Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Heseman]

The Talos Principle - Gold Edition (PC)

Tämän pulmapelin ideana on kerätä kentistä symboileita, joilla avataan reittiä eteenpäin sekä uusia varusteita, joilla ratkaista lisää pulmia. Matkan varrella filosofoidaan mm. tietoisuudesta ja ihmisen persoonasta. Koska nämä pelit perustuvat omaan hoksaamiseen, niin en kerro siitä sen enempää. Aiemmin Serious Sam -räiskintäpelejä tehnyt Croteam taisi yllättää kaikki, kun julkaisi vaihteeksi pulmapelin. Varsinkin, kun se on (ainakin omasta mielestäni) varsin hyvä. Pulmien vaikeus on peruspelissä aika lailla täydellinen, isommin ei tarvinnut jäädä miettimään. Kenttiin piilotettuihin salapulmiin sen sijaan tarvi käyttää jonkin verran apuja, kun osa ei meinanut edes löytyä. Tokihan niitä ei ollut pakko hakea, mutta eihän se nyt kävisi päinsä. Lisäri Road to Gehenna on periaatteessa lisää sitä samaa hieman haasteellisemmilla pulmilla, joskin kässäri ei ole yhtä kiinnostava. Myöskin sen lopussa alkoi olla vähän liikaa pulmatyyppiä, josta pidin pelissä vähiten.

Vedin peruspelin itse asiassa kaksi kertaa läpi, kun yhtä loppua varten en löytänyt aiempaa tallennusta (pelissä on sisäänrakenenttu paluumahdollisuus tietyn verran taaksepäin). Vaihdoin tällä toisella kerralla myös taustaääneksi itsensä Serious Samin, jonka tyyli on, sanotaanko hieman erilainen Jo tästäkin syystä pari läpipeluuta kannattaa. Ekalla pelikerralla meni sellaiset 26,5 h kaiken kahlaamiseen, toisella kerralla kun pulmat muisti aika hyvin ulkoa niin kului vaan 5,5 h. Lisäriin taasen sellaiset 14,5 h. Ihan hyvä investointi viiden ja puolen euron ostoksella.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/The_Talos_Principle

 

[Jumi]

Iratus

Epicin ilmaispeli. Darkest Dungeon kopio, eli vuoropohjainen taktiikkapeli. Darkest Dungeonia tuli pelattua aikoinaan reilut 50h, mutta se jäi lopulta kesken raivostuttavan "alaspäin etenemisen" takia. Meinaan tuolla sitä, että alussa ukkelit on täydessä terässä, mutta sen jälkeen ne vain heikkenevät kokoajan. Kyllä harmittaa levuttaa ukkoja ja odottaa, että pääsee tekemään jonku siistin liikkeen, mutta eipä voikaan, kun just se ukkeli vain sekosi syistä joihin ei voi vaikuttaa. Tämä peli ei kuulemma ole yhtä epähauska niin otin kokeiluun.

Monia hyviä juttuja tästä löytyy. Neljän ukkelin tiimin lisäksi ohjataan Iratusta, joka voi heitellä taikoja kesken taistelun. Kaikkia ukkoja ja Iratusta voi varustaa, ja samalla rakennetaan minimaalisesti tukikohtaa.

Taistelukin on ihan hauskaa, mutta voi herranen aika kun se on vielä näin 5 tunnin kkohdalla helppoa! Ainoa taktiikka mitä olen käyttänyt on, että se yks takarivin tyyppi taikoo vihuille -8 damageen ja sitten kaikki muut vain lyö niitä. Mitään muita ukkeleiden 5 taidosta ei tarvitse ja 100% taisteluista on selvitty helposti tuolla taktiikalla. Sais kyllä vaikeutua nopeammin tämä. Valikoista näkee että omia hahmoluokkia on auki vasta 8 ja lukittuna n. 30 kpl, eli pelattavaa varmaankin olisi, mutta voi kun on tylsää.

Tukikohdan rakennusruudusta tulee mieleen Heroes of Might & Magic ja oispa mahtava peli kun tässä olisikin HOMM-tyylinen kartalla eteneminen ja tutkiminen!

Haluttais antaa parempi arvosana, mutta jää vain keskiverroksi 3/5. Pelaamisen arvoinen varsinkin jos Darkest Dungeon ei ole tuttu.

 

[Jumi]

Luck be Landlord (PC, Nintendo, mobiili...)

Roguelite deckbuilder. Tämä peli oli kuulemma Balantron esikuva. Pelin sisälle pääseminen oli vaikeaa ja olisin taatusti jättänyt pelin kesken jos en olisi nähnyt ylistäviä arvosteluita.

Eli pelataan hedelmäpeliä ja valitaan siihen uusia ikoneita. 5 sekunnin pyöräytys, sitten uusi ikoni ja sama uudelleen. Yllättävän hauskaa, mutta tästä saisi tehtyä paljon paremman. UI on uskomattoman huono ja inventory-nappia tulee painettua melkein yhtä usein mitä pyöräytystä. Siksi onkin käsittämätöntä miten kuvassa olevassa mobiiliversiossa (jota en ole pelannut) se on hankalasti ylälaidassa. Ikoneiden ohjetekstitkin ovat vaillinaiset ja menee monta tuntia, että alkaa tajuamaan mitkä vaikuttavat mihinkin. Lisäksi inventaariossa ikonit ovat siinä järjestyksessä missä ne on saatu joten ne pitää aina kaikki silmäillä läpi! Esimerkiksi tärkeän baarimikon (tekee viiniä, drinkkejä ja kaljaa) olisi hyvä olla ylhäällä, ja kaljaa juovan kääpiön ja viiniä juovan miljonäärin tulisi olla myös siinä lähellä.

Jotenki tähän jäi koukkuun ja on yllättävän hauskaa yrittää saada hyviä komboja. Oikeiden ikonien ja sitä myötä kombojen saaminen on yllättävän harvinaista.

4/5, ja kiinnostusta riittää vielä näin 10 tunnin paikkeilla.

CloverPit (PC)

Demo löytyy Steamista ja peli julkaistaan tänä vuonna. Taas hedelmäpelipeli, mutta tämä ei taida olla kovinkaan deckbuilder ja muutenkin jäi reilun tunnin pelaamisella kovin ohueksi ja randomiksi. 3 pyöräytystä ei tule mitään ja sitten tulee joku voitto. Ainoasta painettavasta napista voi käyttää harvinaisia tuuribonuksia ja siinä se. Tai no välissä voi tallettaa rahaa ja valita tuuribonuksia, mutta sitten tuleekin ruutuun 666 ja kaikki rahat menee. Sen jälkeen tuleekin jackpotti, mutta kuolema koittaa kun ei saanutkaan tarpeeksi.

Ilman tuota 666 ois voinu säilyä jonkinlainen tunne siitä että peliin voi vaikuttaa, mutta nyt peli sanoi suoraan, että ei tätä peliä "pelata", vaan kaikki on ennaltapäätetty.

1/5, ennemmin heittelisin vaikka painotettua noppaa.

 

[Bigfoot007]

President Evil 4 HD (Bill Laatikko Ykkönen)
Tämä ei ole uudempi remake vaan alkuperäisen 2005 ilmestyneen pelin porttaus. Mistään oikeasta HD päivityksestä ei voida puhua, hahmomallit ja valikot näyttävät siistimmiltä mutta muilta osin ulkoasu on tismalleen sama kuin 20 vuotta sitten, ja erityisesti maasto ja tekstuurit ovat todella suttuisia nykyajan mittapuulla. Latausajat ovat luonnollisesti nopeampia mutta parannellut hahmomallit bugittavat, välillä hitbox on eri paikassa kuin ruudulla näkyy, ja hirviöiden raajat tulevat osittain seinistä läpi, erityisesti kuollessaan. Bonussisältö on sama kuin muinaisessa Playstation 2 versiossa, joten mitään ylimääräistä ei ole tarjolla.
Tällä kertaa Leon lähtee pelastamaan Presidentin tytärtä jostain meksikon syrjäseuduilta, joten Presidentti ei todennäköisesti ole paha tällä kertaa? Tarina kaikkine juonenkäänteineen on kuin mistä tahansa B luokan elokuvasta. Musiikki on varsin mukaansatempaavaa silloin harvoin, kun se lähtee rullaamaan. Muuten edetään hiljaisuudessa tai Ambient ääniraidas pauhatessa taustalla.
Ohjaus on melko kankea verrattuna Ressa kakkosen uudisversioon. Sankari liikkuu kuin tankki ja ampuminen, granaatin heittäminen tai puukon heiluttelu onnistuu ainoastaan pysähtyessä. Tähtäys kannattaa vaihtaa samaan analogitattiin kuin liikkuminen, muuten lasertähtäin heiluu hallitsemattomasti pitkin ruutua. Kankean ohjauksen vastapainona viholliset antavat paljon tasoitusta, joko ne liikkuvat hitaasti tai sitten jäävät odottamaan ennen ryntäämistä. Perinteiset Zombit ovat korjattu riivatuilla kyläläisillä, lisäksi vastaan tulee kaikenlaista mutanttia ja jättimäisiä pomohirviöitä. Selviytyminen ja kauhu on jätetty sivuosaan, ja tällä kertaa pelaaminen on enemmän toimintapainotteista, ja harvat pulmakohdat ovat tyhmennettyjä. Pelattavaa ja kerättävää on yllättävän paljon, ja rahalla saa ostettua uusia pyssyjä tai viriteltyä nykyisiä. Vaikeustaso on ruuvattu melko alas, kun on päässyt sisällä pelin mekaniikkoihin, mutta muutama pomotaistelu ja pari selviytymiskohtaa ovat äärimmäisen vaikeita (ellei osta kertakäyttösinkoa). Pääasiassa pelissä edetään varovaisesti mutta muutama vauhdikkaampi kohtaus löytyy ja aivan liikaa halpoja äkkikuolemia, joissa pitää painaa näppäimiä oikeassa kohtaa tai kuolema korjaa.
Tänä päivänä pelikokemus oli melko keskinkertainen ja mitäänsanomaton, ja olisin mieluummin kokeillut parin vuoden takaista remakea, johon ei valitettavasti löydy sopivaa rautaa. Mukana tullut Mercenaries tila jäi kokeilematta, mutta kuvauksen mukaan se tarjoaa tyhmennettyä pelikokemusta tutuissa maisemissa ja suuremmalla määrällä vihollisia. Aika on ajanut alkuperäisestä ohitse. Puolustuksena voisin vielä mainita, että tämä kokemus päihittää myöhemmin julkaistut oikeasti HD grafiikalla varustetut PResident Evil vitosen ja kutosen, joiden kenttäsuunnittelu ja pelimekaniikka on aivan uskomattoman surkeaa.

