Tiet, talot, vesiputket. Suomi rapistuu hälyttävää vauhtia. Sen näkee omin silmin, kun vain hyppää autoon.
www.hs.fi
Maksumuurin takana oleva artikkeli siitä, miten Suomi hajoaa käsiin. Artikkelissa käsitellään tiestön huonoa kuntoa ja jatkuvasti kasvavaa korjausvelkaa sekä kiinteistöjen korjausvelkaa ja väärissä paikoissa olevia vääränlaisia kiinteistöjä.
Kun Silomäki aloitti uransa 42 vuotta sitten, Suomen tiet olivat hyvässä kunnossa.
Jonkun rekkakuskin kommentti aiheeseen. Itse olen myös kuullut aikalaisten monesti todenneen, että noin 90-luvulle asti "Tvh:n/Tvl:n" tiet olivat aina paremmassa kunnossa kuin yksityistiet. Nykyään näen itsekin tilanteen olevan toisinpäin. Yksityistiet on pääsääntöisesti viimeisen päälle hoidettu ja valtion teiden kunto on jotain surkean ja ei minkään välillä.
Artikkelin mukaan noin kuudesosa Suomen teistä (11 000 km) on luokiteltu huonokuntoisiksi. Artikkelissa ei ole kerrottu asteikkoa huonokuntoisuudelle, mutta koska määrä on prosentuaalisesti noin pieni, olettaisin että huonokuntoinen tie tarkoittaa käytännössä loppuunajettua tietä, jossa joutuu ajamaan hiljaa, jottei hajota autoa.
Artikkelissa Etelä-Pohjanmaan Elykeskus kertoo, että heidän laskelmiensa mukaan heidän alueella huonokuntoisten teiden määrä lisääntyy joka vuosi noin 400 kilometrillä, ellei korjauksia saa tehtyä.
Nykyinen hallitus osoitti tienpitoon lisärahaa kolmelle vuodelle. Viimeiset 120 miljoonan euron korjausvelkarahat maksetaan ensi vuonna. Sen jälkeen pitäisi pärjätä 310 miljoonalla eurolla vuodessa, kun Väyläviraston mukaan 500 miljoonaa olisi minimi, jolla tiet pysyisivät edes nykyisessä kunnossaan.
Valtion sote-järjestöavustuksia jakava STEA teki laillisuustarkastuksen kymenlaaksolaiselle yhdistykselle, joka on toiminut vuosikymmeniä. Sitten STEA päätti ajaa avustukset alas.
yle.fi
Tänä vuonna on muutamaankin otteeseen käsitelty medioissa sitä, kuinka valtio jakaa mottipäisesti avustuksia kaiken maailman höpöhöpöyhdistyksille seuraamatta yhtään, mihin nämä saamansa rahat oikein käyttävät.
Helsingin kaupungilta kerrotaan, että yhdistyksestä ei ole vastattu enää kaupungin yhteydenottopyyntöihin. Kaupungin mukaan kyseessä on erittäin harvinainen tilanne.
www.iltalehti.fi
IS:n selvityksen mukaan Mieli ry:n lisäksi myös kolme muuta järjestöä on antanut yksityiselle ravintolayhtiölle yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.
www.is.fi
Varmasti joukossa on asiallisiakin yhdistyksiä, mutta tuosta viime vuonna myönnetystä 386 millistä saisi todennäköisesti aika paljon vähentää, kun kävisi avustuslistan läpi ja poistaisi tuet erinäisiltä maailmanhalausjärjestöiltä. Nuo rahat voisi sitten siirtää tienpitoon.
Maanteiden lisäksi Suomessa rapistuvat junaradat. Korjausvelkaa radoilla on jo 1,6 miljardin euron edestä.
