Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Heseman]

Clair Obscur: Expedition 33 (PC, Xbox Game Pass)

Vuoden peli? Nooh...

Lumierèssa eletään jännittyneen haikeita hetkiä. Vuosittainen hetki lähestyy, jolloin salaperäinen Maalari maalaa taivaanrantaan uuden, laskevan numeron. Sen ikäiset ja sitä vanhemmat pyyhitään pois tapahtumassa, jota nimitetään Hankaukseksi. Maalaria on yritetty pysäyttää useamman kerran, tuloksetta. Kaikki retkikunnat ovat epäonnistuneet. Pelaaja ohjaa 33:n jäseniä, voisivatko he olla ensimmäiset, jotka onnistuvat tehtävässään? Tämä peli on saanut aikaan uskomatonta pöhinää ja se olikin kuulemma myynyt 33 päivässä 3,3 miljoonaa kappaletta (heh). Monet ovat vissiin nimenneet sen jo vuoden pelikseen. Olin tästä hieman ihmeissäni, koska mikään näkemäni ennakkomateriaali ei herättänyt kiinnostusta. Game Pass -tilaus oli kuitenkin päällä, joten päätin ottaa sen listalle. Visuaalinen tyyli on ihan jees, hyvin maalausmainen ja maalausteema on pelissä hyvin vahva alkaen jo pelin nimestä, mikä tarkoittaa valon ja varjon kontrastia korostavaa tyyliä. Musiikkikin on ihan jees, ei kauhean ikimuistoista, vaikka pääteema melkoinen korvamato onkin.

Itse peli on japsiropetyylistä seikkailua vuoropohjaisella taistelulla. Tai niin se yleensä esitellään, käytännössä siinä on uusi kikka eli väistöt ja torjunnat. Enää ei voi ottaa iskuja vastaan kuin Rocky Balboa, ne on pakko väistää/torjua itse tai huudetaan hyvin äkkiä Adriania. Onnistuneet torjunnat palkitaan ilmaisella vastahyökkäyksellä. Tai jos tarkkoja ollaan niin peli ohjaa niiden suuntaan, melkeinpä pakottaa. Normihyökkäyksillä tehdään vain hikistä vahinkoa, kunnon damageen vaaditaan sarja onnistuneita torjuntoja. En tosin ihan hiffannut pelin logiikkaa kun välillä epäonnistuin osassa torjuntoja mutta silti tuli kountteri, välillä taas ei. Väistöissä on hieman isompi aikaikkuna, mutta niistä ei saa muuta palkintoa kuin energiapisteitä, joilla voi tehdä tehokkaampia superhyökkäyksiä. Myös torjunnat kasvattavat energiaa, mutta siis vastahyökkäysten ansiosta ne ovat parempi vaihtoehto, jos vaan oma reaktioaika riittää. Itse olen melko hidas köntys ja varsinkin pari bossia pisti sellaista komboa hyökkäyksiin, että meinasi jo tietynlainen elin kasvaa otsaan. Yhden bossin ajaksi pitikin laskea vaikeustasoa, kun en siinä kohtaa iltaa enää jaksanut. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin (olenhan Sekironkin päässyt läpi, jopa useaan kertaan) ja lopulta lopputekstit rullasivat ruudulla. Loppupuoli tuntui kyllä jo vähän venytetyltä, jatkuvasti mietin, että vieläkö tätä jatkuu?

Taistelun ulkopuolella liikutaan semiputkimaisessa ympäristössä tai vapaalla kartalla, kunhan muutama luolasto ollaan kaluttu läpi. Mantereelta löytyy kaikkea pientä löydettävää, isoja haastebosseja sekä supervaikeita alueita. Vähän tuli Final Fantasy VII -vibat (se alkuperäinen, remakea en ole pelannut). Alussa jaksoin vielä muutaman ison körmyn, mutta tietyn pisteen jälkeen keskityin lähinnä pääjuoneen ja kartan tarvikkeiden keräilyyn. Erilaisia taikoja vastaavia hahmoista riippumattomia kykyjä löytyy sieltä täältä sekä tippuu myös vihollisilta. Kun on kyseisen kyvyn kanssa voittanut neljä taistelua, sen voi laittaa muillekin (vaikka kaikille) tiettyjä pisteitä käyttämällä. Pisteitä löytyy maailmasta lisää ja ne voi vapaasti jakaa hahmojen kesken haluamallaan tavalla.

Itselleni tämä ei siis ole vuoden peli. Tai jos on, niin aika ankea pelivuosi on tulossa. Se ei ollut varsinaisesti huono, muttei napannut kunnolla mukaansa juuri ollenkaan. Juoni ja hahmot ei kiinnostaneet, alku oli jopa niin tylsä, että meinasin jättää kesken jo siinä. Torjuntoihin pakottava taistelu oli alussa ihan jees, mutta kun se oli käytännössä pakollista niin vieraanvaraisuus loppui ennen loppua. Mutta kuten totesin, monet ovat tästä innostuneet. Lisäksi se löytyy gamepassista eli jos tilaus on päällä niin kokeilu on helppoa, ei maksa ekstraa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Clair_Obscur:_Expedition_33

 

[pagus]

Outworld Station

Aivan mahtava peli jos vaan Satisfactory, Factorio, Dyson Sphere Program ja vastaavat rakennus, automaatio ja resurssihallinnat ovat lähellä sydäntä. Peli on Early Access mutta erittäin pelattava, itsellä hurahtanut lähes 60h viimeisten viikkojen aikana.

Tässä rakennetaan omaa tehdasta Satisfactoryn tapaan, jatkuvasti laajentaen ja logistiikkaketkuja optimoiden, peli maksaa alle 20€ ja pelattavaa riittää. Kannattaa testata jos tämän tyyliset pelit ovat olleet lähellä sydäntä.

 

[Jumi]

Stellar Blade demo (PC, PS5)

Tämä Etelä-Korealainen sci-fi souls-like on tullu vastaan viime aikoina joka päivä jossain päin nettiä ja hokasin että siitä on demo saatavilla niin otin testiin.

Ei tämä oikein iske näin ekan tunnin jälkeen ja saa nähdä jaksaako tuota demoa edes loppuun, koska tappelu on tuntuu niin tunnottomalta. Häiritsee myös että vihujen iskut on monesti joko kovasti viivytettyjä tai sitten ne tulee heti. Monissa tälläisissä peleissä vihujen iskut on tehty niin että perfect-dodge tai perfect-parry on sujuva tehdä melkein samantien kun vihu alka lyömään, mutta ei tässä. Muutenkin taistelutuntuma toiseen Etelä-Korealaiseseen souls-likeen Lies of P:in on iso, siinä se oli mukavan tiukan tuntoista.

Myös alun jatkuvat räjähdykset ja ruudun tärinä alkoi häiritä nopeasti, mutta sen sai onneksi helposti asetuksista pois päältä. Asetuksia on paljon ja päälle laitoin myös automaattisen tavaran noukkimisen, koska ei niitä pieniä juttuja näe. Siitä tuliki mieleen toinen ärsytys, peliä ei oikein voi sanoa pimeäksi, mutta jostain syystä tuntuu ettei erota mitään. "Onko tuo juttu tärkeä? Ei. Onko tuo juttu tärkeä? Ei."

Mukana on myös Unchartedmaista kiipeilyä. Vihasin sitä jo Unchartedeissa, se on täysin turhaa ennaltamäärättyä "pelaamista". Ai niin pari quick-time-eventtiäkin tuli vastaan... Miten ne on saanu kaikki ärsyttävyydet tähän mukaan! Varmaan joku pomo tai konsultti on halunnut mukaan kaiken mitä 3rd person 3D-toimintapeleistä löytyy.

Erilaisia taistelutaitoja näyttäis olevan paljon ja parin erikoisiskun tekeminen tuntui jota hyvältä tunnuttomaan huitomiseen verrattuna.

Kyllä tämä varmasti paranee kun pelaa vain pidemmälle, ja voi olla ettei muilla häiritse nuo mainitsemani ongelmat.

 

[Jumi]

Stellar Blade demo (PC, PS5)

Tämä Etelä-Korealainen sci-fi souls-like on tullu vastaan viime aikoina joka päivä jossain päin nettiä ja hokasin että siitä on demo saatavilla niin otin testiin.

Ei tämä oikein iske näin ekan tunnin jälkeen ja saa nähdä jaksaako tuota demoa edes loppuun, koska tappelu on tuntuu niin tunnottomalta. Häiritsee myös että vihujen iskut on monesti joko kovasti viivytettyjä tai sitten ne tulee heti. Monissa tälläisissä peleissä vihujen iskut on tehty niin että perfect-dodge tai perfect-parry on sujuva tehdä melkein samantien kun vihu alka lyömään, mutta ei tässä. Muutenkin taistelutuntuma toiseen Etelä-Korealaiseseen souls-likeen Lies of P:in on iso, siinä se oli mukavan tiukan tuntoista.

Myös alun jatkuvat räjähdykset ja ruudun tärinä alkoi häiritä nopeasti, mutta sen sai onneksi helposti asetuksista pois päältä. Asetuksia on paljon ja päälle laitoin myös automaattisen tavaran noukkimisen, koska ei niitä pieniä juttuja näe. Siitä tuliki mieleen toinen ärsytys, peliä ei oikein voi sanoa pimeäksi, mutta jostain syystä tuntuu ettei erota mitään. "Onko tuo juttu tärkeä? Ei. Onko tuo juttu tärkeä? Ei."

Mukana on myös Unchartedmaista kiipeilyä. Vihasin sitä jo Unchartedeissa, se on täysin turhaa ennaltamäärättyä "pelaamista". Ai niin pari quick-time-eventtiäkin tuli vastaan... Miten ne on saanu kaikki ärsyttävyydet tähän mukaan! Varmaan joku pomo tai konsultti on halunnut mukaan kaiken mitä 3rd person 3D-toimintapeleistä löytyy.

Erilaisia taistelutaitoja näyttäis olevan paljon ja parin erikoisiskun tekeminen tuntui jota hyvältä tunnuttomaan huitomiseen verrattuna.

Kyllä tämä varmasti paranee kun pelaa vain pidemmälle, ja voi olla ettei muilla häiritse nuo mainitsemani ongelmat.

Koitin uudestaan ja huomasin vielä yhden pienen, mutta massiivisen asian minkä takia tämä tuntuu todella huonolta peliltä. Hahmo ei pysty kääntymään paikallaan! Suuntaa vaihtaessa pienin kääntösäde on ejotain puolen metrin luokkaa, mikä johtaa kaikenlaisiin typeryyksiin.

Katselin maisemia parvekkeelta ja lähdin juoksemaan pois päin, mutta hahmo juokseekin eteenpäin koska ei kykene kääntymään! Parvekkeen kaidetta kohti juostessa hahmo hyppääkin kaiteen yli ja jää roikkumaan, koska tässä on myös tämä turha kiipeilymekaniikka. Samat kiipeilyanimaatiot tapahtuu ihan vahingossakin, jos vieressä on vaikka puiston pöytä ja juoksee sen vierestä niin hahmo kiipeää pöydän päälle animaation saattelemana.

Tallennuspaikoissa on vieri vieressä eri laitteita joihin voi käyttää resursseja. Koitappa siinä valita oikea laite kun hahmo ei osaa kääntyä paikallaan. Miten tälläinen on voinut päästä läpi pelitestauksesta.

EDIT: Hetkonen, miten tämä toimii. Kyllä se jonkun 45 astetta taitaa kääntyä samantien, mutta 180 asteen käännös menee minne sattuu ahtaissa tiloissa.

 

[Nathorr]

Marvel’s Spider-Man Remastered (PC)

Minun, kuten varmaan monen muunkin, lempparisupersankari on Hämähäkkimies. Kiitos Sonyn, myös me PC-pelaajat pääsemme rymistelemään Hämiksenä New Yorkin kaduilla, tai ehkä ennemmin katujen päällä.

Kuten arvata saattaa, Insomniac Gamesin Spider-Man on kolmannen persoonan supersankaripeli, joka noudattaa niin tarinankerronnaltaan ja elokuvamaisuudeltaan Arkham-sarjaa. Avoin Manhattan on täynnä tekemistä, mutta pääosassa on tietysti tarina.

Pelattavuus on todella sujuvaa. Seitin avulla liikkuminen ympäri kaupunkia on tehty todella sujuvaksi ja tämä on yksi niistä harvoista peleistä, joissa fast travelia ei halua käyttää. Siinä missä liikkumisen siisteys pitää pintansa koko 20 tuntisen pelin ajan, samaa ei voi sanoa muusta sisällöstä. Taistelumekaniikat ovat nappien hakaammista ja vihollisten nopeita väistelyitä. Myös tehtävät ovat usein liian samanlaisia ja tehtävien suorittamiseen on vain yksi tapa. Joskus annetaan aluksi mahdollisuus napsia vihollisia yksi kerrallaan katosta käsin, mutta lopulta lähdetään aina hippasille. Peli muuttuikin lopulta tylsäksi suorittamiseksi. Kaupunki on näyttävä, mutta kuollut. Lisätekeminen on sinänsä monipuolista, mutta liika on siinäkin liikaa. Mutta jos jotain harvinaista, niin kerrankin keräiltävien esineiden kerääminen on kivaa, kiitos seittihyppelyiden.

Grafiikat ovat nätit ja mielestäni myös päähahmojen animaatiot ovat hyvällä tasolla. En tiedä, mitä "Remastered" tässä tarkoittaa, mutta hyvää duunia joka tapauksessa. Peli toimii myös todella sulavasti ilman nykäisyjä. Ainut graafinen ongelma oli se, että välillä välivideoiden alussa tai lopussa näkyi pientä ghostausta. Mahtoi johtua frame generationista. Niin pieni haitta, etten lähtenyt selvittämään. Pari kertaa peli kaatui, mutta onneksi ei sen enempää.

