Things, muuten sekin oli aika tyhjänpäiväistä zombiemättöä. Se on hämmentävää kun kuitenkin isolla rahalla tehty AAA peli, eikä edes ilmaiseksi maistu. Mutta AC Valhallassa oli oikeastaan sama homma. Sarjan aikaisempiin peleihin verrattuna Eivorin seikkailut ei maistunut millään, ei edes ilmaiseksi.

 

[masax]

Marvel Midnight Suns (PC)

Näytönohjaimen mukana tullut bundle, jonka nyt sitten viimein laitoin vähän enemmän tulille. Hieman ristiriitaiset tuntemukset aiheuttaa. Kumma sekasikiö peliksi, ei oikein tiedä onko nyt roolipeli vai taistelupeli vai mitä. Taistelupuoli on kunnossa, vuoropohjainen kortteihin perustuva taktinen taistelu. Jossain sanottu että kuin xcom, mutta se nyt ei kyllä pidä alkuunkaan paikkansa. Paljon muuta yhteistä ei ole kuin vuoropohjaisuus. Tässä ukot on avoimella pelilaudalla, eivätkä liiku juuri mihinkään ja aina osuu ja tulee osumaa. Kortteihin perustuvana että on peliliikkeet, jotka arvotaan pakasta käteen ja niistä pelataan, toimii kuitenkin erinomaisesti.

Siinä sitten pelin varsinaiset huippukohdat, muu onkin vähän meh. Taistelun ulkopuolinen osuus niin uskomattoman naivia kaverisimulaattoria, että pistää miettimään kenelle peli on oikeasti tarkoitettu. Ehkä joku kahdensanvuotias voi kokea mielenkiintoisena kerätä kaveripisteitä sarjakuvasankareilta tyhjänpäiväisillä keskusteluilla ja antamalla lahjoja, mutta mutta noin niinkun muuten. Muu ympäristön tutkiminen muutama helppo mysteeri, jotka eivät paljon rasittavuudellaan vaivaa. Mukavaa vaihtelua peliin kyllä, ettei mene ihan pelkäksi rutiiniksi ensin käydä laittamassa tutkimukset, sitten päivittämässä hahmojenkehitystä, lähettämässä yksi ukko oppiin hakemaan korttia, taistelutehtävä, joiden jälkeen kaveripistehengaukset ja lopuksi nukkumaan, mikä on pelin runko.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kiva peli. Missään nimessä ei täyden hinnan arvoinen, mutta jos halvalla jostain alennuskorista löytää, niin voi suositella. Kaverisimulaattori on järkyttävää kuraa, mutta erinomainen taistelupuoli paikkaa hyvin.

Editti vielä jälkeenpäin kun peli on kokonaan läpi. Peli on todella pitkä. Helposti saa 60 tuntia kulumaan ja ylikin jos tekee paljon sivutaistelutehtäviä, joita näin jälkeenpäin ajateltuna ei määräänsä enempää kannata, vaikka niitä voi tehdä vaikka loputtomiin. Alkavat loppua kohti toistamaan pahasti itseänsä. Tarina ok, vähän kliseinen eikä suuria tunteita herätä, peruskauraa sen suhteen. Loppu taas tarinaa spoilaamatta tyyliä kuin far cry 5:sta, että kirjan kannet kiinni ja se oli siinä. Että sellaista.

 

[LovelyWhore]

Kuutosesta pelasin näinä viikonloppuina myös Stranger Things tehtävän, ja se nyt jotenkin meni, mutta ainoastaan siksi että Stranger Things, muuten sekin oli aika tyhjänpäiväistä zombiemättöä.

Ihan sattumalta muuten pelasin just tuon Stranger Things tehtävän ennen kuin kirjoitin ylläolevan avautumisen se oli tavallaan se viimeinen niitti tai ärsyke miksi yleensä kirjoitin tänne koko pelikokemuksesta. Sen verran vähän peliminuutteja takana, että väkisin tuli fiilis, että jos jo tässä vaiheessa peliä tulee selvästi irrallaan olevaa zombiemättöä, niin mitähän fantasiaa seuraavasta bunkkerista löytyy.

Far cryn yksi mauste on ollut enemmän tai vähemmän kivat yllätykselliset tehtävät, mutta tämä zombiejuttu ei nyt oikein toiminut. Mikä sen jättimäisen hämähäkinkin tarkoitus oli siellä taustalla? En nyt laita spoilereihin, mutta esim far cry 3:n hamppupellon polttaminen ja skrillex-marley-musiikkeineen oli jotain sellaista, mitä ehkä tämänkin pelin kohdalla vähän toivoisi. Zombiet + taustalta huuteleva venäläisnainen jätti kyllä kylmäksi. Tai jos siinä oli joku insidevitsi, niin meni hermikseni ohi Ehkä tämä pääsee vielä yllättämään. Kyllä mulla on tarkoitus ainakin siihen "pääkaupunkiin" asti pelata, kun sitä on jossain arvosteluissa tuotu esiin.

...vielä se sanottava, että tätä kun on aina parin-kolmen kuukauden välein tehnyt taas mieli kokeilla, niin joka ikinen kerta saa ladata jonkun kymmenen gigan päivityksen ennen ohjaimeen tarttumista. Enkä tarkoita että päivityksissä olisi mitään moitittavaa, mutta koon puolesta tuntuu, että taustalle ladataan jotain lisämaksullista dlc-höpöä kaiken varalle.

 

[ErrorFile]

Cultic (PC)

Retrohengessä tehty räiskintä. Ilmeisesti Blood esikuvana. Ihan kivaa paukuttelua ja päiden possuttelua, mutta suurin osa vihollisista on samoja, mikä on vähän tylsää. Muutama kuumottava kohtakin mahtui mukaan. Mukaansatempaava musiikki. Aseiden auto-reload tuntui puuttuvan mikä teki pelistä välillä töksähtelevää. Toinen mikä töksähteli oli pahasti seilaava ruudunpäivitys ja stutterointi.

Tälle en malta odottaa jatkoa. En yleensä kiinnostu räiskintäpeleistä juuri yhtään, mutta tämän graafinen tyyli ja teema veivät arvosteluvideoita nähtyäni mukanaan. Ja demo vahvisti epäilykset kiinnostavasta pelistä. Erinomainen musiikki.

FPS pyöri kokoajan korkealla ja eikä omalla kohdallani ollutkaan teknisiä ongelmia, pl. yhden uudemman päivityksen mukana tullut 3440x1440-resoluutiolla näkynyt oranssin/punaisen värinen viiva. Pelinkehittäjä korjasi sen todella nopeasti siitä, kun lähetin kuvankaappauksia ja pyytämänsä tiedoston vianselvitystä varten - korjaava päivitys tuli noin tunnissa jakeluun.

En erityisemmin välittänyt tankkikentästä, mutta muutoin peli maistui erittäin hyvin. Toivottavasti tulee jatkoa jo tämän vuoden aikana.

4.5/5

 

[hsalonen]

Aliens: Fireteam Elite (PC)

Harvoin on tarjolla tällaista herkkua. Aliens-elokuvaan (joka on parhaita elokuvia ikinä!) pohjautuva co-op space shooteri. Kaikki puitteet oli kunnossa. Tämän piti olla täydellinen peli kavereiden kanssa pelaamiseen. Lyhyt kesto oli vain bonusta.

Grafiikat on kauniita ja toimii jopa kaverini koneessa (i7-3770, GTX 1060 6GB). Kiintoisana yksityiskohtana, yksi Challenge Card veti jollain 360p-resoluutiolla, niin sitten pelattiin pikselöitynyt leveli RTX 3080:lla. Oli totaalista tuhlausta tuolle kortille. Ympäristöt on kauniita ja ehkä vähän turhan steriilejä. Limaa ei näy ja happo ei polta mitään ympäristöön. Kartoissa, joita siis kampanjassa oli 12, oli toistoa ja samat rappuset ainakin pari kertaa.

Pelissä on hahmoluokkia ja ainakin Doc (healeri) oli täysin turha. Lanceri smart gunilla jauhoi meidän tiimissä alienit, kun itse pelasin Technician, joka sai sentry-guneja. Internetin mukaan Doc ei siitä parane. Lisäksi koetimme Gunneria, joka oli "ihan jees".

Moninpeli kaatui pari kertaa kavereilla, nolla kertaa minulla.

Pelissä vaan ammutaan alieneita ja niitä tulee välillä aalloissa ja mukana on superalieneita ja kuningarta ei kuitenkaan pääse tappamaan. Se on suurin valituksen aiheeni: kuningatarta varten pitää ostaa lisäri, jossa on kolme (3) tehtävää. Se maksaa 15€. Humblesta sai kupongin, jolla saa hinnan 9€, mutta se on neljäsosapelin pituisesta lisäosasta vähän rahastusta.

Pelikin kun on keskinkertainen tusinaräiskintä, joka on vähän kuin World War Z , mutta Aliens-ympäristössä. Juonesta ei jäänyt mieleen mitään ja hahmot olivat aika tylsiä. Niitä kyllä olisi voinut customoida enemmän - rahalla (osta nämä DLC:t).

2.5/5 ja jos Humble Bundlen mukana tulee, kannattaa pelata kavereiden kanssa.

Sitten loppu on hirveän antiklimaattinen. "Tässäkö tämä nyt oli?" oli pelin läpäistyä fiilikset.

 

[Diodi]

Dredge

Uusi hypepeli Steamissa. Jonkin verran grindausta, jos on perfektionistiropettaja mutta hintaansa nähden mielenkiintoinen ja uniikki kauhukalastuspeli. Ehkä odottaisin silti tämän suhteen aleja, alle 20€ tämä on hintansa väärti, suosittelen.

 

[xarot]

Dreams in the Witch House (PC)

Suomalaisten tekemä indie survival horror -seikkailupeli. Perustuu ilmeisesti H.P. Lovecraftin kirjaan, jota en ole lukenut.

Päähenkilö Walter aloittaa opinnot yliopistossa ja muuttaa omaan kämppään kaupunkiin. Jotain on pahasti pielessä ja yöt eivät suju mukavasti. Yöt ovat piinaavia ja mielenterveys on koetuksella.

Peli muistuttaa perinteistä p&c:tä, mutta on kuitenkin ehkä enemmän survival-peli, koska pelissä pitää huolehtia terveydestä, levosta, mielenterveydestä, ruuasta ja rahaa on käytettävissä rajallisesti. Tunnit kuluvat kuin siivillä, eikä päivässä ehdi montaa asiaa tehdä. Pelissä voi myös tulla kipeäksi jos pääsee vilustumaan ja se taitaakin olla helpoin tie kuolla lopullisesti. Onneksi kaupasta voi ostaa pitkät kalsarit ja sadetakin. Pitäisi myös ehtiä opiskella ja käydä kokeissa sekä kirjoittamaan omia tekstejä. Alun jälkeen askareet alkavat jotakuinkin rullaamaan ja peliin pääsee hyvin mukaan, mutta jossain välissä lähestyy vääjäämättä eräs tärkeä päivämäärä jota ennen pitäisi ehtiä tehdä vino pino asioita.

Pelissä aletaankin selvittämään kulttien kiemuroita ja enempää spoilaamatta koulussa käyminen alkoi omassa pelissäni jäädä vähäisemmäksi ja kulttien tutkiminen päätyöksi. Peli alkaa toistaa itseään aika rajusti ja esimerkiksi kattolamppu paloi huoneestani ainakin 20 kertaa pelin aikana, joka estää opiskelun pimeällä. Parissa kohtaa kävin katsomassa vinkkiä koska pelissä on kohtia joihin pääsee järkevästi vain rajoitetun määrän enkä halunnut tuhlata pelikertaani tekemällä jotain väärin ja pilaamalla pelin. Yleensä en P&C peleissä katso läppäreitä ikinä mutta nyt tein poikkeuksen (vaikkei tähän läpipeluuohjeita löydykään muuta kuin Steamin keskustelut). 17 tuntia meni läpäisyyn joista monta tuntia peli oli varmaan auki taustalla ja sain parhaan mahdollisen lopun, kuitenkin helpohko peli kun sääti survival-jutut easylle.

En meinannut malttaa lopettaa peliä vaikka peli alkaa toistamaan itseään rajusti ja päivät kuluvat melkein aina samalla tavalla, juoni pitää tiukasti otteessaan. Eipä ole hetkeen tullut taas peliä vastaan mitä pelaisi tämmöisellä innolla, vaikka peli on hyvinkin yksinkertainen ja esimerkiksi vierailtavia paikkoja on vain yhden käden sormilla laskettava määrä. Ilman survival-elementtejä peli olisi varmaan jäänyt aika köyhäksi. 10/10.