Ja samaan aikaan hallitus yrittää ajaa länsiratahanketta kuin käärmettä pyssyyn ja kuten on uutisoitu, tuostakin on tulossa vain rantarata 2, eli aiotaan toteuttaa rata yksiraiteisena, vaikka juuri tuo yksiraiteisuus on se ongelma, jonka takia rantaradan korvaajaksi alunperin lähdettiin elsa-rataa joskus 70-luvulla suunnittelemaan. Täytyy toivoa, että tuo hanke kaatuu osakaskuntien valtuustoissa.
Sanotaan, että Suomen kansallisomaisuus on rakennuksissa. Niiden arvoksi on laskettu yhteensä 540 miljardia euroa.
Julkiset rakennukset, kuten koulut ja sairaalat, ovat Suomessa suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä niihin on investoitu merkittävästi 15 viime vuoden aikana. Keuruullakin on uudehko koulukampus.
Toimittaja ilmeisesti todennut, että muutama suuri sairaala, muutama virastotalo ja koulukampus on yhtä kuin kansallisomaisuus. On tosi, että varsinkin suurimpien kaupunkien sairaaloihin on panostettu, johtuen siitä että valtaosa niistä on rakennettu 60-70-luvulla ja yleensä jotain paskoja tasakattoviritelmiä täynnä asbestia, niin niitä on pakkokin korjata tai korvata uusilla rakennuksilla. Nykyrakentamisessa tosin mennään ojasta allikkoon. Aivan liian tekniset rakenneratkaisut, liiallinen ja liian monimutkainen talotekniikka yhdistettynä hinta edellä toimivaan rakennusalaan aiheuttaa sen, että eivät nämä uudet rakennukset kestä sitäkään vertaa mitä vanhat. Tiedän tämän siitä, että olen itse sellaisessa porukassa, joka korjaa näitä mottipäisiä urakoitsijalle mahdollisimman halpoja mutta tilaajalle kalliilla tehtyjä uudisrakennusratkaisuja.
Ongelma on myös siinä, että valtio hassaa välillä rahaa kohteisiin, joita ei oikeasti tarvitsisi peruskorjata. Hyvänä esimerkkinä vuonna 91 valmistunut presidentin virka-asunto, joka peruskorjataan jo nyt alle 35 vuoden päästä ja korjauksen hinta-arvio on aivan alaleuaton
Mäntyniemen remontti maksaa suunnilleen saman verran kuin sen rakentaminen aikoinaan.
yle.fi
Kärjistäen voisi kysyä, että miten "yksi perhe" voi saada alle 35 vuodessa rakennuksen niin kelvottomaan kuntoon, että se joudutaan peruskorjaamaan täysin?
Sen sijaan korjausvelka on kasvanut yksityisellä puolella etenkin tuotanto- ja toimitiloissa sekä pientaloissa. Oma lukunsa ovat milleniaaleille perinnöksi jäävät syrjäiset kesähuvilat ja mummonmökit.
Ongelma on nykyihmisen asenteessa, jossa talouslaskelmissa ei huomioida rakennuksen purkamisesta aiheutuvia kuluja vaan edelleen lasketaan sen varaan, että rakennus on ikuinen tai että purkukuntoisen rakennuksen tilalle mahdollisesti rakennettavan uudisrakennuksen arvonnousu kuittaa purkukustannukset.
Syrjäisiä kesähuviloita ja mummonmökkejä en näe ongelmallisiksi. Jos ne ovat puurakenteisia, niin kyllä luonto lopuksi korjaa rakennuksen aiheuttaman tilapäisen vaurion ympäristöön. Toki kestää siinä aikaa, mutta lopulta luonto ottaa aina omansa takaisin. Muistan omien vanhempien harmitelleen aikoinaan, kun heidän vanhempansa ja isovanhempansa olivat sen verran nuukia, että vain talousrakennukseen tehtiin tiilikatto ja sivurakennuksiin vain verraten lyhytikäinen huopakatto joita sitten vanhemmiten piti korjailla. Itsekin noita nuorena poikana korjailin. Loppupeleissä on kuitenkin tullut todettua että oli sittenkin parempi niin. Rakennukset kestivät sen mitä pitikin ja nyt kun niitä ei enää tarvita, ne maatuvat helpommin huopakaton käyttöiän tullessa täyteen.
