Joo, tarkkana tottakai pitää olla lukiessa kaikenlaisia kommentteja ja arvosteluja netistä (ja tottakai jostain muualtakin kuin vain netistä lukiessa), mutta niiden sivuuttaminen pelkästään sillä, että "valmistajat haluavat viestiä, että...." on aika hepposella pohjalla, etenkin jos kuitenkaan ei edes tiedä onko siellä taustalla jotain valmistajien lobbausta vai ei... Useimmiten ne kuitenkin ovat ihan rehellisiä mielipiteitä, kuten yhtä usein ovat myös ne vastakkaisetkin mielipiteet. Myös niiden toisenlaisten mielipiteiden kanssa pitää tottakai olla tarkkana.
Netissä on tosi paljon myös tosi hyvää tietoa. Valitettavasti se vaatii vain itseltä aika vahvaa asiantuntemusta erotella jyvät akanoista, joten aloitteleva hifisti on pulassa. Mielipiteen oleminen "rehellinen" on toki hyvä alku, mutta ei riittävä, koska kuuleminen on subjektiivinen tapahtuma. Kuulija on siis oikeasti voinut kokea ne erot, joista hän puhuun ("totta"), mutta syy noille koetuille eroille ei usein oikeasti olekaan laitteiden todellinen ero äänessä, vaan tieto siitä, että kuunnellaan eri laitteita + olettamus siitä, kumman "pitäisi" soida paremmin ja millä tavalla. Nämä seikat sitten muokkaavat sitä, miten kuultu ääni koetaan. Tämä on myös se syy, miksi erot tuntuvat "katoavan" sokkokuuntelussa.
Tottakai hifibisneksessä, siinä missä kaikessa muussakin bisneksessä, myydään pitkälti mielikuvia, mutta ei se tarkoita sitä, että kaikki on pelkkää mielikuvaa, tai käärmeöljyä.
Ei toki. Kyllähän nyt joku Genelecin hinnakas studiomonitori tuottaa huomattavasti tarkempaa ja puhtaampaa ääntä kuin jokin halpa "linnunpönttö" resonansseineen ja edullisine kaiutinelementteineen. Suuri määrä eroista on todellisia ja joissain tapauksissa jopa valtavia (todella helposti todettavissa mittauksin ja sokkokuunteluin). Kääntöpuolella on sitten se käärmeöljyosasto, joka on puhdasta mielikuvateollisuutta.
Itse en ole vuosikymmeniin arvottanut laitteita vain sen perusteella, kumman tai minkä laitteen tuottama ääni miellyttää minua eniten. Toki silläkin on joku painoarvo laitteita kotikäyttöön ostettaessa, mutta ammattikäytössä (jossa äänisignaalia usein vielä prosessoidaan niin paljon, että minimaalisen pienetkin erot alkavat helposti muuttua isoiksi), tulee kuunneltua laitteita myös mm. sen kautta, että toiset laitteet eivät vain toista tiettyjä äänien pienimpiä yksityiskohtia. Esim. klassisessa musiikissa jotkut hiljaisemmat instumentit jäävät joskus sen ison massan keskeltä kuulumatta - tai etenkin elokuvia kuunnellessa. Leffoissahan se ääniraita on usein pakattu täyteen erilaisia suurempia ja myös paljon pienempiä yksityiskohtia.
Lähtökohtaisesti kuitenkin se, että äänet kuuluvat äänitteissä pitäisi olla miksaajan tehtävä. Esim. Klassisessa musiikissa on aika tyypillistä, että hiljaisempien instrumenttien kuuleminen voi olla haasteellista. Kyse ei ole niinkään omista audiolaitteista, vaan orkesterin soiton tasapainosta ja siitä, miten orkesteri on mikitetty ja miten äänitys on miksattu. Siihen päälle sitten vielä se, mihin ominaisuuksiin äänessä kuulija kiinnittää huomionsa tietyllä hetkellä.
Tämä onkin ollut suuri yllätys esim. monille sellaisille, jotka ovat olleet todella vahvasti sitä mieltä, että eihän niillä erilaisilla audiokaapeleilla nyt mitään isoa eroa voi olla. Ei välttämättä suurta, mutta helposti se silti on korvin kuultavissa, kunhan joku ensin kertoo, että huomasitko, että se ja se ei kuulunut, vaikka niillä toisilla kaapeleilla kuuluikin. Harva amatöörihän niitä(kään) helposti todettavia yksityiskohtia osaa havaita ennnen kuin heille kerrotaan, että huomasithan mitä äsken tapahtui. Se reaktio on yleensä sitten sellainen kutakuinkin: "Häh... oho!!!"
