Tekkiläisten vauva/lapsikeskustelut

[Formica]

Tällaiset vaikeat aiheet ovat mielenkiintoisia ja näistä sikiää yleensä moniulotteisia keskusteluja, jotka usein valitettavasti ovat aika tunnesävytteisiä.

Mikään ei tuo elämään niin paljon iloa ja onnea kuin omat lapset. Noin niinkuin yleisesti, toki henkilökohtaiset kokemukset voivat vaihdella.

 

[mojo2]

Kyllähän se kun vuosikaudet nouset 10 kertaa yössä ylös, koetat hoitaa työt&päiväkodit samalla. Vapaa-aika alkaa monesti siinä 20.30 jälkeen illalla kunnes 5 jälkeen joku lapsista herättää koko huushollin. Kun sille kolmannelle lapselle nousee kuume kahden muun lapsen influenssaepidemian jälkeen, niin kyllähän siinä yön pimeinä tunteita monestikin kyseenalaistaa niitä elämänvalintoja, että olisko sitä mielummin vaikka Balilla rantatuolissa.

Sitten kasaat itsesi ja menet antamaan lapsille ne hyvänyönpusut tai saat heiltä "rakas isi"-toivotukset niin aika tunteeton ja munaton perseenreikä sitä pitäis olla, että todellisuudessa lähtis lapsille tekemään jotain tai pohtimaan heidän pois antamistaan / katumistaan.

Jep, mitä enemmän laittaa peliin, sitä enemmän siitä saa. Ja pienestäkin asiasta saa uskomattoman paljon iloa. Tottakai välillä miettii väsyneenä mitä olisi elämä kun olisi pelkkää vapaa-aikaa ja rahaa yli tarpeiden. Mutta tuli sitä sitäkin kokeiltua ja aika tyhjää ja itseään toistavaa se oli äkkiä, vaikka oli nuori ja tapahtumaa riitti.

 

[perato]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

 

[mojo2]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Tuosta syömisestä en kyllä muista mitä on kukin saanut parhaiten alas, kyllähän sitä on joskus sipsiä syötetty kolmevuotiaalle kun ei muuten mikään maistu. Mutta tuosta töllön katsomisesta, meillä monesti vaihtoehto ollut että esim. kuumeessa oleva lapsi ei ymmärrä levätä vaan juoksee, leikkii, riehuu itsensä pahempaan kuntoon niin tuo tv ja sohva minusta ihan hyvä vaihtoehto. Se on lepoaikaa kuitenkin kipeälle. En harmittelisi tuota.

E: Muumi hedelmäpatukoita söi eräs kerran pari päivää kun muu ei mennyt. Sai edes jotain alas vaikka hedelmäsokeria täynnä onkin.

 

[No Future]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Meillä oli tollanen episodi ennen joulua, vajaa 2 vuotiaan kanssa. Eipä siinä oikein mitään voinut, ruoka ei maistunut kotona eikä päiväkodissa kunnes parin viikon jälkeen, aattoaamuna, äidin tekemä riisipuuro upposi täysin uutena ruokakokemuksena kuin Jutille musta baari-illan jälkeen. Sitä sit syötiin aamuin illoin, ja siinä sivussa kaikki muukin alkoi taas maistumaan. Ainoa lohdutus minkä tohon voi sanoa on, että kyllä se lapsi sitten syö kun on nälkä, eikä se syömättömyyteen kuihdu vaikka vanhempia toki turhauttaakin.

 

[No Future]

Kyllä kai kaikkia vanhempia voi välillä "kaduttaa" lapsen hankkiminen. Eihän se helppoa ollut kun 0-3 vuotiaana heräsi 10 kertaa joka ikinen yö eikä saanut itse nukuttua vuosiin juuri ollenkaan ja välillä oli mielessä että ehkä elämä olisi helpompaa ilman. Tuosta valvomisesta jäi itselleni pysyväksi (tai ainakin nyt 3 vuotta ollut) se, että herään aina viimeistään klo 5, mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen. Ei ole mitään ikäviä aamuherätyksiä herätyskelloon enää koskaan.

Mutta kaikenkaikkiaan ainakin näin 6v kokemuksella on niin paljon plussan puolella homma että en hetkeäkään vaihtaisi pois. Kyllä oma lapsi tuo heittämällä elämän parhaat kokemukset mitä ei millään rahalla tai muullakaan pystyisi mitenkään korvaamaan tai pääsemään edes etäisesti lähelle.

”Vituttavat” tai yllättävät asiat mitkä lapset on tuonut omaan elämään verrattuna aikamiespojan poikamiesvuosiin:

-töihin menee huonoimmillaankin paljon mieluummin kuin aiemmin, eikä sikasaikuttaminen ole edes etäinen vaihtoehto

-ajankäytön tehostuminen, kun tunteja todellakin on vain 24 vuorokaudessa. Ja aamu tulee aina samoine rutiineineen sekä lapsitouhuineen.

-lapsettomien tuttujen kitinä arkipäiväisistä vastoinkäymisistä tuntuu täysin yhdentekevältä ininältä.

-huomaa että ihminen venyy vaikka mihin, esim valvomisen suhteen, kun ei ole vaihtoehtoja. Samoin oma pinna ja sen loputtomuus.

-elämässä on paljon enemmän todellista rutiinia ja suunnitelmallisuutta, mutta toisaalta mikään arvaamaton käännekään ei saa pilattua päivää tai suistettua junaa raiteiltaan.

-hetkessä elämistä ja niissä oikeasti läsnäolemista, sen sijaan että roikkuisi esim somessa tai haaveilisi vain loputtomia ”sitku…” juttuja. Samoin omalle laiskottelulle on aika paljon vaikeampi keksiä tekosyitä.

 

[PornReindeer]

Puolitoista tuntia siitä kun postaa lapsen poisantamisesta niin päikystä soitetaan "lapsi kipeänä, tule hakemaan kotiin"

 

[Nomber]

^yllä olevaan keskusteluun lisätäkseni oman panoksen.

Spoileri

Kukaan ei pakota hankkimaan kahta tai kolmea lasta. Yhden lapsen arki on oikeasti aika kohtuullisen selvitettävissä ja rahallinen kulutus ei ole niin iso, että se merkittävästi ainakaan alkuun mitään vaikuttaisi. Ymmärrän kyllä, että kolmen lapsen arki on raskasta jne. mutta jostain syystä tää keskustelu on aina vähän polarisoitunut moneen lapseen vs ei lapsia ollenkaan ja sit lapset jää hankkimatta ku kuunnellaan sitä 9-11 vuotta kestänyttä taaperovaiheen kuvailua. Vaikka jokainen lapsi on yksilö, niin tod. näk. niitä hyviä unia alkaa samaan jo siinä 1v kohilla aika paljon alle ja muutki jutut on selvitettävissä sen takia, että 2 aikuista hoitaa yhtä lasta helposti vaihtelemalla vähän vuoroa ja rasitusta(hoida sinä, minä meen tekemään omia juttuja ja vaihetaan tunnin päästä). Yhen lapsen kanssa kotityöt sujuu siinä arjen ohella ja pukemiset, liikkumiset yms. suht helppoa kun ei ole ku se yks vahdittavissa. Kasvatuskin helpompaa siinä mielessä, että ei oo taloudessa kaksia sääntöjä(toinen saa, toinen ei koska eri iät).