Oma lukunsa sopassa on sitten erinäiset museohörhöt, jotka mielivaltaisesti voivat päättää että rakennusta, jolle ei ole käyttöä, joka sijaitsee nykyään aivan väärässä paikassa ja jota kukaan ei halua ostaa ei saa purkaa, kuten Keuruulla kohta kymmenen vuotta tyhjänä ollut Juurikkaniemen sairaala
Sairaanhoitopiiri yritti myydä sairaalaa, mutta kiinnostusta ei ollut. Sen jälkeen se olisi halunnut purkaa sen. Keski-Suomen ely-keskus ja maakuntamuseo kuitenkin lähtivät siitä, että maakuntakaavassa arvokkaaksi merkitty rakennus säilytetään.
Näillä museohihhuleilla on muutenkin välillä aivan mottipäisiä ideoita. Eräskin kotiseutuyhdistys omistaa vanhan 1800-luvun lopulta olevan myllyn, jossa oli lautakatto, joka oli uusimisen tarpeessa. Kotiseutuyhdistys erehtyi kysymään asiasta maakuntamuseolta, joka lähti vaatimaan että katto pitäisi edelleen uusia lautakatoksi, joka olisi maksanut huomattavasti enemmän kuin peltikatto. Tuossa toki kotiseutuyhdistys teki viisaasti niin, että ei jatkanut minkäänlaista keskustelua museon kanssa, vaan uusi katon peltikatoksi, eikä asiasta kuulemma sen koommin oli mistään soraääniä kuulunut.
”Museoviranomaisilla ei tunnu olevan käsitystä, missä Suomen taloudellinen kehitys menee ja mitkä ovat voimavarat pitää yllä näitä kohteita”, sanoo Keuruun kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä.
Esimerkkinä hän mainitsee vanhan elokuvateatterin, joka ehti rapistua tyhjillään parikymmentä vuotta ”elyn ja museon jarrutuksen vuoksi”.
”Pitäisi käydä kansallista keskustelua siitä, että suomalaiset eivät lisäänny ja Suomi ajetaan nyt alas.”
Suomen alasajaminen on turhan jyrkkä lausunto. Ennemmin pitäisi puhua yhteiskunnan skaalaamisesta vähenevään väestöön ja ylipäänsä siitä, että politiikka, valtiovalta ja byrokratia kykenisivät muuttumaan muun yhteiskunnan mukana. Nyt tuntuu että poliitikot ovat asettautuneet siilipuolustukseen ja kieltäytyvät härkäpäisesti muuttamasta päämääriään. He elävät edelleen utopiassa, jossa väestö ja talous kasvavat rajattomasti.
Kaikkea rapistumista ei edes huomaa, sillä osa siitä tapahtuu maan alla.
Vesijohtojen kunnolle paras indikaattori on putkirikkojen määrä. Niitä taas tapahtuu suhteellisesti paljon Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n alueella.
Odotettavissa on, että putkirikot yleistyvät entisestään. HSY:n toimitusjohtajan Tommi Fredin mukaan vesijohtoja ei saneerata samaan tahtiin kuin ne vanhenevat, ja siksi infrastruktuurin kunto heikkenee. Tällä hetkellä korjausvelka on noin 300 miljoonaa euroa.
Siinä vaiheessa kun paska osuu tuulettimeen vesijohtoverkoston on peli menetetty. Kun edes maanpäällisiä rakenteita ei pystytä pitämään kunnossa, niin miten maanalaisten rakenteiden kunnossapito onnistuisi?
fundu.fi
/img-s3.ilcdn.fi/7d04f77b43f5a572401d5ff14e94445f8950b68a0058e8ed4c7354a87a97edc7.jpg)