Tarinahan on sitä perinteistä supersankarihuttua. Siitä joko pitää tai ei. Plussaa, että tässä se oli jopa ihan koskettava. DLC:kin tässä on ja se pitää sisällään koko kokemuksen tiiviimmässä paketissa. Siitäkin olisi saanut muutaman turhan tehtävän karsimalla vielä osan pois.

Steamissa peli on "overwhelmingly positive", joka on kyllä liikaa. Hyvä peli, vaan vähän tylsä. Nipin napin 4/5, koska tässä pelissä on paras aloitus sitten Hyper Light Drifterin.

Miles Morales -jatko-osa löytyy Steam-kirjastosta, mutta en pelaa sitä kyllä heti perään.

 

[perato]

Marvel’s Spider-Man Remastered (PC)

Minun, kuten varmaan monen muunkin, lempparisupersankari on Hämähäkkimies. Kiitos Sonyn, myös me PC-pelaajat pääsemme rymistelemään Hämiksenä New Yorkin kaduilla, tai ehkä ennemmin katujen päällä.

Kuten arvata saattaa, Insomniac Gamesin Spider-Man on kolmannen persoonan supersankaripeli, joka noudattaa niin tarinankerronnaltaan ja elokuvamaisuudeltaan Arkham-sarjaa. Avoin Manhattan on täynnä tekemistä, mutta pääosassa on tietysti tarina.

Pelattavuus on todella sujuvaa. Seitin avulla liikkuminen ympäri kaupunkia on tehty todella sujuvaksi ja tämä on yksi niistä harvoista peleistä, joissa fast travelia ei halua käyttää. Siinä missä liikkumisen siisteys pitää pintansa koko 20 tuntisen pelin ajan, samaa ei voi sanoa muusta sisällöstä. Taistelumekaniikat ovat nappien hakaammista ja vihollisten nopeita väistelyitä. Myös tehtävät ovat usein liian samanlaisia ja tehtävien suorittamiseen on vain yksi tapa. Joskus annetaan aluksi mahdollisuus napsia vihollisia yksi kerrallaan katosta käsin, mutta lopulta lähdetään aina hippasille. Peli muuttuikin lopulta tylsäksi suorittamiseksi. Kaupunki on näyttävä, mutta kuollut. Lisätekeminen on sinänsä monipuolista, mutta liika on siinäkin liikaa. Mutta jos jotain harvinaista, niin kerrankin keräiltävien esineiden kerääminen on kivaa, kiitos seittihyppelyiden.

Grafiikat ovat nätit ja mielestäni myös päähahmojen animaatiot ovat hyvällä tasolla. En tiedä, mitä "Remastered" tässä tarkoittaa, mutta hyvää duunia joka tapauksessa. Peli toimii myös todella sulavasti ilman nykäisyjä. Ainut graafinen ongelma oli se, että välillä välivideoiden alussa tai lopussa näkyi pientä ghostausta. Mahtoi johtua frame generationista. Niin pieni haitta, etten lähtenyt selvittämään. Pari kertaa peli kaatui, mutta onneksi ei sen enempää.

Tarinahan on sitä perinteistä supersankarihuttua. Siitä joko pitää tai ei. Plussaa, että tässä se oli jopa ihan koskettava. DLC:kin tässä on ja se pitää sisällään koko kokemuksen tiiviimmässä paketissa. Siitäkin olisi saanut muutaman turhan tehtävän karsimalla vielä osan pois.

Steamissa peli on "overwhelmingly positive", joka on kyllä liikaa. Hyvä peli, vaan vähän tylsä. Nipin napin 4/5, koska tässä pelissä on paras aloitus sitten Hyper Light Drifterin.

Miles Morales -jatko-osa löytyy Steam-kirjastosta, mutta en pelaa sitä kyllä heti perään.

Tuntuu järjestään olevan noilla Playstation Steam julkaisuilla aina overwhelmingly positive. En oo päässyt niihin vielä käsiksi, mutta vähä arveluttaa et liekkö ihan realistisia.

 

[Nathorr]

Tuntuu järjestään olevan noilla Playstation Steam julkaisuilla aina overwhelmingly positive. En oo päässyt niihin vielä käsiksi, mutta vähä arveluttaa et liekkö ihan realistisia.

Hyvä pointti. Steamin arvosana on myös vähän harhaanjohtava, kun siellä voi antaa vaan peukun ylös tai alas. Peli, joka saa tosi paljon peukkuja ylös ja tosi vähän peukkuja alas, saa overwhelmingly positiven. Sonyn pelit on kyllä viimeisteltyjä ja näyttäviä, joten niitä on vaikea olla suosittelematta, vaikkei ne tajunnanräjäyttäviä olekkaan. 5/5-pelin peukutus on Steamissa yhtä arvokas kuin 3/5-pelin peukutus.

 

[Refloni]

Game Pass, osa 6 ja laarin pohja alkaa pilkottaa. Näiden jälkeen "pakkopelattava" on lopussa ja jäljellä on vain lievästi mielenkiintoisia pelejä ja sellaisia joita varten pitää ensin pelata pari välipeliä jossain muualla. Siirrän passin kohta kesätauolle.

Hi-Fi Rush

Musikaalinen mäiskintä. Rokkitähdeksi hinkuva pölkkypää Chai pestautuu tekoraajaprojektin koekaniiniksi ja sulautuu sattumalta yhteen musiikkisoittimensa kanssa. Yhtiö haluaa "virhekappaleesta" eroon ja juonii varjoissa jotain häijympääkin, joten eikun taistelutovereita keräämään ja korporaatiota kaatamaan. Peli on siis periaatteessa kyberpunkia, mutta lajityypille ominainen synkkyys puuttuu kokonaan. Maailma onkin erittäin värikäs ja veikeän sarjakuvamainen. Vitsit osuvat maaliin kiitettävällä tarkkuudella ja perinteinen törmäilykomedia on sekin hauskaa. Musiikkimakuuni peli sen sijaan ei oikein istunut, vaikka pelimekaniikka pakottaa rytmin jalan alle. Jumputukset eivät alkaneet ärsyttää mutta eivät myöskään jääneet korvamadoiksi.

Sata prossaa, S-rankki, kysy vielä kerran miksi!

Kaikki pelissä kiertyy musiikin ympärille. Taistelussa robotit kuuluu romuttaa rytmin mukaan, samoin hypyt ja heittokoukun heitot. Rytmissä sekoaminen keskeyttää kombot ja tekee taistelusta tuskaa. Peli ei ollut niin vaikea kuin pelkäsin, sillä kaltaisilleni rytmitajuttomille on tarjolla monenlaisia avustimia, tärkeimpänä se että koko ympäröivä maailma jammailee taustamusiikin tahtiin. Lisäksi Chain terveyspalkki on pitkä ja pomomatseissa on checkpointteja. Kaikki tappelut pisteytetään, joten idea taitaakin olla että oikea haaste tulee high scoren hakemisesta kuten Arkhameissa. Ö-luokan suorituksesta tulee kuittailua, mutta harvemmin kuolemaa. Mäiskinnän ja loikinnan lisäksi pelissä on monenlaista muutakin rytmipeliä, rumasti voisi sanoa quick time eventtiä. Rämpytystä ei sentään ole juuri ollenkaan vaan rytmi on koko ajan kaiken keskiössä.

Hi-Fi Rush on loistava peli ja jättää hyvän mielen. Itse en ehkä nostaisi sitä vuoden parhaaksi, mutta ymmärrän mainiosti niitä jotka niin tekivät.

South of Midnight

Synkkiä satuja syvästä etelästä. Hurrikaani panee paikat sekaisin louisianalaisen pikkukaupungin lähimaastossa ja muuttaa sen hieman karmivaksi satumaaksi. Päähahmo Hazelista tulee neulojanoita, jonka tehtävänä on paikata universumin kudelmaan syntyneitä reikiä, joita menneisyyden vääryydet synnyttävät. Ja niitähän bluesmusiikin kotiseudulla riittää. Paska haisee ja banjot soi, välillä ihan kirjaimellisesti.

Musiikki ja tunnelma kannattelevat peliä joka on muuten kovin keskinkertainen. Aloitetaan haukkuminen vaikka taistelusta. Virkkausvoimat kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta taikatemput on sitä samaa settiä jota löytyy vaikkapa Cal Kestisin ja Jesse Fadenin repertuaarista. Veto, työntö, jähmetys ja aivopesu, eli tutut temput uusin perustein. Pelin tasapainotus on ihan mitä sattuu. XP:n vastinetta jaetaan niin anteliaasti että kyvyt voi ostaa sitä mukaa kun niitä tarjotaan ja täysi setti on helppo kerätä tunteja ennen pelin päättymistä. Peukkua siitä, että ekspaa saa vain paikkoja tutkimalla, mutta aarteet olisi voitu kätkeä paremminkin.

Pelin vaikein tappelu on tutoriaali! Hazelilla ei ole vielä yhtään erikoiskykyä, et osaa vielä pelata ja peli heittää vastaan kaksi vihollista kerralla, koska sen pitää opettaa miten kameran fokusta siirretään vihollisesta toiseen (ominaisuus, jota en käyttänyt sen jälkeen kertaakaan). Perusvihollinen on kestävä, ketterä ja sen iskuja on vaikea väistellä. Se on vaikeudeltaan itse asiassa pelin keskitasoa ja myöhemmin tavataan joitain hankalampia, mutta myös muutamia paljon helpompia hirviöitä. Kuolin ensimmäisen tappelun kahdelle perusjampalle enemmän kuin missään muussa matsissa.

South of Midnight vääntää rautalangasta kaiken. Jokainen pelimekaniikka ja tarinan osanen selitetään tuskallisen perusteellisesti, joten mitään mysteerin tuntua ei pääse syntymään. Peli spoilasi vahingossa tulevan juonenkäänteen innostuessaan selittämään hahmon taustatarinaa - kahdessa eri kohdassa! Pelin episodimainen rakenne seuraa vähän liian kankeaa kaavaa, mikä tekee siitä ennalta-arvattavan. (Tappelu, nyyhkytarinan palanen) x 4, takaa-ajo, mahdollinen pomotaistelu, nyyhkytarinan loppu. Sama alusta 6-7 kertaa.

Se kala joka pääsi karkuun.

Onneksi etelävaltioiden kansantarinat on sen verran eksoottinen aihe että peli on kaikesta huolimatta mielenkiintoinen. Outoja hahmoja ja konsepteja, hyvää musiikkia ja tunnelmaa. Parhaat palat on säästetty loppuun, jossa seikkaillaan varsin tutun näköisessä kentässä. Juu, kyllähän minä teidän vanhan Contrast-pelin muistan.

Planet of Lana

Keskivertoa nätimpi "lapsi pahassa maailmassa" -tasohyppely. Limbolike? Pulmanratkontaa, hiippailua ja tönkköä tasohyppelyä. Pelin oma kikka on päähahmon mukana kulkeva kissa, jota voi ohjata rajatusti ja jonka avulla ne pulmat ratkotaan. Playdeadin hyppelyiltä on lainattu monta juttua, mutta värimaailma ei onneksi kuulu niihin. Peli tarjoilee taustakuvamateriaalia tasaista tahtia, ja sinänsä mielikuvituksettoman tarinan varrella tulee vastaan monia hienoja maisemia ja tunnelmallisia hetkiä. Kohtaus, joka olisi muuten pelin paras, on menty pilaamaan pitkällä quick time eventillä.

Lana ei kurota samoihin taiteellisiin sfääreihin kuin esikuvansa, mutta silti - tai ehkä juuri siksi - tykkäsin siitä enemmän.

 

[Galaxy]

Jagged Alliance 3

Yhteenvetona voisi sanoa että "tulipahan pelattua läpi". Pääasiassa vuoropohjainen strategiapeli ja melko pienen mittakaavan kahakoita vihollisten kanssa. Ei tutkimusta eikä isompaa resurssien hallintaa tms. Juonta ja sivutehtäviä on vähän mukana, mutta käytännössä homma on pelkkää taistelusta toiseen menemistä.

Ehkä eniten häiritsi se että tehokkain ja "turvallisin" pelityyli on pitää etäisyyttä vihollisiin ja sitten vaan vaimennetuilla kiikarikivääreillä pyrkiä harventamaan rivejä. Vähän voi konetuliaseilla ja singolla tukea, mutta pääasiassa homma menee pelkillä kivääreillä. Olisi pelillisesti mielenkiintoisempaa jos jollain konstilla pakotettaisiin vaikka liikkumaan enemmän, hyökkäämään tai hakemaan lähikontaktia. Pelissä on toki haulikot ja melee aseet, mutta niiden käyttö on todella riskialtista. Pienikin virhe tai huti niin helposti lähtö tulee. Kun taas kauempana makaavaa snipua ei saada kovin herkästi hengiltä. Ja koska tehtävät ei siihen pakota on helpompaa antaa vihollisten hoitaa hyökkääminen. Eli mikään XCOM tämä ei tosiaan ole.

Toisaalta käänteisesti plussaa voisi antaa siitä että peli ei ole liioitellun monimutkainen eikä ukkojen tai aseiden eri ominaisuuksien valitseminen ole tuhottoman sekavaa. Eikä mukana ole (juuri) mitään yliluonnollista vaan myös viholliset käyttävät niitä samoja varusteita.

2/5.

 

[Heseman]

The Citadel (PC)

Retrohenkinen räiskintä ripauksella paljasta animepintaa.