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi. Vauvavaihe oli sinällään helppo, että oli opiskelujen puolesta vauvanhoito tuttua niin ei tullu mitenkään järkytyksenä ja joten kuten saatiin sumplittua nuo vähäiset yöunetkin siinä alussa. Ei kyl muistikuvia juuri ollenkaan siitä ekalta 3kk ku palas töihin. Myöskin ihan mahtavaa oli olla koko viime talvi kotona lapsen kanssa, hyödynnettiin jaetut päivät täysmääräsesti ja pistettiin keskeltä puoliksi.

Toki sitä välillä jossittelee, että olispa enemmän vapaa-aikaa ja sit miettii hetken ihan tosissaan, et oikeestikko sitä muka haluais kattoa mielummin leffoja ku olla tän lapsen kanssa niin ei, eihän se lopulta niin mene. Ainoa mitä ehkä jää kaipaamaan on liikunta, joka helposti aina elämässä jäänyt pois kun sille ei ole löytynyt aikaa. Toki vanhemmalla iällä tuli lapsi ite hankittua niin voi sanoa, että on tullut ikänsä vapaa-aikaa vietettyä niin ei se kaipuu ole enää sille niin kova. Vuorotyö ja lyhyempi työaika toki mahdollistaa edelleen itselle aika paljon vapaata.

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. Aiemmin syönyt jos ei paljoa niin aina hyvällä innolla(edelleen kyl pilttipainotteisesti) ja ruokahalulla, nyt vattataudin jälkeen yhen lusikan jälkeen toteaa että ei kiitos ja työntää pois. Pyytää kyllä kaikkea ruokaa koko ajan(leipää, juustoa, gurttia, mandariinia yms.) mut jos jotain lyö tarjolle niin lähinnä leikitään ja mikää ei eksy suuhun. Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle. Sanotaanko, että puolet siitä määrästä saa alas suoraan syöttämällä mitä ennen meni ja seki loppu alkaa yökkäyttään ja itkun kanssa aina syödään ja lusikkaa väistellään urakalla. Vattataudista n. viikko lapsen osalta. Ymmärtää kyllä sinällään, että ei maistu ton taudin jälkeen kun sen itsekin sairastin, mutta jotain pitäs tarjota ja saada alas. Maitoa juo mut sitäki vähemmän. Ei siis enää ole varsinaisesti sairas mitenkään. Päikyssäkin totesivat, että ruoka eksyy poskiin mutta ei sitä kautta eteenpäin. 2v neuvola onneksi tulossa, mutta vähän hirvittä et viittiikö tätä katella sinne asti jos ei ala pikkuhiljaa korjautumaan.

Harmittaa kyl muutenkin, et tän episodin myötä lapsi sai kyl ruutuaikaa aivan järkysti kun kumpikaan ei jaksanut hoitaa eikä lapsi jaksanut juuri mitää tehdäkään. Ei oo muuten kattonut tähän mennessä oikeastaa mitää muuta ku jotain avara luontoa 5min kerrallaa, nii nyt sit 30min sessioita pikkukakkosta pitkin päivää.

Antaa jotain aina jos pyytää, mutta jos ei sitten syö niin sitten ei. Kyllä se vaan niin menee ettei kukaan ole koskaan kuollut nälkään täysi lautasellinen ruokaa nenän edessä ja kovin vaikea kuvitella että niin tapahtuisi nytkään. Kaikki kyllä syö sitten kun oikeasti on riittävän nälkä. Sanoisin että ihan turhaa stressata syömättömyydestä.

 

[perato]

Antaa jotain aina jos pyytää, mutta jos ei sitten syö niin sitten ei. Kyllä se vaan niin menee ettei kukaan ole koskaan kuollut nälkään täysi lautasellinen ruokaa nenän edessä ja kovin vaikea kuvitella että niin tapahtuisi nytkään. Kaikki kyllä syö sitten kun oikeasti on riittävän nälkä. Sanoisin että ihan turhaa stressata syömättömyydestä.

Syömishäiriöisiä ku hoitaa työkseen nii ei pidä paikkaansa. Toki eihän kukaan varsinaisesti nälkään kuole vaan liitännäisiin oireisiin. Lasten osalta muutenki vähän eri ku kehitys voi häiriintyä jos ruuat jää vajaiksi. Ei sitä painoa ja kehitystä turhaan seurata neuvolassa.

 

[No Future]

Syömishäiriöisiä ku hoitaa työkseen nii ei pidä paikkaansa. Toki eihän kukaan varsinaisesti nälkään kuole vaan liitännäisiin oireisiin. Lasten osalta muutenki vähän eri ku kehitys voi häiriintyä jos ruuat jää vajaiksi. Ei sitä painoa ja kehitystä turhaan seurata neuvolassa.

Tässä oli nyt kyse kaksivuotiaan vatsataudista, ei mistään syömishäiriöstä.

Tärkeintä omasta mielestäni tossa tilanteessa olisi, että aikuiset eivät ahdistuisi, hermostuisi tai yrittäisi väkisin pakottaa lasta syömään. Muuten se syömishäiriökin kai voisi olla lähempänä

 

[Nomber]

Tässä oli nyt kyse kaksivuotiaan vatsataudista, ei mistään syömishäiriöstä.

Tärkeintä omasta mielestäni tossa tilanteessa olisi, että aikuiset eivät ahdistuisi, hermostuisi tai yrittäisi väkisin pakottaa lasta syömään. Muuten se syömishäiriökin kai voisi olla lähempänä

No tämä. En toki tiedä mistä joku syömishäiriö johtuu, mutta se lienee joku korvien välissä oleva ongelma? Tuskin 2 vuotiaalla nyt on ajatuksen juoksu ihan siinä pisteessä vielä että ymmärtäisi kehittää itselleen syömishäiriötä?

Oman kokemuksen mukaan muutenkin lapset syövät todella vähän (tai ainakin näyttää siltä kun vertaa omaan annokseen, toki pienellä lapsella mahakin on todella pieni niin eihän sinne nyt paljoa sovi) ja vaihtelevasti.

 

[perato]

Nuo on ihan nolla postauksia "elä ainakaan ahistu tai hermostu tai suutu, voi mennä vaan pahemmaks". Noita voi laukoa joka ongelmaan koko iotekissä eikä ne edesauta ikinä kenenkään ongelmanratkontaa. Tuolla on kokonainen ongelmat alue jossa voi käyä joka topikissa kokeilemassa kuinka paljon se tuo lisäarvoa.

