Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Nathorr]

Impostor Factory (PC)

Pelisarjan ensimmäinen osa, To The Moon, on yksi kaikkien aikojen lempipelejäni ja pidän sitä ehkä parhaana videopelitarinana, jonka olen kokenut. Ensimmäinen peli, joka sai tipan linssiin. Toinen osa, Finding Paradise, on myös erinomainen. Tämä kolmas on kuitenkin vähän pettymys. Koska pelissä ei tietysti ole hirveästi muuta kuin tarina, en voi sitä hirveän syvällisesti analysoida mitään spoilaamatta. Tässä siis spoilerissa tiiviisti oma mielipide: ihan kiva, mutta aika korkealentoinen. Tuntui lopulta, että tämä peli oli vain sitä varten, että seuraava voidaan tehdä. 2/5.

Just a To the Moon Series Beach Episode (PC)

Sarjan neljäs osa tekee paluun juurilleen ja ohjattavana on taas tutut hahmot, Eva ja Neil. Tällä kertaa vähän kevyempää tekemistä, eli lomailua rantamaisemissa. Jokin kuitenkin on pielessä.

Kuten sanottua, To The Moon ja Finding Paraside ovat mielestäni erittäin hyviä, mutta Impostor Factorysta en oikein pitänyt. Rantaepisodista tykkäsin taas tosi paljon. Pariksi tunniksi paluu tähän maagiseen Kan Gaon luomaan maailmaan. Ilmeisesti tämä peli näyttelee saagan toista loppua, hyvää tai huonoa. Toisen lopun, nimeltään The Last Hour of an Epic TO THE MOON RPG, piti tulla jo vuosi sitten, mutta vielä odotellaan.

Jos tätä lähtee pelaamaan ja edelliset peli on pelattu, suosittelen lämpimästi lukemaan kertaamaan vaikka Wikipediasta edellisten pelien juonikuviot läpi, ja sen jälkeen vielä kertaamaan pelisarjan hahmot. Muuten menee paljon referenssejä ohi.

Omana pelinään tämä on tietysti aika pieni, mutta kokonaisuus humioonottaen taas palataan sinne 5/5-arvosanaan. Hauskaa, että mokomakin RPG Makerilla tehty pelisarja on kulkenut mulla mukana ja yli vuosikymmenen, mutta silti se aina säväyttää. Kan Gao ja tiiminsä ovat neroja.

 

[perato]

Warcraft 3: Reign of Chaos Reforged


15 euroa reforgedista ei olis ollut kyl paha hinta, mut meni näin gamepassin kautta 'ilmaiseksi'. Pitänee tuo Frozen Thronekin pelata.

Warcraft 3: The Frozen Throne
Jotenki epätasaisempi kokonaisuus vaikka alkuperäinenkään ei ehkä ihan tasaisin ollut kampanjoiden välillä. Aika vähässä oli muistikuvat tästä vaikka kertaalleen tän joskus pelannut. Ei mitään muistikuvaa ollut noista Belf ja Sentinel kampanjoista. Vähän erikoisempia tehtäviä oli, enemmän yksikkörajoituksia ja viholliset oli base-rakennustehtävissä jotenkin aggressiivisempia. Varsinki kampanjan viimeinen tehtävä tuotti kummasti haasteita ja piti ihan miettiä kesken kentän, että miten tämä voitetaan. Myöskään bonuskampanjasta ei ollut kyl mitään muistikuvia ja jäin miettimään, et olinkohan tuota koskaan sit edes pelannut. Se oli jonkinsortin sikiö WoWia ja Dotaa. Bonuskampanja yllättäen vei myös paljon aikaa, ajattelin, että olis ihan läpsy, mutta varmaan ajallisesti pisin kampanja. 28h tähän lisäriin meni siinä missä peruskampanjaan 22h.

Ei tämä ainakaan wow-hinkua yhtään helpottanut. Vähän myös Dotaa alkoi mieli testata pitkästä aikaa, mutta ei siihen varmaan enää näillä kilometreillä pääse mitenkään päin sisään.

