Eipä ole tullut tätä ketjua luettua vähään aikaan, mutta selasin viimeisen sivun läpi vain tietääkseni missä mennään ja samaa ankeaa jankkausta kaikki edelleen. No, en kuitenkaan päättänyt kirjoittaa tänne päiväilläkseni samaa vanhaa, vaan mielenkiintoisen ajatusleikin takia mitä tuossa kävin, siis sellaista millainen olisin jos en uskoisikaan Jeesukseen? Tajusin tuossa pohtiessani että maallinen elämä on aina ankeaa aivan kuten tämä ketju, jos ei ole yhteyttä Jumalaan. Mikään saavutus, mikään muutos, mikään uuden tai vanhan kokeminen ei tee elämästä antoisaa ilman yhteyttä todelliseen elämään, eli Jeesukseen. Jeesus on elämä ja hän antaa elämällesi sisällön. Koitin kuvitella tuossa miten elämäni olisi kehittynyt erilaiseen suuntaan ilman heräämistä tähän ymmärrykseen ja en jotenkin pystynyt katsomaan loppuun tuota tulosta. Luulen että olisin jotenkin hieman pöpi tai jotain, mitä olen toki monelle jo nyt, mutta sillä lailla aidosti että oikeasti selittäisin kaikkea kaksinaismoralistista ilman järkiperusteluja.
Huomaan ihmisistä ketkä suoraan sanovat etteivät usko Jeesukseen että elämää painaa tällöin jokin, eikä sen tarvitse siis olla mikään tietty ongelma kuten trauma tai jokin, vaan yksinkertaisesti tunne kuten ahdistus, toistuva lipsuminen kaksinaismoralismin äärelle, maltin menettäminen, tai vain yleinen paatos ilman myönteistä näkökulmaa. Nämä kaikki toistuvat kompastukset ovat helposti vältettävissä Jeesuksen opastuksessa, mutta ilman Jumalaansa, eli Jeesusta, ei näitä voi mitenkään ohittaa. Ihminen on orja kelle on, kuka rahalle, kuka ihmisille ja kuka maailman voimille, mutta se joka on orja Jeesukselle on hänen käskytettävänä ja saa myös opastuksensa häneltä. Näin pääsiäisen alla onkin hyvä muistuttaa että niin käytännössä kuin verrannollisesti Egyptistä paennut tuleva Israelin kansa pakeni ihmiskäsien orjuudesta Jumalan orjuuden alaisuuteen, eli Jeesuksen. Tapahtuiko tämä kuitenkaan kunnollisesti? No ei oikeastaan vaan Israel oli Jeesuksen syntyessä maailmaan valtava fiasko, mutta tuolla ei niinkään ole väliä, vaan ymmärryksellämme, ettei mikään hyvä säily eikä pysy puhtaana jos me emme todella seuraa Jeesuksen oppeja ja usko hänen olevan Jumalan poika. Mikään ei johda mihinkään muuhun kuin uuteen fiaskoon jos ei ole valmis ottamaan oppia hältä kuka sitä pystyy aidosti antamaan. Israelin vaellus oli juuri tällainen fiasko, vaikka hyviäkin hetkiä toki todistettiin aivan kuten jokaisen yksittäisen ihmisen elämässäkin.
Tärkeintä elämässä ei siltikään ole kokea pelkästään hyviä hetkiä, niitähän saa kaikki, niin Jeesukseen uskova kuin hänet kieltävä. Tärkeintä on päättää omasta elämästään jatkuva kompastelu, ettei aina heittäydy lopulta noiden mainitsemieni maallisten käytöshäiriöiden pariin, eikä murehdi maailmaa ilman valoa. Aina jokaisena uutena päivänä jokainen muistaa jossain välissä että elämässä on hyvää ja tarttuu siihen eläkseen lisää, mutta tätäkin tärkeämpää on nähdä pahuuden taakse, eli ymmärtää miksi pahaa on ja miksi sitä on edelleen vastassa. Ikävää settiä on ollut ja on edelleen vastassa, tästä ei pääse mihinkään, vaan jos antaa sen aina yllättää itsensä, on helposti sen heiteltävissä. Usko Jeesukseen, luotto hänen kantokykyynsä, saa meidät onneksi näkemään mitä pahaa on vastassa ja mistä se kumpuaa. Tällöin me emme tule yllätetyiksi minkään pahan toimesta, vaan voimme karistaa kaiken ikävän pois silkkana pahan toimintana, siis maailman tapana toimia ja osoittaa mikä maailmaa hallitsee, tuo paha voima. Viimeisen sanan toki sanoo Jumala, mutta sitä odotellessa on paljon ahdistusta ja muuta ikävää. Älä siis jää passiivisesti odottamaan loppua, vaan etsi Jumalaasi, etsi pääsyä kirkkauteen, selvitä kuka vastaa ja mistä, sekä päätä mielesi, niin olet myös suojeltu kaikelta henkiseltä taakalta, koska sinulla on toivo. Toivoa on etsittävä, vaikka Jeesus ilmoittikin itsensä ihmiskunnalle, koska sitä ei voi ottaa vastaan jos ei halua kuulla tai nähdä. Muista kuunnella siis toivon sanomaa ja ota se pysyvästi riintaasi, älä etsi ihmisistä todistusta, vaikka Jeesus olikin ihminen, sillä hän on myös jotain muuta ja se on aito Jumalan poika.
Minä tai kukaan muu joka täällä tänäpäivänä elää ei ole Jumalan poika, messias tai vastaava, vaan minä olen ainoastaan ihminen jolla on käsitys tästä kaikesta. En voi kuitenkaan välittää tätä käsitystä kellekään, enkä voi opettaa mitään asettaen itseni herrani yläpuolelle, mutta voin toivoa että sama oivallus saavuttaa myös muut. Ilman toivoa en jaksaisi maallista elämää, oli se pintapuolisesti raskasta tai ei, koska ilman toivon käsitystä olisin umpikujassa sen suhteen, että tuleeko ihmiskunnasta kukaan aidosti uskomaan Jumalaan? Itsehän en voi asiaa edistää ja maailman meno todistaa juurikin uskon vastaista, mutta toivo kannattelee minua kuten niin monia muitakin, kertoen minulle että uskolle ja sen synnyttämille teoille on aikansa - milloin minun kohdalla milloin sinun kohdalla. Huomatkaa siis toivon valtaisa voima mitä Jeesus edustaa, itse asiassa hänen ollen tuo toivo. Hän on toivosi ja avain autuuteen, sinun tulee vain ensin uskoa saadaksesi tuon toivon, kun taas rakkaus kannattelee sinua virheistäsi huolimatta että pystyisit saavuttamaan lopulta nämä kaikki kolme, siis uskon, toivon ja rakkauden. Älä siis päädy vähättelemään toivon merkitystä, vaikka tiedät onnettomuudessasi pärjänneesi ilmankin tähän päivään asti. Ole ennemmin itsekin esimerkki siitä että toivo elää.
Mukavaa pääsiäistä kaikille!
en pelkää helvettiä. En myöskään noudata mitään pelkän rangaistuksen pelossa (rangaistuksen pelko on tosin ihmiselle toisinaan ihan hyödyllinen tunne, mutta ei tässä kontekstissa).
kristityt uskovat, että sen lisäksi hän heräsi takaisin eloon.
Käy etsimässä väittelykaveriksi sitten sellaisia kristittyjä, jotka uskovat juuri sinun mielestäsi oikealla tavalla väärin.
