Toisaalta jos havaitsee eron siinä ehkä kolmisen kuukautta käytössä olleessa ja avatussa pussissa suodatinkahvia vs juuri jauhetuissa tuoreista pavuista tehdyssä kahvissa vaikka käytössä olisikin se "markan halppis keitin" millä kahvia tekee eikö se "hifistely" sitten kannata?
Vai voiko puhua hifistelystä, eli onko jokin tietty yksittäinen asia sitten se mikä määrittelee termin läpi linjan? Esim. voiko sanoa että hifistelee äänentoiston parissa jos ei käytä ilmassa roikkuvia kullattuja johtimia (vaikka olisikin viritinvahvistin ja ehkä se 5.1 tai 7.2 systeemi) vs käyttää edelleen 80-luvun korvalappustereoita C-kasetilla ja on tyytyväinen soundiin kun autostakin se kasettimankka löytyy?
Eli ainahan tietysti löytyy ihmisiä jotka kertovat että "harrastat väärin" mutta jos henkilö itse on tyytyväinen haittaako se? Jos esim. et sylje viiniä maahan / ämpäriin vaan (edes joskus) nielet sen nautitko viiniä väärin etkä voi olla viiniä "hifistelevä" henkilö? Jne jne...
Niin. eikös siinä silloin juuri havaitse sen eron, joten miksi se "hifistely" ei silloin tosiaankaan kannattaisi?
Minun teesinin oli nimenomaan se, että jos EI havaitse eroja, niin silloin hifistelyn mielekkyyden voi kyseenalaistaa. Se paperin aromin havaitseminen menee sitten sille nyanssipuolelle, josta erikseen toki mainitsin. On kuitenkin olemassa sellaisiakin ihmisiä, joille se on ihan sama, miten se kahvi on tehty. "Kahvi maistuu kahvilta". Ei sellaisella asenteella hifismissä varmastikaan ole kovinkaan paljon mielekkyyttä.
Ihmisen makuaisti on vähän samanlainen kuin kuulo. Ei kumpikaan yleensä juuri parane - iän myötä lähinnä päinvastoin. Joskus tietyissä tilanteissa aistit voivat herkistyä, mutta varsinaista absoluuttista paranemista harvemmin tapahtuu. Mutta niin maku- kuin kuuloaistiakin voi harjoittaa - ja se on tietysti yksi asia, joka liittyy hifismiin. Kun totuttelee erottamaan erilaisia nyansseja, niin samalla kieli, tai korva myös harjaantuu siihen maistelemiseen, tai analyyttiseen kuuntelemiseen. Sen myötä hifismi on jatkuva prosessi, joka tähtää täydellisyyteen - tai ainakin pyrkimystä sitä kohti. Hifismille en tiedä tarkkaa määritelmää, mutta joku muistaakseni joskus kuvaili sitä toiminnaksi, jossa tehdään asioita huolellisemmin/paremmin/tarkemmin kuin mitä pelkkä käytännön välttämättömyys edellyttäisi. Se on myös pyrkimystä parempaan ja eritoten luonnollisuuteen; poistamaan häiriötekijöitä ja maksimoimaan kulloinkin tavoiteltavaa nautintoa/elämystä.