 

[Nathorr]

DARQ (PC)

DARQ on kauhusävytteinen puzzle-peli, jossa ohjataan valveunesta kärsivää hahmoa läpi painajaisten. Bongasin pelin aikanaan Redditistä, kuten varmaan moni muukin, jossa se löi läpi joskus ehkä 7 vuotta sitten. Peli tuo mieleen suuresti pitämäni Little Nightmares -sarjan, mutta on selvästi kotikutoisempi. Kuvakulma on sama, mutta pelin juju on siinä, että pystyt kulkemaan seiniä pitkin, jolloin maailma ympärillä vähän muuttuu.

Kuten sanottua, peli on vähän kotikutoinen. Se näyttää useamman vuoden vanhalta Unity-peliltä, jota se onkin. Se on osa charmia, mutta toisaalta kotikutoisuutta on omaan makuuni ehkä vähän liikaakin. Pelissä ratkotaan verrattaen yksinkertaisia puzzleja, joista selviää hyvin ilman opastusta. Pelimekaniikkoja on rajallisesti, mutta peli ei ehdi maistumaan puulta sen parin tunnin aikana, mitä se kestää.

Pelissä on muutamia vihollisia, joita tulee vältellä. Muutama vihollinen liikkuu hyvin hitaasti ja siinä ehtii turhautumaan, kun joutuu kykkimään piilossa. Hiiviskelyä vaativat vihut toimivat paremmin.

Tunnelmaltaan peli on hyvä. Onneksi peli on niin lyhyt, sillä ei tätä hirveästi pidempään jaksaisi. Peliin on kaksi DLC:tä, mutta koen, että sain peruspelistä tarpeeksi vastinetta rahoilleni, enkä usko, että DLC:t fiilistä tästä nostaisi. Arvosanaksi 3/5. Ihan hauska, mutta parempiakin vaihtoehtoja on.

 

[perato]

Hades (PC Gamepass)
Tämä jäänee lyhyeksi kokeiluksi. Ymmärrän miten tämä on niin kehuttu, mutta ei nämä vaan ole meikää varten enää. Liian bullethell riehuntaa ja roguelite nii loppuu kiinnostus aika nopeaa. Progressio vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei ehkä tarpeeksi. Pari tuntia jaksoi tätä mätkintää mut jo toisen tunnin kohalla alko kyllästyminen iskemään. Yksi runi on liian pitkä kasuaaliin satunnaispelailuun, mutta toistuva samojen tasojen mätkiminen kyllästyttää, että peliä jaksais kerralla kovin paljoa pelata. Tämä on se mitä Transistorin olis pitänyt olla, mutta vähän liian myöhään omalle kohalle. Jotenkin alko vaan arvostaan DRG Survivorin lepposuutta tähän verrattuna. Hienon näköinen tämä on, ja ihan kivan kuuloinenkin, nuo Supergiant gamesin tyypilliset lakoniset puhetavat vähä jo ramasee kolmatta kertaa.

Age of Empires 2 (PC Gamepass)
Toinen tyhjä arpa. Ajattelin tän jo joskus ostavani, mutta nyt pääsin testaamaan ja eihän tää oikeastaan ole oikeen meikän peli. Olen joskus ykköstä ja kakkosta lyhyitä pätkiä pelannut ja silloin ne vaikuti kivoilta, mutta jotenkin köykänen vaikutelma tästä nyt jäi ja pelattuani kolmisen tuntia(tutorial kampanjan ja pari tehtävää parista muusta) niin alkoi tuntua, että vähän kiertää jo kehää nämä. Olishan tässä aivan helkatisti noita kampanjoita pelattavaksi, että ehkä joskus heikolla hetkellä voi sortua jos kaikki muu on pelattuna läppärillä, mutta nyt ei ole tälle kyl intoa yhtään. Tehtävät ei luvanneet hirveesti progressiota eikä vaihtelevuutta, vaikka varmasti siellä sitäkin olis tarjolla jos jaksais noita kampanjoita kyntää. Valitettavasti 3 tehtävää 10 oli "hae relicit" ja jokaisessa oli kaikki teknologia saatavilla senku kehitti vaan. Taistelukin oli jotenki köpömpää ku muistin.

