Työelämäkeskustelu

[SampoTexaa]

Aika nopeesti budjetti kuluu kun ensin laitetaan liiton yleiskorotukset kaikille. Se motivoi vähän eri tavalla jos tietää että voipi saada 0% korotuksen ja menee rahat niille jotka tekee kovempaa töitä. Tähän päälle, että jos joku saa niin sitten liitto takajaloillaan, että ei tolle nyt ainakaan voi maksaa enempää kuin muille.

Tämäkin menee usein siten että yhtiö antaa summan x korotuksiin. Tämä sitten jaetaan HR:n toimesta jollain excelillä porukalle, yleensä perustuen tuohon henkilön luokitteluun. Luokitteluillahan on palkan vaihteluväli. Ne jotka on siellä vaihteluvälin alapäässä saavat isomman korotuksen. Huipputekijät siellä yläpäässä saa ropoja.

 

[finWeazel]

Tämäkin menee usein siten että yhtiö antaa summan x korotuksiin. Tämä sitten jaetaan HR:n toimesta jollain excelillä porukalle, yleensä perustuen tuohon henkilön luokitteluun. Luokitteluillahan on vaihteluväli ja ne jotka on siellä vaihteluvälin alapäässä niin saavat isomman korotuksen. Huipputekijät siellä yläpäässä saa ropoja.

Piilaaksossa kun olin töissä niin yks työkaveri veti 3v putkeen 0% korotuksen ja 0 optiota. Tieten tahtoen teki minimit millä ei saa kenkää mutta pikkuhiljaa inflaatio söi sitä halvemmaksi ja halvemmaksi. Isommat kiitokset osakeoptioina. Jos laiskistuu niin ajan kanssa total comp tippuu takas peruspalkan tasolle, motivoi sykkimään+firman etu on oma etu(osakekurssi). Vähemmän saavutettuja etuja jotka säilyy hautaan asti. Ei toki yhden ihmisen kohdalla vaikuta oma etu, firman etu, optiot ajattelu, mutta jos iso porukka samassa veneessä,...

 

[Maester]

Tämähän se tuntuu olevan ainakin suomessa työelämässä todella yleistä, että tekemällä minimin tai maksimin saat tasan samaa palkkaa, mutta toisessa vaan vedät ittes piippuun ja joudut asemaan että "tää tekee paljon hommia -> saat lisää hommia"

Omat tuttavat on lähinnä korkeakoulutettuja ja tekevät oman alansa töitä, ja kun usein näistä asioista jutellaan niin kukaan ei ole ikinä saanut minkäänlaista henkilökohtaista korotusta palkkaansa, vaikka olisi ollut 5-10 vuotta samassa firmassa, vaikka olisi ollut oma-aloitteinen, tehnyt paljon hyödyllisiä ehdotuksia yms yms. Ja käytännössä jokainen on myös kertoillut tarinoita miten ne tyypit jotka puhuu enemmän kuin tekee, eli extrovertit jotka tuo paljon itseään esille, saavat palkankorotuksia ja muuta vastaavaa.

Itse sain just 4,4 % palkankorotuksen jossa oli selvästi henkilökohtaista lisää enkä edes pyytänyt mitään. Mietin kyllä, että mistäköhän tuo tuli kun mitenkään en ole erityisemmin suorittanut vaan tehnyt normihommat. Ainoastaan mitä aloin sitten pohtimaan, että kun olin pariin kertaan tuonut omaa tyytymättömyyttäni työtehtävistä esille esihenkilölle henkilökohtaisesti, niin ajattelivatkohan jotain, että olisin lähdössä pois firmasta niin antoivat sitten aika ison palkankorotuksen.

 

[Fact0ry]

Omat tuttavat on lähinnä korkeakoulutettuja ja tekevät oman alansa töitä, ja kun usein näistä asioista jutellaan niin kukaan ei ole ikinä saanut minkäänlaista henkilökohtaista korotusta palkkaansa, vaikka olisi ollut 5-10 vuotta samassa firmassa, vaikka olisi ollut oma-aloitteinen, tehnyt paljon hyödyllisiä ehdotuksia yms yms. Ja käytännössä jokainen on myös kertoillut tarinoita miten ne tyypit jotka puhuu enemmän kuin tekee, eli extrovertit jotka tuo paljon itseään esille, saavat palkankorotuksia ja muuta vastaavaa.