 

[Nathorr]

Sunset Overdrive (PC)
Peli joka näyttää, tuntuu ja kuulostaa coolilta. Paha korporaatio on julkaisuut uuden energiajuoman, joka muuttaa sitä juovat ihmiset zombieiksi. Lirkutellua Tony Hawk -pelisarjan suuntaan ja askelmerkit saman pelistudion Spider-maneille. Peli on täynnä populäärikulttuuriviittauksia, neljännän seinän rikkomista, huumoria ja tapettavia olioita. Tähän päälle sulavat kontrollit ja värikäs grafiikka, niin show on valmis. Taistelumekaniikat alkavat toistaa itseään, mutta se ei ole niin suuri ongelma kuin voisi kuvitella, kiitos sulavien kontrollien. Mukava 15 tunnin välipeli vakavampien välissä. Unohdettu mättö, jota on helppo suositella. DLC:t tuo lisää aseita ja vihollisia, mutta tarinan puolesta yhtä tyhjää kuin emopelikin.

Netissä paljon puhuttanut korruptoituneiden talletusten ongelma ratkesi netin ohjeilla: Steamin pilvitallennus pois, pilvitallennustiedoston tyhjennys ja muuttaminen vain luku -tilaan. Tämä on muuten ainoa tämmönen isompi peli, jota en ole saanut ultrawide-resolla toimimaan tyydyttävästi. Pienten teknisten murheiden vuoksi 4/5.

 

[Raxama]

Call of Cthulhu Dark Corners of the Earth (PC)

Monelle varmasti nimenä suht tuttu juttu, ehkä joskus pelistäkin nähnyt jotain tai jopa pelannut, mut aika vähän tästä tunnutaan yleisesti puhuvan. Kyseessä siis vuoden 2005 kauhupeli jolla tuntui ongelmana olevan se, että jokanen asia minkä se teki oikein, teki se myös jotain väärin. Peli itessään kävi läpi tohon aikaan todella pitkän 6v kehitysajan, jonka aikana tiputettiin ominaisuuksia ja vaihdettiin julkasijaa ja ties mitä kaikkea, jotka sit varmaan lopputuloksessakin näkyy jollain tasoa.

Pelimekaniikoista voinee sanoa sen verran et aika moni kauhupeli tän jälkeen on ottanu sivun jos toisenkin tästä kirjasta. Pelissä ei itessään ole minkäänlaista HUDia, vaan panokset ja terveystilanne tarkistellaan manuaalisesti. Aseellakin tähtääminen on aikalailla just niin köykästä mitä odottais tälläseltä yksityisetsivällä olevankin, asia mikä tuntuu monelta peliltä unohtuvan kun se toimistotyössään viihtyvä päähahmo yhtäkkiä onkin kovempi käsittelemään asetta kun koko elämänsä armeijan leivissä uraa tehnyt jannu. Mielenterveyskin ymmärrettävistä syistä pelin aikana saattaa rakoilla tietyissä tilanteissa tai tiettyjä asioita nähdessään, mikä sit aiheuttaa kaikennäkösiä audiovisuaalisia jippoja, kuten näkökentän sumenemista ja äänien kuulemista päässä. Jos tilanteen päästää liian pahaks niin kannattaa pyssy laittaa piiloon ennenkun piippu on omassa suussa. Toki ei tää eka peli ollut joka käytti samanlaisia mekaniikkoja, mieleen tulee ainakin Eternal Darkness vuodelta 2002 joka vähän samanlaisia temppuja teki, mut suosituks nää jutut tuli sitten vasta myöhemmin, vaikka ei kyllä edes vielä tämänkään pelin seurauksena, vaan syypäätä kaikennäkösiin "hähä et voi puolustautua mitenkään ja mielenterveytes valuu viemäristä alas"-peleihin voinee ettiä jonkun ruotsalaisstudion 2010 julkaisemasta kauhupelistä joka tais muutaman pikkutekijän youtubeurankin laukasta nousukiitoon. Onneks toi trendi on jo pitkälti kuollu.

Mut niin, ite peliin. Peli alkaa kokolailla aika hämmentävällä prologilla, jonka jälkeen päähahmo Jack Walters lähtee muutamaks vuodeks hermolomalle Arkhamiin. Tosta 6v eteenpäin ja ollaankin yksityisetsiviä ja täysin toivuttu hermolomasta, ja saadaan hommaks lähteä ettimään jotakin äijää joka on mystisesti kadonnut Innsmouthissa. Hädintuskin kerkeet bussilla paikalle kun tajuat et joku on tässä mestassa pahasti vituillaan kun keskivartalolihavuudesta ja pienistä jaloista kärsivät lievästi kalannäköset ukkelit käskee sua painumaan kotiinsa ja selkeesti piilottelevat jotain. Tää on se kohta missä tää peli on itessään vahvimmillaan, tässä kohtaa ei oo vielä mitään combattia vaan pelattavuus on pitkälti käppäilyä ja kevyttä puzzlejen ratkontaa, mut tän sektion pääpointtina on kuitenkin se tunnelma mikä välittyy. Innsmouth on just sellanen minkä sen kuvittelis olevan, ja pelaajalle tosiaankin tulee ei tervettullut olo kun kaduilla käppäilee menemään kaikessa rauhassa ja koittaa paikallisilta kysyä jotain. Vastauksena usein on et asiat menee täällä tietyllä tavalla ja ulkopuoliset voi pysyä poissa, ja se tosiaankin välittyy vaikkei näille kaiffareille edes juttelis. Tiiät olevas suhtkoht turvassa sen suhteen et tuskin kaduilla mitään tapahtuu, mut tiiät myös sen verran ekoilta metreiltä et joku on pahasti pielessä ja kohta tapahtuu jotain, et vaan tiedä mitä, milloin ja missä.

Hommaan alkaa tulemaan järkeä ja selityksiä pitkin matkaa, mut homma tyssää sit siihen kun tulee yö ja pitäs nukkumaan päästä, ja sen sijaan et heräisit aamulla auringonpaistoon hotellista niin heräät siihen et kyläläiset tulee kirveen kanssa ovesta läpi. Tästä kohtaa alkaa tän pelin syöksykierre, itessään tää hotellista pakeneminen ja kyläläisiltä piilottelu on vielä ihan fine ja sopii ihan hyvin vielä tähän Innsmouthin kliimaksiks, mut oikeastaan heti kun saat aseita käteen niin viimeistään siinä vaiheessa kaikki tunnelma sit häviää ja tästä tuleekin aikalailla täysin normaali kauhusävytteinen pumpum-peli. Tai no ei nyt ihan, enemmän survival horroria tää on resurssipulan vuoks mut kuitenkin iso osa tunnelmasta ja avuttomuuden tunteesta häviää samalla sekunilla. Peli ei oikeastaan missään vaiheessa tosta toivu vaan aikalailla kokonaan loppuun asti oli samaa fiilistä et parhaat palat nähtiin jo ja melkeen olis voinut vaan lopettaa siihen kun sieltä Innsmouthista paettiin ja kattoa vaikka wikipediasta pelin lopun.

Tai siis oikeastaan se tuntuu siltä et pelais kahta eri peliä suorastaan? Oikeastaan mitään ei tältä loppuosalta jäänyt sit kovin hyvin mieleen ja pelistä tosiaan tuli vähän liian toimintapainotteinen sit kuitenkin, vaikka monessa kohtaa kannustettiinkin hiippailemaan räiskimisen sijasta. Jokatapauksessa toi alku pelastaa aika paljon ja oon aika varovaisesti odottanut et joku peli pystyis samanlaiseen suoritukseen tunnelmansa perusteella. Vuoden 2018 Call of Cthulhu ja parisen vuoden takainen The Sinking City ei kumpikaan edes päässyt lähelle homman suhteen, vaikka saman lähdemateriaalin kimpussa häärittiin, mut ei sitä kyllä varsinaisesti taidettu yrittääkään, tää peli kuitenkin sattu aika runsaasti tohon immersiivisyyteen panostamaan.

Pelille oli kans suunnitteilla muutama jatko-osakin joita kehitettiin ihan samanaikaisesti, mut tällehän kävi niin et vaikka arvostelut olikin ihan hyviä niin myyntilukuja tää ei kerännyt käytännössä yhtään. Studio sai sit kirveestä ja jatko-osat jäi tulematta, sinänsä sääli koska vaikka en tästä jälkipuoliskosta pidäkkään niin olisin mä ne ihan mielellään edes kokeillut läpi, ja monen pelimekaanisen idean kanssa tää oli kuitenkin ihan ensimmäisten joukossa toteuttamassa kaikennäköstä siistiä jota sit edelleen tälleen yli 15v jälkeenkin näkee käytettävän. Pelin saa vitosella GOGista jos kiinnostaa kokeilla, nään että toi alun Innsmouth on jo sen arvonen, mut ihan hirveesti sitä pidemmälle en välttämättä kannustais pelaamaan toisaalta sit myöskään.

 

[Jumi]

.

 

[Refloni]

Sniper: Ghost Warrior

Kiikarikivääri on tuliaseista epäreiluin. Osoita ongelmaa, paina nappia, ja ongelma poistuu ilman että omaa nahkaa tarvitsee viedä lähellekään vaaran paikkaa. Sniper: Ghost Warriorin nimestä voisi päätellä, että se olisi Hitmania tai Metal Gear Solideja imitoiva hiippailupeli, jossa räiskinnästä rangaistaan. Mutta ei, inspiraatio onkin otettu Call of Dutysta.

Cool guys don't look at explosions...

Tarina on ällöamerikkalainen sotaseikkailu eikä pelaajan luovuus oikein pääse kukkimaan putkijuoksussa, jossa tehdään tasan sitä mitä kaveri käskee. Grafiikat taas ovat harmaanruskeaa mössöä, johon 10-luvun sotapelit olivat iki-ihastuneita.

Kiikarikiväärin "pitäisi" olla erikoistyökalu, joka kaivetaan esiin vain kun aiotaan suorittaa huolella suunniteltu salamurha satojen metrien päästä. Ei Ghost Warriorin mielestä. Snipa on peruspyssy, johon jaetaan enemmän ammuksia kuin kaikkiin muihin reikärautoihin yhteensä ja jota kannattaa käyttää jokaisen vastaantulijan teurastamiseen. Tuntuu väärältä, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö olisi ollut ainakin vähän hauskaa.

Sniper: Ghost Warrior 2

Mitä hemmettiä, tämähän olikin hyvä peli?! Kakkososa on ihan reilusti edeltäjäänsä hauskempi, hiotumpi ja napakampi paketti. Tyhmennetyksikin sitä voisi haukkua, mutta tämmöisessä rymistelyssä se ei ole iso miinus. Peli on myös hoksannut, että maailmassa on muitakin värejä kuin vaaleanvihreä ja mudanruskea, ja maisemat ovat kauniita.

Luultavasti annan pelille enemmän krediittiä kuin se ansaitsee. Johtuu ykköspelin asettamista matalista odotuksista ja siitä, että hiippailukohdat onnistuivat herättämään minussa Splinter Cell -nostalgiaa.

Lämpimiä muistoja Georgiasta vuonna 2004.

Tarinassa on tällä kertaa vähän yritystä. Ei sitä hyväksi voi kehua, mutta ainakin dialogi on viihdyttävällä tavalla huonoa.

Sniper: Ghost Warrior 3

Slaavilainen Far Cry.

No, ehkä tämä vähän mielekkäämpi oli kuin Ubin pelit. Tarina on yhtä kehno kuin sarjan aiemmissa osissa ja "tunteellinen" loppukohtaus onnistui kirvoittamaan minulta vain räkäiset naurut.

Myös tämä tehtäväkuvaus on aika hulvaton.

Sniper: Ghost Warrior: Contracts

Rölliretki Siperiaan, jossa venäläiset puhuvat englantia amerikkalaisella korostuksella ja käyttävät amerikkalaisia sotilastermejä. Kentät ovat toisistaan irrallisia hiekkalaatikkoja, joissa tehtävät voi tehdä haluamassaan järjestyksessä ja mukana on kasa lisähaasteita uudelleenpelattavuuden vuoksi. Itseäni ei huvittanut palata grindaamaan "tapa 10 vihollista kaasukranaatilla" tason puuhia, varsinkin kun ne usein sulkevat toisensa pois tai ovat muuten koko kentän mittaisia projekteja. Peli ei ole mikään Hitman, vaikka haluaisi kyllä olla. Tarina on viisaasti heitetty kokonaan roskapönttöön.