 

[Varistin]

The Outer Worlds 2 tuli eilen pelattua läpi. Melko tarkasti 50 tuntia meni, vaikeustaso story eli keskityin tarinaan ja sisältöön, en räiskintään. Pelasin läpi kaikki sivu- ja kumppanitehtävät muutamaa "etsi X kpl tavaraa Y" -questia lukuun ottamatta ja tietysti pääjuonen. Ekalla peluulla menin loppuun valitsematta kumpaakaan pelin pääryhmittymistä, tämän jälkeen kokeilin vielä pikajuoksutyylillä molempien ryhmittymien mukaiset valinnat.

Tämä oli sisällöllisesti ehkä vähän tasapainoisempi ja monipuolisempi kuin mitä ykkösosa oli. Huumori oli vähemmän ylivedettyä kuin ykkösessä ja ylipäätään kumppanit, NPC hahmot ja tehtävät keskimäärin sopivan monitahoisia, selkeitä hyvä/paha valintoja ei monestikaan ollut vaan usein piti valita monesta pahasta itselle pienimmältä tuntuva. Tällä vaikeustasolla ekan 10 tunnin jälkeen sekä aseet, armorit, ammukset että raha oli käytännössä riittävät koko pelin loppuosaksi, siksi esim. varusteiden modaus jäi itsellä lähes kokonaan käyttämättä. Samoin kuin ykkösosassa tässäkin perkit olivat suurelta osin merkityksettömän tuntuisia, mielenkiintoisempia olivat "flaw" valinnat, joista muutama oli pelikokemuksen kannalta hyvinkin merkittävä.

Ehkä suurin pettymys tuli loppuvaiheessa kun peli pakotti mielestäni turhan heppoisesti valitsemaan puolensa ryhmittymistä, ensin voi mennä melkein loppuun saakka olemalla molempien paras kaveri ja sitten lopulta melko mitättömältä tuntuva valinta sai aikaan sen, että taianomaisesti sillä sekunnilla kaikki toisen ryhmittymän npc:t koko pelimaailmassa muuttuvat vihamieliseksi. En osaa kuitenkaan oikein sanoa miten tämän olisi voinut tehdä paremmin, mutta ainakin "oman" ryhmittymän valinta olisi voinut olla jotenkin isompi ja selkeämmin pedattu valinta, nyt se tuli ikään kuin puskista on/off -tyyppisesti. Loppua kohti ympäristöt ja sisällöt alkoivat myös toistamaan itseään, etenkin kun tarina vei palaamaan paikkoihin, jotka oli jo aiemmin käynyt läpi ja "siivonnut" vihollisista. Onneksi tässä silti viholliset eivät respawnanneet kerran putsatuille alueille.

Sivuhuomiona, noin 10 tunnin kohdalla peli alkoi jatkuvasti kaatuilla latausruuduissa, tämä loppui kuitenkin kun laitoin asetuksista upscaling, frame generation ja latency reduction kaikki pois päältä. Toki jostain syystä peli silti päätti aina välillä laittaa nuo käynnistyksessä takaisin päälle, joten asetukset piti tarkistaa aina pelisessiota aloittaessa. En lähtenyt tätä sen enempää ihmettelemään kun vaikutusta toimivuuteen tai grafiikkaan ei näillä mielestäni juuri ollut, näillä pääsin pelin loppuun ongelmitta.

Yleisarviona ehdottomasti pelaamisen arvoinen, kokonaisuutena annan arvosanan 9- / 10. Uudelleenpeluuarvoa en ainakaan nyt heti pelillä kuitenkaan näe.

 

[arcane]

Blue Prince (Pc, Steam)

Tämä meni "läpi" 24 tunnin pelaamisen jälkeen. Ensimmäinen tavoite, siis huone 46 saavutettu. Paljon jäi epämääräisiä paikkoja, kassakaappeja ja paikkoja, jossa selvästi voi tehdä jotain, mutta joita ei joko ymmärtänyt tai tarvittava väline ei siunaantunut käytettäväksi. Aika hitaasti tuota käytiin läpi, kun kaksi pelaajaa luki tekstejä, välillä jäätiin katsomaan huoneiden yksityiskohtia, eikä avokki muutenkaan pysynyt ihan perässä jos kiirehdin kauhealla tahdilla.