 

[Bigfoot007]

Mega Man X Legacy Collection 1 (Nintendon Vitsi)
Viimeinen neljästä virallisesta kokoelmasta, jos spinoffeja ei lueta, ja valitettavasti kaikista huonoin. Mukana on kolme 16 bittiselle Super Nintendolle julkaistua peliä, joiden toteutus on surkea. Kuvittele maailman huonoin Super Nintendo emulaattori, ilman välitallennuksia, pikselöityneillä grafiikoilla, joka pätkii 0 - 30 FPS vauhdilla, jatkuvasti myös animaatiota ja inputteja skipataan, joka tekee pelaamisesta tuskaa ja nostaa vaikeustason aivan uudelle tasolla. Playstationille julkaistu Mega man X4 pyörii huomattavasti paremmin, mutta kärsii satunnaisesta input lagista ja kummallisista bugeista. Pelit pyörivät telakasta irrotettuna eli käsikonsolitilassa huomattavasti paremmin, joka on hyvin poikkeuksellista.
Mega Man X1 on ylivoimaisesti sarjan paras peli, jossa kaikki asiat osuvat kohtalaisen hyvin kohdalleen, ainoat miinukset muutaman Power upin sijoituksesta, ja äärimmäisen vaikeasta loppuhirviöstä. Jatko-osa tarjoaa monipuolisia tasoja ja edelleen hyvän musiikkiraidan mutta pelisuunnittelu on paikoin huonoa, myös muutaman pomotaistelun osalta ja vaikeustaso poukkoilee ääripäästä toiseen. Kolmonen on tasaisempi paketti, vaikeustaso on jatkuvasti äärimmäinen, tasot ovat pidempiä mutta kovin samanlaisia, kerättävää on paljon mutta kaiken roinan haaliminen johtaa samojen tasojen kiertämiseen kahteen tai kolmeen kertaan, ja loppuhirviö on (lähes) mahdoton. Mega Man X4 nosti pelisarjan 32 bittiseen maailmaan, tasoihin tuli turhia gimmickejä ja visuaalinen tyyli alkoi lähestyä (huonoa) animesarjaa varsinkin ääninäyttelyn osalta, positiivisena puolena vaikeustaso on saatu jälleen tasapainoon ja pelaamaan pääsee myös valomiekkaa heiluttavan Zeron kanssa.

 

[Jumi]

Gnomes (Steam 9.99€)

Pitkästä aikaa tower defenceä. Kiinnostuin kun tekijä mainosti peliään foorumilla "Nowadays tower defence games don't let you modify the route, but in Gnomes you must." Tuo on juuri ollut oma kiinnostuksen tappaja tässä genressä joten latasin demon, ja tuntia myöhemmin ostin.

Tower defencen lisäksi kasvatetaan kasveja jotta saadaan rahaa, ja rahalla rakennetaan taloja jotta voi ostaa lisää tonttuja. Aivan ensimmäiseksi pistin merkille juuri sopivan vaikeustason. Pysyy mielenkiinto yllä kun ekaa kentää ei pääse parilla ekalla pelillä, vaan peliä pitää oikeasti pelata ja pohtia mikä meni pieleen.

Aloituskokoonpanoja löytyy 16 erilaista, esim. jouskaritonttu+auringonkukka joka kasvaa vain mullassa, tai kirvestonttu+rikkaruoho joka kasvaa missä vain, muttei välttämättä anna rahaa joka vuoro. Maastoja löytyy 8 erilaista ja avasin kaiken n. 10 tunnissa mikä on pienoinen pettymys. Tämä on tälläinen uudelleen pelattava, mutta vähän ikävää ettei etenemisen tunnetta enää ole.

Suorastaan vihaan nykypäivän pikseligrafiikkaa ja eri shadereita joilla pelejä rumennetaan, mutta tämän pelin CRT-shaderi miellyttää silmää! Se tekee myös 8-bittisen Nintendon fontista paremman mitä muissa peleissä jotka sitä kopioivat. Hauskasti tämä 44MB kokoinen peli latautuu samalla sekunnilla kun painaa Download, eli se on ammattilaisten tekemä eikä lataustaukoja käynnistyksen jälkeen ole.

4/5, suositukset.

 

[itarumaa]

Snowrunneria on tullut ihan liikaa pelattua ps5:sella, mutta pääsin nyt siirtymään siitä muihinkin peleihin. Star Wars Jedi: Fallen Order yllätti positiivisesti, tosin nyt olen jumissa sellaisessa kattotehtävässä, missä on vähän liikaa vastusta. Pitää ehkä laskea vaikeustasoa, niin pääsis pelin läpi. Tämä on plussapelinä tullut ja vain 2 vuotta myöhemmin olen jopa pelannut sitä Ei kannata paljoa ostaa mitään pelejä, kun on katalogi odottamassa muutenkin. Toinen plussapeli samalta vuodelta eli 2023 on Mass Efffect Legendary Edition, joka on minulle kyllä tuttu jo Xbox 360 ajalta ja yksi sen konsolin hienoimmista pelikokemuksista. Eihän se nykyään ehkä niin ihmeellistä ole, mutta silloin sama pelihahmo kolmessa pelissä oli jotain todella hienoa. No nyt olen menossa kolmannen pelin loppupuolella ja ykkönen ja erityisesti osa 2 toimivat ihan hyvin, vaikka ikä jossain asioissa jo näkyy. Kakkososa oli melkein täydellinen peli omasta mielestäni ja sen jälkeen kolmososa on tuntunut jotenkin valjulta. Ei vaan samalla lailla jaksa innostaa, esim. kakkososassa kävin juttelemassa kaikkien aluksella olevien hahmojen kanssa ja nyt ei ihan samaa fiilistä ole saanut aikaiseksi.

 

[Heseman]

Unknown 9: Awakening (PC)

Mietit varmaan, että mikä hitto tämä oikein on. Sitä minäkin mietin, kun tämän AMD:n pelibundlessa näin (ja sitä kautta tämän siis sain). Tämä sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle ja kertoo intialaisnaisesta nimeltä Haroona, joka on kvestori. He ovat ihmisiä, jotka voivat liikkua varjomaailmaan ja suojelevat yhdeksän mahtiolennon suurvoimia joutumasta vääriin käsiin. Tätä edustaa salaperäisestä Karkausvuosiseurasta irronneet Nousukkaat. Tarina on vähän geneerinen eikä sisällä hätkähdytäviä yllätyksiä, mutta yllätyksekseni pidin siitä. Oikeastaan eniten koko pelissä, koska itse pelaaminen on varsin tönkköä.

Tutoriaali oli melkoista tervanjuontia kiitos kankean ohjauksen ja meinasin lopettaa jo siihen. Taistelu on todella tönkköä, joskin aikaa myöten siihen tottuu sen verran, että pystyin pelaamaan peliä siitä huolimatta. Enemmän koitin kyllä hiippailla, kun se toimii hiukan paremmin ja muutenkin olen jo Deus Exeistä lähtien enemmän hiippari. Viholliset ovat tyhmiä kuin saappaat, kerrankin räjäytin tynnyrin ja vihollisia siinä mukana ja parin metrin päässä ollut näiden kaveri totesi vaan "Höh?" Muutenkin peli aiheutti spontaania repeilyä, kuten vaikkapa kiipeilyanimaatio. Intiassa on kyllä jos jonkinlaista faunaa, muttei tietääkseni radioaktiivisia hämähäkkejä, jotka olisivat Haroonaa purreet. Kerran vihollinen jumitti suojan takana maan sisässä eikä päässyt hiippailemaan vaan se piti mätkiä hengiltä. Kerran taas Haroona upposi välivideossa puoliksi maan sisään. Vastustajat on myös kovin helppo jallittaa ensin hiipimällä ja listimällä yksi vihollinen ja sitten yksitellen listiä loput kun menevät raatoa ihmetelemään. Lopputaistelu ei varsinaisesti ollut vaikea, pääsin sen ekalla yrittämällä mutta se tuntui kestävän ikuisuuden.

Pelissä oli siis oma viehätyksensä, mutta yleisen tönkköyden vuoksi tätä ei kyllä kehtaa suositella. Toisaalta vähän harmi, kun kyllä tässä jonkinlainen visio tuntui olevan taustalla. Rahaakin on edes kohtuullisesti käytetty niin ihmetyttää, eikö oikeasti pelattavuutta saatu paremmaksi. Tästä vissiin kaavailtiin jotain isompaa mediamaailmaa mutta kun suosio jäi Concordea huonommaksi niin eipä taida tulla. Ehkä kannattaisi aluksi vaan julkaista kunnon tuote ja antaa sen lähteä rauhassa lentoon eikä sännätä suoraan vahasiivillä kohti Aurinkoa...

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Unknown_9:_Awakening

Four Last Things (PC)

Renessanssiajan maalauksiin pohjautuva point & click -seikkailupeli, jossa mies pelästyy syntistä elämäänsä ja rientää paikalliseen seurakuntaan hakemaan ripitystä. Porsaanrei'än ansiosta se onnistuu, jos tekee kaikki seitsemän kuolemansyntiä tämän seurakunnan alueella, joten mars syntiä tekemään siis. Tämä oli hauska, joskin varsin lyhyt seikkailu ja tästä kolmikosta nipin napin se paras. Plussaa myös klassisesta taiteesta kuten Boschin teoksista. (Ei se sähkölaitefirma vaan Hieronymus.)

Four Last Things - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

Killer Frequency (PC)

80-luvun lopulle sijoittuvassa pelissä pelataan DJ Forrest Nashia, joka on joutunut isosta kaupungista pikkukaupungin radioon. Yöllinen juontokeikka saa hyytävän käänteen, kun vuosia sitten kaupunkia piinannut sarjamurhaaja tekee paluun ja tiskijukka joutuu auttamaan uhreja suorassa lähetyksessä pois murhaajan ikeestä. Idea on mielenkiintoinen ja pelikin varsin hyvä. Juonikin toimi yllättävän hyvin. Se vähän kyllä ihmetytti, että vaikka periaatteessa on kiire niin tämä Forrest ei juokse mihinkään. Siltikin tälle myöskin suositus, voisi jopa joskus myöhemmin koittaa uudelleen vähän paremmin.

Killer Frequency - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

 

[Raatokalle]

....

Four Last Things (PC)

Renessanssiajan maalauksiin pohjautuva point & click -seikkailupeli, jossa mies pelästyy syntistä elämäänsä ja rientää paikalliseen seurakuntaan hakemaan ripitystä. Porsaanrei'än ansiosta se onnistuu, jos tekee kaikki seitsemän kuolemansyntiä tämän seurakunnan alueella, joten mars syntiä tekemään siis. Tämä oli hauska, joskin varsin lyhyt seikkailu ja tästä kolmikosta nipin napin se paras. Plussaa myös klassisesta taiteesta kuten Boschin teoksista. (Ei se sähkölaitefirma vaan Hieronymus.)

Four Last Things - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

.....

Jos jäi nälkä, samaa sarjaa löytyy pari peliä lisää. The Procession to Calvary ja viimeisimpänä Death of the Reprobate.

 

[Heseman]

Jos jäi nälkä, samaa sarjaa löytyy pari peliä lisää. The Procession to Calvary ja viimeisimpänä Death of the Reprobate.

Tänks, noi oli kyllä mulla jo tiedossa. Toistaiseksi tämä eka riitti, mutta katsotaan jos myöhemmin herää kiinnostus enempään.

 

[Jumi]

Tiny Rogues (PC)

Action rogue-like, top-down shooter, bullet hell. Ei kiinnostanut alunperin ollenkaan mutta kun näin pikkuveljen pelaavan tätä joka päivä, päätin vihdoin Steam-kirjaston jakamisen ansiosta koittaa. En innostu bullet hell -peleistä ja top-down shooteritkaan ei herätä mielenkiintoa, mutta tässä onkin mukana yksi kikka...