Kaikki varusteet ovat tarpeettomia. Mukaan voi ottaa kranaatteja, miinoja, heittoveitsiä, hälyttimiä ja kasapanoksia, jotka jäivät minulta yleensä kokonaan käyttämättä. Kiikarikiväärillä ja vaimennetulla pistoolilla pääsee kaikesta läpi. Jopa edellisessä pelissä välttämätön lennokki on ihan turha pörisijä.

Eräässä kentässä on vaikea alku, jossa pitää temppuilla itsensä tarkkaan vartioidun tarkastuspisteen ohi. Vihollisilla riittää tulivoimaa ja minä yritin vielä tehdä haastetta, jossa koko kentässä ei käytetä muita aseita kuin puukkoa. Hakkasin päätäni seinään jonkin aikaa, ennenkuin keksin ratkaisun... joka oli, kaikessa typeryydessään, fast travel. Sen kuin avaa kartan ja teleporttaa minne haluaa. Kaikki pikamatkapisteet on auki alusta asti.

Checkpointin lataaminen ei palauta maailmaa ihan siihen kuntoon kuin missä se oli. Jos käy mäihä, ennen latausta tapetut viholliset ovat kadonneet jälkiä jättämättä tai hälytys on voinut laantua itsestään. Huonolla tuurilla taas tappokohde teleporttaa kartan toiselle puolelle tai sivutehtävä rikkoutuu läpäisykelvottomaksi.

Pikamatkustus ja checkpointit haisevat vähän siltä, että ne on lisätty pelaajien pyynnöstä jälkikäteen eikä niitä ole testattu kunnolla.

 

[Nathorr]

Undertale
Mjoo. Tätäkin peliä olen pantannut jostain vuodesta 2016 asti ja olishan sen voinut pelata aiemminkin. Menee vähän samaan laariin kuin aiemmin haukkumani Night in the Woods. Pelasin pelin tappamatta ketään ja saavutin ns. true pacifist -lopun. Ymmärrän pelin hienouden, mutta en jotenkin jaksa lähteä mukaan monien hypeen ja jopa sekoamiseen näiden tavallaan taiteellisten indie-pelien kanssa. Hauskoja hahmoja, yllättäviä juttuja, upeat musat ja ihan kiva tarina, mutta toisaalta myös vähän kiusallista, muka-hauskaa ja, kun en parempaa sanaa tähän keksi, "tekotaiteellista paskaa". Steamin top-10 tarinapelejä, älkää nyt jaksako. Toistan itseäni, että pitää jättää nää jatkossa ostamatta, kun en selvästi ole kohderyhmää. 2/5.

 

[Refloni]

AI: The Somnium Files - Nirvana Initiative

Siististi leikattu ihmisruumiin puolikas ilmestyy tyhjästä keskelle TV-visailuohjelmaa. Saman kalmon toinen puolikas putkahtaa futisstadionille tasan kuusi vuotta myöhemmin. Kumpikin puoli on täydellisessä kunnossa ja kuollut vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Onko kyseessä epäonninen aikamatkaaja, jotain vielä kummallisempaa, vai onko ilmiöllä aivan arkinen selitys? Tokion poliisin aivo-osaston psykonautit lähtevät selvittämään tapausta.

En ollut tajunnutkaan, miten paljon olin kaivannut ensimmäisen Somnium Filesin hahmoja ja tyhmää huumoria. Heti ensimmäinen kohtaus oli kuin kotiin olisi palannut. Toisaalta myös hotspottien haravointi on yhtä tympeää hommaa kuin ennenkin, kun suurimmasta osasta ei paljastu mitään mielenkiintoista, ja myös Nirvanaan on ängetty kauhean näköisiä QTE-tappeluita. Rämpytykset ovat sentään helppoja vaikeimmallakin tasolla.

Kirjoittaja, korkealentoisista mysteereistaan ja älyttömistä juonenkäänteistään tunnettu Kotaro Uchikoshi, tuntuu menettäneen parhaan teränsä. Osa arvoituksista on liian ennalta-arvattavia. Eräässäkin kohdassa kerrotaan, että orpokodista ryöstettiin 23 vuotta sitten kuusivuotias lapsi. Pläräsin hahmogallerian läpi ja löysin sieltä vain yhden 29-vuotiaan henkilön. Olipa helppoa.

Loppupuolella tarina romahtaa omaan typeryyteensä. Yhteensattumia on aivan liikaa, samoja asioita jauhetaan monta kertaa, ja vakavia kohtia ei voi ottaa vakavasti. Aivot on pakko laittaa narikkaan - ainakin siihen asti, kun isoin juonenkäänne paljastetaan. Se on todella hävytön kusetus, jota ei voi millään ilveellä arvata etukäteen, mutta on kyllä pakko ihailla miten se on rakennettu. Paljastus asettaa koko pelin uuteen kontekstiin ja vaikuttaa olevan täynnä juoniaukkoja, mutta onkin loogisesti eheä, eikä peli teknisesti ottaen valehtele missään vaiheessa. Temppu on hieman samanlainen kuin Zero Time Dilemmassa, jossa kameran ulkopuolella oli ylimääräinen hahmo jota pelaaja ei voinut nähdä. Pelaajaa siis hämätään, vaikka tarinan hahmot ovat koko ajan kartalla. Nirvanan vedätys on ZTD:tä kunnianhimoisempi ja niin röyhkeä, että kiinnostuin tarinasta uudelleen sen jälkeen kun olin jo luovuttanut edellisten typeryyksien takia. Myös salainen loppu on näkemisen arvoinen.

Kotaro tuntuu kärsivän George Lucas-syndroomasta. Hänellä riittää lennokkaita ideoita ja niistä voi tehdä loistavia pelejä, mutta miestä ei pitäisi päästää kirjoitusvastuuseen yksin. Jonkun sietäisi valvoa, ettei Kotaron mopo ala keulia liikaa.

Patrick's Parabox

Mielen nyrjäyttävä laatikoidentyöntelypeli. Traileri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Laatikoihin sukeltelu on vasta alkua. Rekursiivisia kenttiä, kopioita ja peilikuvia, paradokseja ja äärettömyyden ällistelyä. Pulmasuunnittelu on erinomaista ja jokainen pähkinä vaatii uuden oivaltamista. Joskus pärjää pelkän päättelyn avulla, joskus on kannattavampaa koheltaa ja kokeilla. Vanhoista pulmaelementeistä paljastuu uusia ominaisuuksia, jotka ovat olleet niissä koko ajan, mutta asian ajattelu ei ole vain juolahtanut mieleen. Vaikeustaso on napakka. En saanut kaikkea ratkaistua, mutta pääsin pääpelin läpi ja osan bonuksista. Läpäisyn jälkeen aukeaa vielä entistäkin omituisempia ekstrahaasteita.

Hyvän pulmapelin jälkeen tuntee itsensä älykkäämmäksi kuin ennen. Niin nytkin, mutta tuntuu myös kuin olisin menettänyt vastaavankokoisen palan järkeäni. Olen vaihtokauppaan ihan tyytyväinen .

 

[itarumaa]

Yakuza: Like a Dragon, ps5.

Tämä peli tuli plus pelien joukossa ja hyvä niin. En olisi muuten saanut tutustua näihin Yakuza peleihin. Juoni oli pitkä ja poukkoileva, hienoja kohtauksia joukossa mutta myös aika hidas temmoltaan. Taistelua oli liikaa, mutta onneksi tässä on automaattitaistelu sekä automaattisesti valittavat tavarat joukolle, niin jaksoi tätä pelata. Hieno ja erilainen peli. En ole tälläistä peliä aikaisemmin kokenut. Päähenkilö oli erittäin hyvin tehty. Ainoa mikä harmitti, oli liialllinen grindaaminen, jotta pelin pääsi läpi. 199 tuntia tähän upposi pleikkarin mukaan, vähän vähemmänkin olisi riittänyt. 4/5.

 

[henksel]

Resident 4 Evil (Remake), PS5

Näin ensimmäistä kertaa koko Resident Evil -sarjaan koskevana ja yleisesti zombijutuista piittaamattomana lähdin liikkeelle aika varovaisin odotuksin, huolimatta mediassa ja tuttavapiirissä jyllänneestä hypestä.
Peli lähtikin mielestäni käyntiin aavistuksen hitaasti, mutta parin ensimmäisen kappaleen jälkeen peli imaisi mukaansa, enkä olisi millään malttanut lopettaa.
Tunnelmaltaan tämä menee ehdottomasti viime vuosina pelaamieni pelien kärkikastiin, ja pelimekaniikat ovat toimivia.

Vaikka peli on hyvin pitkälti putkijuoksu, niin variaatiota saa varusteita ja omaa lähestymistapaa vaihtamalla.
Vastaan tuli myös tilanteita, että joutui hyödyntämään varustesalkun sisältöä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Tarinan kuljetus sortui hieman ärsyttävästi toistamaan "prinsessa on toisessa linnassa" tyyliä, mutta pysyi muuten mielenkiintoisena.
Hahmot ja tarina yleisesti olivat överiksi vedettyjä, mutta kuitenkin uskottavia.

Pelikello näytti 16h ja rapiat tarinan läpäisyn kohdalla, ja uudelleenpeluuarvoakin vaikuttaisi olevan.
Joitain viittauksia pelisarjan aiempiin osiin löytyi, mutta niiden ymmärtämättömyys ei haitannut omaa pelikokemustani.
Enemmänkin tämä herätti mielenkiinnon myös muihin sarjan osiin.

Kaiken kaikkiaan laadukas tuote, jota uskallan lämpimästi suositella.

 

[Jyg]

Batman Arkham Knight (PC)

Vuosien ajan vältellyt tätä peliä kun lueskellut paljon huonoja kokemuksia pelin teknisestä toteutuksesta mutta kun muutamalla eurolla pelin sai niin ajattelin, että ei korkealta tipu vaikka siihen sijoittaa vieläpä kun Arkham asylum ja Arkham city ovat mielestäni todella hyviä pelejä niin kovasti tämä on aina kiinnostanut.

Pelissä ilmenikin ajoittain pieniä ongelmia suorituskyvyssä mutta ei oikeastaan mitään pelaamista totaalisesti häiritsevää ja peli näytti edelleen upealta.

Suurimpana uudistuksena aiempiin peleihin verrattuna tässä toimi tuo Batmobile joka oli ainakin omasta mielestäni myös pelin epäonnistunein osa, autosta ei juuri ollut mitään hyötyä vaan tuntui, että sitä varten oli pitänyt keksiä paljon autoa hyödyntäviä puzzleja joka paikkaan, ilman näitäkin olisi pärjännyt hyvin. Myöskään kaupungissa liikkumista tuo auto ei merkittävästi nopeuttanut vaikka joskus sillä oli ihan kiva päästellä paikasta toiseen.

Pelin parasta antia oli edelleen taistelu ja maailma sekä hahmot joiden tyylistä olen näissä Arkham peleissä kovasti pitänyt. Avoin maailma oli mielestäni toteutettu tähän mukavasti, se tuntui ennemminkin yhdeltä isolta kentältä kuin perinteiseltä open world pelin alueelta johon on keksitty väkisin paskoja aktiviteetteja ja pakotettu pelaaja keräämään jotain oksia ja muita resursseja. Nyt alla oli vain tyylikäs kaupunki jossa sai keskittyä tekemään tehtävät haluamassaan järjestyksessä. Aina kun sai toimittaa asiaa jalan ja nyrkeillä niin homma rokkasi mutta kun alla oli auto niin peli tuntui ajoittain väkinäiseltä. Kokonaisuudessaan peli piti kuitenkin otteessaan sen 24h joten ei tässä rahat hukkaan menneet ja sivutehtäviä tässä riittäisi edelleen paljon pelattavaksi mutta nähtäväksi jää jaksaako niiden tiimoilta peliä vähään aikaan käynnistellä. Vahva 8/10 suoritus näin äkkiseltään.

 

[perato]

Metro Exodus Enhanced Edition (PC)
Tuli pelattua ne edeltävät Metrot tuossa 21-22 vuosina kertauksen vuoksi, kun tuli luettua se eka kirja, mutta tämän peluu sittemmin jäi siihen perään. Yksi syy oli ehkä se, että en oikein enää lämmennyt noille peleille ja tuntu jotenki riskaabeliltä ottaa kolmas pelisarjan osa peluuseen siinä vaiheessa ku lievä kyrpiintyminen alko hiipiä pelisarjan elementteihin.