 

[No Future]

Nuo on ihan nolla postauksia "elä ainakaan ahistu tai hermostu tai suutu, voi mennä vaan pahemmaks". Noita voi laukoa joka ongelmaan koko iotekissä eikä ne edesauta ikinä kenenkään ongelmanratkontaa. Tuolla on kokonainen ongelmat alue jossa voi käyä joka topikissa kokeilemassa kuinka paljon se tuo lisäarvoa.

Sä tuut (pienten taaperoiden) vanhemmille selittämään syömishäiriöistä ja lasten kuihtumisesta, kun arjen ongelma on se että taapero ei syö heti vatsataudin jälkeen kunnolla. Toi on todella yleistä, ihan normaalia näin 2 oman lapsen vanhempana, eikä sillä ole mitään tekemistä syömishäiriöiden kanssa tai ylipäätään ole lääketieteellisen väliintulon paikka niin kauan kuin lapsi a) juo edes kohtuullisesti nestettä ja b) on edes jossain määrin reipas oma itsensä.

 

[ojisama]

On kyl ollut ihan mahtavaa aikaa ekat kaks vuotta. Odotin jotain pahempaa siinä mielessä, että omat ajatukset on siellä leikki-iän ja kouluiän vaiheissa. Olenkin yllättäen tykännyt varsinki tästä taaperovaiheesta hirveästi.

Toi oli spoilerissa, mutta poimin nyt alustukseksi, kun kai tämä ihan aiheen alle menee. Vauva/taaperoaika oli hämmästyttävän hienoa. Lapsen selkä täynnä kakkaa nyt ehkä nousee ehkä epähehkeäksi kokemukseksi, mutta aika lyhyt vaihe oli missä tuossa onnistui jotenkin. Noin muuten, lähes joka ikinen päivä (teki mieli jättää lähes pois, mutta ei varmaan absoluuttisesti totta) sai havaita jotain uutta, kehittymistä ja oppimista. Uskomatonta.

 

[Abe]

Katselin tuossa tilastoja, että yleisesti länsimaissa ilmeisesti noin 8-13% vanhemmista katuu lasten hankintaa.
Onko tiedossa tapauksia joissa vanhempia lapsia on vapaaehtoisesti annettu pois, onko se ylipäätään mahdollista? Vastasyntyneitä tiedän annetun adoptoitavaksi, mutta mitä tapahtuu jos et halua elättää esim 14-vuotiasta lastasi? Onko huoltajuudesta luopuminen mahdollista, ellei sijoituspaikkaa ole tiedossa?

Ihmettelisin miten joku jaksaisi elättää lapsen 14-vuotiaaksi asti ja sitten vaan päättäisi ettei halua enää jatkaa? Tuo oli tietysti pelkkä esimerkki, mutta teinit voivat olla toki rasittavia mutta kuitenkin aika itsenäisiä jo. Eiköhän tuossa kohtaa muutaman vuoden jaksaisi sinnitellä. Jos joku hankkii lapsia ja katuu sitä niin se on vähän oma moka, vaikka sitä ei ehkä etukäteen tiedä mitä se pitää sisältään niin pitää ottaa vastuu omista päätöksistä. Luulisin että nykyaikana on paljon enemmän niitä jotka haluaisivat lapsia mutta eivät syystä tai toisesta eivät saa (biologiset syyt tai elämäntilanne). Eikö tuohon ratkaisun miettiminen olisi paljon hyödyllisempää?

 

[Nomber]

Nuo on ihan nolla postauksia "elä ainakaan ahistu tai hermostu tai suutu, voi mennä vaan pahemmaks". Noita voi laukoa joka ongelmaan koko iotekissä eikä ne edesauta ikinä kenenkään ongelmanratkontaa. Tuolla on kokonainen ongelmat alue jossa voi käyä joka topikissa kokeilemassa kuinka paljon se tuo lisäarvoa.

Maailmassa ei liene vielä ikinä ollut yhtään 2 vuotiasta joka ei ajoittain söisi todella huonosti. Tuo on siis vähintäänkin normaalia. Eihän nyt kenelläkään ihmisellä ole kaikki päivät samanlaisia niin että ruoka aina maistuisi. Ja kai nyt vatsataudin jälkeen olo on sellainen ettei tee mieli syödä. En minä ainakaan syö juuri mitään moneen päivään tuollaisen jälkeen koska kaikki ruoka lähinnä kuvottaa. Saahan sitä toki stressata mistä haluaa, mutta joku ajoittainen huonosti syöminen nyt vaan on perus elämää eikä minkäänlainen poikkeustilanne.

 

[PornReindeer]

Oman kokemuksen mukaan muutenkin lapset syövät todella vähän (tai ainakin näyttää siltä kun vertaa omaan annokseen, toki pienellä lapsella mahakin on todella pieni niin eihän sinne nyt paljoa sovi) ja vaihtelevasti.

Tuntuu että tuo oma nelivuotias tyttö vetää isompia annoksia kuin minä ja olen kuitenkin satakiloinen läski

No ei sentään kokoaikaa, vaihtelevuutta on ja hyvin huomaa "hyvän" ruuan vaikutuksen. Kaksi haarukallista ja "vatsa on täynnä" versus kaksi lautasellista
Sitä en kyllä ymmärrä miten parin tunnin päästä menee taas banaani ja kolme leipää tms., mutta kai tuota energiaa palaa vaikka ei ole teinipoika...

Olen kyllä yrittänyt olla "väkisin" syöttämättä ja tuputtamatta lautanen aina tyhjäksi -mantraa, mutta tuollaisen parin haarukallisen jälkeen jos ei meinaa maistua niin sormilla näyttäen viisi haarukallista tms. yleensä toimii että syö edes jotain. Itse on niin indoktrinoitu siihen ettei lautaselle saa jättää mitään ja lisää ottaminen on hyve "ettei mene ruoka hukkaan" niin katsotaan millaisen syöjän saa kasvatettua...

 

[Nomber]

Tuntuu että tuo oma nelivuotias tyttö vetää isompia annoksia kuin minä ja olen kuitenkin satakiloinen läski

No ei sentään kokoaikaa, vaihtelevuutta on ja hyvin huomaa "hyvän" ruuan vaikutuksen. Kaksi haarukallista ja "vatsa on täynnä" versus kaksi lautasellista
Sitä en kyllä ymmärrä miten parin tunnin päästä menee taas banaani ja kolme leipää tms., mutta kai tuota energiaa palaa vaikka ei ole teinipoika...

Olen kyllä yrittänyt olla "väkisin" syöttämättä ja tuputtamatta lautanen aina tyhjäksi -mantraa, mutta tuollaisen parin haarukallisen jälkeen jos ei meinaa maistua niin sormilla näyttäen viisi haarukallista tms. yleensä toimii että syö edes jotain. Itse on niin indoktrinoitu siihen ettei lautaselle saa jättää mitään ja lisää ottaminen on hyve "ettei mene ruoka hukkaan" niin katsotaan millaisen syöjän saa kasvatettua...