Automaattitähtäys! Väistely ja samaan aikaan tähtääminen ei ole kovin hauskaa nopea tempoisessa pelissä. Ensin pitää keskittyä väistelyyn ja tähtäys tulee vasta toisena, se johtaa siihen että silloin tällöin osuu tuurilla eikä oikeanlaista onnistumisen tunnetta pääse syntymään. Nyt kun pitää vain keskittyä väistelyyn on pelaaminen paljon sujuvampaa. Pakko mainita, että aluksi en pitänyt siitä sillä peli on erittäin helppo alussa, eikä bullet hellistä ole tietoakaan. Onneksi ekan läpi peluun jälkeen peli vaikeutuu.

Pelaaminen on seuraavanlaista: Mennään huoneeseen, ammutaan vihut, saadaan palkkio. Koko hommaan menee 5-10 sekuntia. Varusteita on ties minkälaista ja erilaisia buildeja myös. Ensimmäisellä läpipeluulla sain jouskarin joka ampui myös myrkkyä joka neljännellä laukauksella, siihen sitten vielä sormuksen joka lisäsi +200% damage when enemy is close, ja lopulta vielä nuolikotelon joka "Every enemy is considered close". Eipä siinä kerennyt enää loppupelistä nähdä millaisia vihuja huoneessa on kun kaikki oli ohi sekunnissa. Myös pääpomo meni 10 sekunnissa. Mietin että peli on pahasti epätasapainossa, mutta sitten peli vaikeutui seuraaville kierroksille ja nyt on hauskaa.

Gamepadilla pelaaminen on sujuvaa. Inventaarion säätäminen on kömpelöä, mutta eitä ei tarvi säätää usein.

4/5, indie-pelit on nykyään aivan pirun hyviä.

 

[Refloni]

Crysis-trilogia nupit kaakossa mutta alkuperäisinä versioina. Ykkönen ja kolmonen on hyvinkin nättejä pelejä, mutta screenshottien ottaminen oli niin työlästä etten jaksanut vaivautua. Windows-nappi on peleissä poistettu käytöstä, mikä rikkoo sekä Game Passin kuvaustoiminnon että vanhan kunnon Win+PrtSc -kombon, jolla olen näpsinyt otokset Steamin ja GOGin ulkopuolisista peleistä. Frapsko tässä olisi pitänyt asentaa?

Crysis

Klassinen koneidenkyykyttäjä. Scifiräiskyttely sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, vuoteen 2020, ja pyöriikin vain sen aikaisella raudalla. Onneksi elämme tulevaisuudessa ja koneeni pyöritti peliä kaikki asetukset täysillä, poislukien motion blurin tyyliset kuvanrumentimet. Crysis on kieltämättä ollut 15 vuotta aikaansa edellä. Peli näyttää kohtuullisen modernilta muttei ihan räjäytä tajuntaa, ilman taustatietoja veikkaisin sen tulleen edellisen viiden vuoden aikana. Oikean julkaisuvuoden erottaa välillä ja vaivoin. Jotkut tekstuurit on paljon muita suttuisempia, polygoneissa on paikoin säästelty ja peli on "rapean" näköinen halflife2maisella tavalla.

Se mikä on vaikuttavaa nykystandardeillakin on maaston tuhoutuminen. Harvemmin näkee että puu katkeaa juuri siitä kohdasta johon sitä ampuu. Tuhlasin kranaatteja vain katsellakseni niiden tekemää tuhoa.

Pelinä Crysis ei ole kovin kummoinen. Räiskintä menettelee ja pelaajan käyttämän nanopuvun kalibrointi tuo pientä taktista ulottuvuutta. Tilanteen mukaan pitää tehdä päätöksiä, tarvitaanko lisää nopeutta, voimaa, panssaria vai... panssaria. Panssari on käytännössä aina paras valinta, ilman sitä kuolee hetkessä. Muut voimat ovat erikoistyökaluja joita tarvitaan harvoin. Peli toistaa itseään liikaa ja mukana on pari epäreilua taistelua. Pelin edetessä viholliset kestävät yhä enemmän luoteja, joskin kaikista pahimmat panossienet ovat pelin puolivälin korealaiset nanosoturit. Myöhemmin ilmaantuvia marsilaisiakin vastaan taistelee mieluummin.

Crysis 2

Pikemminkin identiteettikryysi. Crysis 2 on konsolijonneja varten tyhmennetty putkiräiskintä. Kentät on ahtaita rännejä, peli on ihan reilusti rumempi, paikkojen hajoaminen on paljon rajoittuneempaa... Miksi edes pelata tätä? Ensimmäisen pelin myyntivaltit on poistettu. Enää ei voi tallentaa vapaasti vaan pitää luottaa harvalukuisiin checkpointteihin, ja "taktinen visiiri" hoitaa jopa ajattelun pelaajan puolesta. Skriptattu spektaakkeli on sentään näyttävää ja sen katselee mielellään kerran läpi.

Ensimmäisen pelin avaruusoliot oli... valinta, mutta lentävät mustekalat ainakin monipuolisti tappelua ja tarjosi mielenkiintoista katseltavaa. Kakkosen alienit on maata pitkin juoksevia humanoideja, jotka suojautuvat esteiden taakse ja ampuvat pelaajaa pyssyllä. Ainoa ero ihmisiin on että otukset on kokonsa vuoksi vähän helpompia maaleja.

Crysis 3

Askel taaksepäin eli oikeaan suuntaan. Crysis 3 on mekaanisesti samanlainen kakkosen kanssa, mutta grafiikka ja maastotuho on taas sillä tasolla kuin Crysiksen pitäisi meemien mukaan olla. Peli ei ole parhaimman näköinen ikinä, mutta kaunis kyllä, varsinkin vuoden 2013 mittapuulla. Olin jo Tomb Raider 2013:n jälkeen sitä mieltä, että peligrafiikka saavutti niihin aikoihin tason, jota parempaa ei oikeastaan tarvita.

Tarina on roskaa läpi koko sarjan, mutta kolmospelin finaali on mukavan yliammuttu. Jos hölmöillään, niin hölmöillään sitten kunnolla. Kakkosen kaavaan on tehty pieniä toimivia uudistuksia ja tykkäsin kolmosesta itse asiassa enemmän kuin ykkösestä.

Karsean hakkerointiminipelin olisi kyllä voinut jättää pois.

 

[xarot]

Muistikuva, että Crysis Warhead oli Crysis ykköstä hitusen parempi. Pitäisikin se pelata uudelleen läpi. Kakkonen ja kolmonen olikin sitten aivan turhia tekeleitä.

 

[Captain J]

Dragon Age: Veilguard (PS5)

Tämä peli oli tutkan alla julkaisusta lähtien (silloin toki nimenä oli Dragon Age: Dreadwolf), mutta täyttä hintaa tästä ei raaskinut maksaa. Eikä kannattanutkaan, kun ps plussaan tämä tuli ihan ilmaiseksi tarjolla.

Voi sanoa, että olen DA-noviisi. Originsin omistan, mutta en ole sitä pelannut kuin ehkä maks. 10h. Syynä se, että tuossa kohtaa peli alkoi kaatuilla PC:llä ihan koko ajan. Nähtävästi tähän on nexusmodsissa tarjolla patchi, joka korjaa ongelman. Pitää joskus laittaa testiin.

Toinen minkä omistan on DA:Inquisition PS4:lle, mutta sitäkään ei tullut hirveästi pelattua. Muistaakseni tuli joku muu peli mitä piti ennemmin pelata, ja toisekseen yritin koluta sivutehtäviä turhan hanakasti. Kuulemma varsinkin alussa pitäisi painottaa päätehtäviä. No, pitää joskus kokeilla uudestaan.

No, Veilguard yksinkertaisti taistelua enemmän omaan makuun sopivaksi. Pelasin sellaisella nais-qunari soturilla, mikä oli oikea amazoni. Tykkäsin tosi paljon mättää vihollisia kirjaimellisesti lekalla päähän.

Mutta valitettavasti siihen isolta osin posit jääkin. Todella HMV peli, etenkin kun mielessäni vertailen edellä mainittuihin tai Mass Effecteihin. Siis nimenomaan tiimiläisten suhteen. Emmrich oli näistä ehkä se paras tyyppi.

Grafiikat itsessään ihan jees, mutta ei tämä piirrosmainen tyyli oikein istunut peliin. Woke-henkisyys otti pattiin, ja erään tiimiläisen ”non-binary” pohdiskelu aiheutti itsessä vain syvää huokailua. Lähinnä siis siksi, että koko homma tuntui vaan väkisin mukaan laitetulta pakkopullalta.

Tarina kanssa oli vähän outo. Tuntui kuin Inquisition ja Veilguardin välissä olisi pitänyt olla peli, ja nyt pelattiin tuon puuttuvan pelin jatko-osaa. Suorempi jatkumo Inquisitioniin olisi maistunut itselle paremmin kuin tämä mitä saatiin.

Kyllä tämä kerran pelasi läpi, mutta tuskin tulee enää uudestaan pelattua. Jos tämä olisi jonkun tuoreen studion eka rykäisy, niin ihan jees. Mutta kun kyseessä on Bioware, niin väkisin tätä vertaa heidän aiempiin peleihin. Ja kyllä minusta Mass Effect: Andromedakin tekee joka suhteessa asiat paremmin kuin tämä… Mikä on hieman huolestuttavaa seuraavaa Mass Effectiä ajatellen. 5-/10.

 

[Nathorr]

Horizon Zero Dawn, joulukuu 2021
Aloitin tämän itseasiassa jo kesällä, mutta innostus loppui n. 5 tunnin jälkeen kesken samalla, kun jäi koko yksinpelaaminen taas hetkeksi tauolle. Jatkoin vanhaa tallennusta ja peli imaisi viimein mukaansa. Nätti maailma ja kiva stoori mielestäni erinomaisilla taustoilla. Tää on sitä mun lempigenreä, eli tarinavetoista 3. persoonan avointa maailmaa. 5/5.

Horizon Forbidden West Complete Edition (PC)

Horizon-pelisarjan toisen osan ostin tyylistäni poiketen melko ajoissa, alle vuosi PC-julkaisusta, kun sattui jostain halvalla saamaan. Ensimmäisen osan, Horizon Zero Dawnin, olen läpäissyt uuden vuoden aattona 2021, ja kuten lainatusta viestistä näkee, peli jäi ensimmäisellä yrityksellä kesken, mutta toisella kolahti. Aloitin Forbidden Westin pienellä riskillä näin aurinkoisilla keleillä, tarkoituksena pelailla sitä "tunti siellä, toinen täällä". Vaikka peli ottikin melkein kuukauden, sitä oli silti kiva pelailla juuri tuohon tyyliin.

Peli on siis tarinavetoista 3. persoonan avointa maailmaa kuten edeltäjänsä. Ubisoftin tekeleet tulee vahvasti mieleen, mutta nopeasti kuitenkin keksii, mitä pelissä kannattaa suorittaa, ettei tule ähky. Pelasin siis päätehtävän lisäksi sivutehtävät, errandit, tallneckit ja cauldronit.

Pelattavuus on todella jouhevaa. Jousipyssyillä ja sen muunnelmilla metsästetään eläinten näköisiä vihollislaitteita, ja välillä ihmisiäkin. Vihollisissa on tiettyjä osia, joihin osumalla tekee ylimääräistä damagea ja samalla kyseinen osa voi irrota koneesta, heikentäen sen hyökkäyksiä tai armoria. Näiden osumien metsäsys on miellyttävää puuhaa. Elemental-lämääkin tässä voi tehdä, mutta ainakin mulle jousipyssyllä ns. kipupisteisiin tähtäily oli kaikista parasta. Joissain tehtävissä annetaan mahdollisuus hiiviskellä, mutta tosi usein hippaset ratkaistaan taistelumekaniikoilla.