Tauko teki terää ja kyllähän tämä maistui ihan jees. Nyt ei menty enää niin putkessa, mikä ei aina ollut ihan hyvä asia. Itseasiassa pelin parasta antia Taigan lisäksi vähän tiukemmat tehtävät. Varsinkin Caspian oli sit sieltä tylsimmästä päästä köykäsine Mad Max kopioineen. Taiga oli itseasiassa sitä mitä toivois tämmöseltä peliltä, laveaa putkea missä välillä pari kolmekin reittiä edetä, mutta ilman edes takaisin haahuilua. Mukavaa oli monessakin tehtävässä vaihtoehtoiset lähestymistavat hiipien tai tappaen. Seuraukset näistä oli lähinnä kosmeettisia, oliko joku hahmo junassa vai ei ja mikä loppuratkaisu.

Edellisiin osiin verrattuna kerättävät ammukset oli vaihtunut craftaukseen mikä nyt ei lisännyt pelin nautintoa. Tarvikkeita on pitkin poikin karttaa ja kahta elementtiä saa yleensä sen 1-7 kerralla, joten mitään "aarteita" peli ei hirveästi tarjoa tutkimiselle. Satunnaisesti jonku päivitysosan pyssyyn tai varusteisiin voi tutkiessa löytää, mutta ihan hirveästi ei kannustimia ole muuta kuin resurssien keräys. Koko pelin ajan oli resursseja varsin runsaasti, mutta yhdessä kohtaa hävisi yhtäkkiä lähes puolet niistä ja sen jälkeen se ammusten ja tavaroiden ylipursuaminen loppui. En tiedä tuhlasinko ne jotenkin johonkin vai ottiko peli vain resursseja vähemmäksi tehtävän välissä.

Pelin kirona on edelleen heikohko tarinankerronta, huonot ääninäyttelijät, NPC hahmojen monologit joita mykkä päähahmo kuuntelee ilman kommenttia. NPCt toteaa vähän väliä että "ompa kilttiä kun et sano mitään" Tai jotain muuta viittausta hahmon typeryyteen, mutta raivostuttavaa se lähinnä on. Onneksi osan monologeista voi keskeyttää tai edes lähteä jonnekki muualle kun NPC jatkaa jutteluaan. Kenttäsuunnittelu oli ehkä aavistuksen tylsää ja edellisten toistoa, varsinkin lopun Novosibirsk tuntui liiankin tutulta ensimmäisestä pelistä.

Ollakseen enhanced edition, pelissä tuntui bugeja riittävän, lähinnä fysiikkaan yms. liittyen, hahmot jäi jumiin, ruumiit roikkumaan, tavaroita leijui ilmassa(kohtauksissa jossa ei ollut mitään muuta paranormaalia) ynnä muuta. Ei mitään peliä rikkovaa toki, joten sinällään toimiva kokonaisuus.

 

[Heseman]

Tyranny & Bastard's Wound -lisäri (PC)

Pillars of Eternityjen välissä Obsidian Entertainment julkaisi Tyrannyn, roolipelin, jossa ollaan poikkeuksellisesti valloittajan joukoissa. Kuinka klassisia ropeja kyhänneeltä firmalta onnistuu tällainen otos?

Peli sijoittuu Terratus-fantasiamaailmaan, jossa mystisen Kyros-valloittajan joukot ovat vallanneet mantereen ja pitävät järjestystä yllä rautasaappaalla. Valloittajaa itse eivät ole nähneet kuin harvat ja valitut, käytännössä valtaa pitävät yllä Archonit, joilla on erilaisia yliluonnollisia kykyjä. Lisäksi Kyros pystyy julistamaan ediktejä, mahtavia loitsuja, joilla on selkeä päättymisehto. Ilman ehdon täyttymistä ediktit jatkuvat vaikka maailman tappiin saakka, mikä on osa pelin juontakin. Pelin maailmaa on vissiin kehuttu paljonkin ja kyllähän se tätä kirjoittamaani lukiessa siistiltä vaikuttaa, pelatessa oloni vaan oli aika meh. Ei sillä, että se olisi välttämättä huonoa, tätä fantasiahuttua vaan on vissiin tullut nähtyä jo liikaakin. Esimerkiksi Pillarsin maailma oli mielestäni kiinostavampi, joskin sekin lähti vähän eri suuntaan kakkosessa. Mutta jos joku muu tästä innostuu minua enemmän niin siitä vaan.

Pelissä itsessään kliksutellaan hahmoille ohjeita lintuperspekstiivistä käsin perinteisten ropejen (Baldur's Gatet, Icewind Dalet jne.) tai ihan vaikka tuoreempien Pillarsien tyyliin. Zoomata voi tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kovin tarkkaa lähikuvaa ei omasta hahmosta saa. Ryhmään mahtuu maksimissaan neljä tyyppiä, mulla oli koko peli ajan alusta asti mukaan raahautuneet eli oma maagini, parantajamaagi, tankkityyppinen taistelija sekä kahdella kädellä aseita heilutteleva lähitaistelija. Taioissa ja kyvyissä on pääasiassa cooldownit eikä enää onneksi juurikaan pöljiä D&D-aikaisia "saat kolme taikaa etkä voi käyttää niitä uudelleen ennen kuin otat torkut". Taiat ovat muutenkin erikoisia, kun niitä ei ole valmiina vaan ne kasataan erilaisista sigileistä, mistä jokainen vaatii tietyn verran lore-taitoa. Mitään yleismaailmallista supertaikaa ei siis pysty kasaamaan, vaa ominaisuuksia joutuu valitsemaan.

Tyrannyssä käytännössä joko rupatellaan dialogipuita tyhjäksi tai sitten taistellaan. Ja sitähän sitten riittää kyllästymiseen asti. Pääpeli on hyvin lineaarinen, sivutehtäviä on hyviä vähän, jos niitä edes sellaisiksi kehtaa kutsua. Kävele vähän matkaa kartalla - taistele - kerää rojut maasta - kävele vähän lisää - taistele taas - huoh... Tuli vähän Icewind Dalet jo mieleen, joskin on tässä vähän enemmän dialogia sentään kuin niissä. Lisäri muistutti enemmän perinteistä roolipeliä vaihtelevuudeltaan ja varmaan siksi pidinkin siitä enemmän kuin pääpelistä. Aloitin hardilla kun peli vinkkasi sitä klassisten ropejen veteraanille, mutta silloin taisteluista tuli vielä puuduttavampia. Ei sinänsä mahdottomia kunhan ei vedä koko kartan vihollisia kerralla taisteluun, mutta kun mätöt tuntuivat kestävän pienen ikuisuuden eivätkä olleet edes kiinnostavia niin päätin jossain vähän ennen puoltaväliä laskea vaikeustason normaalille. Se taas oli useimmiten pikkaisen liian helppoa, mutta toisaalta mieluummin näin kuin tympeä pitkästyminen.

Nappasin tämän aikoinaan Epicin ilmaisjaosta ja se olikin yksi nitä harvoja Epicin freebieitä, jotka olin kiinnostunut hommaamaan vaikka muualta. Nyt kun sen viimein sain pelattua läpi, niin kyllä tästä pieni pettymys jäi. Ei siis varsinaisesti huono peli, ihan ok, mutta jäi kauas genrensä klassikoista. Aikaa tähän meni viimeisen tallennuksen mukaan noin 35 h eli käytännössä varmaan 38-40 h. Lisärin kanssa siis, jonka osuus tuosta oli ehkä neljännes.

 

[venalaine]

Doom Eternal PS5:llä. Vuoden 2016 Doom maistui tosi hyvin ja se tuli pelattua läpi pariinkin kertaan. Eternalin pelasin sen julkaisun jälkeen PC:llä, mutta jätti jotenkin aika valjuksi. Ehkä ei ollut niinkään pelin vika, vaan kyse ehkä enemmän siitä, että PC:llä pelaaminen ei enää nappaa. Nyt kun peli tuli ladattavaksi PS+:aan, niin tuli napattua ja tämähän kyllä maistuu. Eihän tästä nyt sinällään kyllä ihmeempää sanottavaa ole. Demonia pistetään nippuun niin maan pirusti, mutta kun se toimii, niin se toimii. Komeaa katsottavaa on PS5:llä graafisesti ja kenttäsuunnittelu varsin jees. Salaisuuksine metsästäminen on ihan viihdyttävää puuhaa. Moninpelistä en tiedä, että mikä sen tilanne on tällä hetkellä. Se tuntui aikanaan PC:llä aika raakileelta, mutta pitänee testata, että onko sitä miten kehitetty. Kyllä tämän toisen kerran läpi pelaa. Lisäreitä en kyllä taida kehdata ostaa, kun ne jo PC:lle löytyy (ovat tietysti pelaamatta).

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)

Kyllä, se ensimmäinen. Pitkään pohdiskellut, että jaksaisko joskus alottaa AC sarjaa ihan alusta ja pohtia samalla mitä mikäkin osa toi tullessaan tai vei mennessään. Pitkään se kynnys oli se että ykkönen ei huvittanut ja kakkonen on kolmeenkin kertaan pelattu. Mutta nyt se sit vihdoin taisi startata. Testin vuoksi ykkösen asensin ja näköjään sen jaksoin juuri ja juuri pelata loppuun. Meinas jäädä kesken ku luin oman arvostelun Steamista, mutta lähin sit kuitenki vetämään "pikapeluuna" läpi ja 12h meni. Edelliseen kokemukseen verrattaen oli kuitenkin parempi kuin muistin. En ole ihan varma olenko viimeksi pelannut näppiksellä ja hiirellä, todennäköisesti.

Ensimmäinen AC esittelee oikeastaan koko perusteeman ja pelisarjan ydinrakenteen. Taisi olla ensimmäinen nykytyylinen UBI-peli jossa käydään torneissa ja kerätään kauhtaa. Onneksi tässä pelissä sivukauhta ei tuota mitään, joten ne voi jättää täysin huomioimatta. Pelin rakenne on varsin yksinkertainen. Kolme ihan hienoa kaupunkia, joissa jokaisessa käydään kolmeen kertaan tappamassa joku kohde. Harmittavasti peli alkaa hyvin nopeasti toistamaan itseään. Jokainen visiitti koostuu täsmälleen samanlaisesta rupeamasta: Kohde pitäisi tappaa, mutta sitä ennen on tehtävä sivutehtäviä. Sivutehtävät ovat lyhkäisiä(minuutista muutamaan) ja ovat kaikki samanlaisia. Jokaista tapettavaa ennen voi tehdä: Lippujen keräys / useamman henkilön tappo salaa / salakuuntelu / pikajuoksu / nyrkkitappelu / taskuvarkaus. Osan tehtävistä voi jättää tekemättä, peli vaatii 2-3 tehtävää tehdyksi ennen kuin kohde avautuu tapettavaksi. Lisäksi kaupunkien joka alueella on pelastettavia hahmoja, jossa tarvitsee lähinnä tapella miekalla. Koska tapettavia kohteita on yhdeksän, alkaa piakkoin maistumaan hyvin paha toistuminen. Kolmen ekan kohteen jälkeen lähinnä menee minimillä eteenpäin, koska pelaaminen ei ole erityisen hauskaa. Jos 12h peli aikaa miettii, niin suurin osa peliajasta vietetään joko A) liikkumalla, B) katsomalla välivideota C) ryhmätaistelussa.

AC-pelinä peli on vielä varsin raakile. Tehtävissä ei ole variaatiota, harvassa salamurhausta ja muutenkin Altairin kyvyt ja taidot ovat varsin yksinkertaisia. Mäiskiä voi miekalla, heittää heittopuukkoa tai käyttää sitä ranneterää. Tämän vuoksi peli tuntuu lähinnä proof-of-concept tai Alpha versiolta jostain uudemmasta AC-pelistä. Graafisesti peli oli parempi kuin muistin, mutta ei enää tämän ikäisenä (2007) mitään ihmeellistä tarjoa. Kaupungit ovat varsin yksivärisiä ja tylsähköjä, joten mitään vau-kokemuksia tästä ei saa. Liikkuminen on vielä varsin yksinkertaista ja välillä hahmo hyppää sivuun tai ei oikein löydä sitä optimaalista reittiä.

AC pelisarja on myös tunnettu siitä, että siinä oli alkuvaiheessa vielä sarjaa yhdistävä juoni. Desmond Miles tarina alkaa siis tästä pelistä. Varsin kummosesti tarina ei tässä pelissä siellä nykymaailmassa etene, asioita kerrotaan mutta ei näytetä. Juonenkin puolesta tämä tuntuu lähinnä joltain parinkympin prequel peliltä tms. eikä niinkään täysiveriseltä peliltä josta joku on maksanut 50e aikanaan.