Itse en kyllä pakota syömään jos ei ole itse ottanut. Syö mitä syö, mutta samalla aina kerron että seuraava ruoka on sitten kun on ja välissä ei syödä mitään. Kyllä tuossa sitten oppii että nälkä tulee jos ei syö kun on ruoka-aika.

En myöskään tykkää heittää ruokaa roskiin joten itse syön sitten useimmiten ylijääneet ja alunperin otan itselleni vähemmän niin jaksaa syödä ne ylijääneet eikä mene mitään roskiin.

Mutta tosiaan vaihtelevaa on. Joskus syö enemmän kuin minä ja joskus haarukallisen.

 

[zaneislandd]

Tuntuu että tuo oma nelivuotias tyttö vetää isompia annoksia kuin minä ja olen kuitenkin satakiloinen läski

No ei sentään kokoaikaa, vaihtelevuutta on ja hyvin huomaa "hyvän" ruuan vaikutuksen. Kaksi haarukallista ja "vatsa on täynnä" versus kaksi lautasellista
Sitä en kyllä ymmärrä miten parin tunnin päästä menee taas banaani ja kolme leipää tms., mutta kai tuota energiaa palaa vaikka ei ole teinipoika...

Olen kyllä yrittänyt olla "väkisin" syöttämättä ja tuputtamatta lautanen aina tyhjäksi -mantraa, mutta tuollaisen parin haarukallisen jälkeen jos ei meinaa maistua niin sormilla näyttäen viisi haarukallista tms. yleensä toimii että syö edes jotain. Itse on niin indoktrinoitu siihen ettei lautaselle saa jättää mitään ja lisää ottaminen on hyve "ettei mene ruoka hukkaan" niin katsotaan millaisen syöjän saa kasvatettua...

Lapset kuluttaa paljon enemmän erergiaa per painokilo. 20kg lapsi jopa 1800kcal päivässä:

Energian tarve

Energiantarve vaihtelee suuresti yksilöstä ja iästä toiseen, joten siksi energiantarvetta on vaikea arvioida.

verneri.net

Kai tää selittyy lasten yleisaktiivisuudella ja kasvamisella. Siinä missä aikuinen lähinnä laiskottelee maksimit niin lapsi saattais vetää 20000 askelta päivään, joka päivä. Siks lapsille ei jotkut pari pipariakaan kerry vyötärölle kovin herkästi. Eli antaa syödä kaikki vaa mitä sisään menee ja tarkkailee ettei näkyvää läskiä ala muodostumaan.

 

[Rami_666]

Muillekkin vaipparallista kärsiville hyvä tarjous, ainakin prismoissa, varmaan smarketit myös:

 

[jase]

Muillekkin vaipparallista kärsiville hyvä tarjous, ainakin prismoissa, varmaan smarketit myös:

Onko kaikki pampperssit hajusteellisia? Ihan järkyttävä katku niissä parissa paketissa mitä on käsiin eksyny.

 

[Huimeli]

Onko kaikki pampperssit hajusteellisia? Ihan järkyttävä katku niissä parissa paketissa mitä on käsiin eksyny.

Nää ei ollut niin pahoja mitä aiemmat pamperssit. Eilen kävin kolme pakettia ja sama kokemus itselläkin ollut aiemmin pamperseista. Nämä on kyllä tosi ohkaisia, mutta jos se ei haittaa niin hyvän oloisia.

 

[Rami_666]

Lähtökohtaisesti kusi ja paska ei taida kovin hyvältä dunkata, vaan kieltämättä noissa pamperseissa on aiemman lapsen kohdalla ollut etenkin käytettynä sellainen tietty haju mitä muista ei löydy, ei kyllä käyttöä ole estänyt.

 

[Smugu]

@No Future Laittoi hyvän listan yllättävistä asioista mitä lapsi/lapset on tuonut mukana arkeen. Pystyn kyllä samaistumaan aika hyvin jokaiseen kohtaan. Alla kuitenkin myös omia ajatuksia.

Tosiaan työstä ja työpaikasta on tullut lapsen myötä sellainen ”lepokoti”, mihin mennään lataamaan akkuja viikonlopun jälkeen. Eli asetelma on ennen lapsia -ajasta kääntynyt päälaelleen. Ennen lapsia kun työnteko ärsytti ja odotti aina viikonloppua. Eikä sillä, että en haluaisi lapsen kanssa olla, mutta on se todella paljon rankempaa verrattuna työntekoon.

Lisäksi etäpäivistä kun lapsi on päiväkodissa on tullut itselleni ihan lomatasoinen kokemus mistä yritän ottaa kaiken ilon irti. Eli kahvi keittymään, aamu-tv päälle, hidas aamupala mukavassa asennossa sohvalla, läppäri vieressä.

Ja mitä tulee tuohon tehokkuuteen liittyen vaikka omiin harrastuksiin, niin se on tosiaan kasvanut. Illalla kun sitä oikeasti omaa aikaa on 1-2h, niin sen osaa nykyään käyttää tosi tehokkaasti. Joskus jopa päivän aikana tekee jo muistiinpanoja valmiiksi ja todella selvät sävelet itselleen mitä tekee missäkin järjestyksessä että saa mahdollisimman paljon irti tästä illan ”omasta tunnista”.

 

[Duumi]

Mä en sitten ollenkaan kykene ymmärtämään tota "mennään töihin lepäämään" -mentaliteettia. Olin reilu puoli vuotta vanhempainvapaalla ja ensimmäiset asiat mitä töissä sanottiin oli et "eiks oo kiva tulla töihin lepäämään?" Ei??? Oisin niin paljo mieluummin lapsen kaa kotona tekemässä molemmille mieluisia juttuja, käymässä kerhoissa, muskarissa, perheliikunnassa ja muissa. Mietin vaan et minkälaiset kotiolot (tai työolot) muilla on, jos sen tosiaan joku näkee noin?

 

[zaneislandd]

Mä en sitten ollenkaan kykene ymmärtämään tota "mennään töihin lepäämään" -mentaliteettia. Olin reilu puoli vuotta vanhempainvapaalla ja ensimmäiset asiat mitä töissä sanottiin oli et "eiks oo kiva tulla töihin lepäämään?" Ei??? Oisin niin paljo mieluummin lapsen kaa kotona tekemässä molemmille mieluisia juttuja, käymässä kerhoissa, muskarissa, perheliikunnassa ja muissa. Mietin vaan et minkälaiset kotiolot (tai työolot) muilla on, jos sen tosiaan joku näkee noin?

Tasan samat ajatukset. Kyllä itse kuormitun töistä paljon enemmän kuin lapsiarjesta. Kokonaiskuormitusta toki kasvattaa roimasti, kun sitä aitoa hiljaista vapaa-aikaa ei käytännössä ole, eli on vain kuormittavampaa töissäoloa sekä vähemmän kuormittavaa lapsiarkea - mutta ei sitä 0 kuormittavaa ei-minkään-tekemistä.