Pelin yksi heikkouksista on mielestäni tehtävien, erityisesti sivutehtävien, toistuvuus. Etsi X, tuhoa vihollisia, seuraa jälkiä, tuhoa lisää vihollisia. Väleihin mahtuu rutkasti välivideoita, joista jotkut ovat hyviä, toiset vähän tylsiä. Onneksi keskustelua voi vauhdittaa lukemalla nopeasti tekstityksiä ja klikkaamalla seuraavaan replaan.

Pelin juoni ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä ja se ottaa taas oman aikansa, kunnes siitä innostuu. Ekan osan suuri paljastus innosti rutkasti, mutta tässä ei kokenut vastaavaa. Päämäärä oli selvä ja siinä sivussa autettiin eri heimoja edustavia ihmiskohtaloita. Tukikohta-elementti toi etäisesti mieleen Mass Effectit, joissa tehtävien välissä pääsi keskustelemaan kamujen kanssa, mutta valitettavasti tässä pelissä heidän turinat eivät jostain syystä kiinnostaneet esikuvansa lailla. Tästä päästään toiseen suureen heikkouteen: jostain syystä mua ei oikein kiinnostanut pelin juoni. Maailmaan on rakennettu niin paljon kaikenlaista, että sen sisäistäminen kävi ehkä vähän raskaaksi. Se parani keskivaiheilla, kunnes lopussa taas vähän lässähti. Lisäosa onneksi tuo peliin sen ansaitseman lopun. Harmi, jos tämä on joltain julkaisussa pelanneelta jäänyt kokematta.

Teknisessä mielessä peli on erinomainen. Grafiikat ovat näyttävät, peli ei nyi ollenkaan ja pelin käynnistys työpöydältä viimeiseen tallennukseen on hämmästyttävän nopeaa. Bravo! Maailma on kuvankaunis ja yksityiskohtia täynnä, joten tutkittavaa riittäisi kyllä loputtomasti, mutta mä jatkan tarinan taputtelun jälkeen kohti seuraavaa peliä.

Lisäosasta on pakko sanoa, että se on ehkä perin parasta antia. Tiivis pakkaus mielenkiintoisella juonella, kauniilla uudella alueella, uusilla vihollistyypeillä ja hyvällä pomotaistelulla. Jos se on jäänyt pelaamatta, niin suosittelen lämpimästi palaamaan pelin ääreen. Mielestäni voidaan puhua BioShock- ja Mass Effect -pelisarjojen tasoisesta DLC:stä. Jätetään ne CD Projektin DLC:t vielä yksin kärkipaikalle.

Arvosana helppo 4/5. Viihdyin ja aion viihtyä jatkossakin, mikäli pelisarja saa jatkoa. Peli yhdistelee hauskasti scifi- ja fantasiaelementtejä, mutta mulle henkilökohtaisesti tässä on vähemmän tarttumapintaa kuin vahvasti historiaan nojaavassa esikuvassaan, Assassin's Creedissä.

 

[CaseAce]

Horizon Forbidden West Complete Edition (PC)

Pelattavuus on todella jouhevaa. Jousipyssyillä ja sen muunnelmilla metsästetään eläinten näköisiä vihollislaitteita, ja välillä ihmisiäkin.

Ja melee combot. Älkää unohtako käyttää melee comboja ihmisiä vastaan. Ne jää helposti pimentoon mutta siellä on harjoitusareena jossa niitä voi treenata.

 

[xarot]

Dragon's Dogma 2 (PC)

Pitkästä aikaa innostuin PC-pelistä niin, ettei sen pelaaminen alkanut tuntua toiselta työltä, vaikka kestoa tuli lähemmäs sata tuntia.

Alkuperäinen Dragon's Dogma: Dark Arisen on tullut pelattua läpi joskus 2016-2017, enkä muistanut juonesta oikeastaan enää mitään. Kyseessä on Capcomin RPG-mätkintä, jossa vahvassa roolissa on oma party, eikä niinkään aina pelaaja. Myös sen muistin, että peli oli todellinen sleeper hit ja pelissä oli todella hyvin toteutettu taistelu. Omassa partyssa muut ovat tietokoneen ohjaamia pawneja joista voi oman partyn kasata. Eeppisiä pomotaisteluita tuli tuon tuosta. Yöhön ei kannattanut alkupuolella mennä ollenkaan, sen verran paljon tuli aina turpaan. Näistä lähtökohdista aloitinkin Dragon's Dogma 2:n.

Alkumetrit lähtivät vähän nihkeästi liikkeelle, ja hädin tuskin pääsin ensimmäiseen isompaan kaupunkiin kun parikin bossia kerralla halusi ottaa matsia reppanan pelihahmoni kanssa. Parin tunnin jälkeen homma kuitenkin alkoi kääntyä mielekkäämmäksi. Pelaamisesta tuli vähän Gothic(3)- ja Morrowind-viboja (Morrowindista erityisesti hiekka-alueen sekä rakennusten että kissaihmisten vuoksi).

Questit ovat aika peruskauraa mutta osa vaatii vähän nokkeluutta ja joitain voi ratkaista monella eri tavalla. Osa questeistä on myös aikarajoitteisia eli jos samoilet ja teet pääquestia pidemmälle niin osa questeista katoaa. Valitettavasti edes takaisin reissaamista on turhan paljon kartan muodon vuoksi, ja tämä alkaa jossain vaiheessa hieman kismittämään, kun samoja reittejä joutuu nuohoamaan vihollisista uudelleen ja uudelleen. Pikamatkustuskin löytyy, mutta keskellä yötä keskimäärin aina jokin mobi tuli ja pisti härkäkärryt tuhannen päreiksi ja loppumatka kuluikin jalan. Keskellä yötä liikkuminen vaatii käytännössä lyhdyn käyttöä ja vihollisten silmät kiiluvat keskellä pimeyttä.

Grafiikka on pahimmillaan PS3-tasoa luolastoissa ja parhaimmillaan häkellyttävän yksityiskohtaista. Piirtoetäisyys jatkuu pitkälle, ja peli pyöriikin aika kehnosti yhtään vanhemmalla ja ehkä uudemmallakin prosessorilla, mikäli ei kytke DLSS:ää päälle, joka taas tuntuu tekevän kuvasta melko utuisen. 7 vuotta vanhalla prosessorilla ja RTX4090:llä oli pakko kytkeä DLSS päälle. Kuvakaappauksia oli pakko ottaa kesken pomomatsienkin.

Itse tappelu on siis suuri osa koko peliä. Omaan partyyn voi ottaa pawneiksi esimerkiksi maagin, juosimiehen ja miekkamiehen oman moukarimiehen rinnalle. Maagi parantaa kesken taisteluiden oman ja pawnien terveyttä, muut pawnit keskittyvät hakkaamaan vihollista. Vihollisten selkään voi kiivetä, niitä voi isommilla moukareilla horjuttaa ja kaataa maahan, miekan voi upottaa trollin niskaan ja jopa tappaa yhdellä iskulla. Griffineiltä voi polttaa siivet alta ja hippa lohikäärmeiden kanssa oli pelin parasta antia. Isommatkin mobit menevät hetkeksi tainnuksiin kun tarpeeksi moukaroi. Tässä pelissä bosseihin törmääminen on hauskaa, toisin kuin toisen firman peleissä, joissa lähinnä tulee fiilis, onko taas pakko hakata pari tuntia ohjainta päähän että pääsee pomotappelusta eteenpäin.

Isoin ongelma matkustuksen lisäksi on se, että vihollistyyppejä on aika vähän ja pääjuoni on melko lyhyt. Peli myös helpottuu loppua kohden enemmän ja enemmän mitä enemmän pelaa. Loppupuolella en jaksanut enää edes päivittää kamoja. Toisaalta pääjuonen nopeasti unohtaa taustalle, kun käy samoilemassa kartan läpi. Jostain syystä äänet olivat pelissä turhan hiljaisella, enkä juurikaan saanut keskityttyä musiikkeihin. Ilmeisesti yleinen ongelma.

Peli oli kokonaisuutena hyvä, mutta ei aivan yhtä hyvä kuin Dragon's Dogma: Dark Arisen. Silti iski kuin miljoona volttia ja tätä tuli suorastaan ahmittua. Nyt on tyhjä olo. Laitetaan nyt muutama kuvakaappaus jos se sallitaan.

Jylhää on.

Täältäkö se grillin tuoksi tulikin?

Jos metsään haluat mennä nyt...

Taistelu on välillä melkoista sekametelisoppaa.

Yöllä ei paljoa nokkaansa pidemmälle näe.

Kohta mennään, moukarini on valmis.

 

[Jumi]

Monster Train 2

Slay the Spire kopio, eli taas yksi deckbuilder. Pidin pitkään Monster Train 1:sestä enemmän mitä Slay the Spirestä, mutta lopulta kummankin läpipelattuani piti myöntää, että StS oli hitusen parempi. Tämä peli on erittäin lähellä edellistä osaa, mutta vaihtoehtoja on enemmän ja sitä myötä tuntuu myös paremmalta. Omalla deckbuilder-listalla tämä on nyt ykkösenä.

Rentoa jalat pöydällä yksi käsi hiirellä taktista vuoropohjaista pelailua.
4/5

EDIT: Viikon pelaamisen jälkeen päivitystä Monster Train 2 arvosteluun. Peli on vain parantunut, mutta on löytynyt pari valituksen aihettakin.

Peliä on mahdoton läpäistä parilla ekalla pelillä, koska avatut kortit ovat surkeita. Eka tunti pitää vaan lätkiä kortteja ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle, jotta saisi pisteitä, ja sitä myötä pakollisia kortteja auki. Ensitunnit olivat ne kaikista heikoimmat ja voin hyvin kuvitella, että peli on jäänyt kesken alkutunneille kun ei ole oikein ymmärtänyt edes mitä tapahtuu. Vaikka peli näyttää mukavasti mitä tulee tapahtumaan, niin onhan tämä silti kovin epäselvä peli!

UI/UX, tarkemmin sanottuna ikonit ja korttien selitykset ovat vain välttävä. Kaikkia avainsanoja ei jostain syystä aina selitetä, edes silloin kun kortin avaa hiiren kakkos napilla tarkasteltavaksi. Vihollisten resolve ja muut ikonit on ikävä katsella läpi, ja vaarallisimmat debuffit voivat mennä helposti ohi. Onneksi pelissä on undo-toiminto joka vie vuoron alkuun, tulee käytettyä usein, kun vihulla olikin "piilossa" joku ominaisuus: "add corruction +3 to your units when spell is played".

Pomotappeluihin peli on seonnut kaksi kertaa ja pitänyt tehdä alt+f4. Onneksi peli jatkui samasta tappelusta, ja toisella kerralla tuli suorilta voittoteksti. Muistelen että MT1:ssä vihujen hp:t nousivat liian nopeasti omaan makuun, ja rivivihutkin olivat loppupelistä todella vaikeita. Tässä ei kai nouse yhtä paljoa? Ainakaan se tai vihujen vaikeutuminen ei ole häirinnyt paljoa.