Seuraavaksi sitten Ezio trilogia, joista tosiaan hyvinkin lämpimät muistot. Vähän ku vilkasin peliaikoja, niin näyttää vaan jatkossa menevän se n. 35-50h per peli, toki olen tainnut näissä aina vähän kuin kaiken kerätä. Kakkosen jälkeen vaihtuu ohjain näppikseen, Brotherhoodissa kun muistaakseni tuli ne kunnon ranged aseet.

 

[Refloni]

Uusi Trine on tulossa, joten päätin rykäistä kaikki sarjan edelliset pelit läpi. Pelasin ykköstä ja kakkosta vuosia sitten, mutta kolmonen ja nelonen oli ennestään tuntemattomia.

Trine

Ensimmäinen peli, jonka ostin Steamista. Grafiikat ovat kestäneet ajan hammasta hyvin, mutta tarina on lapsekkaampi ja geneerisempi kuin muistin. Musiikki on kaunista mutta sitä on liian vähän. Samoja pimputuksia saa kuulla uudestaan monta kertaa peräkkäin.

Tasohyppely ja pulmanratkonta on kivaa, mutta taistelussa ei ole oikein mitään mielenkiintoista. Sitä sietää vaihtelun ja tunnelmanluonnin vuoksi.

Jostain syystä "Enchanted Edition" -versiossa, jota pelasin, ei ollut suomenkielisiä tekstejä. Ne olisivat olleet nostalgian kannalta tärkeitä.

Trine 2

Kaikki on vähän paremmin. Pulmissa on muutakin kuin fysiikkatemppuilua ja grafiikka on kauniimpaa, joskaan ei räjäytä päätä samaan tapaan kuin aikoinaan. Taistelu on todellista pakkopullaa, pomoja lukuunottamatta. Pääpelin ja Goblin Menace -lisärin loppubosset olivat yllättävän hyviä, paino sanalla yllättävän. Ne olivat ainoat taistelut joista pidin. Muuten voihkaisin aina kun hiisiä alkoi hypellä ruudulle.

Tarina on edelleen hyvin simppeli, mutta enemmän oikean sadun kaltainen kuin ykkösen "sankari matkaa tuhoamaan demoniruhtinaan" -puuroa. Kahdella tärkeällä hahmolla, Isabelilla ja Rosabelilla, on liian samanlainen nimi. Ne menivät jatkuvasti minulta sekaisin. En osaisi aseella uhattunakaan sanoa, oliko Rosabel nyt se hyvä vai paha prinsessa. Pääpeli on suomennettu, mutta Goblin Menacea ei. Kieli vaihtuu kesken välinäytöksen.

Hiekkamadon vatsaan sijoittuva osuus ansaitsisi jonkun palkinnon. Historian ällöttävin kenttä lastenpelissä.

Trine 3: The Artifacts of Power

Kolmas osa, kolmas ulottuvuus. Maailma on nyt kolmiulotteinen myös pelillisesti eikä vain graafisesti. Idea ei ole surkea ja arvostan että pelissä on kokeiltu uutta, mutta toteutus jättää toivomisen varaa. Kameraa ei voi kääntää itse, joten välillä on todella vaikea hahmottaa missä esineet ja hahmot ovat syvyyssuunnassa. Putoilin rotkoihin jatkuvasti. Bugejakin on paljon.

Velho ja varas kärsivät kolmedeestä pahasti. Laatikon (yksikössä!) levitointi on epätarkkaa ja kömpelöä hommaa, tarttumakoukku taas hirveä viritelmä. Koukku tarraa enää erillisiin metallirenkaisiin kaikkien puupintojen sijaan, ja heilunta on kauhean tuntuista kun akseleita on kaksi. Nerffattu velho ja varas tekevät "luovasta" pulmanratkaisusta vaikeaa, kun enää ei voi rakentaa laatikkotornia koko puzzlen ohi tai ninjata eteenpäin taidokkaalla köysitempulla. Ritari taas on pulmissa yhtä hyödytön tomppeli kuin ennenkin.

Jonkin verran voi silti soveltaa. Tässä olisi selvästi pitänyt laskea sillan yläpää vasemmalla oleviin koukkuihin, mutta pulma kai bugasi. En saanut puupölkkyä hievahtamaan vaikka miten kiskoin. Tein sitten laatikon, taiteilin sen toiselle puolelle kiertämällä kentän rajojen ulkopuolelta, ja painoin sillan lommolle. Syntyneestä raosta pääsi sitten livahtamaan eteenpäin.

Hyviä ideoita on. Kuolleiden hahmojen elvyttäminen toimii fiksummin kuin ennen ja taistelu on, kummallista kyllä, sarjan parasta. Kolmas ulottuvuus antaa rutkasti lisää liikkumavaraa ja vaihtoehtoja taiston tuiskeessa. Hahmonkehityksen ja kykypuiden poistaminen oli myös mielestäni oikea ratkaisu.

Tarinakin olisi voinut olla sarjan paras. Siinä syvennetään maailman taustatarinaa ja vastataan vanhoihin kysymyksiin tavalla, joka parantaa myös ensimmäisten pelien tarinoita. Kuka Sarek oli? Miksi Trinellä vaikuttaa olevan oma tahto? Tuoko suuri voima mukanaan suuren vastuun?

Ikävä kyllä tarina jää kesken. Siis ihan kirjaimellisesti kesken, en puhu nyt mistään "olikohan se pahis sittenkään oikeasti kuollut, hehheh" -jatko-osabaittauksesta. Perinteisessä tarinan kaaressa on kolme näytöstä. Trine 3:ssa on oikein hyvä ensimmäinen näytös, mutta loput kaksi unohtuivat. Ihan kuin Tolkien olisi kirjoittanut Sormuksen Ritarit ja jäänyt sitten tyytyväisenä eläkkeelle. Myös pelin pituus (tai siis sen puute) kielii keskeneräisyydestä.

Todella iso läpäisyprosentti tämäntyyppiselle saavutukselle. Oma pelikello ei ehtinyt lyödä kuutta tuntia, kun sain sen.

Trine 4: The Nightmare Prince

Pelisarja palaa vahvuuksiinsa. Trine 4 on taas hyvin perinteinen peli 2D-maailmoineen ja kykypuineen. Kolmosesta on säästetty hyvät ideat, kuten hahmojen elvytys kentällä ja köyden kiinnittäminen esineisiin. Kontrollit on hyvin särmät ja ohjaustuntuma sarjan parasta, samoin pulmat. Improvisointivaraa tuntuu olevan vähemmän kuin ennen, mutta pähkinät on kauttaaltaan kekseliäitä ja hauskoja ratkaista.

Grafiikka on sarjakuvamaista ja siistimpää, jotenkin terävämpää kuin ennen. Tulee mieleen siirtymä Civilization 5:stä 6:een. Ymmärrän jos joku pitää edellisosien realistisemmasta otteesta enemmän, mutta minulle Trine 4 oli oikeaa audiovisuaalista herkkua.

Olisin halunnut tästä taustakuvan, mutten saanut tutoriaalilaatikkoa pois millään ilveellä.

Taistelut... No, ne on samaa tuubaa edelleen. Vihollisista haluaa vain päästä mahdollisimman äkkiä eroon, että voi taas rentoutua pulmien ja kauniiden maisemien äärellä. Mäiskinnät on sentään armollisen lyhyitä ja ne saa yleensä maaliin minuutissa. Kaipa se on plussaa.

Tarina on peruskauraa, joka ei oikein innoita kehumaan eikä haukkumaan. Velhoprinssin painajaiset heräävät eloon ja aiheuttavat ongelmia. Vitsit on hauskempia kuin ennen, tosin rima on aika matala. Tykkäsin eniten sankareiden omista pomotaisteluista, jotka kuvasivat heidän pahimpia pelkojaan. Velhon, varkaan ja ritarin hahmoja saatiin syvennettyä yllättävän hienovaraisesti.

Trine 3:ssa aloitettu tarina heitetään roskiin, tottakai. Harmi, koska olisin oikeasti halunnut nähdä minne se vei. Ainoa jatko mitä nelonen tarjoaa on easter egg, jossa voivotellaan että "koira söi" Trine 3:n käsikirjoituksen loppuosan. Myönnän että naurahdin.

 

[Partis]

Deus ex: invisible war (xbox)

Tämä on saanut paljon paskaa niskaansa ja onhan tämä heikoin deus ex sarjan peli, mutta mun mielestä silti edelleen erittäin hyvä peli.
Ne muut, varsinkin eka on vaan niin paljon parempia.
No mikä tässä sitten on vialla jos verrataan edelliseen?

Tarina on heikompi sillä tekijät päätti, että kaikki kolme ykkösen mahdollista loppua tapahtui, koska eivät ilmeisesti osanneet päättä mikä on se oikea.
Eri dialogi vaihtoehtoja on myös varsin vähän ja suurimman osan ajasta keskustelut rullaa automaattisesti.
Eri skilleistä ollaan kokonaan luovuttu joten nykyään on enää augmentit eikä kokemuspisteitäkään ole.
Lisäksi sulla on viisi paikkaa augeille ja jokaisessa on kolme vaihtoehtoa. Toki niitä voi myöhemmin vaihtaa käyttämällä niitä kanistereita, mutta jos sun edellinen kyky on päivitetty maksimiin ja vaihdat sen toiseen niin jos päätät vielä myöhemmin vaihtaa takaisin siihen mikä sulla alunperin oli niin se on taas tasolla yks.
Näistä muutoksista johtuen sun on esim pakko valita haluatko näkymättömyyden vai hakkeroinnin, koska molemmat käyttää samaa slottia.
Ykkösessä hakkerointi oli paranneltava taito eikä augment.

Heitetään listaan vielä aseet joista kaikki käyttää samoja ammuksia, pieniin osiin pilkotut alueet ja koska skillejä ei enää ole niin sä olet heti alusta asti hemmetin hyvä ampumaan ihan joka aseella.
Boxilla ruudunpäivitys myös vaihtelee enimmäkseen nykivän ja diashown välillä riippuen siitä kuinka paljon ruudulla tapahtuu.
Aika moni muistaa aina syyttää xboxia näistä muutoksista, mutta aika moni tuntuu unohtavan (tai ei vaan tiedä), että se eka peli oli myös ps2:lle ja toki siinä oli yksinkertaisempi inventaario ja augment valikko, mutta kaikki muu oli ennallaan ja se myös näytti paremmalta mitä vanilla pc versio.

Kaikista vioista huolimatta tämä on silti parempi mitä oikeastaan mikään xboxin first person peli haloa lukuunottamatta.
Maailma on edelleen kiinnostava, edetä voi useammalla tavalla ja monet hahmot on kiinnostavia.
Mulle tulee väkisin mieleen eräs toinen rakastetun pelin jatko-osa, jossa oli paljon huonompi tarina, universaali ammus systeemi, mutta toisin kuin invisible war niin tämä ei noudattunut edes omaa logiikkaansa, pelissä oli pakko tehdä tylsää itseään toistavaa asiaa saadakseen päivityksiä ettei tiimikaverit kuole välivideon aikana ja myös koko hahmon kehitys oli reippaasti tyhmennetty.
Jostain syystä tämä on kuitenkin yleisen mielipiteen mukaan koko sarjan paras peli. Ai mikä? Mass effect 2.

Thief: deadly shadows (xbox)

Aloitin tämän joskus ja muistaakseni lopetin varmaan ekan kunnon tehtävän aikana, mutta nyt kun ostin uudestaan niin pelasin jopa läpi.
En mä kyllä tiedä miks mä tän aikoinaan lopetin heti alkuunsa sillä kyllä mä muitakin hiiviskely pelejä silloin pelasin ja tässä on vapaa tallennuskin joten turhautumiselta vältytään enimmäkseen.

En mä tästä silti erityisemmin tykännyt.
Varsinaiset tehtävät oli ok ja jotku jopa oikeasti hyviä, mutta ne zombit ja muut yliluonnolliset olisi voitu jättää kokonaan pois mun puolesta ja lisäksi tehtävien välillä päästään kävelemään kaupungin kaduille ja tämä voisi olla hyvä asia ellei sun olisi jopa tuolloin pakko vältellä vartijoita.
Nyt koko peli tuntuu 20 tuntia kestävältä hiiviskely tehtävältä kun taukoa ei tule oikeastaan koskaan.
Toki sä voit vaan juosta kaupungilla paikasta toiseen sillä ne vartijat hengästyy kohtuu nopeasti, mutta ei tuokaan hauskaa ole ja kun karttana on vain joku paperiin piirretty kuva joka on hieman sinnepäin niin usein tuli mentyä väärään paikkaan.
Tämä olisi ollut parempi jos koko kaupunkia ei olisi tai sitten siellä saisi olla rauhassa sillä sun täytyy kuitenkin käydä myymässä tehtävästä varastettu kama jotta voit ostaa lisää varusteita, koska kaikki, mukaanlukien sun kestävyys siirtyy aina tehtävästä toiseen.
Sä et tietenkään voi myydä kaikkea vain yhdelle tyypille joten sun täytyy juosta eri kaupunginosien välillä.