Pelaaja on marttyyri, jonka tehtävä on lopettaa pahuuden korruptoimat enkelit. Tai jotain. Suoraan sanottuna ihan sama, juonen filosofia on sama kuin John Carmackilla. Mutta ei sillä väliä, koska itse peli on erinomainen. Räiskintä on napakkaa ja viholliset kuolevat yleensä varsin nopeasti ja verisesti. Samoin tekee myös pelaaja. Kuollessa kenttä aloitetaan alusta, jos ei ole löytänyt välietappina toimivaa kuviopuskuritallennetta. Kentät ovat pääsääntöisesti varsin lyhyitä, ohi jopa alle kymmenessä minuutissa. Oli siellä muutama pidempi, esim. yhteen hyppimistä painottavaan kenttään meni kuolemien kera varmaan tunti. Vihollisilta tippuu rahaa, joilla voi ostaa aseisiin päivityksiä tai parannustarvikkeita. Alussa ihmettelin, miksei parannus pysy yllä, mutta sitten hoksasin ruuan; hahmo pitää pitää kylläisenä tai maksimiterveyskin laskee. Ammukset ovat objekteja pelimaailmassa, joten niitä pystyy (taitojen puitteissa) väistelemään. Aseissa on pikku jekku, sillä revolveri ja haulikko ladataan patruuna kerrallaan. Tämän pelaaminen oli hauskaa, tuli vähän wanhan ajan Doom ja Quake mieleen. Suosittelen siis.

Testasin myös tämän jatko-osan, Beyond Citadelin demoa. Siinä on periaatteessa kaikkea enemmän, mutta se ei ole aina hyvä. Juonta koitettiin syventää, mutta ketä kiinnostaa? Aseiden latauskikkailu meni liiallisuuksiin, kun lataamisen lisäksi virittämiselle on oma nappinsa. Paljasta pintaakin lisättiin, mutta se ei ole suolenpätkien seassa oikein oikeassa paikassa. Tämä jäi demoon, ei mene hankintaan.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/The_Citadel

 

[Heseman]

Mortal Shell (PC)

Jälleen yksi souls-like. Nappasin tämän aikanaan kun parilla eurolla alesta sai ja nyt viimein sain otettua kokeiluun, kun jatko-osakin julkistettiin. Tämän erikoisuutena muihin genrensä peleihin on nimensä mukaiset kuoret, jotka vaihtavat eri pelityyliä. Ilmeisesti, sillä minulla tämä jäi reiluun puoleen tuntiin. Aloitusalue oli synkkä kuin mikä, 99% värisävyistä oli tummaa. Vähän kuin Blighttowniin pudotettaisiin heti aluksi. Tosin sekin on parempi mesta kuin tämä, siellä sentään on väriä antamassa kontrastia synkkyydelle, tässä oli pelkkää pimeyttä. Itse pelaaminenkin oli jotenkin tympeää ja tönkköä, en saanut siitä otetta. Välillä tulee hankinnoissa vastaan huteja ja tämä oli yksi niistä. Mutta tätä tosiaan näkee usein parilla eurolla alessa myynnissä, niin jos uskaliaisuutta riittää niin siitä vaan, en vastaa seurauksista jos menet sen vuoksi vararikkoon.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Mortal_Shell

 

[Nathorr]

The Invincible (PC)

Kyseessä on samannimiseen kirjaan sijoittuva puolalainen tarinavetoinen kävelysimulaattori, jossa hämmentynyt päähahmo herää vieraalta planeetalta ja alkaa selvittelemään, että mitäs täällä on tapahtunut ja miten olen tänne päätynyt.

Kävelysimulaattoreista ei nyt hirveän laveasti osaa kirjoittaa. Pelissä käydään radion välityksellä lähes jatkuvaa dialogia toisen hahmon, joka piristää käppäilyä ja maailman ihmettelyä. Tunnelma on kohillaan ja voisiko sanoa eeppinen avaruusmusiikki sopii tilanteeseen erinomaisesti. Pelin teknisten vimpaimien ulkoasu tuo mieleen aiemmin pelaamani pelin, Return to Grace, eli vahvasti 60-70-luvun avaruusteemaa. Juoni on hyvä, poislukien samaani lopun ihan viimeinen kohtaus, joka oli ehkä vähän pettymys. Loppujahan tässä on yhteensä 11, vaikkakaan kaikki eivät ole maissiivisen erilaisia.

Suurimmat harmit ovat pelin teknisessä toteutuksessa. Grafiikat ovat nätit, mutta Unrealille tuttua nykimistä näkyy valitettavan paljon. Myös pelin FOV on ainakin ultrawide-näytöllä huono, eikä sitä asetuksista saanut värkättyä isommalle. Olisin myös toivonut ehkä himpun nopeampaa kävelyä, vaikkakin hitaasti liikkuminen ehkä sopii avaruuspeliin paremmin.

Tunnelmaltaan parhaita kävelysimulaattoreita, mutta harmittavasti tekninen toteutus kaipaisi viilailua. Annan kuitenkin 4/5. Googlettelin parhaita kävelysimulaattoreita ja tämä löytyy yllättävän harvalta listalta, vaikkei Firewatchille ja kumppaneille juuri kalpene.

 

[TioVel]

Chernobylite (PC)

En tästä ollut juurikaan mitään lukenut/katsonut ennen pelin ostamista.
Oletus että vähän S.T.A.L.K.E.R. -pelien mukainen, mutta pelin kokeneena niin ainoastaan pelimaailma (Chornobyl ja Pripyat) on ainoa yhtymäkohta tähän pelisarjaan, toki kun tuossa maailmassa liikutaan niin NPC:t, varusteet jne ovat sitä tuttua.

Peli koostuu paljon päivittäin suoritettavista tehtävistä, tukikohdan rakentelusta, kumppanien hankkimisesta (ja näiden miellyttämisestä), sekä menneisyyden haamujen seuraamisesta.
Tukikohdan rakentelu on sujuvaa, selkeää vaikkakin vain parempien varusteiden hankintaa ja hankittujen kumppanien miellyttämistä varten. Vihollisilta ei juurikaan löydä esim. ammuksia joten erittäin oleellista että nämä saa rakennettua itse tukikohdassa.

Päivittäin suoritettavia tehtäviä on satunnaisia ruuan/varusteiden ja lääkkeiden ohella kaikki pelin tarinaan liittyvät tehtävät, pelin edetessä hankitut kumppanit voi määrätä tekemään satunnaisia tehtäviä ja hankkimaan lisää tarvikkeita, tehtävien onnistuminen toki vaihtelee ja suurin osa on edelleen pelaajan vastuulla.

Tutkittavaa maailmaa ja löydettiviä asioita riittää, jos pidät kyseisestä maailmasta ja sen tutkimisesta (kuten allekirjoittanut) on siinä jo paljon pelin sisällöstä.

Pelin aikana tehtävät valinnat vaikuttavat TODELLA paljon jo hankittujen kumppanien mielipiteeseen pelaajasta ja voivat jopa aiheuttaa sen että joku päättää lähteä ja hylätä sinut. Tässä ehkä pelin mielenkiintoisin mekaniikka, peli rohkaisee pelaajaa tappamaan itsensä jopa niin paljon että voit rakentaa tukikohtaasi "itsemurhakapselin". Pelaajan tappaessa itsensä (joka kuitenkin estetään) pääsee valitsemaan muistonsa uudelleen ja muokkaamaan niitä, jos teit mielestäsi virheellisen valinnan -> elä muisto uudelleen ja valitse paremmin. Kaikkeen tähän vaaditaan pelimaailmasta löytyvää Chernobylite -mineraalia (jota alun hankaluuksien jälkeen löytyy yltäkyllin)

Kaikki uudet taidot, tulee opetella käyttämällä skillpointteja ja juttelemalla hankittujen kumppanien kanssa, ihan kiva mekaniikka koska jokainen kumppani opettaa eri taitoja. Toteutus kuitenkin, omasta mielestäni, vie turhaa aikaa pelaamisesta. Joko skippaat oikeasti täysin turhan keskustelun tai sitten juokset ympäri pelimaailmaa pari minuuttia kerrallaan odottaen mitä opettaja sattuu milloinkin vaatimaan.

Pelin loppupäämäärä ja ratkaisu jääköön salaisuudeksi kiinnostuneille.

Pelimaailma ja tunnelma 9/10 - erittäin S.T.A.L.K.E.R. -mainen, hieman painostava tunnelma koko pelin ajan. Lähdetään tavoittelemaan tiettyä maalia, vähääkään tajuamatta mitä se lopulta vaatii.

Mekaniikat 6/10 - peli ei todellakaan pidä kädestä ja kerro että mitä seuraavaksi teet ja mitä maailmasta kannattaa kerätä, tämä opitaan kantapään kautta kun kaikki kumppanit ovat pelaajan hylänneet. Melee on lähinnä täysin turhaa huitomista ja aina tarvitset aseen vihollisia vastaan.

NPC:t 3/10 - tämä on pakko mainita, koska pääosin kaikki viholliset ovat idiootteja ja todella helppo tappaa pelkällä pistoolilla, ainoastaan pelin alkupuolella tuovat haastetta (parempien aseiden takia). Jatkuva jaarittelu kumppanien kanssa tukikohdassa vaikka haluaisit vain opetella uutta tai vaihtaa varusteita on myös jokseenkin rasittavaa eikä johda muuhun kuin hahmojen historian opetteluun (pelin kannalta ei merkitystä)

Olkoon arvosana kokonaisuudelle 7/10, ottaen huomioon mitä pelistä maksoin.
Hinta tällä hetkellä 29,99€, tarjouksesta hankittu 6€ ja täysin sen arvoinen.

 

[HapanMuffinssi]

Tyrian (2000)

Paras avaruusshooter ei ole vieläkään kohdannut voittajaansa. DOSBox + 65" TV + langaton hiiri ja näppis niin 2-3 tuntia hulahtaa hetkessä harmittomaan pelailuun.

Mikseivät Epicillä (tai missään muualla) tajua että jos tästä tekisi modernin RTX ON -version panostamalla siihen kunnolla, se myisi aivan tolkuttomasti ja olisi taas seuraavat 30 vuotta paras avaruusshooter.

Soundtrack on edelleen MIDInäkin parempi kuin suurin osa nykypelien vingutuksista.

Tyrianille löytyy samanhenkinen kaveri nimeltä FireFight (Windows 95 plattarille tehty), minkä voi saada toimimaan modernillakin Windows PC:llä kun hieman tuunaa. Se on isometrinen räiskintä näppiksellä ja hiirellä ohjattavaksi.

 

[Taneli-]

Paras avaruusshooter ei ole vieläkään kohdannut voittajaansa

Kas? Oikeasti parempi kuin X-wing vs TIE fighter?

Spoileri

Featuring several technical advancements over the original releases of its predecessors, X-Wing vs. TIE Fighter runs on Windows, requires a joystick, features a CD audio soundtrack, supports high-resolution graphics, and brings texture mapping to the ship models of the in-flight game engine. It includes robust multiplayer options for up to eight players in free-for-all, team-based, and cooperative play modes, and has a sophisticated pilot and mission selection system that tracks the player's points and awards. In addition to selecting what craft they will fly, the player can choose their squadron (and thus role in combat) for each mission.

 

[HapanMuffinssi]

Heh, juu, rajataan genre tommosiin skrollaaviin arcade räimeisiin. Ehkä tuo oli vähän hutiluokitus

TIetysti mukana nostalgia-arvoa aimo annos. Kunnon graafinen valoshow räjähdyksineen modernilla toteutuksella tuollaiseen harmittomaan peliin olisi mukava nähdä näiden ~100€ hintaa lähentelevien AAA-julkkareiden aikana. Onhan tuosta tehty monta porttausta ajan mittaan, mutta ne on vain porttauksia ilman isompia muutoksia.

 

[Jumi]

Steamin Next Festin demoja tullu pelattua paljon tällä viikolla. Viime aikoina oon tutustunu Steam Partner hommiin ja Steamin tiukkuuteen pelin julkaisun ja kaikkeen siihen liittyvästä Store-sivusta lähtien... Siihen verraten yllätyin kuinka huonoja lähes kaikki kokeilemani demot ovat! Ja ne on vielä suosittelulistan kärjessä!?? Joko niiden tutoriaali on liian pitkä ja tylsä, tai itse pelaaminen vain ei ollut hauskaa, ja muita lukemattomia vikoja... Pari hyvääkin tullu silti vastaan.

Morbid Metal (demo)

Peli mainostaa itseään: Hack 'n' Slash, Action Rogue-lite. Grafiikat on kauniita, mutta pelin huomaa pienen tiimin tekemäksi, sillä pelaaminen on putkijuoksua seuraavaan tappeluun. Tappelu on kyllä ihan hauskaa ja sen jälkeen saa aina uuden päivityksen joka on luokkaa +40% enemmän damagea johonkin taitoon. Peli mainosti itseään myös shapeshift-taidolla, eli ristiohjainta painamalla johonkin suuntaan ukkeli muuttuu nopeasta lähitaistelijasta hitaaseen & lujaa lyövään. En oikein lämmennyt systeemille, eikä sille ollut demossa tarvettakaan sillä se oli aika helppo vaikka tulikin kuoltua jokunen kerta. Voi tuosta tulla silti ihan hauska lisä sillä nopealla ukolla on erikoisliike jolla pääsee hetkessä vihulaisen iholle, eikä sellaista löydy siltä hitaasti ja lujasti lyövältä. Eli todellinen taituri kyllä saa hiottua taistelusta vieläkin nopeampaa ja sujuvampaa. Taistelu on lähempänä soulseja kuin Devil May Cryta.
Laitoin toivelistalla ja ostoon menee jos hinta on kohtuullinen.