9/10

 

[Heseman]

Indiana Jones and the Great Circle (PC, Xbox Game Pass)

Uusista Wolfensteineista tuttu länsinaapurin Machinegames poistui hetkeksi mukavuusalueeltaan, mikä on Youngbloodia muistellen varmaan ihan hyvä liike. Liikaa ei sentään, sillä tässäkin saavat natsit kyytiä. Eivät tosin B.J. Blazkowiczin rynkyn toimesta vaan ehkäpä maailman kuuluisimman seikkailija-arkeologin, tohtori Henry "Indiana" Jones nuoremman nyrkkien toimesta. Tämä on ehta lisenssipeli, mutta toisin kuin yleensä, tällä kertaa syytä huoleen ei ole. Ainakaan isommin.

Pelin tempo on Wolfensteineja hitaampaa, Indy liikkuu kuin normaali ihminen ja kiipeilykin on hidasta. Paikoitellen mennään jopa kävelysimulaattoriasteelle, suhteellisen helppoja pulmia ratkoen. Parasta pelissä on kuitenkin semi-isojen alueiden vapaa tutkiminen pääjuonen ohessa. Nurkista löytyy kaikenlaista löydettävää sivutehtäviä myöten. Näistä palkitaan seikkailupisteillä, joilla voi ostaa päivityksiä, kunhan sopivat opaskirjat on löydetty. Vaikka kentät ovat yleensä täynnä natseja (tai fasisteja), ei aina tarvitse olla nyrkit pystyssä. Elokuvien tyyliin Indy pukeutuu erilaisiin valeasuihin, joilla voi liikkua lähes kaikkialla huomaamatta. Upseerin perhanat vaan näkevät niiden läpi, joten niitä tulee vältellä tai vetää turpaan nurkan takana. Paljain nyrkein ei tarvitse huitoa, erilaista tilpehööriä ovat kentät täynnä kättä pidemmäksi. Löytyy esimerkiksi pamppua, lapiota, luutaa tai vaikkapa kärpäslätkää. Monesti vetelin kuitenkin ilman, sillä nyrkeistä lähtee niin messevä ääni. Klassikkoruoskalla voi vaikka riisua vihollisen aseista. Normaalilla vaikeustasolla ei puolen tusinaakaan natsia tuota yleensä vaikeuksia, varsinkin jos pitää kyvyt ajan tasalla. Parjattu lopputappelukin käydään nyrkein ja vaikka se ei pelillisesti erityisen tyydyttävää ollut, pääsin sen kuitenkin kerralla läpi.

Machinegames on useimmin loistanut hahmoissa, eikä tämä tuota pettymystä. Pääpahis, SS-arkeologi Emmerich Voss on erinomaisen vaarallinen liero. Harmi vaan, että hahmoa nähdään vain muutamissa välivideoissa. Muitakin hyvin kirjoitettuja hahmoja löytyy. Tarina on perushyvä ja hyvin indymäinen. Aloitus on oikein vahva ja jos on nähnyt leffat niin on kuin kotonaan. Myös ensimmäisellä isolla alueella, Vatikaanissa on into vielä korkealla. Siitä sitten hiukan laskee ja viimeisellä isolla alueella alkoi olla jo fiilis, että nyt alkaa riittää. Loppu on sentään ihan jees, jos nyrkkimatsia ei huomioida.

En ole varmaan muita Indy-pelejä pelannut kuin Fate of the Atlantiksen, mikä onkin itselläni top kympissä. Tästä tuli sille ihan kelpo kaveri, muiden Indy-pelien laatua en siis pysty arvioimaan. Mutta kaksi hyvää peliä on ihan jees, sillä elokuviakin on vain kaksi hyvää.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Indiana_Jones_and_the_Great_Circle

 

[perato]

Parikin peliä tullut paukuteltua hiljaisissa yövuoroissa. Cyberpunkki kotona kesken, mutta vähäinen vapaa-aika arjessa hidastaa sen etenemistä.

Baldur's Gate 2: Throne of Bhaal Enhanced Edition (PC)
Syksyllä tuli pelattua tuo kakkonen Fighter/Cleric multilla, mutta nyt palasin Sorcererilla jatkamaan Thronen. Tämän joskus aikanaan kerran pelannut lähes läpi ja toisen kerran vähän matkaa, siinä missä peruspelin olen pelannut läpi alta kymmenen kertaa ja johonkin asti kymmenisen kertaa. Throne ei oikeen koskaan aikanaan napostelut, liian lineaarinen ja kaikki taistelut oli lopulta sitä time stop ja lichin veroinen vastustaja tyyppistä mättöä. Nyt ihan samat fiilikset, ja jäänee jatkossa pelaamatta, vaikka tota peruspeliä vois vielä elämän aikana muutamat pelit vetää.

Xcom: Enemy Within (PC)
Tätä tullut pelattua viimeksi 11 vuotta sitten, kakkosen jälkeen ei ole tullut koskettua, vaikkakin monesti mietityttänyt, että olisko tähän syytä palata, koska ovat kuitenkin hieman erilaisia pelejä. Noh nyt tuli todettua, että ehkä se tosiaan oli hyvä kertaalleen vielä pelata, mutta eipä ole enää kummempaa syytä tälle. Tunnelma tässä kakkosta parempi, mutta pelattavuus jotenkin yksinkertaisempi ja lineaarisemman tuntuinen. Ihan hyvä pelihän tämä edelleen on, mutta Xcom2 ja War of the Chosen lisäri kyl ovat ihan riittävä upgrade, ettei tälle enää koe tarvetta. Sanotaanko näin, että jos tämä löytyy jo tililtä ja haluaa uusia Xcomeja testata, niin kyllä tämä ajaa sen testin verran, jos tästä ei tykkää niin tuskin tykkää kakkosestakaan, pois lukien xcom puristit joita on sit joka lähtöön ja junaan.

 

[itarumaa]

EA Wrc, on mahtava peli, jos kaipaa Dirt 2.0 pelille jatkoa. Ps5 ja ohjain käytössä ja kivaa on ajella. Nimenomaan tässä on hyvä uramoodi ja monipuolisesti erilaisia autoja. Enpä ihan viime aikoina ole Pösö 309 GTI:tä peleissä nähnyt, mutta tästä se löytyy.

 

[Heseman]

DOOM: The Dark Ages (PC, Xbox Game Pass)

Jos pidit Eternalista, pidät todennäköisesti tästäkin.

Doom 2016 oli varmasti monelle yllätys, myös minulle. Pidin siitä paljon, se oli vanhanaikaisuudessaan virkistävää. Sitten tuli Eternal, joka toi kikkailun haulikkohippaan. Sille oli faninsa, joihin minä en kuulunut. Tämä jatkaa samaa rataa. Jälleen kerran peli aloitetaan pitkillä välivideoilla. Ei uskoisi, että sama firma teki 2016:n alun, jossa tapettiin eka örkki alle minuutissa. Sitten kun päästään viimein pelaamaan niin joka välissä keskeytetään isolla opastusruudulla. Toiminnassa uusi kikka on kilvellä tehtävät torjunnat, mutta se ei vaan innosta. Lisäksi heitellään kilpeä ja mäiskitään nyrkillä. Ongelma vaan on, että mulla ei ollut tätä pelatessa pätkääkään hauskaa. Tai no, oli yhden ohikiitävän hetken kun olin hieman isommalla aukealla ja pääsin siellä lyhyen aikaa ampumaan miettimättä parryjä. Se oli hauskaa. Musiikkikin oli kaukana Mick Gordonin oikeasti vetävästä metallimusiikista, tämä oli jotain halpaa haaleaa kopiota. Kolmannessa kentässä totesin, että eiköhän tää ollut tässä. #notmydoom

Yhden kehun voisin sentään antaa: Demonien liha lähtee ampuessa siististi irti ja jäljelle jää vaan luuta. Harmi vaan, että se nähtiin jo Dead Spacen remakessa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Doom:_The_Dark_Ages

 

[perato]

DOOM: The Dark Ages (PC, Xbox Game Pass)

Jos pidit Eternalista, pidät todennäköisesti tästäkin.

Doom 2016 oli varmasti monelle yllätys, myös minulle. Pidin siitä paljon, se oli vanhanaikaisuudessaan virkistävää. Sitten tuli Eternal, joka toi kikkailun haulikkohippaan. Sille oli faninsa, joihin minä en kuulunut. Tämä jatkaa samaa rataa. Jälleen kerran peli aloitetaan pitkillä välivideoilla. Ei uskoisi, että sama firma teki 2016:n alun, jossa tapettiin eka örkki alle minuutissa. Sitten kun päästään viimein pelaamaan niin joka välissä keskeytetään isolla opastusruudulla. Toiminnassa uusi kikka on kilvellä tehtävät torjunnat, mutta se ei vaan innosta. Lisäksi heitellään kilpeä ja mäiskitään nyrkillä. Ongelma vaan on, että mulla ei ollut tätä pelatessa pätkääkään hauskaa. Tai no, oli yhden ohikiitävän hetken kun olin hieman isommalla aukealla ja pääsin siellä lyhyen aikaa ampumaan miettimättä parryjä. Se oli hauskaa. Musiikkikin oli kaukana Mick Gordonin oikeasti vetävästä metallimusiikista, tämä oli jotain halpaa haaleaa kopiota. Kolmannessa kentässä totesin, että eiköhän tää ollut tässä. #notmydoom

Yhden kehun voisin sentään antaa: Demonien liha lähtee ampuessa siististi irti ja jäljelle jää vaan luuta. Harmi vaan, että se nähtiin jo Dead Spacen remakessa.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/Doom:_The_Dark_Ages

Onko tämä kuitenkaan enää sitä ihme kikkailua niiden ammojen, armorien ja healthien suhteen mitä Eternal oli. Se oli asia mikä eniten tökki itellä Eternalissa verrattuna 2016 Doomiin.

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Reventure (Steam)

Oikein alkeellisella pikseligrafiikalla höystetty pulmapeli jossa koitetaan saavuttaa eri endingejä tekemällä kaikenlaisia asioita jotka johtaa pelin loppumiseen ja uuteen rundiin. Pelin juoni on "pelasta prinsessa" mutta käytännössä se on vain yksi ending muiden joukossa. Pelissä maastosta löytyy paljon erilaisia työkaluja ja aseita, mutta jännä mekaniikka niillä on että hyppykorkeus pienenee jos nostat sellaisen. Eli löytääksesi jokaisen endingin pitää tarkkaan miettiä mikä tavara on kannossa (jos ollenkaan) niin pääset tiettyihin paikkoihin tekemään tiettyjä asioita.

Yhden endingin suoritus kestää muutamasta sekunnista joihinkin minuutteihin. Itse olen vasta 50% endingeistä löytänyt niin en tiedä kuinka kompleksisia vaikeimmat on. Ehkä pitää sitten jossain kohtaa wiki ottaa käyttöön että löytää kaikki.

Kirjoitushetkellä peli on 0,99e steamissa.

Reventure on Steam

The one and only non-linear adventure with 100 different endings. Don't just wishlist me. I'm not that expensive... also, look at those reviews!

store.steampowered.com

 

[Heseman]

Onko tämä kuitenkaan enää sitä ihme kikkailua niiden ammojen, armorien ja healthien suhteen mitä Eternal oli. Se oli asia mikä eniten tökki itellä Eternalissa verrattuna 2016 Doomiin.

Tarpeeksi erikoishyökkäyksiä ja torjuntoja tekemällä örkki horjuu, jolloin pääsee tekemään lopetusliikkeen. Tästä putoaa enemmän ainakin terveyttä. Ammuksiin en kiinnittänyt huomiota kun ne eivät yleensä olleet vähissä. Syvällisempää analyysiä löytynee pelin omasta ketjusta käyttäjiltä, jotka ovat pelissä parempia kuin minä.