Myös vaikeustaso on tyhmästi tehty sillä jos haluat fiksummat vartijat nostamalla vaikeutta niin sitten sun pitää myös kerätä enemmän kamaa.
Vaikeimmalla täytyy kerätä 90% kaikesta minkä voi tehtävässä varastaa sekä kaikki kolme uniikkia tavaraa jotka on usein enemmän tai vähemmän piilossa.
Mua tuo ei haitannut, koska pelasin helpoimmalla, mutta jos joku meinaa tämän joskus pelata niin pelatkaa pc:llä joka tarjoaa tuon asian korjaavan modin.

Teknisesti tämä on aika samaa tasoa mitä invisible war ja molemmat on myös ion stormin pelejä.
Onneksi tässäkin on pääosassa hiiviskely joten ei nykiminen peliä pilaa jos sitä vaan kestää katsella.
Tätä voi pelata sekä first, että third person kuvakulmalla joista jälkimmäisellä pelaaminen nyki selvästi pahemmin, koska silloin aluetta myös näkyy enemmän.

R racing evolution (xbox)

Ridge racer sarjan spinoff joka on olevinaan realistisempi ajopeli ja jotkut tubettajat jopa kehtaa käyttää tästä termiä racing sim, mutta ne on varmaan pelanneet sitten eri peliä sillä autot reagoi ohjaukseen herkemmin mitä rc auto, mutta ne myös aliohjaa todella rankasti jos vauhtia on hitunenkin liikaa mutkaan mennessä.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono. Siinä vaan on varsin omalaatuinen ajettavuus ja tähän todellakin kannattaa suhtautua vaan ridge racer spinoff pelinä.
Sen voin kuitenkin sanoa, että jos kuuluu niihin jotka käyttää tattia lähinnä on/off tyylisesti niin sellaiselle tämä on varmaan mahdoton ajettava.

Tarjolla on tarinan sisältävä racing life moodi joka kestää vissiin vajaa neljä tuntia ja se yrittää käsitellä kilpa-ajon korruptiota jossa isot herrat määrää kuka voittaa jotta saavat eniten tuottoa.
Hyvä yritys, mutta nyt tarinan parasta antia oli tissit.

Sitten on toinen moodi joka tarjoaa yli 160 eventia ajettavaksi.
On yksittäistä kisaa, time trialia, 1vs1 ja turnausta ja vaikeustaso määritetään sen mukaan kuinka hyvällä autolla ajat ja jos haluat kultaa niin sun pitää yleensä ajaa jollain huonommalla.
Taas kerran idea on hyvä, mutta tässä ongelmaksi muodostuu ratojen vähyys sillä perus katu/kilpa-autoille on tarjolla vain seitsemän rataa joista yksi on ovaali. Ralliin on kaksi pätkää jotka ajetaan molempiin suuntiin ja sitten on suora kiihdytyskisoja varten ja jostain syystä sekin ajetaan molempiin suuntiin.
Kiihdytyskisoista kyllä plussaa sillä ne on paljon parempia mitä nfs sarjan peleissä.
Startissa pidetään kaasu ja jarru pohjassa ja kun valo muuttuu vihreäksi niin mennään. Ei liikennettä, ei mutkia, ei mitään vitun työmaata tai muita esteitä vaan just se mistä koko hommassa on kyse.

Mä taisin pelata tätä joku päälle 10 tuntia kunnes ratavalikoima alkoi puuduttaa niin paljon ettei enää jaksanut.
Silti 15e hintaan hyvä ostos kunhan ajamiseen tottui.

NFS: underground (xbox)

Tämä tuli ostettua ihan vaan nostalgian takia hyllyyn sillä tästä on kultaiset muistot ja pelasin tän aikoinaan kolmesti läpi, mutta joka kerta hermot meni aina vaan enemmän joten nyt päätin olla koskematta tarinaan kokonaan.
Quick race moodissa oli kuitenkin vain pari rataa joten päätin kuitenkin nopeasti testata sitä tarinaa ja lopetin melkein välittömästi ja ihmettelin miten helvetissä sitä on pystynyt pelaamaan sillä eihän tässä meinaa nähdä mihin on menossa kun koko ruutu on vaseliinin peitossa sitä enemmän mitä kovempaa menet ja sitten kun käytät nitroja niin et näe enää mitään.

Onneksi tähän löytyi kuitenkin koodit joilla sai kaikki radat auki joten niitä tuli ajettua ihan vakio mazda mx-5:lla joka sekin tarjosi jo ihan tarpeeksi vauhdintunnetta, mutta ruutu sentään pysyi kohtuu normaalina.
Mutta jo näissä kisoissa pelin tekoäly muistutti kuinka rikki se voi olla sillä mä pelasin easylla, liikenne pois päältä ja myös catch up pois päältä jotta voi vaan rennosti fiilistellä.
Sitten parissa kisassa tekoäly tulee ohi kuin luoti ja jatkaa samaa vauhtia likemmäs kolmanneksen kierroksesta kunnes vissiin muisti mitkä asetukset on päällä.
Miettikää mikä kombo tuollainen on. Tuo tekoäly kunnon kuminauhalla varustettuna, helvetin sumea kuva ja liikenne siihen vielä päälle.

Def jam: fight for N.Y. (xbox)

Toinen mikä tuli ostettua vaan sen takia, että sen sai hyllyyn ja tätäkin tuli vain nopeasti testattua.
Tämän kanssa kyllä yllätyin kuinka helvetin hyvältä peli vieläkin näyttää ja jos pelissä olevat hahmot on tuttuja niin ne kyllä tunnistaa välittömästi.
Tämä tietenkin selittyy sillä kuinka areenat on pieniä ja hahmojakin taitaa olla enimmillään vain neljä ruudulla.
Tappelu on kuitenkin mukavan brutaalin näköistä ja tässähän oli ihan kunnon tarinakin ja tätä oikeasti tekisi mieli pelata lisää vaikka siinä toisessa vaakakupissa on ne kultaiset muistot jotka saattaa mennä pilalle.

The getaway (ps2)

Peli joka on jakanut mielipiteet aika jyrkästi jo julkaisusta asti. Itse kuulun niihin jotka tykkäsi pelistä ja oli tämä vieläkin hyvä vaikka tekijät onkin menneen liian pitkälle cinemaattisuutensa kanssa.
Tässähän ei ole minkäänlaista hudia ruudulla eikä edes pause valikko tarjoa karttaa joten autolla suunnistaminen hoidetaan vilkkujen avulla sillä ne näyttää mihin suuntaan pitäisi seuraavaksi mennä ja kun molemmat vilkkuu niin olet perillä.
Joskus vaan perille päästyäkin saa hetken etsiä mihin on tarkoitus mennä sillä kadun molemmin puolin voi olla taloa talon vieressä ja sitten huomasin kuinka yhden talon vierestä pääsee sinne taakse ja se oli just oikea paikka.
Samoin kun pitää vaikka mennä johonkin clubille niin ainoa apu on vaan katsoa minkä rakennuksen ovet on auki, koska muualle ei pääse.

Samoin melkein jokainen hiiviskely tehtävä tulee mokattua heti kun ainoastaan pause valikon mission briefing kertoo mitä pitää tehdä joten yleensä menet heti ampumaan ekan vihollisen ja eikun uudestaan.
Myös autojen ajettavuus vaatii tottumista sillä ne on erittäin herkkiä kääntää ja jos käännät yhtään jyrkemmin kovassa vauhdissa niin ne lähtee luisuun kuin käsijarrusta vedettynä.
Lisäksi pienikin osuma voi aiheuttaa ohjauksen puoltamista ja muutenkin ne kestää vain pari-kolme osumaa kunnes alkaa savu nousta ja on aika vaihtaa autoa.
Varsinkin loppupuolen tehtävissä Hammondilla pelatessa sun autoa runnoo sekä poliisi, että muut jengit joten ei ole mitenkään epätavallista vaihtaa autoa vaikka viidesti seuraavaan paikkaan matkatessa.
Onneksi tekoäly ei ole sellainen kuin gta:ssa jossa kytät tai jengiläiset tappaa sut kahdessa sekunnissa kun tulet autosta ulos ja voitkin vaikka suoraan poliisien edessä mennä toiseen autoon ja ajaa pois.

Pelattavia hahmoja on kaksi.
Ensin pelataan Hammondilla joka kuului Collinsin jengiin, mutta jätti sen taakseen pari kuukautta sitten ja peli alkaa kun tämän vaimo tapetaan ja lapsi kidnapataan kilpailevan jengin johtajan toimesta ja näin saa sut tekemään mitä haluaa.
Kun Hammondin tarina saadaan loppuun niin päästään pelaamaan päivän tapahtumat etsivä Frank Carterin näkökulmasta ja sillä pelaaminen on siitä mukavaa, että ajaessa poliisit ei ole enää riesana.

Itse räiskintä sitten toimiikin paljon paremmin kuin gta 3:ssa sillä viholliseen lukittuessakin voi liikkua ja kierähtää ja millä tahansa aseella voi tähdätä myös manuaalisesti joka on paljon tarkempaa, mutta silloin jalat on liimautuneet maahan kiinni ja lisäksi tässä on invertoitu Y akseli johon en ehtinyt koko läpipeluun aikana kunnolla tottua.
Myös kamera toimii kuten gta:ssa eli se seuraa hahmoa eikä sitä voi kääntää oikealla tatilla ollenkaan.
Itselle tuo ei tuottanut ongelmia kun olen jo muutaman viikon pelannut vanhoja pelejä, mutta jos tähän hyppäisi suoraan jostain modernista pelistä niin tuo voisi olla aika shokki.
Visuaalisesti tämä sitten olikin huikea julkaisun aikaan ja jos tätä vertaa gta 3:een niin tämä näyttää melkein seuraavan sukupolven peliltä ja tämähän siis tuli vuosi gta 3:n jälkeen. Myös tarina ja hahmot on hyviä.
Vaikka tässä omat vikansa onkin ja varsinkin nykyään ne huomaa entistä helpommin niin ei mikään silti turhauttamaan päässyt.

 

[JerryKannu]

Def jam: fight for N.Y. (xbox)

Toinen mikä tuli ostettua vaan sen takia, että sen sai hyllyyn ja tätäkin tuli vain nopeasti testattua.
Tämän kanssa kyllä yllätyin kuinka helvetin hyvältä peli vieläkin näyttää ja jos pelissä olevat hahmot on tuttuja niin ne kyllä tunnistaa välittömästi.
Tämä tietenkin selittyy sillä kuinka areenat on pieniä ja hahmojakin taitaa olla enimmillään vain neljä ruudulla.
Tappelu on kuitenkin mukavan brutaalin näköistä ja tässähän oli ihan kunnon tarinakin ja tätä oikeasti tekisi mieli pelata lisää vaikka siinä toisessa vaakakupissa on ne kultaiset muistot jotka saattaa mennä pilalle.

Tää oli kyllä aikoinaan helvetin hyvä. Vieläkään ei ole vastaavaa mätkintää tehty, missä voisi noin kivasti hyödyntää esim. ympäristöstä löytyviä esineitä sun muita, okei jotkut Double Dragonit mutta sitten mennään jo ajassa taaksepäin.

Varmasti ostaisin jos tulisi remake. Harmillisesti tätä ei millään uudemmalla koneella ole voinut pelata, en nyt muista pelasinko Xboxilla vai PS2:lla kun ne molemmat siihen aikaan omistin.

 

[Partis]

Tää oli kyllä aikoinaan helvetin hyvä. Vieläkään ei ole vastaavaa mätkintää tehty, missä voisi noin kivasti hyödyntää esim. ympäristöstä löytyviä esineitä sun muita, okei jotkut Double Dragonit mutta sitten mennään jo ajassa taaksepäin.

Varmasti ostaisin jos tulisi remake. Harmillisesti tätä ei millään uudemmalla koneella ole voinut pelata, en nyt muista pelasinko Xboxilla vai PS2:lla kun ne molemmat siihen aikaan omistin.