Spinny Dungeon (demo)

Genre on Hedelmäpeli, Roguelike Deckbuilder, eli häpeilemätön Luck be Landlord kopio. Olin laittaa pelin kiinni heti ensi pyöräytyksillä, kun tämä kopioi siitä niin naurettavia juttuja, että mietin onko tekijällä omaa mielikuvitusta ollenkaan! On tässä onneksi paljon omaakin ja pelin idea on laajempi ja resursseja on muitakin kuin raha. Isoin muutos on että örkkejä ilmestyy oikeasta laidasta liikkuen joka vuoro vasemmalle ja niihin tehdään vahinkoa aseilla. Lisäksi on ikuinen pularesurssi ruoka, mana jolla tehdään taikoja, ja raha jolla ostetaan päivityksiä. Peli kutsuu hedelmäpelin aseita, ruokaa, jne. ikoneiksi, ja niitä on vähän verrattuna esikuvaansa. Eri buildeja ois rakennettavissa, mutta tässä pelissä kaikki on niin randomia, että rage quit tulee nopeasti jos vängällä yrittää sitä hauskaa tikari-rosvon-huppua tai berserk-moukari-kirvestä.

Tämä on toisaalta parempi kuin esikuvansa, idea on laajempi, mutta kaikkea on vielä vähemmän. Tuntuu myös että kuolema vain tulee jossain välissä ja hyvällä buildilla saa mentyä pari pyöräytystä pidemmälle. Vähän epätasapainossa, mutta niinhän nämä randompelit on, ja lisäksi tämä on vasta demo. Pikanäppäimetki puuttuu (haluan vilkaista nopeasti mitä mulla on!) ja tooltipeissä ois paljon parantamisen varaa (haluan nähdä HETI mihin OMISTAMIINI aseisiin uusi kypärä vaikuttaisi). Näköjään tätä voi pelata myös suoraan selaimesta.

En laittanu vielä toivelistalle, mutta vois käydä kirjottamassa jonnekki muualleki palautetta, ku tavallaan tämä kyllä kiinnostelis.

 

[Skye]

Nyt kun hiukan on pelaillut Stellar Bladea, muistaa taas miten tuskaa tämän tyylin pelejä on yrittää pelata, jos ei voi väistämisessä ja blokkaamisessa luottaa silmiinsä.
Omat aivot ei yksinkertaisesti pysty olemaan reagoimatta siihen mitä näkee, sen sijaan että ilmeisesti useimmiten peleissä täytyy vaan tietää miten ja missä vaiheessa vihun hyökkäyksiin pitää reagoida. Elden Ringistäkään ei tullut yhtään mitään tästä samasta syystä.

 

[terotin]

Steam Fest demoista Baby Step on ollut mukavaa perseilyä iltaisin, kun ei enää jaksa keskittyä.

Baby Steps Demo on Steam

Play as Nate, an unemployed failson with nothing going for him, until one day he discovers a power he never knew he had… putting one foot in front of the other. Explore the first chapter in this demo where one slip isn’t a setback, just a new path forward.

store.steampowered.com

Vähän kuin Octodad, mutta kalsarikänniukolla. Olkanapeilla nostetaan jalkaa, jota sitten ohjataan tatilla. Kroppa seuraa perässä, jos tasapaino pitää. Tasamaastolla voi juosta rytmiin päästyään, mutta vaikeammassa maastossa pitää oikeasti asetella jalat juuri oikein.

Demo on varsin lyhyt, vain 5-10 minuuttia jos omaksuu kontrollit. Mutta pelialue on alkutunnelin jälkeen avoin ja vapaasti tutkittavissa. Suurin hupi on ns. omaa kivaa tyyliin "pääsenkö kiipeämään tuonne", mutta ainakin yhden oikeankin bonushaasteen löysin.

Mekaanisesti ei kovin pitkälle kantava peli, mutta typerän huumorin takia voisi harkita kokoversion ostamista syksyllä.

 

[Taizuuni]

Bayonetta 3 (switch)

Pitkään peliä pidätellyt to-do listalla ja nyt kun switch 2 julkaistiin niin pistin pelattavaksi. Läpi jo pääsinkin ja oli kyllä yhtä kovaa menoa kuin edeltävässä. Sarjan ensimmäinen osa oli ihan OK, mutta kakkonen on omissa kirjoissa 10/10 peli. Kolmonen ei ihan sen tasolle päässyt mutta erittäin hyvä genressään ja tarinallisesti hieno lopetus trilogialle.
Teknisesti switch ykkösen rajoitukset näkyvät, mutta kakkosella onneksi sentään fps tasainen 60:tä. Resoluutio voisi vähän korkeampi olla.

Eipä tuosta nyt oikein voi muuta sanoa. Jos hack n slashistä tai platinum gamesin muista peleistä tykkää niin suosittelen.

 

[Jumi]

Bayonetta on ensimmäinen peli jossa huomasin että pelkkä napin painaminen voi olla hauskaa. Latausruudussa kun pystyi liikkumaan ja tekemään niitä äärisiistejä liikkeitä, niin olihan se siistiä. Pidän Bayonettaa parempana mitä Devil May Cryta ja se on paljon sanottu. Kumpikin on vähän kuin Hollywoodin supersankarielokuvat, mutta peleinä. Ja vielä parempia jos Japanijutut on tuntemattomia. Positiivinen kulttuurishokki.

 

[Partis]

Pidin kakkosesta, mutta kolmosta en jaksanut alkua pidemmälle. Harmaa ja ruma peli, jossa roikutaan täysin hengettömässä virtuaalitodellisuudessa ja kaikki perushirviöt ja ennen kaikkea pomot oli vedetty täysin överiksi. Juonesta ei ollut tietoakaan, ja pelaaminen alkoi maistua pakkopullalta parin tunnin jälkeen.

Lisätään soppaan vielä aivan paska kamera ja joka välissä olevia gimmick osioita joita on jo pelkästään kolmen ekan kentän aikana enemmän mitä kummassakaan aiemmassa koko pelin aikana.
Lisäksi Bayolle ei ole yhtään hienoa asuakaan tarjolla ja se lopetus oli kyllä aivan susipaska enkä ole ennen kuullut kenenkään pitävän siitä.
Lasken itseni jonkin tason Bayo faniksi ja kolmosestakin tuli ennakkotilattua se taidekirjan sisältävä versio ja ekan läpäisyn jälkeen vein koko paketin paikalliseen pelikauppaan vaihtoon.
Ainoa hyvä asia pelissä oli se erillinen satukirja osio jossa pelattiin nuorella Cerezalla ja tuostahan tehtiin myöhemmin oma pelinsäkin.

 

[spelokas]

Factorio

117h näyttää Steamin tuntikello ja loppua ei näy. Viimeiseen kahteen viikkoon pelailtu vajaa 70h Peli meni ostoon kaverin suosituksesta ja on mielestäni vähintäänkin rahan arvoinen. Kyseessä on ylhäältäpäin kuvattu 2D-peli, jossa pelaajan tarkoituksena on rakentaa tehdas ja taistella ”hyönteisiä” vastaan. Nämä hyönteiset puolestaan yrittävät estää pelaajaa saastuttamasta planeettaansa.

Pelissä on kuusi erilaista perusresurssia: kivi, kupari, rauta, puu, uraani ja hiili. Näitä kaikkia tarvitaan tehtaan laajentamista varten joko jalostettuna tai suoraa raakamalmima. Malmin jalostus tapahtuu uunissa jossa kuparimalmi jalostuu kuparilevyksi ja rautamalmi rautalevyksi. Alussa käytettävät uunit kuluttavat hiiltä polttoaineena mutta pelin myöhemmässä vaiheessa pelaaja voi avata sähköuunit teknologiapuun kautta.

Tehtaan sisällä tarvittavia tavaroita valmistetaan pääsääntöisesti kokoonpanokoneissa (assembling machine, pahoittelut tönköstä käännöksestä). Kokoonapanolaitteet vaativat sisäänsä yleensä useampaa eri tavaraa ja ne jatkojalostetaan uudeksi tuotteeksi. Esimerkiksi vihreiden piirikorttien valmistus vaatii rautalevyä ja kuparikaapelia, jota saadaan syöttämällä kuparilevyä kokoonpanokoneeseen.

Planeettaa puolustavat hyönteiset hyökkäilevät tehtaasi kimppuun sitä mukaa mitä saasteet laajenevat heidän pesänsä ylle. Pelaaja voi tuhota hyönteisiä ja niiden pesiä joko perinteisillä aseilla, erilaisilla tykeillä, tankilla, laseraseilla, ohjuksilla tai jopa ydinpommilla. Pelaajan tulee pitää mielessä myös se, että pesät laajenevat jatkuvasti kohti pelaajan tehdasta ja varsinkin myöhemmässä vaiheessa peliä pelaajan aika kuluu pitkälti pesien tuhoamisessa jos tehtävää ei automatisoi.

Puhtaat 5/5 tähteä kirjoittajalta. Pelistä tekee mahtavan jatkuvan optimoimisen tarve, tuotannon tarpeiden suunnittelu ja järkevyyttä vaativa rakentaminen. Tätä peliä voi tahkota tuhansia tunteja ilman, että aika käy pitkäksi. Jos kuitenkin näin jostain syystä käy, peliin on julkaistu myös Space Age -nimimen DLC, joka tarjoaa peruspeliin nähden vähintäänkin tuplasti pelattavaa uusien planeettojen takia.

 

[mikkelson]

Factorio

117h näyttää Steamin tuntikello ja loppua ei näy. Viimeiseen kahteen viikkoon pelailtu vajaa 70h Peli meni ostoon kaverin suosituksesta ja on mielestäni vähintäänkin rahan arvoinen. Kyseessä on ylhäältäpäin kuvattu 2D-peli, jossa pelaajan tarkoituksena on rakentaa tehdas ja taistella ”hyönteisiä” vastaan. Nämä hyönteiset puolestaan yrittävät estää pelaajaa saastuttamasta planeettaansa.

Pelissä on kuusi erilaista perusresurssia: kivi, kupari, rauta, puu, uraani ja hiili. Näitä kaikkia tarvitaan tehtaan laajentamista varten joko jalostettuna tai suoraa raakamalmima. Malmin jalostus tapahtuu uunissa jossa kuparimalmi jalostuu kuparilevyksi ja rautamalmi rautalevyksi. Alussa käytettävät uunit kuluttavat hiiltä polttoaineena mutta pelin myöhemmässä vaiheessa pelaaja voi avata sähköuunit teknologiapuun kautta.

Tehtaan sisällä tarvittavia tavaroita valmistetaan pääsääntöisesti kokoonpanokoneissa (assembling machine, pahoittelut tönköstä käännöksestä). Kokoonapanolaitteet vaativat sisäänsä yleensä useampaa eri tavaraa ja ne jatkojalostetaan uudeksi tuotteeksi. Esimerkiksi vihreiden piirikorttien valmistus vaatii rautalevyä ja kuparikaapelia, jota saadaan syöttämällä kuparilevyä kokoonpanokoneeseen.

Planeettaa puolustavat hyönteiset hyökkäilevät tehtaasi kimppuun sitä mukaa mitä saasteet laajenevat heidän pesänsä ylle. Pelaaja voi tuhota hyönteisiä ja niiden pesiä joko perinteisillä aseilla, erilaisilla tykeillä, tankilla, laseraseilla, ohjuksilla tai jopa ydinpommilla. Pelaajan tulee pitää mielessä myös se, että pesät laajenevat jatkuvasti kohti pelaajan tehdasta ja varsinkin myöhemmässä vaiheessa peliä pelaajan aika kuluu pitkälti pesien tuhoamisessa jos tehtävää ei automatisoi.

Puhtaat 5/5 tähteä kirjoittajalta. Pelistä tekee mahtavan jatkuvan optimoimisen tarve, tuotannon tarpeiden suunnittelu ja järkevyyttä vaativa rakentaminen. Tätä peliä voi tahkota tuhansia tunteja ilman, että aika käy pitkäksi. Jos kuitenkin näin jostain syystä käy, peliin on julkaistu myös Space Age -nimimen DLC, joka tarjoaa peruspeliin nähden vähintäänkin tuplasti pelattavaa uusien planeettojen takia.

Jos ei ole ennestään tuttu niin Satisfactory on hyvä Factorion kaltainen peli, mutta 3D:nä toteutettuna. Factoriossa kuulostaa olevan enemmän vihollisia ja niiden hävittämistä, mitä taas Satisfactoryssä on aika maltillisesti.

 

[HellNo79]

Amiga 500 tuli joskus pelattua Desert Strike peliä. Oli aika mahtava. Nyt tullut steamiin vastaava. Hauskoja tehtäviä vaikuttais olevan. Cleared Hot. Demo-asteella vielä kylläkin.

Cleared Hot on Steam

CLEARED HOT is a nostalgic helicopter shooter with satisfying physics and light tactical elements. Shoot, dodge, move your squad around the battlefield, and pick up almost anything with your rope and magnet.

store.steampowered.com

 

[Esterhaus]

Nyt on Stardew Valleyta tullut pelattua hyvän matkaa yli 200 tuntia ja kovin paljon ei puutu enää perfectionin saavuttamisesta. Perfection-statuksesta puuttuvat prosentit voisi maksaa täyteen pelin virtuaalirahalla, mutta hoidan nyt vielä sen mitä tarvitsee ihan pelaamalla tai korkeintaan jonkun viimeisen prosentin viimeistelen rahalla. Sitten voi sanoa, että peli on pelattu läpi. Vaikka pelaamistahan voi jatkaa ihan niin kauan kuin haluaa sittenkin.

Paljon nopeamminkin pelin saisi hoideltua perfectioniin asti. Tämä oli eka pelini, alkuun oli kaikenlaista opettelemista ja kokeilemista, enkä ole pitänyt kiirettä missään vaiheessa.