No (tietämättömiä) ihmisiä voi manipuloida kuulemaan milloin mitäkin, jos pitää saada käärmeöljyä kaupaksi. Sitten jos on esim. opiskellut korkeakoulussa sitä, miten sähköinen signaali kulkee jossain kaapelissa niin ymmärtää, miten älyttömiä nämä väitteet ovat. Tottakai kaapeli voi huonontaa ääntä, esim. jos on liian pieni ja pitkä kaapeli kaiuttimille ja nämä huononnukset on aika helppoa matemaattisesti laskea, mutta jos esim. kaiutinkaapelin impedanssi on riittävän vähäinen, niin mitä ihmettä joku toinen "parempi" kaapeli voisi tehdä taikoakseen signaalista jotain uutta esiin? Tästä syystä esim. studioissa käytetään kaapelivedoissa suhteellisen edullista perustavaraa, koska studioissa työskentelevät (tarkkakorvaiset) ammattilaiset tietävät, että se riiittää ja rahat kannattaa satsata ihan muualle kuten akustointiin, äänieristykseen jne.
Mutta kuten jo edellä olen todennut, minä en jaksa joistain CD-toistimista ja DAC:eista lähteä väittelemään, vaan sen sijaan jokainen asiasta kiinnostunut voi itsenäisesti tutustua esim. mainioon Hifiharrastajat ry:n nettijulkaisuun, jossa tuunaillaan Cambridge Audion 840C CD-soitinta vähän paremmaksi ja samalla tutustutaan aika laajasti sen sisuskaluihin ja siihen, miten sitä voi vielä entisestäänkin parantaa. Kyseessähän on CD-soitin, joka markkinoille tultuaan herätti ihmettelyä siitä, miten CA voi myydä sitä niin edullisesti siihen nähden, miten hyvä soitin se oli. Eikä se kuitenkaan mikään budjettisoitin todellakaan ollut. Hinta oli jo reilut 15 vuotta sitten jossain puolentoista tuhannen euron tienoilla. Jokainen, joka jaksaa tutustua asiaan, voi siinä sitten samalla pohdiskella, että jos niinkin hyvästä ja kalliista CD-soittimesta löytyy niinkin paljon komponentteja, joita vaihtamalla sen soittimen saa vielä entistäkin paremmaksi, niin minkähänlaisia ja -tasoisia komponentteja sitten käytetäänkään niissä laitteissa, jotka maksavat nykyhinnoillakin karvan vajaat puolitoista tuhatta euroa vähemmän. Jos kiinnostusta löytyy, niin se on myös ihan kiinnostava katsaus CD-soittimen (ja myös DAC:in) sisukalujen sielunelämään. Ja kyllä siellä moneen kertaan siitä jitteristäkin mainitaan, etenkin lopussa myös siitä, miten se sitten vaikutti kuultuun ääneen.
https://artikkelit.hifiharrastajat.org/Cambridge_Audio_840C_mods.pdf
Mukavasta harrastuksestahan tuollainen tuunaus käy, mutta toinen juttu on sitten paraneeko sointi sokkotestissä vai kuulostaako ääni paremmalta vain siksi, että tietää tuunanneensa laitetta? Jittereitä sun muita juttuja voi toki saada paremmaksi komponetteja vaihtamalla, mutta onko sillä mitään väliä, jos lähtöarvotkin olivat kertaluokkia kuulokynnyksen alapuolella?
Vilkaisin juttua vain nopeasti. En ala lueskelemaan jokaista artikkelia, jonka joku linkkaa koska sitten en ehtisi elämässäni mitään muuta tehdäkään. Tällaisia artikkeleita on tullut vuosien varrella luettua kasapäin muutenkin, eikä tässäkään artikkelissa pitäisi olla mitään itselleni uutta. Samaa hifistien puuhastelua, jossa laitteet ovat musiikkia tärkeämpää.
Onko esim. 130 ps jitter kenenkään kuultavissa?