Ja vaikka itekki teen toimistorotan hommia ja tätäkin viestiä kirjoitan työajalla, olisin silti ehdottomasti mielummin lapsen kanssa kotona ja kyllähän nyt viikonloppu on paljon rennompaa aikaa kuin arkipäivä.

Pakko kai olla, että työ on äärimmäisen vähän kuormittavaa lähes siellä lomailun tasolla tai sitten kuormittuu huomattavan paljon esim. sosiaalisesta kanssakäymisestä lapsen kanssa ja siten pääsee töihin lataamaa (=saa olla rauhassa).

 

[Raaka]

Antaa jotain aina jos pyytää, mutta jos ei sitten syö niin sitten ei. Kyllä se vaan niin menee ettei kukaan ole koskaan kuollut nälkään täysi lautasellinen ruokaa nenän edessä ja kovin vaikea kuvitella että niin tapahtuisi nytkään. Kaikki kyllä syö sitten kun oikeasti on riittävän nälkä. Sanoisin että ihan turhaa stressata syömättömyydestä.

Meillä ainakin näkyi muksun kanssa, että syömisen määrä vaihtelee. Välillä veti ruokaa sellaista tahtia ettei kerkeä kauhalla mättää lautaselle ja välillä taas tuntui, että elääkö tämä lapsi pelkällä pyhällä hengellä.

 

[Koigokoro]

Lapsella on vielä kaiken oppiminen kesken ja on ihan hyvä opetalla syömään ruoka-aikoina, sitä mitä on tarjolla ja oman nälän mukaan.

Meillä 3-vuotiaalta kyllä varmistetaan, että "etkö tosiaan syö, seuraava ruoka on iltapala/aamupala, jaksatko sinne asti?", mutta saa päättää itse. Ei se ole kauheaa, että oppii miltä nälkä tuntuu.

Jos menee ihan vihkoon päivällinen ja iltapala, niin voidaan sit joustaa ja syödä 2. iltapala tai yöllä leipä/smoothie, mutta tämä tapahtuu ehkä kerran per 3kk.

Sopivan annoksen ottamista itse voi harjoitella myös (otatko ison vai pienen annoksen? Otatko lisää?), mutta mitään loppuunsyömispakkoa ei kai nykyruokakasvatus enää pidä hyvänä ideana.

 

[Smugu]

Pakko kai olla, että työ on äärimmäisen vähän kuormittavaa lähes siellä lomailun tasolla tai sitten kuormittuu huomattavan paljon esim. sosiaalisesta kanssakäymisestä lapsen kanssa ja siten pääsee töihin lataamaa (=saa olla rauhassa).

Täytyy muistaa että ihmiset ovat hyvin erilaisia ja myös työt mitä teemme ovat kaikilla hyvin erilaisia. Täälläkin monet kirjoittajat tekevät töitä mistä saa rahaakin +60t€ vuodessa ja silloin monesti työkin saattaa olla tosi kuormittavaa. Mutta kyllä tuo oman kokemuksen mukaan aika yleistä kuitenkin on, että töissä pääsee helpommalla kuin kotona. Varmaan vaan jonkinlainen tabu tuokin, mikä sitten kuitataan töissä semmoisella vitsillä että ”töihin lepäämään, heh heh” ja oikeasti siinä on myös puoli totuutta mukana monessa tapauksessa.

 

[mojo2]

Täytyy myös muistaa että toisilla on vaikka neljä lasta ja toisilla yksi, ja jotkut tekee töitä esim. etänä kotona yksin rauhassa jne.

 

[Raaka]

Täytyy muistaa että ihmiset ovat hyvin erilaisia ja myös työt mitä teemme ovat kaikilla hyvin erilaisia. Täälläkin monet kirjoittajat tekevät töitä mistä saa rahaakin +60t€ vuodessa ja silloin monesti työkin saattaa olla tosi kuormittavaa. Mutta kyllä tuo oman kokemuksen mukaan aika yleistä kuitenkin on, että töissä pääsee helpommalla kuin kotona. Varmaan vaan jonkinlainen tabu tuokin, mikä sitten kuitataan töissä semmoisella vitsillä että ”töihin lepäämään, heh heh” ja oikeasti siinä on myös puoli totuutta mukana monessa tapauksessa.

Nimenomaan ihmiset ovat erilaisia ja onhan se töissä sinänsä helpompaa, kun joudut vaan "hoitamaan omat asiat".

Toki lapsen kanssa touhuaminen, niin se on myös vähän persoona kysymyskin. Jos on tottunut omaan aikaan ja itsenäisiin harrastuksiin, niin kyllähän se äkkiä saattaa kuormittaa olla ns. "ohjelmatoimisto" lapselle.

Onhan omassakin lähipiirissä muutamat isät. Toisella harrastuksena viinanjuonti ja autojen korjaus ja toisella pelkät tietokoneet. Niin oli näilläkin vähän opetteleminen, että mitä lapsen kanssa voi tehdä kahdestaan. Muuta kuin katsoa muumeja tabletilla.

Eli riippuu paljon myös omista mielenkiinnon kohteistakin mitenkä lapsen kanssa arki lähtee pyörimään. Monellekin tulee yllätyksenä, että mitenkä paljon loppujen lopuksi on kaikkea kerhotoimintaa yms missä päivät saa hyvinkin menemään jos kotona olo tylsistyttää.

 

[jase]

Tasan samat ajatukset. Kyllä itse kuormitun töistä paljon enemmän kuin lapsiarjesta. Kokonaiskuormitusta toki kasvattaa roimasti, kun sitä aitoa hiljaista vapaa-aikaa ei käytännössä ole, eli on vain kuormittavampaa töissäoloa sekä vähemmän kuormittavaa lapsiarkea - mutta ei sitä 0 kuormittavaa ei-minkään-tekemistä.

Ja vaikka itekki teen toimistorotan hommia ja tätäkin viestiä kirjoitan työajalla, olisin silti ehdottomasti mielummin lapsen kanssa kotona ja kyllähän nyt viikonloppu on paljon rennompaa aikaa kuin arkipäivä.

Pakko kai olla, että työ on äärimmäisen vähän kuormittavaa lähes siellä lomailun tasolla tai sitten kuormittuu huomattavan paljon esim. sosiaalisesta kanssakäymisestä lapsen kanssa ja siten pääsee töihin lataamaa (=saa olla rauhassa).

Hyvin yksilöllistä mikä kuormittaa ja mikä lataa. Itse kuulun näihin töissälataajiin, älykellon stressimetriikkakin sen vahvistaa. Ei se silti sitä tarkoita etten tykkäisi olla tai en viihtyisi lapsen kanssa, päin vastoin.

 

[Nomber]

Hyvin yksilöllistä mikä kuormittaa ja mikä lataa. Itse kuulun näihin töissälataajiin, älykellon stressimetriikkakin sen vahvistaa. Ei se silti sitä tarkoita etten tykkäisi olla tai en viihtyisi lapsen kanssa, päin vastoin.