Pelin alkupuoli oli hauskin. Paljon kaikenlaista tekemistä ja kaikki oli ensikertalaiselle uutta. Loppupeli on vain helppoa tilanhoitoa, rahaa riittää enemmän kuin mihinkään tarvitsisi, aina ei ole tekemistäkään koko päiväksi pelissä eikä oikeastaan mitään saavutettavaa enää ole. Silti tuota on vieläkin jaksanut pelata, mutta sellaisia tuntimääriä ei tule kellotettua Steamiin enää kuin pelin oltua parhaimmillaan alkupuoliskolla.

Jotkut on pelanneet tuon vaikka kuinka monta kertaa läpi ja varmaan sillä jonkinlainen uudelleenpelaamisen arvokin olisi, mutta sen verran tiiviisti tuli pelattua nyt että ei ihan heti mitenkään pysty aloittaa uutta kierrosta.

Tosi kiva kokemus oli tämä peli. Paljon siinä riitti kaikenlaista uutta tehtävää ja kokeiltavaa, silti todellla rentouttava peli on ollut pelata. Jotain tuon tyylistä uutta pelattavaa kun löytäisi niin jopa kelpaisi.

Eric "ConcernedApe" Barone työstää jo uutta peliään Haunted Chocolatier. Jälleen koko homman tekee yksin ja varmaan meininki tehdä taas kerralla täysin valmis peli, johon tietysti ehkä aikanaan tekee ilmaisia laajennuksia. Monta vuotta on uutta peliään jo työstänyt ja Stardewin jälkeen jo innolla odotan, millainen seuraava peli on. Mutta ei varmaan ihan heti tarvitse valmista toivoa. Kun jo Stardewin kanssa pusersi monta vuotta ennen julkaisua ja seuraavat kymmenen vuotta paranteli ja laajensi peliään, niin nyt upporikkaana äijänä ei ainakaan yhtään enemmän kiire ole saada valmista aikaiseksi ja saattaa olla halu tehdä vielä parempaa ja valmiimpaa kuin viimeksi, kun ensimmäinen pelinsäkin oli niin pidetty ja pelattu.

 

[vervex]

The Legend of Zelda: Breath of the Wild (Nintendo Switch 2)

Avoimen maailman seikkailupeli, jossa maailman tutkiskelu palkitsee.

Peli ei turhan paljon pitele kädestä, mutta kertoo kuitenkin tarpeeksi. Jotain tutoriaalin tapaista pelin alussa on, mutta itselläni meni todella pitkään etenkin taistelumekaniikoiden sisäistämisessä. Pomo-taisteluissa tuli jopa haasteita vastaan, koska osassa pomoista joutuu keksimään tavan, jolla pystyy tuottamaan vahinkoa.

Pidin todella paljon pienistä pulmista/puzzleista, joita on jatkuvasti tarjolla (etenkin "Shrine":t sekä "Divine Beast":it).

Ärsyttävimpinä elementteinä nousee pintaan samojen keskusteluiden (varusteiden upgradet ja kaupankäynti) ja valikoiden toisto (avaa mikä tahansa arkku) sekä kokkaus-toimintojen hitaus (voisipa tehdä monta kerralla). Miksei ensimmäisen kerran jälkeen ole suoraviivaistettu tai miksei niitä voi vaikka ensimmäisen jälkeen skipata...

Pelasin Switchin pelikortilla ja kokeilin aluksi pelin alkua Switchin versiolla ja n. 10€ upgrade-maksun jälkeen kakkosen versio oli todella iso upgrade. Resoluutio, tekstuurit ja ruudunpäivitysnopeus hyppäsi pari sukupolvea eteenpäin. =D

QoL-puutteista huolimatta aivan ehdotonta avoimen maailman pelien kärkeä. Tuntuu, että tämä on todennäköisesti ollut jopa Elden Ringille vaikuttima avoimen maailman osalta. Ottaisipa Ubisoftkin mallia...
Onneksi tätä ei ollut vielä Switchillä pelannut. Täytyy hetki odotella ennenkuin hyppää Tears of the Kingdomin pariin, koska ymmärtääkseni siinä kierrätetään samaa karttaa. Mielenkiintoista nähdä miten sitten sen jälkeen uudistaudutaan ja mihin seikkailuissa mennään.

 

[perato]

Hogwarts Legacy (PC)

En ajatellut pelaavani heti cyberpunki perään toista openworldia mutta nappasin silti tämän. Puoliso tämän pelasi jo aiemmin läpi ja näin sivusta vilkuilemalla osan sisällöstä.

Tämä on tuttu ja turvallinen niin Harry Potter maailman faneille kuin perus open world ropejen pelaajille. Tylypahka on iso ja siellä riittää tutkittavaa pitemmäksikin aikaa. Sen ympärille on sit tehty geneeristä Skotlannin ylämaata jonne on ripoteltu kaikenäköstä kerättävää ja sivukauhtaa. Tehtävätkin vievät linnan ulkopuolelle. Leffat nähneille ei valitettavasti minusta tarjota kovin paljoa uutta, linna vaikkakin hieno, tuntuu melko tutulta paikalta ja sokkeiloisuudestaan huolimatta on yllättävän tavallinen, ei ole oikeen mitään suurta mysteeriä ja vau-fiiliksiä sitä tutkiessa. Ehkä vain kirjat lukeneille tässä on jotain uutta. Ylämaat taas tuntuu todella päälleliimatulta alueelta jolla on pitkitetty peliä ja jotta tapahtumapaikoiksi saadaan jotain muutakin, valitettavasti tämä syö ikonisten paikkojen vaikuttavuutta kun 60% pelistä pyöritään lentelemässä ympäriinsä luudalla. Varsinkin loppupelin alue on jo aivan ylimääräinen jossa ei edes pääjuonen osalta kuin hetken kävästä.

Pelinä 3rd person ammuskelu olisi varmaan hyvä kuvaus, aseena toimii taikasauva ja perus hyökkäyksen lisäksi käytettävänä on 13+3 eri loitsua taisteluun, joita voi pyörittää neljän setteinä lennosta. Taistelu on omasta mielestä hauskaa ja eri loitsujen yhdistäminen on mielekästä ja pitää taistelut kiinnostavina loppuun asti, joskin powergamena peli helpottuu loppua kohden liikaa. Jätin itse dark arts loitsut kokonaan opettelematta.

Loitsujen lisäksi tarjolla on kokemuspisteitä ja leveleihin sidottuja talentteja jotka muuttaa loitsuja. Max lvl40 hahmo saa näistä melkein kaikki. Leveleitä saa ainoastaan tekemällä questeja(rajallinen määrä) ja eräänlaisia haasteita(tapa goblineita, tee tehtäviä, tutki paikkoja yms.) Gearit on geneeristä vihreä-sininen-violetti-oranssi huttua ja lähinnä tarjoavat yksinkertaista vahingon ja armorin parannusta. Onneksi hahmon vaatetuksen ulkonäköön voi vaikuttaa. Lootin ja skillien osalta mennään pitkälti siitä mistä aita on matalin.

Teknisesti peli on ihan ok näköinen, ei mitään erityistä omaan silmään. Linnassa ray tracella muutamia hienoja paikkoja. Peli valitettavasti oli buginen ja kaatuilikin jonkin verran. Pari pelinpysäyttäjääkin meinasi tulla, lataus 2h takaa auttoi asiaan.

Juonellisesti peli sijoittuu 1800-luvun lopun Tylypahkaan joten viittaukset HP kirjoihin on aika maltilliset. Juoni on melko perinteinen, päähahmolla on harvinainen voima ja joku käytti samaista voimaa menneisyydessä pahoihin tarkoituksiin. Hieman Star Wars Anakin fiilikset tulee niin Isidorasta kuin Sebastian sivuhahmostakin, halutaan käyttää voimaa läheisen auttamiseen, mutta samalla vajotaan yhä enemmän pimeälle puolelle. Tehtävät kuitenkin täyttää suuremman osan peliajasta jos kerättävät jättää tekemättä, ja ovat ihan mielekkäitä, joskin pääasiassa aika lyhyitä. Osa tehtävistä kärsii vähän uskottavuusongelmasta, miksi 15v koululaiselle näitä usein tarjotaan yritetää aika usein selittää melko kehnosti.

Kokonaisuutena tykkäsin, tuli jopa kerättyä lähes kaikki saavutukset. Kuitenkin bugisuus, hieman geneerinen lähestyminen lähes kaikkeen ja pelialueen väkinäinen laajentaminen syö pelin pisteitä. Solidi laatutuote johon palannen joskus ehkä toisen tuvan hahmolla. HP kirjat on osa omaa nuoruutta ja leffatkin kertaalleen katsottuna, joten siihen tuttuun nostalgiaan tämä on oikeasti ensimmäine HP universumin laatupeli, vaikka kyllähän ne lego-pelitkin ihan ok oli.

 

[Refloni]

Game Pass, osa 7. Kerkesin pelata vielä muutaman pelin läpi ennen tilauksen katkeamista. Laitoin statseja koko tilauksen ajalta passiketjuun.

Immortals of Aveum

Yksi toissavuoden suurista flopeista. Tekijät saivat monoa ja jatkosta on turha haaveilla. Tämän mittaluokan epäonnistumiset ovat minusta kiehtovia. Millainen itse peli mahtaa olla, onko siinä kuitenkin jotain mikä tekisi siitä pelaamisen arvoisen tai olisiko se jopa kätketty helmi?

No joo ja ei. Taikaräiskintä onnistuu ensin häikäisemään upeilla visuaaleillaan ja musiikeillaan. Maagisen maailmansodan runtelema maailma on todella hieno ja mielikuvituksellinen - tosin mielipiteeseeni vaikuttaa se, että rakastan monumentalismia. Olin myyty kun peli näytti sata kilometriä korkean patsaan. Siitä eteenpäin luin kaikki loren murusetkin pikkutarkasti, mutta kässäri ei oikein onnistu lunastamaan maisemien tekemiä lupauksia. Tarina on niin umpigeneeristä roskaa, että GPT-puppugeneraattoritkin suoltavat nykyään parempaa. Dialogi taas on hämmästyttävän huonoa. Uskomattoman karseaa, jatkuvasti myötähävettävää wannabe-marvelia, jossa on koko ajan väännettävä huonoa vitsiä. Nauroin lähinnä vakavaksi tarkoitetuissa kohdissa. Lähin vertailukohta lienee pahamaineinen Forspoken.

Tämä meemi oli pahasti vanhentunut jo silloin, kun Minecraft: Story Mode käytti sitä vuonna 2015.

Hyvä liikkumissysteemi kantaa pitkälle. Pääjätkä Jak on ketterä kuin Doomtyyppi, ja taisteluissa on samaa energiaa. Perustaiat ovat vain pistooli, haulikko ja SMG hienolla kuorrutuksella, kuten saattoi odottaa. Niitä voi kustomoida rannerenkailla, joista jotkut muuttavat sormipyssyjen toimintatapaa mutta useimmat vain säätävät numeroita. Pelaajan käytössä on laaja valikoima taikatemppuja ja vihollisetkin osaavat yhtä ja toista, mikä tekee taistelusta hauskaa ja vaihtelevaa, joskin vähän liian helppoa. Toiseksi vaikeimmalla tasolla meni monta tuntia ennen kuin näin ensimmäisen game overin. Soppaan on lisätty vielä elementtitaktikointia, mutta se on tasoa "ammu vihreää tyyppiä vihreällä pyssyllä".

Maailma ei ole täysin lineaarinen, vaan vanhoille alueille palataan usein ja niissä on paljon piilotettuja salaisuuksia ja metroidvania-tyylisiä kykylukittuja kätköjä. Harmi vain ettei niistä ikinä löydy mitään mielenkiintoista. Rahaa, nikkarointimateriaalia ja ehkä ase jossa on hieman erilaiset numerot. Näin surkea lootti lannistaa innokkaankin tutkimusretkeilijän.

The Gunk

Avaruuden rekkakuskit tekevät pakkolaskun vieraalle planeetalle, joka on tulvillaan limaista mönjää. Tahna ei miellytä silmää, joten toinen heistä eli pelaaja alkaa imuroida sitä pois maastosta - tietämättä paikasta yhtään mitään. Mönjämöykyt voisivat aivan hyvin olla elintärkeitä planeetan ekosysteemille tai jopa sen asukkaita. Ei siinä muuten mitään, mutta päähahmot jaksavat muuten korostaa vastuullisuuttaan ja ympäristötietoisuuttaan. He paheksuvat suuryhtiöitä, jotka riistävät villien planeettojen luonnonvaroja, vaikka tekevät itse aivan samaa pienemmässä mittakaavassa.

Peli on tasohyppelyä, hyvin kevyttä pulmanratkontaa ja taisteluntynkää. Paikkoja tutkimalla löytää materiaaleja, joilla voi ostaa pieniä elämänlaatuparannuksia, kuten ripeämmän juoksuvauhdin. Taistelu on niin helppoa ettei siihen liittyviä päivityksiä tarvitse mihinkään. The Gunk ei ole kävelysimulaattori, mutta myöskään haasteesta ei voida puhua missään kohtaa peliä.

Peli on lyhyt ja tylsähkö. Ainoa juttu joka koukuttaa on planeetalla asuneeseen sivilisaatioon liittyvä arvailuarkeologia, vaikka minulla olikin vahva aavistus että tuskin se on mitään kovin mielenkiintoista. Eikä ollutkaan.

Crypt Custodian

Kolmas sympaattinen metroidvania yhden hengen indiepuljulta, jota olen alkanut jo fanittaa. Peli ei ole tällä kertaa tasohyppely vaan ylhäältä kuvattu mäiskintä, mutta rakenteellisesti se on hyvin perinteinen. Viimeistelty laatuindie jossa ei ole mitään erityisiä neronleimauksia, mutta siitä ei myöskään mitään pahaa sanottavaa. Tai no, kartan liikuttaminen on ärsyttävän hidasta ja joidenkin pulmien kontrollit vähän kömpelöitä...

