Uskon että osa ihmisistä on oikeasti pahoja eivätkä kadu tekojaan ja jatkavat pahuuksien tekemistä mikäli siihen annetaan mahdollisuus. Jotkut ajattelevat vain omaa napaansa, ovat ylimielisiä ja ajattelevat että ihan sama jos varastan toiselta ihmiseltä tai yhteiskunnalta jotain ja aiheutan muille ongelmia. Nämä pitäisi ehdottomasti saada poistettua yhteiskunnasta, mieluummin kokonaan ja pysyvästi.
Vaikka olen samaa mieltä siinä, että osa ihmisistä on erittäin itsekeskeisiä ja muille vaarallisia. Ja vaikka heidän kiinnostuksensa mihinkään muuhun kuin oman asemansa parantamiseen on nolla, ei se silti mitään pahuutta ole. Itse ainakin vierastan tällaista pahuus-ajattelua juuri siitä syystä, että silloinhan se pahuus on tavallaan ihmisen kiinteä ominaisuus jota ei voi muuttaa. Se on jotain selittämätöntä, abstraktia ja ideologistakin. Sen sijaan että se olisi joku tieteellisesti todistettu vika, jota voidaan korjata, on se joku abstrakti ihmisen perusominaisuus, jota ei voida muuttaa, eikä ehkäistä tai hoitaakaan.
Tästä ihan käytännön esimerkkeinä terrorismi ja pedofilia. Molempiin löytyy toimivia ja ehkäiseviä hoitokeinoja ennen kuin ollaan ehkä lähelläkään itse teon tekemistä. Mutta jos nämä ihmiset halutaan ajatella vain pahoiksi, niin käytännössä takaamme sen, että ihmisiä kuolee ja lapsia tulee raiskatuiksi ennenkuin nämä ihmiset saadaan todistettua pahoiksi ja laitettua loppuelämäksi, tai Suomessa lyhyeksi aikaa, jonnekin vankilaan. Tai hotelliin. Toisaalta jos pahuusajattelu lähtee siitä että ihmisen pitää olla paha tehdäkseen tällaisia tekoja, niin silloinhan hän on aina ollut paha. Hoidon antaminen pahalle ihmiselle ei tällaisessa pahuusajattelussa oikein onnistu, vaikka todistettavastikin sillä voitaisiin saada positiivisia vaikutuksia aikaan.
Ongelmaksi tämä muodostuu enemmänkin juuri näissä ääritapauksissa. Onko joku jeffrey dahmer tai breivik paha? Ei mielestäni. Voidaanko lääketieteellä, ja tieteen keinoin yleensä, hoitaa tällaisia tapauksia? Voidaan. Mutta siitä mistä ei yleensä puhuta on se, että onnistumisprosentit ovat aika pieniä. Jos hoitoa saa vasta kun teko on tehty, laskee hoidon onnistumisprosentti merkittävästi, oli sitten kyse vaikeasta psyyken häiriöstä, liikalihavuudesta tai ihan vaikka valehtelusta tai aggression ja temperamentin hallinnan puutteesta. Onnistumisprosentin lisäksi pitää myös miettiä sitä riskin määrää. Ei voida koskaan varmuudella tietää että hoito on onnistunut ja tekijä ei koskaan tee tekoa uudestaan. Jonkunlainen rikoksentekoriski on aina olemassa ja senkin kanssa pitää pystyä elämään.
Minun mielestäni pitkät vankeusrangaistukset ja kuolemanrangaistus pitäisi ehdottomasti pitää siellä kriminaalipolitiikan ääripäissä näitä ääripään ihmisiä varten. Pitäisi Suomenkin kriminaalipolitiikassa antaa edes pieni arvo sille muulle yhteiskunnalle. On käsittämätöntä, että kriminaalipolitiikka pyörii täysin sen tekijän parantamisen ympärillä. Kaikkea ei voida parantaa, jolloin vapaaksi ei pitäisi enää päästä. Mutta siellä toisessakin ääripääsä pitäisi pystyä parempaan. Mielestäni koko kriminaalipolitiikkaa pitäisi laajentaa molempiin suuntiin. Ennen tekoja ja ongelmia pitäisi hoitoa saada ja hoitoon ohjata paljon alhaisemmalla kynnyksellä. Toisaalta kun teko on tehty, pitäisi äärimmäisiä tekoja ja tekijöitä varten olla myös ne kaikkein kovimmat keinot kädessä. Kaikessa pitäisi se teon tekemisen estäminen olla se ykkösasia ja siinä jätetään paljon keinoja käyttämättä.
/img-s3.ilcdn.fi/401ef006807cd42459f60f5ac5b3074f94b907a53e7b401e6b71ded90c97aea5.jpg)
oon ollu siinä uskossa että kaikki ylimääräiset signaalit (kännykät ym) täytyis pitää lennon aikana pois päältä (tai lentokonetilassa mitänäitänyton). Mutta vastatakseni kysymykseesi, kai se on eri asia paukuttaa langattomalla yhteydellä maankamaralla kun yläilmoissa? Uutisesta: "Ohjeistuksissa oli todettu myös, että yhteyden käyttäminen lentokoneen satelliittiyhteyden kautta on firmalle erittäin kallista. "