Tuotahan yritettiin jatkaa ja xbox 360:lle ja ps3:lle tuli vielä def jam: icon, mutta se olikin sitten ihan paska ja itse vein sen muistaakseni muutaman tunnin jälkeen vaihtoon.
Jos nykyään tehtäisiin fight for N.Y. tyylinen peli jossa on lukuisia aika isoja nimiä niin en halua edes kuvitella kuinka paljon täytyisi maksaa jotta niitä saisi käyttää ja samasta syystä on turha toivoa remasteria tai remakea.

Tuossa wikista napattu lista hahmoista.

 

[83kY]

Redfall, PC

Arkane Austin (Prey 2017) pari päivää sitten pisti ulos tämän.. tekeleen. Odotukset oli korkealla, ja lähdin peliä kolmen kaverin kanssa pelaamaan co-op alusta asti kun tälle oli vahva suositus, vaikeimmalla mahdollisella vaikeustasolla tottakai kuten aina. Heti alkuun mainittava että tuo co-op pelastaa paljon, yksinpelinä tämä olisi jäänyt sikseen kyllä kättelyssä. Arkanella on aina ollut oma tyylinsä tehdä pelejä, riippumatta onko Lyon vai Austin sivukonttori kyseessä. Kaikille se ei sovi, itselle kyllä. Pelimaailmassa on paljon yksityiskohtia ja talot ympäri kaupunkia Redfallissa on kalustettu oikeasti todenmukaisesti. Mutta kun pelin idea on nuohota niitä nurkkia, etsien milloin mitäkin, välillä saaden vihiä että pitääkin mennä toiselle puolen karttaa. Liikkumismuotona kun ei ole kuin hahmon jalat / fast travel jos siihen soveltuvia checkpointeja on aiemmin löytynyt... Vähän pidemmälle kun peliä pääsee niin AI rupee oikeasti tekemään kipeää pelaaja-hahmoihin mutta sitten taasen se AI käytös on pitkästä aikaa yksi typerimmistä. Pistää jopa harmittamaan pelinkehittäjien puolesta että tälläisenäkö tämä tarvitsi ulos työntää.

Puhumattakaan järkyttävän huonosta optimoinnista. Itsellä 4090 ja kavereilla 4070Ti. Omalla kohdalla 4090 pääsee sinne sadan tuntumaan ilman mitään DLSS 1440p resoluutiolla mutta ei tarvitse kummoista tilannetta olla kun fps romahtaa polvilleen. Tästä syystä pelaan suosiolla DLSS2 päällä (joka sekään ei itsessään buustaa kuin 10-20fps) sekä DLSS3 frame generation mukana jolloin näennäinen fps on siellä parinsadan nurkilla. Ja siltikin tuossa oli yksi isompi rähinä jossa tiputtiin näillä avuilla alle 60fps. Ja kun ei peli graafisesti niin vaativalta vaikuta. Että tämän voisi sillä selittää. Toivotaan että pätsit tätä parantaa, tässä muodossa peli on itsessäänkin jonkunasteinen paskamyrsky ja vielä pahempi tuolla kuluttajien raa'an arvioinnin alla.

Itsessäänhän peli on enemmän sinne first person shooterin puolelle Arkanen immersive sim tyyppisistä peleistä kallistuva. Borderlands tyyppistä looter-shooter meininkiä myös. Juoni pähkinänkuoressa että vampyyrit on sulkeneet pienen pikkukaupungin jenkkien itärannikolla ulkomaailmalta erinäisin keinoin ja pelaaja(t) pyrkii sieltä pois. Aseita on piiiiiitkä liuta eritasoisia erimallisia (turhauttavan paljon vaihtoehtoja) ja vampyyrien lisäksi kaupungilla pyörii kultisteja jotka vampyyreita palvovat. Tässä muodossa ehkä 5/10 peli joka sekin pitkälti vain co-op kokemuksen ansiota.

 

[Heseman]

Psychonauts (PC)

Psychonauts on legendaarisen pelintekijä Tim Schaferin luoma tasohyppelypeli. Tämä roikkui vuosia backlogissani ostettuani sen aikoinaan eurolla enkä erityisesti edes pidä tasohyppelyistä. Kuinka tämä sitten onnistui kohdallani? No hyvin.

Tarina alkaa telepaattisten lasten kesäleiriltä, jonne tupsahtaa myös päähenkilö Razputin. Hänellä on pari päivää aikaa hankkia psykonautin titteli ennen kuin isänsä tulee hakemaan hänet pois. Ja sitten alkaa lapsia kadota... Juoni etenee paikoitellen yllättävästikin ollen kuitenkin asiayhteyteen liittyvän simppeli. Dialogi on hyvää, naurattaakin välillä ja ääninäyttelijät ovat nappiin valitut. Kentät ovat sopivan mielikuvituksellisia, mielten syövereissä kun kerran mennään. Parasta pelissä on kuitenkin yleinen nerokkuus, mikä ei ilmene yksittäisissä asioissa vaan vähän kaikessa. Esimerkiksi kun ensimmäisen kerran vastaan tuli "emotional baggage" niin kyllä siinä nousi suupielet ylöspäin väkisinkin

Mikä sitten taas ei toimi? Peli on mielestäni vähän kankea. Hyökkäyksissä ja tasohyppelyssä on pientä viivettä animaatioiden välillä, mitä tekee kokemuksesta tökkivää. Lisäksi pari viimeistä kenttää menee jo ärsyttävän puolelle, varsinkin viimeisestä liikkui ikäviä legendoja, että sen jälkeen tarvitsisi itse psykonauttien apua. Ei se onneksi ihan niin paha ollut, ehkä lukuisat kuolemiset soulsbornekiringeissä ovat kasvattaneet sietokykyäni.

Monet pitävät tätä klassikkona ja nyt kun sen on itse kokenut niin en ihmettele miksi. Schaferin nerokkuus paistaa tästä läpi siten, että jopa meikän, joka ei siis yleensä pidä tasohyppelyistä, fiilis kääntyi kankeuksista huolimatta plussan puolelle. Tälle julkaistiin vuosien jälkeen jatko-osakin tuossa pari vuotta sitten ja eiköhän sekin tule tsekattua tässä joskus.

 

[Reivn]

...
Thief: deadly shadows (xbox)

Aloitin tämän joskus ja muistaakseni lopetin varmaan ekan kunnon tehtävän aikana, mutta nyt kun ostin uudestaan niin pelasin jopa läpi.
En mä kyllä tiedä miks mä tän aikoinaan lopetin heti alkuunsa sillä kyllä mä muitakin hiiviskely pelejä silloin pelasin ja tässä on vapaa tallennuskin joten turhautumiselta vältytään enimmäkseen.

En mä tästä silti erityisemmin tykännyt.
Varsinaiset tehtävät oli ok ja jotku jopa oikeasti hyviä, mutta ne zombit ja muut yliluonnolliset olisi voitu jättää kokonaan pois mun puolesta ja lisäksi tehtävien välillä päästään kävelemään kaupungin kaduille ja tämä voisi olla hyvä asia ellei sun olisi jopa tuolloin pakko vältellä vartijoita.
Nyt koko peli tuntuu 20 tuntia kestävältä hiiviskely tehtävältä kun taukoa ei tule oikeastaan koskaan.
Toki sä voit vaan juosta kaupungilla paikasta toiseen sillä ne vartijat hengästyy kohtuu nopeasti, mutta ei tuokaan hauskaa ole ja kun karttana on vain joku paperiin piirretty kuva joka on hieman sinnepäin niin usein tuli mentyä väärään paikkaan.
Tämä olisi ollut parempi jos koko kaupunkia ei olisi tai sitten siellä saisi olla rauhassa sillä sun täytyy kuitenkin käydä myymässä tehtävästä varastettu kama jotta voit ostaa lisää varusteita, koska kaikki, mukaanlukien sun kestävyys siirtyy aina tehtävästä toiseen.
Sä et tietenkään voi myydä kaikkea vain yhdelle tyypille joten sun täytyy juosta eri kaupunginosien välillä.

Myös vaikeustaso on tyhmästi tehty sillä jos haluat fiksummat vartijat nostamalla vaikeutta niin sitten sun pitää myös kerätä enemmän kamaa.
Vaikeimmalla täytyy kerätä 90% kaikesta minkä voi tehtävässä varastaa sekä kaikki kolme uniikkia tavaraa jotka on usein enemmän tai vähemmän piilossa.
Mua tuo ei haitannut, koska pelasin helpoimmalla, mutta jos joku meinaa tämän joskus pelata niin pelatkaa pc:llä joka tarjoaa tuon asian korjaavan modin.

Teknisesti tämä on aika samaa tasoa mitä invisible war ja molemmat on myös ion stormin pelejä.
Onneksi tässäkin on pääosassa hiiviskely joten ei nykiminen peliä pilaa jos sitä vaan kestää katsella.
Tätä voi pelata sekä first, että third person kuvakulmalla joista jälkimmäisellä pelaaminen nyki selvästi pahemmin, koska silloin aluetta myös näkyy enemmän.
...

Tämähän oli aikamoinen pökäle konsoleilla aikanaan, todella rajatut pelialueet avoimesta kaupungista huolimatta, latausportaaleja oli ripoteltu tiuhaan, visuaalisissa efekteissä oli havaittavissa täysin tarpeettomia kikkoja "koska ne oli cool", jne. Tätä kannattaa pelata tietokoneella jos suinkin mahdollista, ja modien kanssa (kuten totesit). Niillä on saatu monia asioita ratkottua ja nykyaikaistettuakin tietyllä tavalla.

Ja jos tästä tykkäsi yhtään edes sinne päin, niin suosittelen kokeilemaan ensimmäisiä osia. Thief: the Dark Project, tai Gold-versio jossa kolme lisäkenttää, sekä jatko Thief: the Metal Age. Noille tehtiin jopa aika loistava faniprojektina syntynyt stand alone spin-off T2X: Shadows of the Metal Age. Ulkokuorihan näillä on todella vanhentunutta kamaa tän päivän mittapuulla, mutta jos pystyy pelaamaan vaikkapa Half-Lifea, niin kyllä nämäkin menee. Tekstuureille ja resoluutioille on tehty hi-res modeja joilla niitä saa hieman upattua nykyajan näytöille.

 

[Refloni]

Mikä sitten taas ei toimi? Peli on mielestäni vähän kankea. Hyökkäyksissä ja tasohyppelyssä on pientä viivettä animaatioiden välillä, mitä tekee kokemuksesta tökkivää. Lisäksi pari viimeistä kenttää menee jo ärsyttävän puolelle, varsinkin viimeisestä liikkui ikäviä legendoja, että sen jälkeen tarvitsisi itse psykonauttien apua. Ei se onneksi ihan niin paha ollut, ehkä lukuisat kuolemiset soulsbornekiringeissä ovat kasvattaneet sietokykyäni.

Viimeistä kenttää on helpotettu nykyversioissa. Alunperin checkpointteja oli vähemmän, ja peli sakotti yhden elämän joka kerta kun Pikku-Olli heitti henkensä tai pelaaja itse putosi veteen. Pelasin itsekin onneksi päivitettyä versiota.

 

[Refloni]

"Äiti, ostetaan Disco Elysium!"
"Ei nyt kulta, meillä on Disco Elysium kotona."
Disco Elysium kotona:

Citizen Sleeper

Suuryhtiön orjuudesta karannut androidi liftaa tiensä rähjäiselle avaruusasemalle. Päässä sykkii kopioitu ihmisen mieli, mutta robottikroppa on suunniteltu riippuvaiseksi korporaation lääkeaineista ja hajoaa alta pikkuhiljaa. Palkkionmetsästäjät lähestyvät uhkaavasti, taskussa ei ole pennin jeniä ja syödäkin vielä pitäisi.

Citizen Sleeper on koukuttava ja kiehtova roolipeli. Maailmaan on helppo uppoutua, vaikka sen näkee vain kaukaa yläpuolelta ja suurin osa ajasta menee tekstiä lukiessa. Tarina on ihan hyvä, muttei loistava. Kieli on välillä kömpelöä ja typojakin löytyy.

Noppamekaniikat ja käyttöliittymä ovat ilmiselvästi Disco Elysiumin inspiroimia. Vertailu ei todellakaan suosi Citizeniä.

Peli ei peittele poliittista asennettaan. Kapitalismia lyödään kuin vierasta sikaa, androidit kohtaavat rasismia ja ilmaisen lisärin teemana on pakolaiskriisi. Saarnaaminen pysyy silti siedettävällä tasolla. Tulisieluisin sosiaalisoturi lienee tarkoituksella ärsyttävä ja hänen kanssaan saa olla eri mieltä. Politiikka peleissä on minulle oikeastaan plussa, mutta Citizen olisi kaivannut enemmän vaihtoehtoja. Tarinassa ylipäätään on liian vähän valinnanvapautta.