 

[Heseman]

It Takes Two (PC)

Yh-teis-työ-tä!

Mayn ja Codyn avioliitto on hajoamispisteessä. Perheen tytär Rose on tästä suruissaan ja onnistuu tietämättään taikomaan vanhempansa nukeiksi ja heidän tulee oppia yhteistyötä päästäkseen takaisin ihmismuotoon. Samalla he tulevat korjanneeksi parisuhdettaan. Yleensä coop- eli yhteistyöpelit ovat sellaisia hyvin löyhästi, toinen voi vaikka kaivaa nenää samalla kun toinen tekee varsinaiset työt. Tässä se ei ole mahdollista. Ensinnäkin pitää olla kaksi ohjausta valittuna että pelin saa edes käyntiin. Lisäksi koko peli on rakennettu siten, että yhteistyö on pakollista. Yksin ei siis pysty pelaamaan, ellei satu olemaan MissMikkaa tai Tohtori Mustekala.

Itse peli on tasohyppelyä erilaisilla pulmilla ja pomomatseilla varustettuna. Vaikeustaso on sinänsä kohdallaan, jos on edes kohtuullisesti pelikokemusta. Jos taas ei, niin haastetta löytyy vähän enemmän. Olisikin hyvä, jos tässä olisi saanut säätää vaikeutta juuri tätä tasapainottamaan. Juoni on perus jees, joskin tuntui vähän pitkitetyltä. Joka välissä on "ja sitten tuleekin tällaista..." mikä alkaa käydä vähän vanhaksi. Mutta cooppina sitä kärkipäätä ja kannattaa tsekata, jos pelikumppani löytyy.

https://www.pcgamingwiki.com/wiki/It_Takes_Two

 

[masax]

Deliver at all costs (pc)

Epicin uusi ilmaispeli kahdella sanalla: VMP

 

[hsalonen]

CLAIR OBSCUR EXPEDITION 33​

Tämä on kyllä GOTY 2025. Hieno peli, ranskalainen Final Fantasy on paras kuvaus.

Siinä on kyllä semmoinen parry/dodge, että se nostaa pelin vaikeustasoa vanhemmilla ihmisillä, joiden reaktionopeus ei ole sama kuin teininä. Ei ole vuoropohjainen peli oikeasti. Mutta Story-vaikeustasolla kuolee vieläkin aina välillä ja se on kasuaalille sopiva vaikeustaso.

Juoni on mahtava, enkä lähde sitä spoilaamaan traileria enempää. Siis maalajatar taivaanrannassa piirtelee uuden numeron vuosittain ja kaikki siitä vanhemmat muuttuvat tuhkaksi ja terälehdiksi, tms.. Aina välillä sitten lähtee Expedition tappamaan taivaanrannan maalaajaa, tämä on Expedition 33:n tarina.

Musiikki sai jonkun palkinnon jo , mutta mielestäni semmoista ranskalaista laulua ja olen tunnistavani jonkun FF:n pianokuvion alun, jota ei kuitenkaan viedä loppuun, olisiko FF10.. Kuitenkin hienoa settiä.

Ääninäyttelijöinä on julkkiksia ja FFXVI:n Ben Starr. Hienoa työtä tekevät.

Ei tässä ole huonoja puolia, kun taistelusysteemin hallitsee jollain lailla. Nuoremmat selvästi paremmin.

10/10

 

[masax]

CLAIR OBSCUR EXPEDITION 33​

Tämä on kyllä GOTY 2025. Hieno peli, ranskalainen Final Fantasy on paras kuvaus.

Siinä on kyllä semmoinen parry/dodge, että se nostaa pelin vaikeustasoa vanhemmilla ihmisillä, joiden reaktionopeus ei ole sama kuin teininä. Ei ole vuoropohjainen peli oikeasti. Mutta Story-vaikeustasolla kuolee vieläkin aina välillä ja se on kasuaalille sopiva vaikeustaso.

Juoni on mahtava, enkä lähde sitä spoilaamaan traileria enempää. Siis maalajatar taivaanrannassa piirtelee uuden numeron vuosittain ja kaikki siitä vanhemmat muuttuvat tuhkaksi ja terälehdiksi, tms.. Aina välillä sitten lähtee Expedition tappamaan taivaanrannan maalaajaa, tämä on Expedition 33:n tarina.

Musiikki sai jonkun palkinnon jo , mutta mielestäni semmoista ranskalaista laulua ja olen tunnistavani jonkun FF:n pianokuvion alun, jota ei kuitenkaan viedä loppuun, olisiko FF10.. Kuitenkin hienoa settiä.

Ääninäyttelijöinä on julkkiksia ja FFXVI:n Ben Starr. Hienoa työtä tekevät.

Ei tässä ole huonoja puolia, kun taistelusysteemin hallitsee jollain lailla. Nuoremmat selvästi paremmin.

10/10

Ei se nyt ihan kympin arvoinen. Liikaa outoja epäjohdonmukaisuuksia. Kuten se, että ensin lähdetään kovin mahtipontisesti liikkeelle ja sitten kun kartta aukeaa, niin näkee että nehän veti sen paattinsa sadan metrin päässä rantaan.

 

[kaarlos]

Monster Train 2

Slay the Spire kopio, eli taas yksi deckbuilder. Pidin pitkään Monster Train 1:sestä enemmän mitä Slay the Spirestä, mutta lopulta kummankin läpipelattuani piti myöntää, että StS oli hitusen parempi. Tämä peli on erittäin lähellä edellistä osaa, mutta vaihtoehtoja on enemmän ja sitä myötä tuntuu myös paremmalta. Omalla deckbuilder-listalla tämä on nyt ykkösenä.

Rentoa jalat pöydällä yksi käsi hiirellä taktista vuoropohjaista pelailua.
4/5

Kiitti vinkistä, tuli ekaa pelattua paljon mutta meni tää toisen version julkaisu ohi. Heti ostoon.

 

[Dark3]

Forever Skies tuli läpäistyä eilen, joka oli kuin Subnautica taivaalla. Tässähän rakennetaan oma ilmalaiva, ja sitä pääsee parantamaan/päivittämään pelin edetessä. Esineiden skannaaminen kans suuressa roolissa, et voi rakennella kaikkea kivaa. Ehkä tää on sellanen kevyempi selviytymispeli, ei oo niin kuumottava ku Green Hell. Pitää syödä ja juoda, mutta ei ihan jatkuvasti.

Tää on sellanen, joka ite pitää kokea. En spoilaa enempää. Vahva suositus 9/10.

 

[Refloni]

Game Pass, osa 5.

Atomfall

Brittiläinen Stalker. Sellafieldin ydinvoimala on poksahtanut ja sen ympärille on pystytetty karanteenialue pitämään alueella riehuvat voimat aisoissa. Inspiraatiota on otettu isolla kauhalla niin Falloutista kuin Stalkerista, mutta nimestään huolimatta pelillä ei ole juurikaan tekemistä ydinpommien tai -voiman kanssa. Melko nopeasti selviää että ydinvoimala oli vain kulissi jollekin oudommalle. Pelissä on monenlaisia ympäristövaaroja, mutta säteily on niistä selvästi harvinaisin. Muistaakseni löysin vain yhden huoneen jossa joditabletteja tarvittiin.

Pelin mittakaava on pienempi kuin esikuvissaan ja se on ihan hyvä juttu. Avoin maailma koostuu muutamasta linkitetystä alueesta, jotka pystyy tutkimaan kokonaan melko pienellä vaivalla. Muitakin oikeita ratkaisuja on. Tutkimista ei ole pilattu tehtävänuolilla, jokainen rosvo ei käy suoraan päälle ja pelissä on muutama ryhmittymä joita jonglöörata. Kenttäsuunnittelu on keskivertoa parempaa, tykkäsin varsinkin pala palalta aukeavasta keskusbunkkerista. Vihollistyyppejä on kyllä liian vähän ja peli on liian helppo, vaikka otin suositellun toiseksi ylimmän vaikeustason. Vain lopussa oli haastetta, mutta se johtui ylikestävien vihollisten aiheuttamasta ammuspulasta.

En oikein pidä junttibrittiläisestä estetiikasta, mutta sitä ei peleissä pahemmin näe ja Fallout-tyylisen 50-luvun atomimanian sekoittaminen mukaan tekee sopasta ihan virkistävän. Peli pysyy mielenkiintoisena sen aikaa kuin kestää eli noin 12 tuntia.

Crime Scene Cleaner

Testasin kehuttua Powerwash Simulatoria, mutta se tuntui tylsältä työltä. Crime Scene Cleaner on käytännössä sama peli mutta paljon mielenkiintoisemmalla teemalla. Pelaajahahmo on mafian siivooja, joka kutsutaan kerta toisensa jälkeen tuhoamaan todisteet jonkun gangsterin törttöilystä. Roskat ja ruumiit on hävitettävä, huonekalut järjestettävä paikalleen ja tahrat luututtava. Peli tarjoaa samaa tyydytystä hyvin tehdystä työstä kuin Powerwash, mutta teema tekee siitä jännemmän. Jokaista tahraa ei tarvitse siivota, vain ne joita ei halua jättää poliisin ihmeteltäväksi. Suljetun oven takaa voi paljastua jotain paljon karmeampaa kuin lattialle kaatunut maitopurkki.

Kalsarikännit päättyivät kehnosti.

Siivoamisen lisäksi pelissä on kevyitä pulmia ja salaisuuksia, mutta enin osa ajasta menee mopin heiluttamiseen. Podcastin soittaminen taustalla ei ole huono idea, mutta tarinaakin kannattaa ehkä pitää silmällä. Siinä on synkkiä teemoja mutta myös Hitman-tyylistä mustaa huumoria. Rikospaikoilla on sanatonta tarinankerrontaa, koska sotkusta pystyy yleensä päättelemään tapahtumien tarkan kulun. Se on tosi hauskaa vaikkei sillä olekaan mitään pelillistä merkitystä. Huonekalujen alkuperäiset paikat voi myös usein päätellä, joten etsivänäköä joka näyttää minne kukin mööpeli on siirrettävä ei ole pakko käyttää.

Indiepelit tehdään pienellä budjetilla ja suurella rakkaudella. Rajoitukset ruokkivat mielikuvitusta, ja oli aina hauska nähdä mitä luovia kiertoteitä peliin oli keksitty jotta esimerkiksi ihmisiä ei tarvitsisi animoida. Sanalla sanoen Powerwash Simulatorista on tehty oikea peli.

Burnout Paradise (Remastered)

Erään lapsena pelaamani Ratchet & Clankin ralliminipelissä lausuttiin sanat, jotka ovat syöpyneet ikuisesti mieleeni: "Kun kiilaat kovimmin ja taklaat törkeimmin, voitat väistämättä." Olen soveltanut tätä filosofiaa jokaisessa sittemmin pelaamassani autopelissä. Burnout Paradise on niitä kaahailuja joihin se parhaiten sopii.

Peli on romurallia, jossa pellin ryttääminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin kisan voittaminen. Vastustajan auton romuttaminen palkitaan hienolla kolarihidastuksella, joka pilaa avoimen maailman aikahaasteet koska kello käy hidastuksen aikana normaalisti. Toisaalta se myös teleporttaa oman kaaran takaisin ajoradalle, joten on ihan kelpo taktiikka kiilata kaverin auto niin että ajatte molemmat seinää päin, kunhan toinen räjähtää puoli sekuntia ennen sinua. Realismilla tässä ei tosiaan juhlita. Peli on niin arcade että nopeusmittari puuttuu.