Bullet hell -pomotaistelut ovat näyttäviä, mutta eivät kovin vaikeita. Luodit täyttävät koko ruudun, mutta kuvioiden väisteleminen on tosiasiassa aika vaivatonta, varsinkin jos älyää hypätä. Tällä olisi helppo tehdä vaikutus olan yli katsovaan kaveriin.

 

[Heseman]

Doom 2016 (PC)

Olin aikeissa pelata tämän uudestaan vähän aiemmin, mutta The Dark Ages iski väliin. Se oli kuitenkin pettymys, mitä vähän ennakoinkin Eternalin perusteella. Siitä kuitenkin heräsi epäilys, että toimiiko tämäkään mulle enää? Toimii.

Pelissä mennään suoraan asiaan: Noin puolessa minuutissa New Gamen painamisesta Slayer herää sarkofagista ja tappaa ensimmäisen örkin. Ja kun laitoksen johtaja Samuel Hayden koittaa selittää tälle tilannetta, Slayer paiskaa laitteen menemään. Slayer ei kuuntele selityksiä, hänen ainoa tehtävänsä on tappaa Helvetin demoneita. Räiskintä on vauhdikasta, muttei CS/CoD-essojengin nopeaa, että tällainen "vanhuskin" pysyy mukana menossa. Demonit voi vaan ampua tai sitten tehdä lopetusliikkeen, glory kill, mikä pudottaa enemmän terveyttä sekä muutakin hyödyllistä. Kentistä löytyy pääsääntöisesti riittävästi ammuksia, jos ne ei riitä niin pätkimällä örkki moottorisahalla saa lisää. Nurkissa on myös kaikenlaista löydettävää, josta palkitaan päivityspisteillä. Lisäksi on piilotettu erilaisia riimuhaasteita, joilla saa hyödyllisiä lisäominaisuuksia. Jos nämä ei kiinnosta niin voi vaan viilettää päätehtävästä toiseen. Sama koskee juonta. Koodeksi täyttyy lisäinformaatiosta, jonka voi halutessaan ohittaa kokonaan. Sanoisin jopa, että se on tämän pelin vahvuus. Jos jokin osa-alue ei kiinnosta, niin voi keskittyä muihin tai ihan pelkkään räiskintään. Hasteet eivät ole pakollisia, jos ei KI. Tässä mielestäni jatko-osissa putosi pallo, kikkailuista tehtiin pakollista ja juonta hierottiin naamaan.

Ei tämäkään sentään ihan täydellinen peli ole. Tasohyppelyä on vähän liikaa, joskin ei ehkä niin paljon kuin myöhemmissä. Luin netistä kommentin, että tämä peli stutteroisi nykykoneilla, mutta se rajoittui hyviin harvoihin kohtiin. Lähinnä kun parissa kohtaa pelaaja pakotetaan vähäksi aikaa pelimoottoriin jumiin, niin sen jälkeen ruudunpäivitys alkoi hetkeksi sekoilemaan. Myöskin väillä valikoissa kursori liikkui sekuntia per ruutu -vauhtia. Mutta mikä tärkeintä eli pelatessa ruudunpäivitys oli tasaista kuin aivokäyräni. En tiedä, vaikuttiko Vulkan-rajapinta tähän jotenkin mutta itse käytän sitä aina kun mahdollista. Kentissä oli myös ärsyttävää "et pääse enää takaisin"-filosofiaa, eli jos haluaa tutkia joka nurkan ja alusta jäi jotain löytämättä niin kenttä pitää pelata uudestaan.

Tämä on siis mielestäni kevyesti paras näistä uusista Doomeista. Muillekin löytynee faninsa, minä en heihin kuulu. Toisaalta tätä kautta jos tämä ei kiinnosta niin voi näistä uusista löytää sen itselleen sopivan version. Toisaalta taas jos ne ei kiinnosta, niin sitten ainoaksi vaihtoehdoksi jää pelata vanha peli uusiksi. No, kuten vanha sanonta kuuluu, kun kumarrat yhdelle niin pyllistät toiselle. Myöskin kaikille tehty peli ei ole tehty kenellekään. Ehkä pitää siis tyytyä tähän.

Doom (2016) - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

 

[Taneli-]

The Spell Brigade

Peli on early access ja hyvin pitkälle Vampire Survivors tyyppinen selviytymis peli 1-4 pelaajalle.
Valitset yhden monista velhoista jotka saavat erilaisia loitsuja valittavikseen tasojen noustessa ja peli itsessään on hyvin rogue tyyppinen "kokeilen vielä yhden kerran" kunnes huomaat että on jo aivan liian myöhä ja pitäisi herätä aamusta töihin..

Itse EN ole käyttänyt ohjainta (vaikka sitä suositellaankin) koska no, minusta peli ei sitä sinänsä vaadi. Oikeastaan kaikki mitä sinun pitää tehdä on valita suunta mihinpäin velhosi liikkuu joten wasd lähestulkoon riittää (OK, myös hiiri). Pelistä löytyy myös demo millä voi testata. Hyvin pitkälle "aivot narikkaan" tyyppinen addiktiivinen peli missä ihan OK grafiikat ja (suurin osa) mielenkiintoisia minipelejä joita ei tietysti ole pakko pelata.

Vaikka peli onkin rogue tyyppinen siinä ON edistymistä ja voit investoida pelissä saamaasi valuuttaa velhojesi kykyihin sekä avata (kosmeettisia) pukuja ja eri velhoja (joilla on eri kyvyt) sekä tietysti myös lisää maailmoja (realm eli käytännössä eri kenttiä) jne.

Vaikka jotkut valittelevat sitä että (vapaasti suomentaen) ovat pelanneet alusta saakka ja pelistä on tehty liian vaikea eikä yksin pärjää millään tämä EI pidä paikkaansa. On täysin mahdollista rakentaa sellainen buildi että seisot lähinnä paikoillasi ja loitsusi tappavat viholliset sitä mukaan kun niitä taapertaa lähellesi. Mistä saat ehkä lisää vahinkoa ja parannat itseäsi jos vihollinen pääsee koskaan tarpeeksi lähelle / vahingoittaa sinua kauempaa.

Tietysti jos ei lue kuvaksia ja ottaa vain "ensimmäisen" päivityksen kun tulee tason-nousu varmasti tulee sellainen tunne että ei pärjää edes ekassa kentässä helpoimmalla tasolla varsinkin jos pakenee nurkkaan tms.

Ehkä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tjsp joten:

Save 30% on The Spell Brigade on Steam

Survivors-like with ONLINE CO-OP for 1-4 players. Team up with your wizard friends to slay hordes of dark creatures. Complete team-based objectives, unlock new upgrades and create overpowered spell synergies. Friend nor foe is safe in this friendly fire bullet hell!

store.steampowered.com

 

[Heseman]

The Procession to Calvary (PC)

Tähän väliin tällainen välipala. Joe Richardsonin jatko-osa aiemmin mainitsemaani Four Last Thingsiin, eli klassisiin taideteoksiin perustuva humoristinen point & click -seikkailupeli. En alunperin tätä meinannut vielä hankkia, mutta kun Steam tyrkytti tätä melkein puoleen hintaan niin pitihän se napata. Toimi edelleen ja puzzlet olivat sopivan haastavia, yhteen tosin piti kurkata vähän vinkkiä netistä kun olin aivan hukkateillä.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/The_Procession_to_Calvary

 

[Nathorr]

Shadow Gambit: The Cursed Crew (PC)

Kuten Desperados III:n kanssa, tämäkin tuli osana Humble Choicea. Peli jatkaa Mimimi Gamesin hyväksi havaittua stealth strategy -genreä ja siirtyy villistä lännestä fantasialla höystettyyn merirosvomaailmaan.

Sama idea kuin Desperadosissa: isometrisestä kuvakulmasta listit vihuja yksi kerrallaan eri kykyjä omaavilla hahmoilla vältellen hälytyksiä ja edeten kohti tehtävän päämäärää. Olennaisena osana Mimimin pelejä on ns. save scumming, eli jatkuvasti tallennellaan ja epäonnistuessa yritetään uudestaan.

Tämän genren pelit on musta todella kivoja, vaikken omaakkaan lapsuudesta kokemuksia esimerkiksi Commandosista. Mimimin pelit tuntuvat hyvin viimeistellyiltä vailla minkäänlaisia bugeja. Jokasella hahmolla on oma rooli ja jokaiseen tehtävään kasataan yleensä kolmen hengen jengi, jolla lähdetään yrittämään. Peli kannustaa kierrättämään ja siitä palkitaan ekstrapisteillä, jolla pystyy ostamaan hahmoille parannuksia.

Grafiikat ovat miellyttävät, vähän sarjakuvamaiset. Tämmöset pelit eivät sinänsä kaunista graafista ilmettä edes kaipaa, mutta on se tietysti kiva lisä. Ääninäyttely on viihdyttävää ja herättää hahmot eloon, vaikka muutama niistä jääkin vähän pinnallisiksi.

Pelissä on tarina, mutta se ei sinänsä ole muuta kuin runko, jota seurataan siinä sivussa. Parasta pelissä on loppuunhiottu pelattavuus. Aluksi peli voi tuntua vähän raskaalta, mutta lopulta siitä tulee aika nopeaa, kun hahmojen kanssa tulee sinuiksi.

Pelin suurin ongelma on ehkä ne kaksi uudistusta, joita Desperados III:n jälkeen on tehty: voit kasata jokaiseen tehtävään itse oman ryhmän ja joudut tekemään useamman tehtävän samalla alueella. Siinä missä Desperadosissa jokaisessa tehtävässä roolit oli tarkoin mietitty, nyt peli jää vähän geneeriseksi, kun periaatteessa jokaisella ryhmittymällä pitää selvitä jokaisesta tehtävästä.

Pidin tästä silti paljon. Helppo 4/5. Pelin innoittamana ostin kesäalesta myös Shadow Tacticsin, sen standalone lisärin sekä Desperados III:n DLC:n. Tuskin tulee heti perään pelattua, mutta onpahan valmiina.

 

[lotjapave]

Resident Evil 4 (2023)

Alkuperäistä tuli hakattua aikoinaan niin paljon, että olihan tämä pakkohankinta jossain välissä. Hyvin tehty remake, ei isompia miinuksia mistään. Riittävän uskollinen alkuperäistä kohtaan, muutamia uusia juttuja, joitakin muutoksia, jotka ovat vähän kuin alkuperäisiessä ja sitten muutamia asioita jätetty pois. Regeneratorit oli edelleen aika ikäviä...

Tuskin jaksan alkaa metsästämään kaikkia saavutuksia ja pelata uudelleen läpi, mutta se ei tarkoita etteikö muille löytyisi lisäarvoa uusista kierroksista. Separate Waysin saatan hankkia jossain välissä.

Modeja löytyy joka lähtöön, joten pelikokemusta saa muokattua paljon niin halutessaan. Itse halusin tästä casuaalimman läpipeluun, kun peliaika on kortilla, joten pistin veitsen tuhoutumattomaks ja autoparryn päälle. Enkä häpeä yhtään

 

[masax]

Yoku's island express. (Pc)

Vähän vanhempi peli, jota tullut pelattua ennenkin, mutta ei ole vanhentunut päivääkään. Eli kyseessä on sidescroller platformeri, jossa työnnetään jollain koppakuoriaisella palloa. Genren muihin peleihin erikoisuutena, että ei sen pallon kanssa ei voi hyppiä mihinkään. Maailmassa siihen kuitenkin ratkaisu, flipperipadit joilla sitä palloa huiskitaan koppiksen jäädessä siinä kohtaa matkustajaksi. Vähän hullu ja outo idea, mutta voi kuinka onkaan kerta toisensa jälkeen niin toimiva. 9/10. Jos 2d-tasohyppelyt peligenrenä menee, mutta kyllästyttää se, että niitä tuntuu olevan viisitoista tusinassa, ja tykkää flippereistä, niin täysi kymppi.

 

[masax]

Total war warhammer 3 (pc)

Viikonloppuna sadepäivän kunniaksi oli aika korkata tämä intelin assassin's creedin tilalle tarjoama peli. Ja voi kuinka onkaan positiivinen yllätys henkillölle, jolta total war sarja onnistunut jäämään aina väliin. Kerron tässä nyt mielipiteet odotuksiin nähden, jotka oli, että kai tuota nyt kokeilla voi, vaikkei mitä total wareista kuvia nähnyt, niin strategia taistelut miljoonilla ukoilla varsinaisesti kiinnostakaan. Eihän tämä ole ollenkaan sellainen, vaan aivan civilization naksuttelua ja hyvää sellaista. Riittävän monipuolista, että vuorojen aikana saa miettiäkin mitä tekee, mutta ei niin monimutkaista mikromanagerointia, että tuntuisi mitenkään excelin peluulta. Taistelut vähän plääh, mutta menettelee, eikä niitä voi huonoksi sanoa. Reaaliaka monimutkaisissa taisteluissa meinaa joskus mennä vähän säheltämiseksi ja helpot taistelut kun voi skipatakin, niin ei niihin pääse puutumaankaan. Ja niitä ukkoja ei tarvitsisi olla joukkueittan, just tyhmintä, että pelkkä ryhmän kääntäminenkin hidasta kuin mikä.

Ja warhammer osuus. En ole koskaan ollut mikään örkkilorejen suuri ystävä, mutta tällaiseen peliin sopii todella hyvin. Paljon paremmin kuin tavallinen ihmisukkoja joka pelaajalla homma. Tekee tämän tyyppiseen peliin valtavasti lisää syvyyttä ja mielenkiintoisuutta kun yhdellä puolella lentää lohikäärmeet ja toisella juoksee karhut, kuin että molemmilla jotain panssarivaunuja ja lentokoneita.