Parasta pelissä on sen ensimmäiset tunnit, kun maailma ja mekaniikat tuntuvat uusilta ja jännittäviltä eikä pelaaja vielä tajua, miten pintapuolisia ne ovat. Myöhemmin selviää, että alussa esitellyt mekaniikat oli kaikki siinä eikä lisää tipu. Varsinkin kyberavaruus oli latteudessaan iso pettymys.

Jokaisen päivän alussa heitetään kourallinen noppia ja ne saa sijoittaa erinäisiin aktiviteetteihin. Käytännössä niillä edistetään tarinaa tai hankitaan elantoa. Mitä isompi luku, sen varmemmin toiminnassa onnistuu ja parempia palkkioita saa. Ongelma on että lopputulos on suurimman osan ajasta täysin ennalta-arvattava, ja jo pelin alkupuolella voi ostaa kyvyn joka kertoo suoraan paljonko rahaa onnistumisesta saa tai paljonko energiaa mokatessa menettää. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta noppapelissä saisi olla enemmän satunnaisuutta! Nyt päivänsä voi suunnitella pilkulleen aamun nopanheiton perusteella ilman mitään yllätyksiä. Elämä saattaa olla suklaarasia, mutta Citizen Sleeperin rasiassa on läpinäkyvä kansi.

Hahmonkehityskin on liian yksinkertaista. Kykypuu on lyhyt ja siitä on helppo saada kaikki mitä haluaa. Maailmassa on lopulta melko vähän tekemistä ja epäilen vahvasti, että jokainen hahmo päättyy samaan kaikkea osaavaan sienifarmariin. Pelin uudelleenpelattavuus on todella kyseenalainen.

Kliksuttelin Citizenin silti mielelläni loppuun ja 14 tuntia vilahti nopeasti. Kaikilla osa-alueilla oli heikkouksia, mutta peli oli silti koukuttava, tunnelmallinen ja pakko nähdä loppuun asti. Ristiriitainen tapaus.

Unravel 2

Kaunis tarina kahden pölypalleron ystävyydestä. Peli on käytännössä sama kuin edeltäjänsä, mutta tällä kertaa lanka ei ole kiinni kentän vasemmassa laidassa, vaan matkakumppanin peräpeilissä. Se virkistää pulmia hieman, mutta ykkösosassa opittuja ajattelumalleja ei tarvitse muuttaa. Enemmän ajatuksia herätti se, mistä peli tuli.

Anna hali.

Amerikan pahin firma EA julkaisee joskus tällaistakin. Molemmilla Unraveleilla on aitoa sielua, mikromaksuista taas ei näy varjoakaan. Kehittäjät ovat jättäneet niille näkyvästi paikan valikossa, jossa hahmoja kustomoidaan, mutta edes EA ei ole tohtinut tahrata jotain näin lämminhenkistä. Uudet asusteet avataankin läpäisemällä haastekenttiä.

Unravel valaa uskoa ihmisyyteen muistuttamalla, että mustimmassakin sydämessä tuikkii pieni valopilkku. Vähän kuin näkisi sarjamurhaajan ruokkimassa koiranpentua.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)

Seuraavaksi sitten Ezio trilogia,

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen. Tästäkin oli varsin ristiriitaiset muistelot, lähinnä koska kontrollit oli selvästi konsolille tehdyt ja näppis-hiiri aiheutti aikanaan spontaaneja raivonpuuskia. "Paina vihreää jalkaa" "no anteeksi ei ole näppäimistössä vihreää eikä jalkaa". Kaikki oli paljon järkevämpää kun sai XBOX ohjaimen käteen.

Noh nyt tästä ei siis tosiaan tarvinnut kärsiä ja tuli pelailtua pelin pääjuoni läpi ja joitakin sivupuuhia. Pelin pääjuoni on paljon rikkaampi ja eloisampi kuin ykkösessä, joskin loppua kohden alkaa maistua vähän kiire. Tekis mieli jopa sanoa, että pääjuoni on hyvä kostotarina, joka tuntuu oikeasti siltä eikä pikakiirehdityltä ryysyistä rikkauksiin tarinalta. Myös Desmondin tarina etenee nyt ihan reippaasti ja koko Temppeliritarien ja Assassiinien sota saa foliohattumaisen laajoja piirteitä kun lähes jokainen kuuluisa historian hahmo olikin voimakas lähinnä Eedenin omenan takia. Tuntui kyllä, että tässä tehtiin se klassinen virhe, että leväytettiin juoni niin laajaksi, ettei sitä olis kahdessakymmenessä pelissäkään saanut sidottua kasaan, eikä myöskään saatu.

Pelillisesti aletaan olla jo mukavalla tasolla. Salamurhaus on aavistuksen monimutkaisempaa, tehtävät mielenkiintoisempia joskin edelleen aika lyhkäisiä ja erilaista asetta ja apuvälinettä on mukavasti. Tässä tutustutaan jo erityyppisiin tappoihin(reunalta, katolta hyppy, tuplatappo yms.) mitkä ykkösestä vielä puuttui. Nyt myös ostettavaa tavaraa, taskuista voi varastaa ja ruumiitakin voi ryöstää joskin hyöty varsin pientä. Teknisesti jäi vähän epäselväksi mitä sillä pienellä puukolla olisi pitänyt tehdä tai niillä myrkyillä. Kaupungit on paljon elävämpiä vaikka edelleen varsin tyhjiä loppuviimein. Osittain kaupunkien rakenne tekee pelin paikoista varsin unohdettavia, korkeat seinät, sokkelomaiset kaupungit ja kapeat kujat eivät juuri erotu toisistaan. Peliin tuotiin nyt myös erilaiset tasoloikkamaiset haudat, ja sivutehtävät ovat nyt sivutehtäviä, eikä päätehtävän vaatimuksia kuten ykkösessä. Myös oman linnoituksen parantelu oli ihan mielekästä koska se on yksinkertaista ja perustuu rahaan(eikä vielä ole craftingia tms.). Pelin ekonomia toimi ihan hyvin, koska oikeastaan vasta ihan lopussa alkoi rahaa olla yli äyräiden.

 

[Pesari]

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen. Tästäkin oli varsin ristiriitaiset muistelot, lähinnä koska kontrollit oli selvästi konsolille tehdyt ja näppis-hiiri aiheutti aikanaan spontaaneja raivonpuuskia. "Paina vihreää jalkaa" "no anteeksi ei ole näppäimistössä vihreää eikä jalkaa". Kaikki oli paljon järkevämpää kun sai XBOX ohjaimen käteen.

Noh nyt tästä ei siis tosiaan tarvinnut kärsiä ja tuli pelailtua pelin pääjuoni läpi ja joitakin sivupuuhia. Pelin pääjuoni on paljon rikkaampi ja eloisampi kuin ykkösessä, joskin loppua kohden alkaa maistua vähän kiire. Tekis mieli jopa sanoa, että pääjuoni on hyvä kostotarina, joka tuntuu oikeasti siltä eikä pikakiirehdityltä ryysyistä rikkauksiin tarinalta. Myös Desmondin tarina etenee nyt ihan reippaasti ja koko Temppeliritarien ja Assassiinien sota saa foliohattumaisen laajoja piirteitä kun lähes jokainen kuuluisa historian hahmo olikin voimakas lähinnä Eedenin omenan takia. Tuntui kyllä, että tässä tehtiin se klassinen virhe, että leväytettiin juoni niin laajaksi, ettei sitä olis kahdessakymmenessä pelissäkään saanut sidottua kasaan, eikä myöskään saatu.

Pelillisesti aletaan olla jo mukavalla tasolla. Salamurhaus on aavistuksen monimutkaisempaa, tehtävät mielenkiintoisempia joskin edelleen aika lyhkäisiä ja erilaista asetta ja apuvälinettä on mukavasti. Tässä tutustutaan jo erityyppisiin tappoihin(reunalta, katolta hyppy, tuplatappo yms.) mitkä ykkösestä vielä puuttui. Nyt myös ostettavaa tavaraa, taskuista voi varastaa ja ruumiitakin voi ryöstää joskin hyöty varsin pientä. Teknisesti jäi vähän epäselväksi mitä sillä pienellä puukolla olisi pitänyt tehdä tai niillä myrkyillä. Kaupungit on paljon elävämpiä vaikka edelleen varsin tyhjiä loppuviimein. Osittain kaupunkien rakenne tekee pelin paikoista varsin unohdettavia, korkeat seinät, sokkelomaiset kaupungit ja kapeat kujat eivät juuri erotu toisistaan. Peliin tuotiin nyt myös erilaiset tasoloikkamaiset haudat, ja sivutehtävät ovat nyt sivutehtäviä, eikä päätehtävän vaatimuksia kuten ykkösessä. Myös oman linnoituksen parantelu oli ihan mielekästä koska se on yksinkertaista ja perustuu rahaan(eikä vielä ole craftingia tms.). Pelin ekonomia toimi ihan hyvin, koska oikeastaan vasta ihan lopussa alkoi rahaa olla yli äyräiden.

Mun muistoissa ac 2 ja 3 on niitä parhaimpia tästä pelisarjasta. Black flag myös hyvä. Jokanen peli pelattu läpi ja viimesimmät tuntuu ainakin samalta peliltä eri kartalla. Toki näihin kultasiin muistoihin voi vaikuttaa se, että olin kovin nuori sillon ku nää julkastiin ja pelivalikoima ei ollut niin suuri kuin nyky päivänä enkä ole näitä vanhimpia pelannut koskaan uudestaan. Muistot pysyköön muistoina

 

[Partis]

Tämähän oli aikamoinen pökäle konsoleilla aikanaan, todella rajatut pelialueet avoimesta kaupungista huolimatta, latausportaaleja oli ripoteltu tiuhaan

Sama homma oli myös pc:lla ilman modeja tubesta löytyvien videoiden perusteella. Mulle nuo lataus portaalit oli vaan hyvä asia, koska ne kertoi mille alueelle olen menossa joten ilman niitä mä olisin juossut vieläkin enemmän ympyrää
Kuten toiseen aiheeseen kirjoitin muutama viikko sitten niin kyllä näiden vanhojen pelien jälkeen arvostaa nykypelejä aivan eri tavalla.
Onneks mulla on enää "muutama" retro peli jäljellä

Spoileri

Noiden jälkeen sitten A500 mini ja amigan pelejä.

 

[perato]

Mun muistoissa ac 2 ja 3 on niitä parhaimpia tästä pelisarjasta. Black flag myös hyvä. Jokanen peli pelattu läpi ja viimesimmät tuntuu ainakin samalta peliltä eri kartalla. Toki näihin kultasiin muistoihin voi vaikuttaa se, että olin kovin nuori sillon ku nää julkastiin ja pelivalikoima ei ollut niin suuri kuin nyky päivänä enkä ole näitä vanhimpia pelannut koskaan uudestaan. Muistot pysyköön muistoina

Ykköstä lukuunottamatta nämä on sen verran moderneja itelle, että en pelkää että menis jotenki pelaamalla nyt pilalle. Ainakaan vielä. Omia pisteytyksiä katellen kakkonen jopa parantunut joka peluukerralla(75, 80 ja nyt 90). Mutta ymmärrän kyllä pointin, saman aikakauden Metrot vähän lässähti nyt uudelleenpeluulla ja olis ehkä pitänyt jättää kokematta. Tätä AC-sarjan peluuta kuitenki miettinyt niin pitkään ja tosiaan en ollut ku tämän kakkosen pelannut enemmän ku kerran. Voi olla varmaan vuoden-kahen urakka, ei näitä ihan putkeen jaksa kuitenkaan pelata.

Edelliset peluukerrat näille(Rogue ja Valhalla pelaamatta):
AC2: 2013 ja 2014
Brotherhood: 2014
AC1: 2014
Revelations: 2015
AC3: 2017
AC4: 2018
Unity: 2019
Syndicate: 2020
Origins: 2020
Odyssey: 2021

 

[ympyr]

Ainakin minulla AC 2 on kestänyt hyvin aikaa, pelasin sen muutama vuosi sitten uudelleen läpi eikä mikään muisto mennyt pilalle. Toki aika alkaa näkymään eikä ensimmäisen pelikerran fiilistä saa takaisin, mutta kyllä noihin uskaltaa koskea uudelleen, kestävät useampia pelikertoja.