Mielenkiintoinen konsepti, että puzzle-pelissä on alue, joka on joka kerta hieman erilainen. Jokaisella kerralla tuntui, että peli etenee, mutta myös toisinaan melko pienin askelin. Ymmärrän mitä hommassa haetaan takaa, peliin pitää suhtautua hidastempoisena ja olisi hyvä olla mielessä useampi kuin yksi tutkittava juttu, jotta ei jumita RNGn armoilla. Ymmärtääkseni koko konsepti alkoi vain lautapelinä, jossa laattoja vedetään pussista. Yllätyksellisyys pitää otteessaan, mutta ei ole vaikea nähdä miksi ihmiset samalla myös kyllästyvät kesken, pitävät hommaa ajanhukkana tai eivät pidä koko pelistä. Melko haastava asia on se, ettei pelikerrasta osaa ihan aina sanoa kuinka kauan se tulee kestämään - välillä kun "otetaas vielä yksi nopea päivä", huomataankin monta uutta asiaa ja tutkittavaa, ja noin 30min olettaman sijaan sohvalla istuttiinkin seuraavat puolitoista tuntia. Toisaalta itse pidin tästä satunnaisuuden muodosta paljon enemmän kuin esimerkiksi Outer Wildsin aikarajasta, jossa välillä odoteltiin vain ajan kulumista tai matkustettiin samaan kohtaan uudelleen ja uudelleen, josko tällä kertaa ehtisi lukea kaikki vinkit.

Ehkä hieman vaikea suositeltava, mutta kokonaisuutena pidin oikein hyvin. Ja enköhän minä palaa vielä takaisin yrittämään ratkaista lisää mysteerejä. Pelkään vain, että jatkossa ollaan vielä enemmän satunnaisuuden armoilla ja peli muuttuu ikäväksi grindaamiseksi tai puurtamiseksi. Tai sitten tarina tai puzzlet alkavat mennä yli hilseen ja pelintekijä haistelee jo liikaa omia pierujaan, kuten on ollut vähän havaittavissa monissa muissa peleissä, jossa homma menee pahimmillaan joksikin yhteisölliseksi kryptojen ja ARGn ratkomiseksi (mikä ei itseäni kiinnosta tippaakaan). Pitäisi osata sitten lopettaa ajoissa.

 

[arcane]

Aloitin Steam Deckillä myös Animal Well, kun aiemmin raportoidut Dead Space ja Re-Volt tuli taputeltua. Ilmeisesti Animal Wellissä nimenomaan kannattaa pitäytyä vaan päätavoitteessa eikä lähteä ratkomaan muita puzzleja, kun siinä päätyy vaan johonkin yhteisöllisen ratkomisen kaninkoloon.

Yllättävän paljon enemmän melko millintarkkaa tasohyppelyä kuin tällaiselta peliltä ehkä odottaisin. Mutta ihan tunnelmallinen meno ja kivan erilainenn ulkoasu, ja mukavan erilaiset kyvyt tasohyppelyyn ja puzzleratkontaan. Vaikeustaso kuitenkin noin muuten melko helppo. Taidan tosiaan pitäytyä tavoitteessa, että löydän kaikki piilotetut munat, joita taitaa maailmassa olla 64. Tähän asti olen löytänyt 16 parissa tunnissa, joten joko olen sokea kuin lepakko tai olen yhä melko alkupuolella peliä. Mukavaa on se, etten osaa arvata enää yhtään millaisia apuvälineitä voisin maailmasta vielä löytää. Pari ensimmäistä olin spoilaantunut jostain kauan sitten katsomastani arvostelusta tai trailerista, mutta olettaisin että erilaisia juttuja nähdään vielä lisää.

Steam Deckin ruudulta välillä vähän pientä piiperrystä, mutta näyttää kuitenkin ihan hyvältä. Hauska kun peli mahtuu noin 30 megatavuun, mutta sitten taas yllättävänä piirteenä se syö Steam Deckin akkua ihan huomattavan nopeasti. Tähän tosin oli huomattavan helppo ratkaisu: Jos rajoittaa pelille TDP limitin 5 wattiin, kokonaiskulutus tippuu noin 7-8 wattin tasolle siitä huolimatta, että pyörii edelleen 60fps ilman että olisin kertaakaan havainnut edes pientä töksähtämistä. Samaan aikaan arvioitu akunkesto kasvoi noin 7-8 tuntiin, eli vähintään kaksinkertaistuu. En oikein ymmärrä näitä tehojuttuja ja millä logiikalla TDP toimii vaikuttamatta merkittävästi suorituskykyyn, mutta onneksi tällainen hyvin yksinkertainen liukukytkin tarjotaan tällaisellakin tampiolle kokeiltavaksi. Samalla noteerasin, että peli käyttää suurimmaksi osaksi GPUta ja CPUta ei juuri lainkaan, joten en tiedä voisiko akunkestoa optimoida entisestään esimerkiksi kellotaajuutta säätämällä.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 46.