Minulla sama, tulen toimistolle lepäämään. Työ on kuitenkin sellaista minkä osaan tehdä kun 20v samaa tehnyt, ei mitään yllätyksiä tai itselleni vaikeita asioita jne. Vaikka noin periaatteessa todella haastavaa kaikenkaikkiaan onkin. Lapsen kanssa todella kivaa olla, mutta itse olen kuitenkin aina ollut sellainen, että kaikista parhaiten viihdyn kokonaan yksin, joten pakko olla aina välillä sellaista aikaa että saan olla yksin.

 

[BongisKhan]

Itse taas olisin ihan mielelläni vaan koti-isänä lasten kanssa, enkä muutenkaan tekisi elämässäni sekuntiakaan töitä, ellei olisi kohtuullisen elämäntason vuoksi yksinkertaisesti vaan ihan pakko.

Tässäkin on toki vähän se, että lapset on yksilöitä ja myös se, mihin lapset on oppineet (lapsen ikä toki vaikuttaa myös todella paljon). Joku puhui "ohjelmatoimistona" olemisesta, mutta siihenkin hommaan joutuu lähinnä, jos on mennyt lapset totuttaman siihen, että heti kun mennään mankumaan vanhemmille että on "tylsää", saa palkinnoksi täyden viihdepalvelun.

Itse taas olen ihan tietoisesti opettanut ja totuttanut omia lapsia (6 ja 4 vee) siihen, että minä nimenomaan en ole mikään ohjelmatoimisto, vaan välillä he saavat ihan itse keksiä itselleen tekemistä. Talo on täynnä leluja, kirjoja ja muuta puuhaa ja uloskin pääsee koska tahansa. Tottakai tehdään paljon asioita paljon myös yhdessä, mutta itse pidän hyvin arvokkaana opettaa lapsia sietämään myös "tylsyyttä", koska se kehittää mielikuvitusta ja pakottaa lapset tulemaan toimeen itsensä kanssa. Aika monilla aikuisillakin tuntuu olevan tämän kanssa vaikeuksia.

Kyllähän lapset edelleen tulevat välillä mankumaan viihdepalveluita, mutta kun olen johdonmukaisesti tätä nyt useamman vuoden tehnyt ja usein vielä etukäteen sanoittanut lapsille, että "nyt on sitten x aikayksikköä omaa vapaata leikkiaikaa". Homma toimii tosin hyvin ja pystyn ihan hyvin keskellä päivääkin puuhailemaan tunnin tjs. omia juttujani, ihan vaikka vaan pelaamaan jos ei mitään akuutimpaakaan ole työlistalla. Sitten puuhaillaan tunti-pari taas yhdessä juttuja, sitten taas mahdollisesti hetki omiamme. Kaikki viihtyy erinomaisesti ja tämän takia en pidäkään lasten kanssa olemista juuri yhtään kuormittavana, varsinkin jos ollaan ihan vaan kolmistaan.

Vaimo taas kokee lasten kanssa kolmistaan olon ihan älyttömän kuormittavana, koska on ensinnäkin opettanut lapset siihen, että hän on se kellon ympäri palveleva viihdepalvelukeskus ja siihen päälle tietysti imee vielä somesta ja muilta mammoilta vaikutteita siitä, kuinka koko ajan lasten kanssa pitäisi pyrkiä jotenkin 100% optimaalisen älyllisesti ja fyysisesti kehittävään toimintaa ja muutenkin lähtee helposti hampaat irveessä "suorittamaan" vanhemmuutta. Sinne leikkipuistoonhan vittu lähdetään, vaikka tulisi kaikilta itku . Toisaalta hän ei vaan oikein mahda itselleen mitään, suorittajaluonne kun on, eikä ole vielä somestakaan onnistunut vieroittatumaan, vaikka itsekin tiedostaa että ei se hänelle hyvää tee...

 

[zaneislandd]

Minulla sama, tulen toimistolle lepäämään. Työ on kuitenkin sellaista minkä osaan tehdä kun 20v samaa tehnyt, ei mitään yllätyksiä tai itselleni vaikeita asioita jne. Vaikka noin periaatteessa todella haastavaa kaikenkaikkiaan onkin. Lapsen kanssa todella kivaa olla, mutta itse olen kuitenkin aina ollut sellainen, että kaikista parhaiten viihdyn kokonaan yksin, joten pakko olla aina välillä sellaista aikaa että saan olla yksin.

Ymmärrän tämänkin, itekki introvertti ja suht helposti kuormitun. Siksi ongelma onkin, että kotona on mun lisäks vaan 4 ihmistä kun taas töissä hirveä hulina ja kymmeniä ihmisiä. Itteäni palaverit kuormittaa myös kun en pysty olemaan vaan hiljaisesti taustajoukoissa ja niitäkin on varmaan 25h+ viikossa. Eli tuota täydellistä yksinoloa saa viikossa sen pari tuntia mancavessa joka onkin henkireikä.. Ehkä joskus sitten enemmän.

 

[Smugu]

Homma toimii tosin hyvin ja pystyn ihan hyvin keskellä päivääkin puuhailemaan tunnin tjs. omia juttujani, ihan vaikka vaan pelaamaan jos ei mitään akuutimpaakaan ole työlistalla. Sitten puuhaillaan tunti-pari taas yhdessä juttuja, sitten taas mahdollisesti hetki omiamme.

Tämä toimii varmasti jo tuollaisten isojen lasten kanssa, jos pohjatyö on tehty hyvin. Tuon ikäiset kun ymmärtävät jollain tasolla puhetta ja osaavat jo itsekin puhua. Mutta pienen riiviön kanssa ei kyllä ainakaan me olla saatu toimimaan. Jos jättää valvomatta niin se tylsyys ja luovuus kukkii kyllä ihan vääriin asioihin. Vedetään keittiön kaapeista tavarat tyhjäksi, avataan takan luukku ja sotketaan koko kämppä tuhkalla, kiivetään pöydälle ja hypätään sieltä pää edellä parketille ja list goes on..

Edit. Ja tässä taitaa noilla pienemmilläkin olla luonnekohtaisia eroja. Jossain vauvakerhoissa kun joidenkin muiden vanhempien elämä näyttää niin helvetin helpolta että ihan itkettää. Lapsi saattaa puoli tuntia putkeen vaan piirrellä jotain tai pyöritellä jotain yhtä lelua käsissä ja vanhemman rooliksi jää räplätä omaa puhelintansa. Samaan aikaan kun itse yritän 5sekuntia jutella jonkun toisen vanhemman kanssa ja sillä välin on jo joku tilanne päällä missä jotain on hajonnut tai vähintään yksi tai useampi lapsi itkee.

