Itse olen aina ajatellut tämän päättyvän kaistan ongelman seuraavasti. Se kapeikko pystyy välittämään maksimissaan jonkin tietyn määrän autoja aikayksikössä, ja se välityskyky käytännössä riippuu pullonkaulan nopeusrajoituksesta (tai siitä, kuinka kovaa työmaan läpi pystyy ajamaan). Tähän suurimpaan välityskykyyn päästään sillä, että siihen jatkuvalle kaistalle on jo hyvissä ajoin muodostunut tasainen jono, joka sitten vain ajaa kohdan läpi suurimmalla mahdollisella nopeudella.
Tuohon tasaiseen jonoon taas päästään sillä, että päättyvältä kaistalta siirrytään rauhallisesti edeltävien kymmenien tai satojen metrien aikana sopiviin väleihin ilman hämminkiä niin, että molemmat kaistat liikkuvat. Kaistanvaihdot hidastavat aina liikennettä, vaikka ne tapahtuisivat kuinka vetoketjulla. Mitä aiemmin ja pidemmällä matkalla vaihdot tapahtuvat, sen enemmän niiden vaikutus ehtii tasoittumaan. Ainoastaan siinä tapauksessa, että hyvissä ajoin muodostettu yksi jono on niin pitkä, että se alkaa tukkia jo edeltäviä risteyksiä tai estää esimerkiksi kääntyvien kaistojen käyttöä, kannattaa liikenne pitää mahdollisimman pitkään kahdella kaistalla ja yhdistää ennen pullonkaulaa vetoketjumerkillä.
Meinasin päättää viestini tuohon, mutta aloin sitten miettiä vielä uudestaan. Reaalimaailmassa homma toimii kaikkea muuta kuin ideaalisti. Todellisuudessa siinä jatkavalla kaistalla ajetaan liian pienillä väleillä, jolloin siihen liittyminen aiheuttaa haitariliikettä, tehdään kaistanvaihdot ihan missä kohtaa hyvänsä. Lisäksi joku kiireinen vetää kuitenkin päätyyn asti ja asettelee itsensä puoliväkisin jonoon pysäyttäen liikenteen. Joten melkein kallistun itse siihen, että jokaisessa paikassa pitäisi alkaa käyttää vetoketjumerkkiä ja käyttää molemmat kaistat loppuun asti. Tällä ei ehkä saada suurinta mahdollista välityskykyä, mutta ainakin toimintatapa olisi kaikille selvä. Ja jos liikennemäärä ei ole suuri ja autoihin on sattunut hieman keskimääräistä fiksumpia kuskeja, ei mikään estä tällöinkään toimimasta aiemmin mainitulla tavalla.