Aika harvoinhan niitä pyytämättä saa. Oma havainto on ollut, että isommassa firmassa pitää sekä vaihtaa aktiivisesti positioita talon sisällä että pyytää korotuksia. Varsinkin juniorina selvää (~10 %) korotusta on helppo pyytää heti kun alkaa hommat sujumaan ja on jotain näyttöjä. Positiovaihdot on myös hyvä tapa nostaa sen 5-8 % palkkaa vaikka vaativuustaso ei edes juuri muuttuisi.

 

[bulson]

Kärsiikö joku muu seuraavasta ongelmasta: työpaikan vaihtamisen jälkeen ensimmäiset kuukaudet (noin 1-6 kk) ovat todella innostavia: kaikki on uutta, opittavaa on paljon ja motivaatio on korkealla. Sitten kun järjestelmät, toimintatavat, henkilöt ja vastuut alkavat tulla tutuiksi ja työ tuntuu “hallinnassa olevalta”, huomaan hyvin nopeasti alkavani kyllästyä työhön. Tuntuu, että työ hoituu itsestään monotonisesti ja aika nopeasti sitä jää polkemaan paikalleen. Samalla herää ajatus, että uusi työpaikka voisi taas tarjota enemmän opittavaa ja haasteita.

Ala on IT, ja tähän asti työtehtävät ovat liittyneet johonkin yhteen tiettyyn järjestelmään, eli käytännössä alun oppimisen jälkeen työ on kehitystä ja ylläpitoa.

Edellisessä työpaikassa jaksoin olla 1.5v, nykyisessä ollut nyt 6kk ja vaikka mitään valittamista työssä ei käytännössä ole, niin silti tulee lähes päivittäin selattua avoimia paikkoja.

Tästä viestistä on nyt vajaa 6kk, avasin tuntemuksia vähän tarkemmin yo. viestin alapuolella mutta en ala niitä lainailemaan.

Viimeiset viitisen kuukautta ovat menneet oikeastaan aikas hyvin. Motivaatiota on riittänyt kohtalaisesti, palkankorotustakin lyötiin pöytään ja työoloja parannettiin muutenkin selvästi. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta kiva bonari kuitenkin.

Mutta nyt ollaan taas vähän samassa pisteessä. Motivaatio on aika nollissa.

Alan huomata, että oma luonne taitaa olla sellainen, että haluan olla koko ajan hääräämässä, rakentamassa ja kehittämässä jotain uutta. Kun tekeminen pysähtyy, mielenkiinto alkaa hiipua aika nopeasti. Asiantuntijatyössä kun ei vaan oikein voi vain hääräillä ja tehdä menemään. Varsinkin omassa positiossa joutuu aika usein toteamaan, että paras ratkaisu on olla tekemättä mitään.

Nykyisessä työssä ei edelleenkään ole mitään isoa vikaa. Se tässä ehkä hämmentävintä onkin. Puitteet ovat kunnossa, ihmiset mukavia ja homma sinänsä järkevää. Silti takaraivossa pyörii jatkuvasti ajatus siitä, että kaipais enemmän konkreettista tekemistä, uuden rakentamista ja sellaista sopivaa painetta, jossa joutuu oikeasti venyttämään ja kehittämään osaamistaan. Mutta vaikea uskoa, että vaihtamalla paranisi. Ehkä taas eka vuosi olisi kivaa, mut sitten ollaan taas lähtöruudussa.

Ehkä oon vaan väärällä alalla..

 

[eliminate_squad_1285]

Silti takaraivossa pyörii jatkuvasti ajatus siitä, että kaipais enemmän konkreettista tekemistä, uuden rakentamista ja sellaista sopivaa painetta, jossa joutuu oikeasti venyttämään ja kehittämään osaamistaan. Mutta vaikea uskoa, että vaihtamalla paranisi. Ehkä taas eka vuosi olisi kivaa, mut sitten ollaan taas lähtöruudussa.

Tämä kuulostaa siltä että voisit viihtyä paremmin jossain starupissa tai muuten alkuvaiheessa olevassa firmassa?

 

[jarmojs]

Tämä kuulostaa siltä että voisit viihtyä paremmin jossain starupissa tai muuten alkuvaiheessa olevassa firmassa?

Niistä ei varmaan puutu tekemistä, vauhtia ja vaaratilanteita, mutta palkkauksen ja bonareiden kanssa voi olla vähän hiljaisempaa.