 

[BongisKhan]

Tämä toimii varmasti jo tuollaisten isojen lasten kanssa, jos pohjatyö on tehty hyvin. Tuon ikäiset kun ymmärtävät jollain tasolla puhetta ja osaavat jo itsekin puhua. Mutta pienen riiviön kanssa ei kyllä ainakaan me olla saatu toimimaan. Jos jättää valvomatta niin se tylsyys ja luovuus kukkii kyllä ihan vääriin asioihin. Vedetään keittiön kaapeista tavarat tyhjäksi, avataan takan luukku ja sotketaan koko kämppä tuhkalla, kiivetään pöydälle ja hypätään sieltä pää edellä parketille ja list goes on..

Joo, kuten sanoinkin niin lasten ikä vaikuttaa tietysti älyttömän paljon ja varmasti on paljon myös lapsia, joiden kanssa tuo ei vaan kertkaikkiaan onnistu, koska ovat joko niin helmoissa kiinni tai toisessa ääripäässä niin rämäpäisiä, ettei voi hetkeksikään jättää vahtimatta. Eihän sitä tietenkään samalla tavalla voi ihan täysin omiin juttuihin uppoutua jos lapset on hääräämässä omiaan, kun vähän pitää kuitenkin kuulostalla mitä tapahtuu. Enkä myöskään sano, etteikö lapset olisi sitä "tylsyyttään" välillä hölmöilyihinkin purkaneet, mutta olen kuitenkin siihenkin yrittänyt asennoitua niin, että otetaan nekin vaan elämyksinä ja oppimiskokemuksina. Kuitenkin itsellänikin monet lapsuuden kirkkaimmista muistoista liittyvät siihen, että oltiin "pahanteossa"...

Pienempien lasten kanssa on sitten toki asia erikseen. Toisaalta noin yleisellä tasolla olen tässä vähän herännyt siihen, että lapset ovat nyt yhdessä silmänräpäyksessä kasvaneet jo tuohon ikään ja se on vaan yksi silmänräpäys lisää ja lapset ovatkin jo niin isoja, etteivät halua nolojen vanhempien kanssa halua tehdä mitään muutenkaan... Joten parempi vaan yrittää nauttia siitä kun lapset ovat vielä pieniä.

 

[VinskiVanAnkenheim]

Mitää ajatuksia miten 2v lapsi saatais taas syömään vatsataudin jälkeen? Mitää herkkuja ei oo vielä alettu antamaan tässä iässä ja tuntuis hassulta alkaa nyt syöttää jotain jäätelöä sen takia, että jotain söis. ... Ruokamäärät todella pieniä jo muutenkin reilusti kasvukäyrän alapuolella himmailevalle lapselle.

Antakaa sille ihan mitä tahansa, mitä se syö. Aivan sama vaikka olisi karkkia, jäätelöä tai sipsejä, kunhan vain menee alas.

 

[VinskiVanAnkenheim]

Lapsella on vielä kaiken oppiminen kesken ja on ihan hyvä opetalla syömään ruoka-aikoina, sitä mitä on tarjolla ja oman nälän mukaan.

Meillä 3-vuotiaalta kyllä varmistetaan, että "etkö tosiaan syö, seuraava ruoka on iltapala/aamupala, jaksatko sinne asti?", mutta saa päättää itse. Ei se ole kauheaa, että oppii miltä nälkä tuntuu.

Tämä toimii tosi hyvin, jos lapsi on syönniltään normaali.

Sen sijaan jos lapsi on muutenkin huono syömään ja ollaan alle kasvukäyrän ja kaiken lisäksi jonkun taudin jälkeen paino menee vielä siitäkin alaspäin, niin en suosittele väkisten tiputtamaan ruokailuja välistä pelkän harjoittelun takia. Jotkut lapset ovat kummallisia, ne eivät syö ennen kuin meinaavat pyörtyä nälästä ja sitten ovat sen takia tietenkin koko päivän kiukkuisia. Jos lapsi on tällainen, ei kannata yrittää opettaa vielä niitä rutiineja, vaan suosiolla joustaa mahdollisuuksien mukaan.

Kerkiää niistä ruoka-ajoista vääntämään myöhemminkin.

 

[Sikatiiker]

Jep, mitä enemmän laittaa peliin, sitä enemmän siitä saa. Ja pienestäkin asiasta saa uskomattoman paljon iloa. Tottakai välillä miettii väsyneenä mitä olisi elämä kun olisi pelkkää vapaa-aikaa ja rahaa yli tarpeiden. Mutta tuli sitä sitäkin kokeiltua ja aika tyhjää ja itseään toistavaa se oli äkkiä, vaikka oli nuori ja tapahtumaa riitti.

Itellä kans iski sellainen elämänvaihe, että oli aika tyhjä olo enkä tiennyt millä sen täyttää. Kaikki vapaa-aika mikä jäi töistä yli meni johonkin tuskailuun että enkö oikeasti osaa muuta tehdä kuin pelata pleikkaria sinkkuna (olen enemmän parisuhdeihminen kuin irtosuhteiden tms).

Sitten kun omaan elämään tuli lopulta lapsi, se henkinen tyhjiö täyttyi samantien.

Ihmettelisin miten joku jaksaisi elättää lapsen 14-vuotiaaksi asti ja sitten vaan päättäisi ettei halua enää jatkaa? Tuo oli tietysti pelkkä esimerkki, mutta teinit voivat olla toki rasittavia mutta kuitenkin aika itsenäisiä jo. Eiköhän tuossa kohtaa muutaman vuoden jaksaisi sinnitellä. Jos joku hankkii lapsia ja katuu sitä niin se on vähän oma moka, vaikka sitä ei ehkä etukäteen tiedä mitä se pitää sisältään niin pitää ottaa vastuu omista päätöksistä. Luulisin että nykyaikana on paljon enemmän niitä jotka haluaisivat lapsia mutta eivät syystä tai toisesta eivät saa (biologiset syyt tai elämäntilanne). Eikö tuohon ratkaisun miettiminen olisi paljon hyödyllisempää?

Jos tollaisia ajatuksia on, luulen että ne menee aika herkästi sossujen kautta. Tiedän yhden tapauksen, jossa otettiin huostaan about ton ikäinen ja mitään ulospäin näkyviä merkittäviä ongelmia ei ollut. Ei oikein koskaan selvinnyt että mistä se johtui. Luulen että huostaanottoon päätyy melko helposti myös silloin jos kokee ettei lasta halua kotonaan kasvattaa, viranomaiset ei oikein katso hyvällä lasten heitteillejättöä tavalla tai toisella.

Itse en kyllä pakota syömään jos ei ole itse ottanut. Syö mitä syö, mutta samalla aina kerron että seuraava ruoka on sitten kun on ja välissä ei syödä mitään. Kyllä tuossa sitten oppii että nälkä tulee jos ei syö kun on ruoka-aika.

Sama metodi, nälkä tulee ennen pitkää ja se on paras mauste niin kuin sanotaan. Meillä on 2-luokkalaisella takana tosi pitkä nirsoilukausi joka on pitänyt sisällään nirsoilua koulussa ja nirsoilua kotona saman päivän aikana. Tuntuu että elää jollain yhdellä jogurttilautasellisella vuorokauden että heilahtaa. Nyt on joku kasvupyrähdys alkanut kun se syö ihan mitä vaan ruokaa ja joka kerta monta annosta.