Turmoil

Drill, baby, drill. Öljyryntäys lännessä, jossa pelaajan pitää pumpata mustaa kultaa maasta aikarajan puitteissa. Peli on jaettu "vuoden" kestäviin rykäyksiin, joiden välissä ostetaan päivityksiä kaupungissa ja sekaannutaan sen politiikkaan. Tekoälykilpailijat puuhailevat samaa omilla kentillään, joskin epäilen vähän miten tarkasti heidän porailujaan simuloidaan.

Peli on liian helppo ja siihen kannattaa suhtautua leppoisana aarteenetsintänä. Kilpakumppaneilla ei ollut mitään toivoa pysytellä pormestarikisassa mukana. Pelin läpäisyn jälkeen aukeaa korkeampi vaikeustaso, mutta siinä tekoäly kuulemma huijaa härskisti.

Figment 2

Todella köyhän miehen Psychonautsille ei jatkoa kaivattu, mutta tässä sitä kuitenkin olisi. No, musikaalit ovat nolo nautintoni, joten pannaan menemään.

Olin painanut muistot ensimmäisestä pelistä mieleni syvimpään kolkkaan, mutta kakkososan käynnistyttyä ne palasivat kuin posttraumaattinen stressireaktio. Sama jatkuu: helppoa taistelua, hassuja lauluja, menetteleviä puzzleja ja aivan käsittämättömän surkeita vitsejä. Nauroin yhdessä kohdassa. Surrealisminuppi väännetään ällötyskynnyksen yli, ja päähahmo on yksi pelihistorian rumimmista. Teemat poukkoilevat hämmentävästi: Figmentit ovat valtaosan ajasta vähäjärkisiä lastenpelejä, mutta kehystarina on vakavaa aikuisten draamaa. Kenelle tämä oikein on tehty?

Ykkösestä on kuitenkin parannettu. Tappelu ja pulmat ovat helppoja, mutteivät täysin aivokuolleita. Enimmäkseen sellaista 3/10-tason viihdettä, jos käytetään koko pisteskaalaa. Hyvä finaali pelastaa jälleen paljon.

Aven Colony

Kaupunginrakennus vieraalla planeetalla. Peli on aika simppeli eikä tavoittele esim. Surviving Marsin syvyyttä. Se on myös rakentelupeliksi harvinaisen kenttäpohjainen. Yksi kartta ei kovin kauaa viihdytä, eikä sen tarvitsekaan, koska siinä on aina selkeä tavoite jonka saavuttamiseen menee yleensä parikolme tuntia. Sen jälkeen siirrytään seuraavaan paikkaan, jossa on omat haasteensa ja kikkansa. Mitään tekniikkapuita ei onneksi tarvitse juosta joka kerta läpi, rakentamista rajoitetaan hyvin vähän.

Grafiikat ovat näyttävät mutta sieluttomat, niistä tulee mieleen ison budjetin kännykkäpelit. En oikein pitänyt valmistuvien kaupunkien ulkonäöstä. Ne ovat laatikkokasoja, ja tietkin ovat rumia tunneleita, koska planeetan ilmaa ei voi hengittää. Ei tunnu että siirtokunta juurtuu planeetalle pysyvästi, pikemminkin näyttää kuin tuuli voisi puhaltaa sen tiehensä milloin vain. Lyhyiden kenttien aikana kaupunkeihin ei ehdi syntyä kunnollista omistajuuden tunnetta. Ne eivät tunnu omalta kodilta, vaan ratkaisulta kunkin kentän muodostamaan puzzleen.

Planeetan alkuasukkaat ovat äkkipikaista sorttia.