Ei voi kuin sanoa, että todella hyvä, että inteliltä loppui assassin's creedin koodit ja tuli valittua tämä. Muuten olis voinu tuntea itsensä tyhmäksi. Tämä tulee saamaan omassa käytössä tunteja enemmän kuin civilizationit, mutta ei ehkä kuitenkaan niinpaljon kuin xcom2. Jälkimmäisen kanssa kuitenkin samaa sarjaa kilpailemassa omassa mielessä parhaiden pelien paikoista. Paikkaa hyvin vielä sen harmistuksenkin, kun joskus jäi epiciltä ilmaispeleistä troy nappaamatta. 9/10

Edittinä kerrottakoon miten yksi taistelu meni. Rotta hyökkäsi ylivoimakokoonpanossa kimppuun, mutta osasi vähän aavistaa, että rotta on ilkeä ja oli omat apujoukot lähellä. Silti ennuste näytti murskatappiota. Keskimpä siinä, että vedetään omat joukot kanjoniin oikein itsemurhasumppuun, parit ratsujoukot vaan ulkopuolelle. Taistelu käyntiin ja sieltä sumpusta ammutaan jouskareilla lähestyvää rottien ylivoimaa ratsuväen tehdessä harhautuksia rottien kulun hidastamiseksi. Rottien saavuttaessa omat asemat ja pyrkiessä joukot siihen sumppuun murskaamaan, omat apujoukot tulee paikalle. Siinä sitten rotat sai ihan kirjaimellisesti kunnon selkäsaunan kun apujoukot ne takaapäin teurasti. Decisive defeat muuttui victoryksi.

E2, ei se ollutkaan rotta, vaan joku tzeench.

 

[Esterhaus]

112 Operator
Tässä ollaan hätäkeskuspäivystäjänä ja päivystysvuorojen välissä operoidaan poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon resursseja eli voi hankkia käytettävissä olevalla rahalla lisää kalustoa puutteita täydentämään. Hälytystehtäviä pomppaa kartalle ja pelaajan täytyy osata vastata tilanteeseen lähettämällä oikeanlaiset partiot ajoissa paikalle. Lisää painetta tulee hyvin toteutetuista vastattavaksi tulevista hätäpuheluista ja kampanjaa pelatessa myöhemmässä vaiheessa tulevista viranomaisten soitoista kun jotain vastetta vaativaa on tekeillä. Koko hommasta pitää suoriutua niin, että hälytykset tulevat tarpeeksi usein ja hyvin hoidetuksi vähillä resursseilla ja jotkut spesiaalimmat jutut on pakko saada aina suoritettua, jotta peli ei pääty ja työvuoroa joudu uusimaan. Pelissä on siis randomisti määräytyvät kartalle ilmestyvät hälytykset pelaajan hanskattavaksi ja saapuvat hätäpuhelut vastattavaksi ja sitten kampanjassa siihen kuuluvan käsikirjoituksen mukaiset tehtävät. Tiukempaan paikkaan voi tilata naapurikunnista virka-apuna lisää poliiseja, palomiehiä ja ensihoitajia kohtuullista hintaa vastaan.

Pelasin ensin kampanjan pienessä kaupungissa (Varsova) helpoimmalla tasolla. Kun kaikki oli uutta, peli oli jännä ja koukuttava ja tarjosi kivasti haastetta. Toinen kampanja normaalilla vaikeustasolla isommassa kaupungissa (Berliini) tuotti pettymyksen. Samat kerran jo kuullut hätäpuhelut tuli uudelleen ja kampanjan käsikirjoitus oli ihan samanlainen kuin edellisellä kerralla. Samat viranomaisilta tulevat tehtäväilmoitukset ja tehtävät hoidettavaksi. Parilla eurolla saatu lisäosapaketti toi vähän uutta tässä kohdassa mutta ei korjannut perusongelmaa, eli sitä että koko pelissä on vain pieni määrä erilaisia hätäpuheluita ja näköjään vain yksi käsikirjoitus kaikille kampanjoille. Kuitenkin toinen kampanja oli vielä ihan ok koska lisätty vaikeustaso ja uusi kaupunki antoivat vielä uutta haastetta.

Kolmatta kampanjaa ei huvittanut aloittaa enää. Pelissä on muutamia skenaariotehtäviäkin, eli yhden päivystysvuoron aikana pitää selviytyä jostakin erikoisempaa haastetta tarjoavasta kaupungista. Kokeilin Rovaniemen kampanjaa joka osoittautui vaikeaksi. Alkoi vaan heti kyllästyttää, kun taas tuli niitä samoja jo kaksi kertaa aiemmin kuultuja hätäpuheluita. Perseeseen työnnetty hehkulamppu kansalaisen ongelmana kun oli jo pari kertaa tullut aiemmin ratkaistuksi, ei siitä enää saanut oikein hupia.

Eli tässä peli, joka viihdyttää hyvin 8-10 tuntia ja kohtalaisesti saman verran. Se mitä peliin on tehty, on enimmäkseen tehty hyvin. Jos pelin saa halvalla ja aihe kiinnostaa on ihan kokeilemisen arvoinen, mutta uudelleenpelattavuus kärsii sisällön vähäisyydestä. Lisäosiin en panostaisi kuin korkeintaan vesistötehtäviä tarjoavan osasen verran ja kannattaa hankkia heti ennen ensimmäistä peliä.

Tän olisi voinut tehdä vaikka niin, että pari kaupungia ja niille omat kampanjat vakiohintaan ja sitten vaikka uusia kampanjoita järkevästi hinnoiteltuina DLC:inä. Sillä tavalla olisi peliin saatu enemmän syvyyyttä, varmaan moni pelistä tykkäävä maksaisi vaikka kympin parista lisäkampanjasta silloin tällöin jos sillä saisi peliin oikeasti jotain uutta.

Silleen harmi, peli on ihan hyvä ja olisi sitä mielellään pelaillut aina kampanjan silloin tällöin, mutta ei varmaan tule kovin usein enää sen ääreen palattua kun pelin paras anti on kampanjat ja se homma on jo nähty.

 

[Lare]

A Way Out

Olin saanut jostakin käsityksen, että kyseessä oli aika onneton peli, joka floppasi täysin. Eipäs ollutkaan, vaan ihan kelvollisia arvosteluita saanut. Lisäksi odotin pelin pyörivän pääasiassa vankilassa, mutta se olikin vain pieni osa tarinaa.

Peli vei monenlaisiin erilaisiin paikkoihin. Vankilan lisäksi oli mm. vuoristomaisemaa vaellusreitteineen, isoja kaupunkeja ja paratiisisaari. Näitä alueita pääsi jossain määrin vapaasti tutkimaan, eli ei ollut ihan lineaarista menoa. Kaverin kanssa oli hauskaa sekoilla ja pelleillä paljon ja minipelien sekä interaktiivisten kohteiden määrä yllätti. Kesken sivuhenkilön metsästyksen piti rampata huussissa tai poliisit perässä oli aina aikaa pelata lautapeliä sairaalan odotushuoneessa. Hyvät naurut sai. Pelattavuus itsessään ei ollut niin hirveän monipuolista. Vaikka valintoja pystyi tekemään, oli moni kohtaus lopulta skriptattu. Takaa-ajot olivat myös paikoin aika naurettavia ja piti ottaa huumorilla.

Lopussa tuli kuitenkin yllättävä juonenkäänne ja käsikirjoituksen taso oli aika kovalla tasolla. Loppu tuntui traagiselta ja koskettavalta, kun hahmoihin oli jo tuossa vaiheessa kiintynyt ja tarina oli pitänyt hyvin mukanaan. Myös toinen mahdollinen loppu piti myös katsoa Youtubesta. Kyllä tälle pelille kouluarvosanaksi voisi 9/10 antaa.

 

[perato]

Slay the Spire (PC)
Ensimmäinen digitaalinen pakanrakennuspeli mulle(poislukien W3 Gwent). Pitempään jo tätä roikutellut ostoslistalla ja nyt sit tartuin kun alennushinta tippui vitosen korkeudelle.

En rakastunut. Ihan ok, mutta joku tässä nyt tökkii. Pelattuna 13h kolmen yövuoron aikana ja tuntuma on, että tää peli saattaa jäädä tähän yksittäisiä vetoja lukuunottamatta. Kerran pääsin act 3 loppuvastuksen läpi, eli läheskään kaikkea ei ole nähtynä, mutta tarpeeksi. Jotenkin koko ajan pelatessa miettinyt, et vois pelata Darkest Dungeonia tai FTLää tai Into the Breachia mielummin. Kuvaavaa ehkä on sekin, että aamuyön väsymystunneilla tartuin silti välillä mielummin kirjaan ku uuteen Spiren kiipeämiseen.

Jos jollekulle mekaniikka ei ole tuttu, niin lyhyt recap:

Spoileri: Mekaniikka

Pelissä on pakka, josta nostetaan vuoron alussa 5 korttia ja näillä korteilla mätkitään vihuja tai käytetään suojina. Oletuksena hahmoilla on kolme toimintoa, ja kortit maksavat 0-4 toimintapistettä. Kortit menee vuoron jälkeen ns. poistopakkaan ja seuraavalla vuorolla otetaan uudet viisi. Osa korteista on kertakäyttöisiä per taisteli. Poistopakka sekoitetaan tarpeen tullen uudeksi nostopakaksi. Uusia kortteja saa kaadetuilta vihuilta ja kaupoista sekä random kohtaamisista. Korteissa on myös "nosta kortteja" sekä "lisää toimintoja" ynnä muuta combotuksen mahdollisuutta. Kortteja voi myös pysyvästi tuhota tai parantaa. Vihut eivät käytä kortteja vaan niillä on vain yksi toiminta vuorossa, joko hyökkäys, puolustus tai muu toiminta. Vihuja kohdataan huone kerrallaan roguelite tyyliin.

Pakanrakennus jää välillä omasta mielestä liikaa RNGn varaan ja tuntuu tylsältä pelata osaa kierroksista ku tarjolla ei ole kortteja joita osaisin tässä vaiheessa hyödyntää. Ekassa taistelussa saatu poison kortti voikin olla aivan ristiriidassa toisesta taistelusta tarjolla olevien kanssa, tai sitten ei. Lisäksi randomilla tarjottavat relicit vain lisää sitä, että yks kierros on helppo ja toinen ei etene. Täten on aina vähän riski, että muutaman taistelun jälkeen tekee mieli lopettaa koska pakka ja itemit ei tunnu mielekkäältä jatkmiseen. Tuntuu että hukatut kierrokset on nimenomaan hukattuja, juurikaan edistymistä ei tapahdu vaikka pelaa useamman kierroksen. Pisteitä kertyy pelikerroista jotka avaa uusia kortteja tarjolle, mutta koska RNG niin et edes näitä kortteja sitten näe vähään aikaan.

Pelin aikana koin mekaniikan turhan kireäksi kolmen actionin perusrajalla. Myöskään joka pelikerralla korteista eroon pääsy ei ole välttämättä edes mahdollista, joten pakka on äkkiä aika iso. Olisinkin toivonut että rest paikoissa olis vakiona myös poisto ominaisuus.

Plussaa että hahmot on riittävän erilaisia joskin kolmas hahmo jäi pariin yritykseen ja neljäs yhteen. Kaikilla hahmoilla on eri kortit, joten joka hahmo on opeteltava erikseen, vain vihut ja kerättävät tavarat pysyy samoina. Tämä on kiva tietenki niille jotka tykkää pelistä ja jaksaa sitä paljon pelata, mutta kasuaalina vierailijana tuntui työläältä alkaa opettelemaan uusia hahmoja tai niiden taitoja kun kiinnostuksen taso alkoi muutenkin hiipua. Toisaalta omaan makuun viholliset oli liian samanlaisia pelistä toiseen ja siihen olis kaivannut enemmän vaihtelua, jotta olis edes kiinnostanut jatkaa.

Siinä mielessä hyvä kokemus, että paljon kehutut Inscryptionit ja Balatrot jäänee kokeilematta kokonaan, pelaan mielummin pakanrakennukseni jatkossa pöytäpelinä Dominionin yms. muodossa. Jos joku lautapeliporukassa tämän kantaa pöytään nii sitten kyllä.

Graafinen ilme oli vähän tylsä ja en jotenki tykännyt tosta korttien asettelusta. Musiikit oli todella geneeriset ja ihmettelen, että miksi tuota soundtrackia joku ostais(6€) saati kuuntelis. Äänet laitoin aika pian sit mutelle, välillä kuulostellen, että tapahtuuko parannusta, ei tapahtunut.

Fiilis oli myös kovasti, että tää vois olla hyvä peli johonki Deckille tai padille jos sellasta pelaamista tulis harrastettua.

Ei huono, mutta aika unohdettava peli loppuviimein. Voihan sitä olla että tästä vielä joskus innostuu, mutta oikeen missään vaiheessa ei tullut suurta himoa tähän.

 

[Jumi]

Pakanrakennus jää välillä omasta mielestä liikaa RNGn varaan ja tuntuu tylsältä pelata osaa kierroksista ku tarjolla ei ole kortteja joita osaisin tässä vaiheessa hyödyntää. Ekassa taistelussa saatu poison kortti voikin olla aivan ristiriidassa toisesta taistelusta tarjolla olevien kanssa, tai sitten ei.