 

[napsa]

Alan huomata, että oma luonne taitaa olla sellainen, että haluan olla koko ajan hääräämässä, rakentamassa ja kehittämässä jotain uutta. Kun tekeminen pysähtyy, mielenkiinto alkaa hiipua aika nopeasti. Asiantuntijatyössä kun ei vaan oikein voi vain hääräillä ja tehdä menemään. Varsinkin omassa positiossa joutuu aika usein toteamaan, että paras ratkaisu on olla tekemättä mitään.

Kuulostaisi että saattaisit viihtyä projektityössä, muutama kuukausi yhtä projektia sitten siirtyä seuraavaan. Sitä en tiedä onko omalla alallasi tämmöinen mahdollista

 

[bulson]

Tämä kuulostaa siltä että voisit viihtyä paremmin jossain starupissa tai muuten alkuvaiheessa olevassa firmassa?

Totta. Myös yrittäjyys kiinnostaa jossain määrin. Ei pitäisi jäädä siitä kiinni, etteikö saa touhottaa. Pienen uhkakuvan näen siinä, että oma luonne sitten ajaa tekemään töitä 24/7.

Kuulostaisi että saattaisit viihtyä projektityössä, muutama kuukausi yhtä projektia sitten siirtyä seuraavaan. Sitä en tiedä onko omalla alallasi tämmöinen mahdollista

On onneksi mahdollista, ja tämä onkin seuraava looginen askel omalla uralla, eli siirtyminen enemmänkin konsultoinnin pariin, joka tulisi olemaan pääsääntöisesti asiakasprojekteissa toimimista. Ajatuksen tasolla kuulostaa hyvältä, se projektin jälkeinen tuki- ja ylläpitopalvelu (eli se osuus, joka ei innosta) jää pääsääntöisesti muiden murheeksi.

Ajattelin nyt kuitenkin vielä vähintään vuoden viettää nykyisessä työssä ja katsoa, alkaako maistumaan paremmin. Syksyllä on tarjolla alustavasti mielenkiintoinen, joskin lyhytaikainen projekti jossa pääsee "toteuttamaan itseään". Jos menee hyvin, niin voi hyvällä tuurilla aueta lisää vastaavanlaisia mahdollisuuksia nykyisessäkin työpaikassa.

 

[Sikatiiker]

Tästä viestistä on nyt vajaa 6kk, avasin tuntemuksia vähän tarkemmin yo. viestin alapuolella mutta en ala niitä lainailemaan.

Viimeiset viitisen kuukautta ovat menneet oikeastaan aikas hyvin. Motivaatiota on riittänyt kohtalaisesti, palkankorotustakin lyötiin pöytään ja työoloja parannettiin muutenkin selvästi. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta kiva bonari kuitenkin.

Mutta nyt ollaan taas vähän samassa pisteessä. Motivaatio on aika nollissa.

Alan huomata, että oma luonne taitaa olla sellainen, että haluan olla koko ajan hääräämässä, rakentamassa ja kehittämässä jotain uutta. Kun tekeminen pysähtyy, mielenkiinto alkaa hiipua aika nopeasti. Asiantuntijatyössä kun ei vaan oikein voi vain hääräillä ja tehdä menemään. Varsinkin omassa positiossa joutuu aika usein toteamaan, että paras ratkaisu on olla tekemättä mitään.

Nykyisessä työssä ei edelleenkään ole mitään isoa vikaa. Se tässä ehkä hämmentävintä onkin. Puitteet ovat kunnossa, ihmiset mukavia ja homma sinänsä järkevää. Silti takaraivossa pyörii jatkuvasti ajatus siitä, että kaipais enemmän konkreettista tekemistä, uuden rakentamista ja sellaista sopivaa painetta, jossa joutuu oikeasti venyttämään ja kehittämään osaamistaan. Mutta vaikea uskoa, että vaihtamalla paranisi. Ehkä taas eka vuosi olisi kivaa, mut sitten ollaan taas lähtöruudussa.

Ehkä oon vaan väärällä alalla..

Kuulostaa kokemukseltani suunnittelu- ja konsulttihommissa. Halusin palata ongelmanratkaisuun ja tekemään ns. laidasta laitaan kaikkea niin että välillä kaikki langat on omissa käsissä ja joutuu hoitamaan kokonaisia projekteja eikä vain yhtä palasta projektista. Yrittäjyydellä voisi myös päästä tähän suuntaan.