Itse taas olisin ihan mielelläni vaan koti-isänä lasten kanssa, enkä muutenkaan tekisi elämässäni sekuntiakaan töitä, ellei olisi kohtuullisen elämäntason vuoksi yksinkertaisesti vaan ihan pakko.
Tässäkin on toki vähän se, että lapset on yksilöitä ja myös se, mihin lapset on oppineet (lapsen ikä toki vaikuttaa myös todella paljon). Joku puhui "ohjelmatoimistona" olemisesta, mutta siihenkin hommaan joutuu lähinnä, jos on mennyt lapset totuttaman siihen, että heti kun mennään mankumaan vanhemmille että on "tylsää", saa palkinnoksi täyden viihdepalvelun.
Itse taas olen ihan tietoisesti opettanut ja totuttanut omia lapsia (6 ja 4 vee) siihen, että minä nimenomaan
en ole mikään ohjelmatoimisto, vaan välillä he saavat ihan itse keksiä itselleen tekemistä. Talo on täynnä leluja, kirjoja ja muuta puuhaa ja uloskin pääsee koska tahansa. Tottakai tehdään paljon asioita paljon myös yhdessä, mutta itse pidän hyvin arvokkaana opettaa lapsia sietämään myös "tylsyyttä", koska se kehittää mielikuvitusta ja pakottaa lapset tulemaan toimeen itsensä kanssa. Aika monilla aikuisillakin tuntuu olevan tämän kanssa vaikeuksia.
Kyllähän lapset edelleen tulevat välillä mankumaan viihdepalveluita, mutta kun olen johdonmukaisesti tätä nyt useamman vuoden tehnyt ja usein vielä etukäteen sanoittanut lapsille, että "nyt on sitten x aikayksikköä omaa vapaata leikkiaikaa". Homma toimii tosin hyvin ja pystyn ihan hyvin keskellä päivääkin puuhailemaan tunnin tjs. omia juttujani, ihan vaikka vaan pelaamaan jos ei mitään akuutimpaakaan ole työlistalla. Sitten puuhaillaan tunti-pari taas yhdessä juttuja, sitten taas mahdollisesti hetki omiamme. Kaikki viihtyy erinomaisesti ja tämän takia en pidäkään lasten kanssa olemista juuri yhtään kuormittavana, varsinkin jos ollaan ihan vaan kolmistaan.
Vaimo taas kokee lasten kanssa kolmistaan olon ihan älyttömän kuormittavana, koska on ensinnäkin opettanut lapset siihen, että hän on se kellon ympäri palveleva viihdepalvelukeskus ja siihen päälle tietysti imee vielä somesta ja muilta mammoilta vaikutteita siitä, kuinka koko ajan lasten kanssa pitäisi pyrkiä jotenkin 100% optimaalisen älyllisesti ja fyysisesti kehittävään toimintaa ja muutenkin lähtee helposti hampaat irveessä "suorittamaan" vanhemmuutta. Sinne leikkipuistoonhan vittu lähdetään, vaikka tulisi kaikilta itku

. Toisaalta hän ei vaan oikein mahda itselleen mitään, suorittajaluonne kun on, eikä ole vielä somestakaan onnistunut vieroittatumaan, vaikka itsekin tiedostaa että ei se hänelle hyvää tee...