Ethan Winer on kirjoittanut:
I think the most important revelation is that even 10 times more jitter than is usual for inexpensive audio devices is innocuous and doesn’t harm the music. The usual scapegoats “fullness and width” are clearly not affected by the addition of jitter noise. Even with the jitter at 10µs, which is huge and limits the signal-to-noise ratio (SNR) to only 35dB, you can appreciate the power of the masking effect. Unlike tape hiss and vinyl record crackles and pops, jitter noise is present only when the music plays. So, it’s always masked by the music and never audible between songs. Then, why do so many people believe that bass response and imaging are affected by jitter?
Placebo-vaikutuksesta puhuminen (vaikka tottakai se monien ihmisten kohdalla varmasti totta onkin) on aika helppo ja halpa tapa ohittaa ohankolautuksella se, että toiset voivat kuulla paljon tarkemmin kuin esim. itse ja pelkkä mittaustuloksiin tuijottaminenkin on vain yksi pieni ja osin harhaanjohtavakin osa hifilaitteiden arvottamista.
Helppoa enkä, koska oletuksilla ja odotuksilla on suuri vaikutus siihen, miten koemme kuulemamme äänen, eli mistään olankolautuksesta ei ole kysymys. Tottakai maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on minua tarkempi kuulo (esim. minua puolet nuoremmat, jotka kuulevat jopa 20 kHz asti toisin kuin minä 55-vuoden iässä), mutta eivät he mitään yliluonnollisia kykyjä omaa. Mittaustuloksissa on se hyvä puoli, että niihin voi yleensä luottaa objektiivisina, mutta kääntöpuolella on sitten se, että pitää osata arvioida, mitä mittaustulokset merkitsevät ihmiskuulon kannalta.
Hifiharrastajien sivuilta löytyy muuten myös jo 10 vuotta jatkunut keskustelu ja pohdiskelu siitä, mikseivät jo useita kymmeniä vuosia sitten vakiintuneet, mutta yhä sitkeästi käytössä olevat mittaukset tunnu korreloivan aistittava äänenlaadun kanssa.
Audiomittaukset eivät mittaa samalla tavalla kuin ihmiskuulo kuulee. Ihmiskuulo on tyypillisesti paljon monimutkaisempi kuin mitä audiomittaukset. Asiantuntemuksen kautta audiomittauksista voi kuitenkin aika pitkälle päätellä, mitä ne vaikuttavat kuuloaistimuksiin. Sokkotestit ovat sitten luotettava keino selvittää, mitä oikeasti kuullaan ja mitä ei. Erityisesti, jos äänenlaadun arviot liittyvät ei-sokkona tehtyyn placo-efektin värittämään kuunteluun, niin korrelaation mittausten kanssa voi olla todella heikko (jonkin hi-end vehkeen mittaustulokset voivat olla hanurista, mutta ääni on kuuntelijoiden mielestä taivaallinen koska hinta-lapussa on iso luku ja ehkä suuri särö yksinkertaisesti muokkaa äänestä miellyttävämmän?)
Omanlaistaan placeboahan sekin on, jos on jo etukäteen päättänyt vaikkapa, että joitain asioita kukaan ei voi kuulla. Sen vuoksi itse olen ottanut käyttöön sen metodin, että en eri laitteita vertailtaessa kuuntele pelkästään sitä mitä kuulen, vaan myös sitä mitä en kuule. Se on melko avartava tapa, jos vain jaksaa keskittyä riittävästi molempiin.
Itse tarkastelen sekä mittaustuloksia, normaalia kuuntelua että sokkokuuntelua. Nämä antavat 3 eri perspektiiviä asiaan, joista voi sitten päätellä, miten asioiden pitää olla. Nuorempana sitä oli kiinnostuneempi siitä, että pienimmätkin yksityiskohdat kuullaan jne. mutta iän myötä sitä on tajunnut, että moinen ei ehkä edes ole niin tärkeää. Musiikin tehtävä on parantaa elämänlaatuani. Jopa huonolaatuisilla laitteilla kuunneltuna omasta mielestä tosi hyvä musiikki voi olla todella nautittavaa kun taas maailman parhailla laitteilla kuunneltuna paskamusiikki on paskaa. Nykyään kiinnitän todella paljon huomiota siihen, miten musiikki on miksattu. Esim. 70-luvun musiikki on tyypillisesti laadukasta esim. sointukiertojen suhteen, mutta äänityksen/miksauksen laatu voi olla karmea varsinkin 70-luvun alkupuolella. 80-luvulla studiotekniikka on vähän parantunut, mutta musiikki on usein "tyhmempää" siinä mielessä, ettei musiikissa viljellä jänniä sointuja niin paljon. Pointtini on se, että siinä, kuinka paljon saan irti kuuntelemastani musiikista, vain pieni osa on laitteideni laadusta kiinni. No, riippuu vähän musiikista toki. Klassinen musiikki kaipaa hyviä laitteita enemmän kuin joku 60-luvun lopun psykedeelinen sunshine pop (esim. Sagittarius - Present Tense).