Talous on hieman vinksallaan. Pelissä on oikeat ja väärät valinnat joita voi tehdä, mikä panee ihmettelemään miksi ne väärät valinnat on pelissä ylipäätään. Harvoin esimerkiksi näkee niin hyödytöntä rakennusta kuin Aven Colonyn aurinkopaneeli. Jos haluat lisää sähköä, rakennatko mieluummin:

• aurinkopaneelin, joka tuottaa 8 sähköä ja maksaa 12 naniittia
• geotermisen voimalan, joka tuottaa 200 sähköä ja maksaa 24 naniittia?

Miksi kukaan ikinä, missään tilanteessa, haluaisi rakentaa aurinkopaneelin? Toinen esimerkki: päätät että kaupunki on tarpeeksi iso etkä tarvitse enempää asukkaita. Kiellätkö maahanmuuton poliittisella linjauksella (asukkaat mököttävät) vai sammutatko maahanmuuttoaseman (säästät vähän sähköä)? Toinen vaihtoehto on yksiselitteisesti toista parempi. Miksi se poliittinen linjaus on pelissä, kun sillä vain ampuu itseään jalkaan?

Kenttien välillä kulkee tarinakin, jota seuraa paremman puutteessa mutta mitään maailmanluokan scifiä se ei ole. Loppunäytös bugitti ja jouduin katsomaan sen Youtubesta. En saa niitä viittä minuuttia koskaan takaisin.

Where Water Tastes Like Wine

Kulkuriromantiikkaa tihkuva peli tarinankerronnasta. Pelaaja on kiertolainen, joka häviää pokerissa epämääräiselle hepulle ja saa tehtäväkseen levittää tarinoita pitkin 1920-luvun laman aikaisia Yhdysvaltoja. Tunnelma on alusta asti todella hieno ja varsinkin äänimaailma iskee täysillä. Musiikki on hävyttömän hyvää, samoin ääninäyttely. Kaikki eivät tosin pidä kantrista.

Tarinantynkiä löytyy ympäri karttaa ja ne kasvavat paremmiksi tarinoiksi, kun niitä kertoo vastaantulijoille. Alussa ärsytti, kun jokainen kaveri halusi kuulla vain hauskoja tarinoita, eikä niitä ollut pakissa ainuttakaan. Kummitusjuttuja olisi kyllä riittänyt. Jokainen stoori liittyy johonkin viidestä genrestä, ja joskus on vaikea päätellä mihin niistä. Hupijuttuna pitämäni tarina olikin pelin mielestä kauhua ja kauhu toimintaa. Genret pitää joskus vain muistaa, samoin se miten tarina edes meni. Ensimmäisen kerronnan jälkeen niistä näkee valikossa enää pelkän otsikon. Pelistä ei kannata pitää pitkää taukoa, muuten tärkeät jutut voivat unohtua.

Pelaaminen on sitä, että pitää päätellä millaisen jutun vastapuoli haluaa kuulla, ja peli rajoittaa millaisia tarinoita voi kertoa. Samaa kaskua ei tietenkään voi kertoa samalle tyypille kahdesti, muttei myöskään samasta aiheesta samana iltana. Säännöt oppii nopeasti. Tarinoinnin lisäksi on kevyttä resurssienpyörittelyä ja minipeliä matkustaessa. Välimatkat ovat pitkiä ja kaikki matkustaminen on joko hidasta, kallista tai vaarallista, joten päätöksiä pitää tehdä. Lisäksi Yhdysvaltojen kartasta on hyvä olla perustiedot hallussa. Ennenkuin tuhlaat kaikki rahasi junalippuun Santa Fehen, kannattaa tietää etukäteen missä se on. Peli ei nimittäin kerro.

Maantietä pitkin kuljen, kunnes viikate mut niittää, kodin portin taakse suljen, mulle laulu tämä riittää...

Pieniä ärsyttävyyksiä on paljon. Miksi autot kulkevat vain yhteen suuntaan, miksi pelihahmo viheltee eri kappaletta kuin taustamusiikissa, miksi peli nykii ja pätkii kuin Cyberpunk parhaina päivinään? Isoin ongelma on että peli on liian pitkä. Mekaniikoissa ei ole läheskään tarpeeksi syvyyttä kestoon nähden, joten peli on tasapaksua pullaa. Kärsimättömyys hiipii puseroon jo ennen puoliväliä. Vahva tunnelma ei yksinään riitä kantamaan kymmentuntista peliä.