Kisoja on lähemmäs kai sata mutta maaleja jostain ihmeen syystä vain kuusi, joten ne toistavat itseään pahasti. Tarinaa ei ole ja peli on käytännössä pelkkää grindaamista. Podcast tai äänikirja on aika pakollinen. Autopeliksi Paradisessa on mukavan paljon tutkimusmatkailua, sillä karttaan merkitsemättömiä sivupolkuja ja oikoteitä riittää. Yleensä niillä pedataan stunttihyppyjä.

Guns'n'Rosesin kappale "Paradise City" kestää 6 minuuttia ja 48 sekuntia. Laulun aikana kertosäe soi 13 kertaa. Burnout Paradisen läpäisy kestää 10 tuntia. Arvatkaa, miten nämä luvut liittyvät pelikokemukseen.

Sniper Elite: Resistance

Tismalleen sama peli kuin Sniper Elite 5. Samat mekaniikat, samantyyliset maisemat, jopa tarinan ja hahmotkin tunnistaa samoiksi kuin vitosessa (nimet ja naamat vaihdettu). Peli on käytännössä vain kenttäpaketti, mutta vitonen oli ihan hyvä peli, joten mielellään tämänkin räiskytteli läpi.

 

[xarot]

Emio the Smiling Man (Switch)

"Visual Novel" joka kertoo paperipussia päässään pitävästä sarjamurhaajasta. Kutkuttava lähtökohta seikkailupelille siis.

Mutta minulla oli ihan eri käsitys, mikä on visual novel. Ajattelin sen olevan lähinnä kävelysimulaattorin tai seikkailupelin kevyempi versio. No ei ollut. Lähinnä tulee jokin 90-luvun välivideoista koostuva "peli" mieleen josta peli puuttuu kokonaan.

Itse pelaaminen on lähinnä yhdessä valikossa kliksuttelua ja keskustelua henkilöiden kanssa. Samoja asioita saa kysellä uudestaan ja uudestaan, ja päähenkilö on varsinainen uuno joka vastailee tuon tuosta luokkaa ähh...öhh...ööhm...jne. Taustalla soi kummallinen hissimusiikki, joka ei oikeastaan sovi peliin lainkaan, koska pelissä ei ole sitäkään vähää jännitystä. Kun kliksuttelua on ollut riittävästi, päästään siirtymään johonkin toiseen paikkaan, jossa kliksuttelu aloitetaan uudelleen. Vähän kuin kevyempi versio jostain yksinkertaisesta mobiilipelistä. Missään kohtaa ei voi päästä jumiin, koska vähäisissä kohdissa joissa pitää valita jotain, tietokone kertoo että vastasit väärin ja peli jatkuu.

Itse juoni on alun ja lopun varassa, itse keskivaiheilla junnataan niin tylsissä aiheissa ja alueilla, että meinasi loppua into kesken moneen otteeseen. Peli on jaettu 12 chapteriin, ja viimeisessä tuntuu että kaikki tähän asti oli vähän turhaa, kun suurin osa infosta, mikä ei ollut edes pelaajan saatavilla, selitetään perinpohjin. Aikamoinen pannukakku siis.

Ei voi oikein millään muotoa suositella, kannattaa ennemmin katsoa vaikka YouTubesta, jos pinna siihen riittää. Jos Visual Novelit ovat tätä luokkaa pysyn jatkossakin indie-puolen seikkailupeleissä joissa on moninkerroin pelattavaa ja pähkäiltävää.

 

[Refloni]

Jos Visual Novelit ovat tätä luokkaa pysyn jatkossakin indie-puolen seikkailupeleissä joissa on moninkerroin pelattavaa ja pähkäiltävää.

Siitähän se visual novelin nimi tulee: se on kuvakirja eikä peli. Jotkut niistä on ihan hyviäkin, mutta kannattaa tosiaan asennoitua että ryhtyy lukemaan kirjaa eikä pelaamaan peliä.

 

[Jumi]

Monster Train 2

Slay the Spire kopio, eli taas yksi deckbuilder. Pidin pitkään Monster Train 1:sestä enemmän mitä Slay the Spirestä, mutta lopulta kummankin läpipelattuani piti myöntää, että StS oli hitusen parempi. Tämä peli on erittäin lähellä edellistä osaa, mutta vaihtoehtoja on enemmän ja sitä myötä tuntuu myös paremmalta. Omalla deckbuilder-listalla tämä on nyt ykkösenä.

Rentoa jalat pöydällä yksi käsi hiirellä taktista vuoropohjaista pelailua.
4/5

Viikon pelaamisen jälkeen päivitystä Monster Train 2 arvosteluun. Peli on vain parantunut, mutta on löytynyt pari valituksen aihettakin.

Peliä on mahdoton läpäistä parilla ekalla pelillä, koska avatut kortit ovat surkeita. Eka tunti pitää vaan lätkiä kortteja ja yrittää päästä mahdollisimman pitkälle, jotta saisi pisteitä, ja sitä myötä pakollisia kortteja auki. Ensitunnit olivat ne kaikista heikoimmat ja voin hyvin kuvitella, että peli on jäänyt vasta-alkajilta kesken alkutunneille kun ei ole ymmärtänyt miten pelin edes voisi voittaa. Luulee että vika on itsessä, kun oikea syy onkin, ettei niitä hyviä kortteja ei ole vielä olemassa!

UI/UX, tarkemmin sanottuna ikonit ja korttien selitykset ovat vain välttävä. Kaikkia avainsanoja ei jostain syystä aina selitetä, edes silloin kun kortin avaa hiiren kakkos napilla tarkasteltavaksi. Vihollisten resolve ja muut ikonit on ikävä katsella läpi, ja vaarallisimmat debuffit voivat mennä helposti ohi. Onneksi pelissä on undo-toiminto joka vie vuoron alkuun, tulee käytettyä usein, kun vihulla olikin "piilossa" joku ominaisuus: "add corruction +3 to your units when spell is played".

Pomotappeluihin peli on seonnut kaksi kertaa ja pitänyt tehdä alt+f4. Onneksi peli jatkui samasta tappelusta, ja toisella kerralla tuli suorilta voittoteksti. Muistelen että MT1:ssä vihujen hp:t nousivat liian nopeasti omaan makuun, ja rivivihutkin olivat loppupelistä todella vaikeita. Tässä ei kai nouse yhtä paljoa? Ainakaan se tai vihujen vaikeutuminen ei ole häirinnyt paljoa.

9/10

 

[Jones24]

Aloinpa pelaamaan Metal Gear Solid V: Phantom painia pitkästä aikaa. Viimeksi pelannut läpi muistaakseni julkaisuvuonna 2015 ja muistin, että oli loistava teos mikä jäi pitkäksi aikaa mieleen. Muutenkin kasvanut Metal gear solid pelien parissa alkaen ps1, kun siinä vaiheessa alkoi peleistä jotain tajuamaan.

Aikaa on kulunut paljon, mikä näkyy grafiikoissa ja pelattavuudessa ja Bossilla hiippailu ei luonnollisestikaan vedä vertoja esim. Last of usin pelimekaniikoille. Pelattavuus on kuitenkin sillä tasolla, että siihen pystyy palaamaan, koska on ennenkin toiminut.

Se missä Kojima mielestäni loistaa on tarinankerronta ja tunnelman luonti. Yliampuvat välianimaatiot ja suurieleiset mielenkiintoiset hahmot ovat sitä parasta Kojimaa. Tunnelma ja tahditus pelissä on loistavaa ja hommaan oikeasti uppoutuu, mikä on harvinaista nykyään. Mielestäni nykypäivän AAA pelit eivät pääse lähellekään sitä tarinankerrontaa ja käsikirjoitusta, mikä peleissä oli yli kymmenen vuotta sitten. Monet pelit nykyään vielä häviävät pelattavuudessaan, kun yksityiskohtiin ei kiinnitetä huomiota ja pelit ovat vain aivotonta loottishoottia ja käsikirjoitus alakouluikäisen tasolla.

Onneksi poikkeuksia on (bgs3, rockstarin pelit, cd projekt red) mutta yleisesti peliala on kyllä mennyt niin paljon huonompaan suuntaan. Toivottavasti nykyinen meno ois muuttumassa ja tehtäisiin enemmän juurille paluuta.

Kojima sais kyllä tehdä paluun espionageen ja tehdä sitä mitä haluaa eikä kuunnella muita. Death Strandingia yritin, mutta ei vaan lähtenyt itsellä millään, vaikka kuinka yritin.

Tämmönen räntti tähän.

 

[Jumi]

Se missä Kojima mielestäni loistaa on tarinankerronta ja tunnelman luonti. Yliampuvat välianimaatiot ja suurieleiset mielenkiintoiset hahmot ovat sitä parasta Kojimaa. Tunnelma ja tahditus pelissä on loistavaa ja hommaan oikeasti uppoutuu, mikä on harvinaista nykyään. Mielestäni nykypäivän AAA pelit eivät pääse lähellekään sitä tarinankerrontaa ja käsikirjoitusta, mikä peleissä oli yli kymmenen vuotta sitten. Monet pelit nykyään vielä häviävät pelattavuudessaan, kun yksityiskohtiin ei kiinnitetä huomiota ja pelit ovat vain aivotonta loottishoottia ja käsikirjoitus alakouluikäisen tasolla.

Minä säästyin koko Kojimalta kun olin PC-ukkoja Soul Calibur 4:n (2008) julkaisuun asti, sitä varten piti ostaa X360. Vasta nyt aikuisiällä nähnyt kun joku striimaaja pelaa sen pelejä, tai muuten vain tulee vastaan joku video. Vaikuttaa että Kojima on ollut todella omistautunut tarinoilleen ja kiinnostunut yhteiskunnasta. Metal Gear Solideissa on aivan uskomatonta juttua! Monet on naureskellu, että nyky-yhteiskunta ottaa mallia Orwellista, mutta ehkä se ottaakin mallia Kojimasta. Tämäki MGS2:n AI:n kanssa keskustelu kolmen minuutin kohdalla... Ja tuo on todellakin julkaistu vuonna 2001! Oliko tuolloin jo tämä nykyisen tapainen individualismi ([foliohattu]joka hajoittaa yhteiskuntaa?[/foliohattu]) valloillaan, ei kai.

 

[Jones24]

Minä säästyin koko Kojimalta kun olin PC-ukkoja Soul Calibur 4:n (2008) julkaisuun asti, sitä varten piti ostaa X360. Vasta nyt aikuisiällä nähnyt kun joku striimaaja pelaa sen pelejä, tai muuten vain tulee vastaan joku video. Vaikuttaa että Kojima on ollut todella omistautunut tarinoilleen ja kiinnostunut yhteiskunnasta. Metal Gear Solideissa on aivan uskomatonta juttua! Monet on naureskellu, että nyky-yhteiskunta ottaa mallia Orwellista, mutta ehkä se ottaakin mallia Kojimasta. Tämäki MGS2:n AI:n kanssa keskustelu kolmen minuutin kohdalla... Ja tuo on todellakin julkaistu vuonna 2001! Oliko tuolloin jo tämä nykyisen tapainen individualismi ([foliohattu]joka hajoittaa yhteiskuntaa?[/foliohattu]) valloillaan, ei kai.