Audiohifissä kaiuttimien määrä ei tuo laatua, vaan toiston puhtaus ja luonnollisuus. Se on sinänsä yhdentekevää, kuinka monesta kaiuttimesta ääni kuuluu, kunhan toiston laatu on priimaa. Viritinvahvistin ei sinänsä mielestäni edes kuuluu hifiin, sillä eihän radiokanavilta tuleva ääni mitään suoranaista hifiä ole, vaan käytettävissä olevan lähetyskaistan täyttämiseksi kuin hammastahnaksi kompressoitua puristetta. Hifismiin kuuluu olennaisena osana myös luonnollinen dynamiikka, jota radiosta ei kannata lähteä hakemaan. Sinänsä laitteiston kullatut johtimet (tai oikeasti lähinnä kai liittimet) ovat sivuseikka, sillä hifismi lähtee korvista ja niiden välistä. Tuskin kukaan pystyy sanomaan, millaiset liittimet kuunneltavassa laitteistossa on, mutta eiköhän niillä pyritäkin sen viimeisen 0,1%:n häiriöiden poistoon. Ajatus lienee siinä, että kun jokaisesta mahdollisesta signaaliin vaikuttavasta tekijästä parannetaan pieni osa, kokonaisuus paranee. Kasettimankka ei tietenkään ole hifistelyä, vaikka joku Nagaoka niitä joskus 80-luvulla taisi sellaisina markkinoidakin. Silloin oli kyllä vakavaan hifismiin jo olemassa täysin ylivertainen vinyylilevykin. Walkmanit eivät koskaan olleet lähelläkään aitoa hifiä, mutta varsin käytännöllisiä omaan tarkoitukseensa.
Tottakai ne käytetyt laitteet tekevät eroa kahvinvalmistuksessakin. Ei esim. joku silppurimylly ole hifistelyä, vaan se on lähinnä hifistelyn leikkimistä. Sama juttu joillain markan suodatinkeittimillä, joiden uuttolämpötila ja veden virtaus ovat ihan mitä sattuu. Sellaisia käytetään ainoastaan halvan hinnan, helppouden ja erityisesti tottumuksen vuoksi. Ei niillä ole pyrkimystäkään kuin minimisuoritukseen, joka on hifismin antiteesi. Korostan, että eihän siinäkään ole mitään väärää. Jokainen juo kotonaan sellaista kahvia, josta itse pitää, tai ainakin sellaista, jota on tottunut juomaan. Silloin hifismi on pelkässä omassa mieikuvituksessa, jos ajattelee vähän "hifistelevänsä" tehdessään markan tippakeittimellä valmisjauhettua "vähän parempaa" tummaksi paahdettua Löfsbergiä. Sehän on oikeasti vain sellaista "vähän parempaa" (sekin riippuu tietysti siitä vertailukohdasta) jonnekin sinne päin uutettua markettikahvia. Toisaalta, eivät ne pelkät laitteetkaan itse sitä hifiä kahviin tuota. Ihan tavallinen, mutta huolellisesti tehty kattilassa pyöräytetty pannukahvikin voi olla todella hyvää. Pitää siis olla myös vähän tietoa ja taitoa osatakseen tuottaa kulloinkin käytettävillä vempaimilla parhaan mahdollisen lopputuloksen. Hifistely on sitten sitä, että lähdetään viilaamaan sitä prosessia askel kerrallaan paremmaksi. Kuten tuolla aiemmin totesin, hifistelyn ensiaskel on mielestäni se, että siirrytään valmisjauhatuksesta itse kunnollisella kahvimyllyllä juuri ennen valmistusta jauhettuun kahviin. Tästä päästäänkin takaisin alkuun; jos prosessia viilaamalla ei koskaan havaitse mitään eroja, niin onko siinä sitten mitään mieltä? Toki joku voi ostaa viidensadan kahvimyllyn ja pistää toisen mokoman muihin laitteisiin, koska kaverit sanovat, että niillä tulee parempaa kahvia. Jos ei itse kuitenkaan huomaa niissä mitään eroa, niin tietystä näkökulmasta siinä meni tonni aika lailla harakoille.
Toki todettakoon sekin, että nuo Hoffan videot ovat nykyisellään suunnattu lähinnä aloittelijoille ja aloitteleville harrastelijoille. Ammattipiireissä olen havainnut, että ihan samanlaista uskottavuutta hänellä ei ole enää aikoihin ollut. Kahviharrastuksen popularisoijana Hoffa toki on merkittävä hahmo ja onhan hänen"kahviatlaksensa" yhä merkittävä lähde- ja perusteos erilaisten kahvien maailmaan.