Sehän on toki ihan julmetun totta, että jonkun CD-soittimen, -transportin tai DAC:in osuus hifilaitteistossa on hyvin hyvin pieni.
Ja siksi rahansa kannattaa sijoittaa sinne, missä vaikutus äänenlaatuun on suurempi.
Huonosta tallenteesta ei leivota loistavaa, vaikka käytössä olisi minkähintainen DAC tahansa, eikä maailman paraskaan CD-soitin saa huonoja kauttimia laulamaan ihania sulosointuja.
No ei tosiaan. Huonoista kaiuttimista voi kuitenkin repiä kaiken irti testailemalla, millä sijoituksella ne soivat parhaiten, eikä maksa mitään ellei ajalle ja vaivalle anna hintaa.
Mutta hifissä onkin aina kyse kokonaisuudesta, eli koko signaaliketjun laadusta.
Tottakai, mutta ketjun osilla on erisuuruinen vaikutus äänenlaatuun. Esim. kaapeleiden, vahvistimien ja D/A-muuntimien mahdollinen vaikutus on täysin mitätön verrattuna kaiuttimien ja niiden sijoituksen vaikutukseen.
Ja sekin on ihan tunnustettu tosiasia, että mitä kalliimpiin laitteisiin mennään, sen vähemmän ne tuovat lisäarvoa kuunteluun. Jos vaihtaa esim. viiden tuhannen euron kaiuttimet, tai vahvistimen 50 000€ maksaviin, niin ei sillä saa kymmenen kertaa parempaa ääntä.
10 kertaa kalliimpi kaiutin voi aivan hyvin olla äänenlaadultaan jopa huonompi! Voi esim. olla että se ei sovi säteilykuvioltaan tiettyyn akustiseen tilaan yhtä hyvin kuin jokin halvempi kaiutin. Todella halpoja kaiuttimia on hanka saada soimaan tosi hyvin ja kaiuttimiin tyypillisesti kannattaa satsata rahaa jonkin verran, mutta kalliimpien kaiuttimien kohdalla hinta-lappu ei aina ole kovin tarkka indikaattori äänenlaadusta.
Jos kuuntelutilan olosuhteet ovat kunnossa, niin kyllähän se äänentoisto todennäköisesti jos jonkin verran paranee, mutta väärässä huoneessa se voi sitten aina mennä jopa huonompaankin suuntaan. Mutta vaihtamalla kahden kympin kaiuttimet kahden tonnin kaiuttimiin saa melko varmasti pahuksen paljon paremmat kaiuttimet, joskaan tuskin silloinkaan sata kertaa parempia (no, eihän sellaista tietysti voi konkreettisesti edes mitatakaan). Kokonaisuus ratkaisee. Osa sitä kokonaisuutta on tietysti myös lompakko. Ja CD-levyjä kuunnellessa myös se CD-toistin (että pysytään nyt edes jotenkin topikin puitteissa).
Joo, varmasti pitäisi 2000 euron kaiuttimien soida paremmin kuin 20 euron pönttöjen. Toisaalta 500 euron ja 2000 euron kaiuttimien välinen ero voi olla yllättävän pieni.
www.kruunuradio.fi
)
Eri laitteet ovat toki eri hintaisia, mutta tuskin yhdenkään valmistajan laitteissa hinta nousee sen vuoksi, että niistä otetaan komponentteja pois.
Joo, siitähän se vääntö helposti lähtee, kun joillain ihmisillä on aina pakonomainen tarve tulla kertomaan, mitä muut ihmiset eivät voi kuulla. Täällä netissähän se tietysti on todella helppo jonkun puhtaasti dataorientoituneen henkilön tulla kertomaan, mikä on mittaustuloksista tulkitun perusteella mahdollista havaita ja mikä ei, mutta menisivät välillä edes johonkin raskasta hifiä myyvään liikkeeseen julistamaan sitä absoluuttista totuuttaan. Siellä asiasta syntyisi varmasti innostunutta keskustelua. 