Tuo lore on Metal Gearissa niin monimutkainen, etten tajunnut puoliakaan pentuna, kun niitä pelaili. Hyvin on kestänyt aikaa kuitenkin. Sama perusidea ja samat ongelmat mitä nykyään itä vs. länsi. Ihan pienellä ripauksella suolaa vaan
Kaikki tuli silti pelattua läpi.

Dunkey pistää nippuun koko homman aika näppärästi tässä videossa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[masaf2]

@Jones Tosta sit hyvä siirtyä aasinsiltana MGS4: Guns of the Patriotsiin... Onhan Kojima siinäkin ollut aikansa nero (ja saattaahan maailmanjärjestys olla jollain tavalla ennustettukin oikein). Siinä on kyl fiilis ja kerronta kohillaan + ehkäpä alltime paras lopputaisto ja loppu jne. Tulispa remake siitä Snake Eaterin perään... Muutama välivideo toki siinä elokuv... pelissä on myös

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Metal Gear Solid 4 - Guns of the patriots:

Vähän ajatuksia kun metal geareista puhetta.

Ei viimeksi pelaamani peli, mutta MGS4 tuli pelattua kaikilla tavoilla läpi mitä peli tarjosi. Rynnäköllä, täysin stealthina ilman että kukaan koskaan teki hälytystä, pelkillä tainnutuspanoksilla kaikki pomoja myöten... ainoa peli jota jaksanut pelata oikein, väärin ja nurinkurin ilman että grindannut mitään trophyjä. Jos joskus pääsette MGS4 ääreen niin kannattaa nauttia täysillä! Itse olen aikoinani pelkästään "main menua" katsellut tuntikausia.

 

[masaf2]

Metal Gear Solid 4 - Guns of the patriots:

Vähän ajatuksia kun metal geareista puhetta.

Ei viimeksi pelaamani peli, mutta MGS4 tuli pelattua kaikilla tavoilla läpi mitä peli tarjosi. Rynnäköllä, täysin stealthina ilman että kukaan koskaan teki hälytystä, pelkillä tainnutuspanoksilla kaikki pomoja myöten... ainoa peli jota jaksanut pelata oikein, väärin ja nurinkurin ilman että grindannut mitään trophyjä. Jos joskus pääsette MGS4 ääreen niin kannattaa nauttia täysillä! Itse olen aikoinani pelkästään "main menua" katsellut tuntikausia.

Se on taidetta se... Main menu + kaikki. Tää on todella aliarvostettu peli kyl.

 

[batigol]

Se on taidetta se... Main menu + kaikki. Tää on todella aliarvostettu peli kyl.

Huikea peli kyllä mutta eihän tämä nyt aliarvostettu ole. Metassa kevyet 94.

 

[Jumi]

Ei ehkä aliarvostettu, pelkästään vähän puhuttu.

Kai nuo on pakko itsekin vihdoin pelata. Ostin jopa joskus 2011 GameStopin hullujen alejen aikaan jonkun kokoelman x360:lle mutten edes käynnistänyt. Naurattaa jo valmiiksi, että MSG4:ssa on kuulemma 70 minuutin välivideo....

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Ei ehkä aliarvostettu, pelkästään vähän puhuttu.

Kai nuo on pakko itsekin vihdoin pelata. Ostin jopa joskus 2011 GameStopin hullujen alejen aikaan jonkun kokoelman x360:lle mutten edes käynnistänyt. Naurattaa jo valmiiksi, että MSG4:ssa on kuulemma 70 minuutin välivideo....

Ei ole välivideot nuin pitkiä vaikka nekin pitkiä on. Kun pelin pääsee läpi niin sitten lähtee loppuelokuva pyöriin joka on vajaa tunnin.

E: Näyttikin olevan youtubessa tuo ending video ja mittaa 1h 20min.

 

[perato]

This war of mine (PC)
Peli joka on kyllä jäänyt mieleen, mutta ehkä lähinnä tunnelman vuoksi. Toinen pelikerta tätä, aiempi jostain 10v takaa. Pelissä pelataan jossain sodan/sisällissodan runtelemassa paikassa ja yritetään selvitä siviileinä päivästä toiseen kunnes sota päättyy. Peli koostuu kahdesta vaiheesta, päivällä ollaan asumuksessa, kerätään voimia, satoa, tehdään ruokaa ja uusia välineitä. Yöllä yksi asumuksen hahmoista lähtee hiippailemaan raunioihin keräämään tavaraa jota joko käytetään itse tai kaupataan pois. Hahmot voivat kuolla monella tapaa, raunioissa, kylmään, nälkään, tauteihin, haavoihin, itsemurha yms. Peli perustuukin pitkälti survival pelien logiikkaan.

Teemallisesti peli on mielenkiintoinen mutta siihen se vähän jää. Pelillisesti peli on turhankin yksinkertainen, varsinki tuo päivä vaihe on tylsää odottelua, jossa harvoin on paljoa tekemistä. Yö hiippailu on ihan jees mutta vähän köykäinen lopulta kontrolleiltaan. Teemakaan ei oikein saavuta semmoista syvyyttä mitä toivois. Radio kertoo vähän tapahtumia, mutta hahmot jäävät melko ohuiksi vaikka heillä muka eri piirteitä onkin. Päivällä ei tapahdu juuri mitään, vieraita käy ovella joko kerjäämässä tai kauppaamassa.

Tuskin olisin jaksanut tätä loppuun asti pelata jos en olis yövuoroissa pelaillut. Sen verran puuduttavaksi tuo +40 pelin sisäisen päivän(about 9h) rupeama kävi ja loppua kohden teki kyl vaan absoluuttisen minimin. Ihan hyvä että tuli uudelleen pelattua, mutta uniikki teema ei nyt ihan kanna, että tätä tarvitsis lämmöllä muistella.

 

[Hifiguru]

Infinity Nikki PS5

Just kun sain ps5:n hommattua niin piti jotain ilmaispelattavaa kokeilla ensin....muutaman tunnin perusteella ihan kivaa zelda/genshin tyylistä open world puuhastelua. eiköhän ton parissa jonkun aikaa mene ennekun viitsii ostaa jonkun pelin.

 

[Skipidiveinau]

Turrican 2 C64

Joystick on kyllä loppujenlopuksi melko karmea ohjattavuudeltaan tuollaisessa tasoloikkapelissä gamepadiin verrattuna. Ensimmäinen Game Over tuli jo ensimmäisen kentän alkuvaiheilla eikä voi kuin ihmetellä että joskus taisin viimeiseen tai ainakin viimeisiin kenttiin tuota pelata. Kenttiä joutui kyllä hyppiä läpi aika yolo -henkisesti koska tietoa siitä mitä alapuolella on ei ollut ja monet viholliset huomaa sen jälkeen ku niistä on jo ottanut osumaa. Kyllä tuo silti lienee C64:n parhaimmistoa pelinä.

Aitoon C64 -tyyliin pelin latailu kasetilta ei mennyt ekalla nappiin, joystickin läsnäolo ilmeisesti saattoi kaataa alkulatailut mutta sen jälkeen sen sai kytkeä... tai sitten tuossa koneessa on jotain vikaa.

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Turrican 2 C64

Joystick on kyllä loppujenlopuksi melko karmea ohjattavuudeltaan tuollaisessa tasoloikkapelissä gamepadiin verrattuna. Ensimmäinen Game Over tuli jo ensimmäisen kentän alkuvaiheilla eikä voi kuin ihmetellä että joskus taisin viimeiseen tai ainakin viimeisiin kenttiin tuota pelata. Kenttiä joutui kyllä hyppiä läpi aika yolo -henkisesti koska tietoa siitä mitä alapuolella on ei ollut ja monet viholliset huomaa sen jälkeen ku niistä on jo ottanut osumaa. Kyllä tuo silti lienee C64:n parhaimmistoa pelinä.

Aitoon C64 -tyyliin pelin latailu kasetilta ei mennyt ekalla nappiin, joystickin läsnäolo ilmeisesti saattoi kaataa alkulatailut mutta sen jälkeen sen sai kytkeä... tai sitten tuossa koneessa on jotain vikaa.

Tuo on kyllä hyvä peli, mutta ehdottomasti Amigalla pitää tuo aina pelata. Musat on niin tärkeä elementti tuossa pelissä ja amigan äänipiiri oli niin kova siihen aikaan. Nykyään tosin emulaattorilla koittaa säheltää niin ei tunnu samalle.

 

[spelokas]

Rise of the Tomb Raider

Olen aikaisemmin ollut henkeen ja vereen FPS-pelien ja muiden kilpailullisten pelien suurkuluttaja. Pari kuukautta takaperin tilaamani Samsungin G9 ei ole kuitenkaan ykkösvalinta niihin hommiin, joten lnäytön testausta lähdin suorittamaan yksinpelien parissa. Yksittäisiä yksinpelejä on vuosien varrella tullut pelattua läpi, mutta nyt kesäloman (lue: työttömyyden) ja 49" näytön takia päätin ryhdistäytyä tällä(kin) rintamalla. Otsikon peli valikoitui osittain siksi, että vuonna 2013 julkaistu Tomb Raider oli vähintäänkin mukava pelikokemus sekä siksi, että otsikon peliä on jaettu Epic Gamesin toimesta ilmaiseksi. Mutta nyt itse asiaan:

Juoni ei tarjoa mitään mullistavaa jos pelisarja on pelaajalle jo ennestään tuttu. Nimensä mukaisesti tarinan päätarkoituksena on ryöstää hauta tai tässä tapauksessa jotain sen tapaista. Tämä kyseinen peli on voittanut Writers Guild of America -palkinnon vuonna 2016, joten en nyt sen kummallisemmin lähde kertomaa juonesta. Tiivistän kuitenkin sen verran, että yhdyn Pelaaja.fi arvioon

Kuten jo yläpuolella mainitsinkin, olen tuon 2013 julkaistun pelin pelannut läpi vuonna 2017 ja mielestäni tarina tai pelin mekaniikat ei juurikaan eroa toisistaan. Muutamia pelillisiä lisiä (uusia nuolia, varusteiden päivitys jne jne) löytyy, mutta suurta eroa näiden välillä ei nähdäkseni ole. Pelimaailman alueet aukeavat tarinan edetessä ja näiden välillä voi kulkea quick travel -ominaisuuden turvin, mutta oman 10 tunnin läpipeluun aikana taisin tätä ominaisuutta käyttää kahdesti. Nopealla mutustelulla voisin veikata, että jos pelaaja haluaa suorittaa pelin 100% läpi, niin ominaisuus tulee enemmän tutuksi. Pelasin pelin mielestäni kohtuullisen normaalilla tahdilla suorittaen muutamia lisätehtäviä matkan varrella. Pelin päätarina kestää noin 10 tuntia, ja näiden lisäksi pelin DLC:t tarjoavat ajallisesti noin puolet lisää pelattavaa. Lisäosia en lähtenyt pelaamaan pienen tylsistyksen takia. Grafiikat näyttivät mielestäni hyviltä ja oman läpipeluun aikana en sen suurempiin bugeihin tai muihin harmistuksen aiheuttajiin törmännyt.

Pelissä ei suoranaisesti ollut mitään vikaa, mutta menee silti en pelaa uudestaan -listalle.

 

[Hellsinki]

Tuli pelikaupassa vastaan tony hawk pro skater 1+2. Olihan se pakko ostaa 18€ hintaan. 1 olen nyt hakannut ja todella hienoa viihdettä.
Ihan kuin Playstation 1 aikoina, cordless rumblepad 2 vuodelta nakki ja keppi hoitaa pelin mainiosti.