Mahtavaa lukea tätä, kun tunnistaa ihan samanlaista kasvatusfilosofiaa kuin itselläni. Avokki on töissä päiväkodissa ja kertomuksien perusteella tuntuu välillä siltä ettei nykyvanhemmat tunnu enää lainkaan johtavan sitä tilannetta ja olevan se turvallinen, vakaa aikuinen joka kantaa vastuun tilanteista.
Lapselle periksiantaminen isoissa kysymyksissä tavallaan rapauttaa sitä lapsen luottamusta siihen aikuiseen auktoriteettina. Jos aikuinen ei jaksa olla johdonmukainen ja johtaa niin se lapsi voi kokea että sen täytyy johtaa ja sillä on erilainen psykologinen vaikutus luonteeseen kun kasvaa isoksi. Se lapsi ei ajattele näin, mutta se on alitajuista tai jotain lajityypillistä kehitystä.
Hankalintahan ehkä (jos nyt ei oo mikään spesiaali-nepsylapsi) on se itsekuri, pitäis aina omasta jaksamisesta ja fiiliksestä riippumatta jaksaa toimia aina samalla tavalla.
Tämä on tärkeimpiä juttuja muistaa ja miehenä on kyllä ollut tähän hitonmoinen opettelu. Usein tekee mieli istua sohvalla väsyneenä osallistumatta ja komennella. Silloin menee sieltä mistä aita on matalin ja tekee karhunpalveluksen lapselle ja toisenlaisella asenteella viestii lapselle olevansa sen tukena kaikessa.
Vaikka kuinka tietää ne perusjutut, eli vain suljetut kysymykset käy ("laitetaanko tämä vai tämä" eikä "mitä laitetaan?"), valitse taistelusi ja mitä ikinä tapahtuukin, älä häviä niitä taisteluita jotka olet päättänyt aloittaa (vaimo sössi tämän, se pienestä asti väänsi kaikesta pikkujutusta ja sitten antoi periksi, nyt lapsi on 9 eikä vieläkään kuuntele sitä yhtään kun se on oppinut ettei tarvi, kun vaan pistää vastaan tarpeeksi niin useimmiten sillä saa tahtonsa läpi).
Olen pitänyt samaa ohjenuoraa. Ei taistella niistä lapsen valkkaamista vaatteista eikä siitä valitusta iltasadusta vaan siitä että ne vaatteet puetaan silloin kun pitää ja sitä iltasatua kuunnellaan sängyssä eikä juosta tai huudeta enää nukuttaessa. Lapset on oppineet että vastaan saa sanoa ja kiukutella, mutta aikuinen tulee viemään tahtonsa läpi noissa siirtymissä ja muutenkin kodin säännöissä.
Ja myös se, miten saa päänsä nollattua siitä kun kaksi edellistä aamua on ollut saatananmoinen taistelu, ja lopulta on väännetty kamppeet väkisin päälle ja on ollut kaikilla paska fiilis, niin silti pitäis aloittaa puhtaalta pöydältä eikä valmiiksi kyrpä otsassa asenteella "no niin, nyt saakeli et TAAS aloita...". Kun omat kierrokset nousee niin sit menee riitamoodiin ja alkaa vääntää kaikesta pikkujutusta joka oikeasti olis ihan sama. Ja muutenkin siinä inttämisessä helposti laskee itsensä sen lapsen tasolle, kun pitäis oikeasti lentää vähän ylempänä "godmodessa", sitähän se lapsikin oikeasti vanhemmalta odottaa.
Tää on ihan totta ja oon aina ihmetellyt miksi aikuisen ihmisen on niin paljon helpompi säilyttää malttinsa täysmulkkujen aikuisten kanssa kokouksessa kuin oman rakkaan lapsen kanssa kotona, mutta niitä täysmulkkuja kohtaan ei olekaan sellaista tunnesidettä kuin siihen lapseen ja siksi ne tunteet kuohahtaa helpommin. Niitä tunteita on myös tärkeä lapsen nähdä ja aikuisen on tärkeä käydä niitä juttuja rauhallisesti läpi jälkikäteen jos on tullut hermostuttua. Minusta silloin näytetään lapselle esimerkkiä että tunteita saa näyttää ja niistä kannetaan vastuu ja asiat sovitaan puhumalla myös huutamisen jälkeen.
Samankaltainen käytös tulee helposti myös parisuhteessa, eli riitelyyn oli monta vuotta sellainen asenne, että molemmat meni puolustuskannalle ja syytteli toista. On tullut sittemmin opeteltua kuuntelemaan sitä kritiikkiä ja käsittelemään sitä ja vastaamaan siihen kritiikkiin rakentavammin. Koska eihän se toinen niitä nalkutuksen aiheita päästään keksi jos on terve ihminen. Riitelemisenkin kun osaa tehdä rakentavammin niin siinä opettaa lapsille myös huomattavasti parempaa ongelmanratkaisukykyä.
Sitä godmodea se lapsi todellakin tarvitsee ja tätä sillä vanhan kansan sanonnalla rajat on rakkautta tarkoitetaan. Lapsi ei saa eikä voi tehdä mitä vaan haluaa vaan aikuinen on kapelimestari ja ryhmänjohtaja ja lapselle toistellaan ainakin se viitisentoista vuotta sitä samaa laulua että saat sitten päättää kun kasvat isoksi/muutat omillesi/tienaat itse rahasi jne.
Ihan coolisti vaan "No niin , tässä olis nää tai nää kamppeet, kummat laitetaan tänään?" - "Eiiii, en mä haluuuuuu noita" - "Jommatkummat pitää laittaa, sä saat itse valita, mut jos sä et valitse, niin sit mä valitsen että laitetaan noi toiset" - "Eiii, mä en haluuu niitä" - "Ok, no laitetaan nää toiset sit"... Ja jos homma ei toimi, niin sen pitää aina päättyä huonosti, niin että se pikkurontti tietää että kannattaa mieluummin ottaa se pieni voitto kuin hävitä isosti...
Käytän ihan samaa retoriikkaa, just näin
Meidän pitää tehdä näin tästä syystä ja saat vielä itse valita tämän nyanssin, mutta jos et valitse minä valitsen ja sitten ei enää venkslata ja vaihdella vaan mennään että keritään.
Nämä on kaikki sitten mun mielipiteitä ja näkemyksiä vaikka sanavalinnat olisi kuinka ehdottoman kuuloisia, en ole kasvatusalan ammattilainen vaan insinööri. Logiikka onkin helpompaa laitteiden kuin ihmisten kanssa.