En myöskään tykkää heittää ruokaa roskiin joten itse syön sitten useimmiten ylijääneet ja alunperin otan itselleni vähemmän niin jaksaa syödä ne ylijääneet eikä mene mitään roskiin.

Toi on hyvä periaate, eikös se ole yksi vanhemman perustehtävistä vedellä tähteet ellei sitten koiralle syötä

Mä en sitten ollenkaan kykene ymmärtämään tota "mennään töihin lepäämään" -mentaliteettia. Olin reilu puoli vuotta vanhempainvapaalla ja ensimmäiset asiat mitä töissä sanottiin oli et "eiks oo kiva tulla töihin lepäämään?" Ei??? Oisin niin paljo mieluummin lapsen kaa kotona tekemässä molemmille mieluisia juttuja, käymässä kerhoissa, muskarissa, perheliikunnassa ja muissa. Mietin vaan et minkälaiset kotiolot (tai työolot) muilla on, jos sen tosiaan joku näkee noin?

Isyysvapaat vietin 2017 ja 2019, molemmilla kerroilla karvan vajaa kuukausi. Olisin todellakin mieluummin jatkanut kotona lapsen kanssa, mutta muistaakseni isyyslomaa sai silloin vain tuon verran.

Nyt kun muksut on pian kaikki kouluiässä, etätyöt kotona hiljaisuudessa, omalla rytmillä syödessä, juodessa, vessassa käydessä jne on kyllä aika lokoisaa verrattuna niihin aamu- ja iltahärdelleihin. Ehkä sitä lasten kasvatusta on jo niin monta vuotta takana että siihen on jo vähän väsynyt että koko ajan saa olla tekemässä jotain. Vauvan/taaperon kanssa olisin voinut olla vaikka vuoden kotona jos olisi annettu, oli se niin hienoa aikaa.

 

[VinskiVanAnkenheim]

Itse taas olen ihan tietoisesti opettanut ja totuttanut omia lapsia (6 ja 4 vee) siihen, että minä nimenomaan en ole mikään ohjelmatoimisto, vaan välillä he saavat ihan itse keksiä itselleen tekemistä. Talo on täynnä leluja, kirjoja ja muuta puuhaa ja uloskin pääsee koska tahansa.

Tuo on helppoa jos on lapset joiden kanssa se on helppoa.

Meillä kun lapset olivat 4 ja 6-vuotiaita, niitä piti koko ajan vahtia ja ohjata. Jos ne vaikka laittoi kahdestaan ulos, niin viimeistään 10 minuutin kuluttua heiluivat nyrkit eli ilman valvontaa mistään ei tullut yhtään mitään. Pjat kesälomalla trampoliinille ja itse patiolle rötväämään, että näkee sekä kuulee kaiken koko ajan, jotta voi *heti* reagoida sitten jos ja kun asiat menevät pieleen.

 

[VinskiVanAnkenheim]

Mutta pienen riiviön kanssa ei kyllä ainakaan me olla saatu toimimaan. Jos jättää valvomatta niin se tylsyys ja luovuus kukkii kyllä ihan vääriin asioihin. Vedetään keittiön kaapeista tavarat tyhjäksi, avataan takan luukku ja sotketaan koko kämppä tuhkalla, kiivetään pöydälle ja hypätään sieltä pää edellä parketille ja list goes on..

Se on just näin ja jos omat lapset ovat helppohoitoisia, niin sitä kuinka paljon jotkut vaativat vahtimista, voi olla hyvin vaikea ymmärtää. Hyvä että ehtii vessassa käydä.

 

[BongisKhan]

Tuo on helppoa jos on lapset joiden kanssa se on helppoa.

Meillä kun lapset olivat 4 ja 6-vuotiaita, niitä piti koko ajan vahtia ja ohjata. Jos ne vaikka laittoi kahdestaan ulos, niin viimeistään 10 minuutin kuluttua heiluivat nyrkit eli ilman valvontaa mistään ei tullut yhtään mitään. Pjat kesälomalla trampoliinille ja itse patiolle rötväämään, että näkee sekä kuulee kaiken koko ajan, jotta voi *heti* reagoida sitten jos ja kun asiat menevät pieleen.

Mielestäni kyllä korostin heti alkuun, että tämä riippuu tietysti hirveän paljon lasten iästä ja luonteesta. Mutta sen verran kuitenkin laitan vastaan, että kyllä nuo meidänkin tenavat tappelee keskenään ja välillä muutenkin sekoilee. Toisaalta tässä olen soveltanut samaa "suunnitellun epähuomion" taktiikkaa, eli EN ryntää heti ensimmäisenä väliin selvittelemään heidän riitojaan, vaan annan heidän harjoitella konfliktienhallintaa ensin ihan keskenään. Silloinkin kun toinen tai molemmat tulevat valittamaan sitä kuinka toinen on ihan tyhmä kun se teki x y ja z, käännytän ensisijaisesti takaisin ja käsken mennä itse selvittämään asian. Sitten jos homma menee yhtään väkivaltaisemmaksi, niin menen tietysti väliin.

Mutta edelleen, lapsia on monelaisia ja mikä toimii yhdelle, ei välttämättä alkuunkaan toimi toisella ja tässä asiassa meillä on varmasti käynyt ihan hyvä tuuri sen kanssa, että molemmat lapset ovat oppineet hienosti leikkimään iteskseen ja keskenään ilman aikuisen jatkuvaa ohjaamista. Toisaalta tuo, miten eri tavalla lapset minuun ja vaimoon suhtautuvat tässä asiassa, kertoo myös siitä, että vanhemmat voivat kyllä omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, minkälaisia käytösmalleja lapset omaksuvat.

 

[VinskiVanAnkenheim]

Mutta sen verran kuitenkin laitan vastaan, että kyllä nuo meidänkin tenavat tappelee keskenään ja välillä muutenkin sekoilee.

No se on vähän eri asia jos on lapsia, joiden kanssa päiväkoti ja eskarikin ovat helisemässä. Läpikäydessä päivän tapahtumia, eskarin opettaja pyöritteli vain silmiään kun kerroin kuinka paljon helpompaa nykyään on, verrattuna siihen mitä oli pari vuotta aiemmin. Eivät ne yksinkertaisesti meinanneet pärjätä.

Meidän lapsia piti ohjata, valvoa ja keksiä tekemistä niin kauan, että toinen meni kouluun ja sitten se meno muuttuikin kertaheitolla aika normaaliksi eikä niitä tarvitse enä ohjata. Ennen se oli sitä, että jos ei ohjannut niin sitten käytännössä sai olla vartin rauhassa ja seuraavan tunnin selvitteli niitä tekemisiä tai mahdollisesti jopa kuunteli loppuillan huutamista ja raivoamista. Onhan se hermoja raastavaa, parempi vaan sitten olla lasten kanssa koko ajan ohjaamassa.