Tuo oli minunki suurin valituksen aihe ja jännästi juurikin poison-korttien kohdalla. Huomasin ekojen pelien aikana niiden mahdollisuudet ja halusin tehdä poison-pakan, mutta sain tehtyä sellaisen vain 2 kertaa 10-20 kierroksen aikana mitä sitä hahmoa pelasin! Kaikkien muiden 3 hahmon kohdalla en samaan törmännyt, ehkä siksi koska niiltä en löytänyt suosikkipakkaa ja pelasin mitä oli tarjolla. Jäi pahasti kaivelemaan ja lopulta se vaikutti minunkin arvosanaan. Näin jälkeenpäin olen epäillyt, että peli halusi tarjota vängällä jotain toista pakkaa, koska luuli että olisin kyllästynyt poisoniin.

Monster Trainille tai monipuolisemmalle jatko-osa MT2:lle silti suositukset. Niissä en samaan törmännyt, mutta on niissäkin pienet ärsyttävyytensä.

 

[kaarlos]

Slay the Spire on enemmän HC-peli verrattuna hirviöjuniin, ja koko pelitapa on siten hieman erilainen. Siinä pitää adoptoitua niihin saatavilla oleviin kortteihin ja rakentaa sen ympärille, kun taas MT antaa enemmän mahdollisuuksia pakottaa se pakka tiettyyn muottiin.

Itse pidän kans Monster Trainin tyylistä enemmän, mutta rehellisyyden nimissä en ole mikään mestari Spiressä. Yhtä striimaajaa tullut toisinaan seurattua jolla voi olla jotain 10+ voiton putkia millä vaan hahmolla, joten kyllä se tässäkin valitettavasti on pelaajan kyvyistä kiinni.

 

[Paapaa]

Etsin hyvää Vampire Survivors -tyyppistä peliä ja löytyi ilmainen ja varsin laadukkaan oloinen HoloCure:

HoloCure - Save the Fans! on Steam

Play as your favorite Vtubers from Hololive! Fight, explore, and clear your way through armies of fans and save them from their mind-control in this unofficial free fan-game.

store.steampowered.com

Ei siis maksa mitään ja sisältöä riittää. Jos Vampire Survivors kolahti, niin tässä lisää nollalla eurolla. Steam arvio: Overwhelmingly Positive. Julkaistu 2023.

 

[hsalonen]

A Way Out

Olin saanut jostakin käsityksen, että kyseessä oli aika onneton peli, joka floppasi täysin. Eipäs ollutkaan, vaan ihan kelvollisia arvosteluita saanut. Lisäksi odotin pelin pyörivän pääasiassa vankilassa, mutta se olikin vain pieni osa tarinaa.

Peli vei monenlaisiin erilaisiin paikkoihin. Vankilan lisäksi oli mm. vuoristomaisemaa vaellusreitteineen, isoja kaupunkeja ja paratiisisaari. Näitä alueita pääsi jossain määrin vapaasti tutkimaan, eli ei ollut ihan lineaarista menoa. Kaverin kanssa oli hauskaa sekoilla ja pelleillä paljon ja minipelien sekä interaktiivisten kohteiden määrä yllätti. Kesken sivuhenkilön metsästyksen piti rampata huussissa tai poliisit perässä oli aina aikaa pelata lautapeliä sairaalan odotushuoneessa. Hyvät naurut sai. Pelattavuus itsessään ei ollut niin hirveän monipuolista. Vaikka valintoja pystyi tekemään, oli moni kohtaus lopulta skriptattu. Takaa-ajot olivat myös paikoin aika naurettavia ja piti ottaa huumorilla.

Lopussa tuli kuitenkin yllättävä juonenkäänne ja käsikirjoituksen taso oli aika kovalla tasolla. Loppu tuntui traagiselta ja koskettavalta, kun hahmoihin oli jo tuossa vaiheessa kiintynyt ja tarina oli pitänyt hyvin mukanaan. Myös toinen mahdollinen loppu piti myös katsoa Youtubesta. Kyllä tälle pelille kouluarvosanaksi voisi 9/10 antaa.

Tämä on kaksinpeli. Yksinpeli latistaa sitä kovasti. Olen pelannut tuon kaverin kanssa läpi split screenillä pleikkarilla ja näin pelatessa kaksi päähahmoa ottavat lopussa matsia. Tämän matsin hävisin, niin katseltiin se toisen henkilön loppu. (pelissä on kaksi eri loppua)

Yksi harvoja kaksinpelejä, joita voi kaverin kanssa pelata kotisohvalla. Couch co-opin parhaimmistoa. En oikein suosittelisi yksin pelaamaan, kun se on kaksinpelinä niiiin paljon parempi.

 

[Lare]

Tämä on kaksinpeli. Yksinpeli latistaa sitä kovasti. Olen pelannut tuon kaverin kanssa läpi split screenillä pleikkarilla ja näin pelatessa kaksi päähahmoa ottavat lopussa matsia. Tämän matsin hävisin, niin katseltiin se toisen henkilön loppu. (pelissä on kaksi eri loppua)

Yksi harvoja kaksinpelejä, joita voi kaverin kanssa pelata kotisohvalla. Couch co-opin parhaimmistoa. En oikein suosittelisi yksin pelaamaan, kun se on kaksinpelinä niiiin paljon parempi.

Ei tuota taida pystyä yksin pelaamaankaan. Joku oli Redditissä kytkenyt kaksi ohjainta koneeseen ja pelannut vuorotellen molempien hahmojen osuuksia. Ei kuulosta enää kovin hauskalta

Vähän tuli mieleen It Takes Two tästä. Sekin oli ihan huikea kaksinpeli jaetulla ruudulla. Oikeasti hyvin tehtyjä lapsuuden satumaailmoja täynnä interaktiivisia asioita ja tutkittavaa, mielekkäitä puzzleja sekä opettavainen tarina. Molemmilla pelaajilla oli usein omat vastuunsa ja tehtävänsä. Harmi, kun vastaavia kaksinpelejä ei ihan mahdottoman paljoa ole olemassa. Ilmeisesti ei mikään parhaiten myyvä ja suosituin genre.

 

[hsalonen]

Vähän tuli mieleen It Takes Two tästä. Sekin oli ihan huikea kaksinpeli jaetulla ruudulla. Oikeasti hyvin tehtyjä lapsuuden satumaailmoja täynnä interaktiivisia asioita ja tutkittavaa, mielekkäitä puzzleja sekä opettavainen tarina. Molemmilla pelaajilla oli usein omat vastuunsa ja tehtävänsä. Harmi, kun vastaavia kaksinpelejä ei ihan mahdottoman paljoa ole olemassa. Ilmeisesti ei mikään parhaiten myyvä ja suosituin genre.

It Takes Two on saman pelintekijän (myöhempi) peli.

 

[Charun]

@Lare ja @hsalonen Saman tekijän uusin kaksinpeli; Split Fiction on Steam

 

[Jumi]

Josef "Fuck the Oscars!!" Fares on pelimies viimisen päälle, ja olen pistäny merkille ettei se ole hyvesignaloinu ollenkaan, edes huippuvuosina kun "jokainen" tuntui hyppäävän irtopisteiden perässä siihen junaan. Libanonin-Ruotsalainen elokuvaohjaaja siirtyi peleihin.

2013	Brothers: A Tale of Two Sons	Director	Starbreeze Studios
2018	A Way Out	Director	Hazelight Studios
2021	It Takes Two	Director	Hazelight Studios
2025	Split Fiction	Director	Hazelight Studios

​

Ohjasi myös Kopps (2003) mistä tämä gif on:

Spoileri: gif

 

[hsalonen]

Kiitos pojat, nyt meni wishlistille tuo Split Fiction. Threadin parasta antia, kun saa tietää, mitä pelejä kannattaisi seuraavaksi hankkia

Myös Brothers on pelattu ja ostin sen Remaken, joka on alkuperäisestä poiketen kaksinpeli. Sitä kaksinpeliversiota en ole pelannut, mutta Brothers oli oikein hieno, tunnelmallinen tarinavetoinen peli. 8/10, kun se välillä bugitti. Muuten saisi 9/10.

 

[Nathorr]

The Last of Us Part I (PC)

Tuppaan käymään omaa backlogiani säntillisesti läpi ja siten olen usein myöhässä hypestä, jota pelien julkaisu saa aikaan. Viime vuosina kaverini ovat yrittäneet saada mut pelaamaan 3 peliä, joista varmasti pitäisin. Kaksi ensimmäistä olivat Alan Wake 2 sekä Cyberpunk 2077, joista molemmat ovat varmasti omassa top-10:ssäni. Viimeinen peli, josta he ovat vouhkanneet jo vuosikymmenen, on The Last of Us. PC:lle tämä tuli vasta pari vuotta sitten, eli melkeinhän tässä ollaan aallonharjalla.

Tämä pleikkarin parhaimpiin kuuluva peli on kolmannesta persoonasta kuvattu ja vahvasti tarinavetoinen toimintaseikkailu, jossa seurataan miehen ja teini-ikäisen tytön matkaa läpi zombie-pandemian kurittamaa Amerikkaa. Sinänsä asetelma on tuttu monista leffoista ja tv-sarjoista, mutta pelinä tämä on ollut uraa uurtava.

Pelattavuus ei ole niin kankeaa kuin vaikka RDR2:ssa, mutta jäädään kauas Horizon-pelisarjan sulavuudesta. Se on tietysti ymmärrettävää, onhan kyseessä tavallinen mies ja tyttö. Pelissä on perinteisiä, eli aika kevyitä, selviytymiskauhuelementtejä, ja ainakaan normaalilla vaikeustasolla juuri koskaan ei ollut pulaa ammuksista tai muista tarvikkeista, kunhan vaan jaksoi nuohota paikkoja läpi. Pelimaailma on melko suoraviivainen ja sitä kautta myös hallittava, että nurkat jaksaa kurkata. Välillä hiippailu onnistuu, mutta usein joudutaan turvautumaan tuliaseisiin.

Graafisesti tämä PC-versio on mielestäni riipaisevan kaunis. Kaupungit ovat tuhoutuneet, luonto ja zombiet ottaneet vallan. Peli antaa aikaa ihailla maisemia ja niitä pysähtyy mielellään pällistelemään. En tiedä, miltä tämä on PS3:lla näyttänyt, mutta käsittääkseni tämä on jo ihan remake, siinä missä PS4:lle aikanaan saatiin remasteroitu versio alkuperäisestä. Vaikka alustana olikin PC, striimasin tämän Apolloa ja Artemista käyttäen OLED-telkkarille, joka oli hyvä valinta.

Siinä missä pelilliset elementit hiippailuineen, taisteluineen ja kevyine puzzleineen alkavat olla jo vähän vanhentuneita, tarina on kyllä tosi jees. Ei ehkä edes se varsinainen draaman kaari, vaan hahmojen kehittyminen, dynamiikka ja itselleen uskollisena pysyminen. Tätä auttaa myös upeasti luotu maailma. Olin lopussa vähän huolissaan, että lässähtääkö tämä sittenkin, mutta mielestäni viimeinen kohtaus pelasti kaiken.

Tälle on muuten DLC:kin, josta en ainakaan itse ollut aiemmin kuullut. Left Behind -nimeä kantava parin tunnin paketti avaa lisää tilannetta, joka on johtanut itse pelin pääjuoneen, sekä käy läpi erään kohdan pääpelistä, joka siinä ohitettiin. DLC ei sinänsä ole välttämätön, mutta oli kyllä kiva lopputekstienkin jälkeen palata tähän maailmaan.

Tosi hyvä peli, 5/5, vaikka ikä alkaakin vähän näkyä.

 

[Tiihokatti]

Clair Obscur: Expedition 33

GOTY 2025 itselle jos mitään muuta tajunnanräjäyttävää ei tule tänä vuonna.

Taistelumekaniikat ovat käytännössä paras iteraatio vuoropohjaisesta roolipelistä mitä tullut ikinä pelattua. Hyökkäyksissä sekä puolustuksissa käytetään QTE tyylistä mekaniikkaa millä parannetaan iskujen voimaa ja vähennetään vastaan otettua vahinkoa, täysin saman tyyppinen mekanismi on läsnä esimerkiksi Sea of Stars pelissä mutta Clair Obscur on hionut mekaniikan lähelle täydellisyyttä. Wanhat muistaa myös Final Fantasy kasin gunblade R1 iskut.
Voit suojautua vastustajien iskuilta joko oikein ajoitetulla dodgella (helppo), oikein ajoitetulla parrylla (vaikea mutta onnistuessa tekee vastaiskun), shield skilleillä, tai ihan vaan perinteisellä DEF statsit tappiin + parannus itemit/skillit. Itse en saanut tehtyä parry/dodge kuin ehkä puoleen vastustajien iskuista mutta se oli tarpeeksi kun osasi käyttää muita pelimekanismeja hyödyksi (stun/weak point/jne.).

Tarina on oikein hyvä, alussa voi rivien välistä lukea että koko expedition on osittain propagandaa ("soitellen sotaan") mille ei oikeasti ole suuria odotuksia onnistua ja korkeintaan seuraava expedition voisi ehkä onnistua tehtävässään (kertaa 100). Päähenkilökin on aika kyyninen asian suhteen tästä syystä, hokien "for those who come after" mantraa.
Visuaalinen ilme on pelillä aivan helvetin hyvä, välillä tulee hetkiä että pitää jäädä hetkeksi katsomaan maisemaa kun et heti tajua että se ei olekkaan cutscene.
Soundtrack on myös silkkaa timanttia, OST löytyy Spotifystä ja sillä on kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja.

Expedition 60 on paras expedition.
Arvosana 60/5.

Trepang2

On kuin pelaisi wanhaa kunnon F.E.A.R.:ia. Tarina ei ole kummoinen mutta shootterina todella hyvää kamaa.
Jos vuoden 2005 FEAR kuuluu lempipeleihisi niin tämä on todellakin kokeilemisen arvoinen. Ääninäyttelijä kaartista löytyy shitposting mestari Gianni Matragrano.
Arvosana F.E.A.R./5